Lausuntaharjoituksia

Aloitan usein virtuaalisen aamuni katsomalla Taivasalla-blogin uusimman kuvan, jota on hauska kommentoida. Kiitos Niklakselle, että jaksaa päivittää ahkerasti blogiaan! Ja erityiskiitokset siitä, että hän ei selittele kuviaan eikä anna pienintäkään osviittaa ohjaillakseen katsojan ajatuksia.

Eilen tippuivat räystäät kohisten. Lumi vyöryi katolta rytisten takapihan terassille, ja autojen renkaitten alta kuului lotinaa. Tarun ja Tiinan rohkaisemana aloitin uudelleen puheharjoitukset lukemalla ääneen kirjaa. Olin aiemmin päivällä huomannut halpahallin kirjatiskillä kirja-alen. Että minua hävetti katsoa niiden kirjojen hintoja! Paksut romaanit 5 e , kaikki runo- ja mietelmäkirjat 1 e, siis yksi euro kirjailijan työstä! Runokirjat olivat aika tuntemattomiksi jääneiden kotimaisten runoilijoiden teoksia, mutta olipa alennustilassa myös Ted Hughesin Syntymäpäiväkirjeitä. Runomuotoiset kirjeet on kirjoitettu kahdenkymmenenviiden vuoden aikana ja osoitettu Sylvia Plathille, ja nyt niiden arvo on siis yksi euro.

Näitä säkeitä siis lausuin ääneen istuen tuolissa rennosti. Minua liikuttivat nämä Hughesin säkeet, jotka koin ikään kuin oman, edellisessä blogissani julkaisemani rakkausrunon dialogiosaksi:

Enkä tiennyt että minua jo harkittiin
sinun draamasi miespääosaan,
kun otin ensimmäiset helpot liikkeet
kuin silmät ummessa, roolia tunnustellen.
Kuin sätkynukkea kokeiltaisiin naruissaan,
tai kuolleen sammakon sääriin koskettaisiin elektrodeilla.

On mukavaa lukea tällaisia runoja, joiden kieltä ymmärtää ja pystyy lataamaan merkitykselliseksi oman elämänsä yhtymäkohdilla. Eikö paras runous olekin juuri sellaista, jonka voi liittää omaan viitekehykseensä, omaan henkiseen pääomaansa ja jossa on siteitä itseen ja ovia ulos? Ja kääntäen, onko "huono" runous sellaista, johon ei löydä avaimia?