30.12.06

Viimeinen postaus tähän blogiin

Olkoon tämä viimeinen merkintä tähän blogiin, kun tämä ei kerran taivu beta-versioksi. Ja kun tämän tekstiäkään ei saa sopivan kokoiseksi.

Panen tähän viimeiseen ikkunaan lupaamani kuvan itsestäni, laihanpuoleisena koululaisena. Kasvojeni nykyinenkin muoto erottuu kuvasta hyvin. Oikeastihan minulla on isäni kasvojen muoto, hieman pitkulainen, ei kuitenkaan ihan yhtä pitkulainen kuin isällä jonka kuva löytyy toisaalta kuvablogistani; ja posket ehkä tasaavat tätä pitkulaisuuden vaikutelmaa. Silmätkin ovat isän silmät.

Kehottaisin sitä bloggaajaa, joka teki kaksivuotiaan kuvastani (huom. alempi kuva linkin sivulla) varsin pitkälle meneviä tulkintoja persoonallisuudestani, katsomaan hyvin tarkasti tätä koululaisen kuvaa. Vieläkö tulkinta istuu ylläni? Olen itse aina ajatellut niin, että lapsen silmistä ja ilmeen teeskentelemättömyydestä näkyy parhaiten lapsen sielun ja mielen tila ja ehkä luonnekin. Minulla soivat hälytyskellot, jos lapsi hymyilee jokaisessa valokuvassa kuin viimeistä päivää.

Itse olen onnellinen siitä, että minua ei ole opetettu teeskentelemään, koska minua ei ole koskaan lyöty tai kohdeltu huonosti. Vaikka isäni oli alkoholisti, olen saanut paljon rakkautta molemmilta vanhemmiltani. Olen vain oppinut isän vuoksi peittelemään asioita ja häpeämään liikaa, ja se on suurin este sille, että osaisin kokea maailman aina onnellisena ja kaikin puolin harmittomana paikkana.

6 Comments:

At 30/12/06 17:52, Anonymous Iines J said...

Hyvästit vanhalle blogille ja onnea ja menestystä uudelle! Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä muutoksia betaversio mukanansa tuo (kun en asiasta hölkäsen pöläystä ymmärrä). Printin mallin ja koon määräät kuitenkin itse, joten en aio esittää siitä mitään ehdotuksia. Jatka samalla tinkimättömällä linjalla, Iines!

 
At 30/12/06 18:26, Anonymous Anonyymi said...

Hyvästit eivät liene edes vaikeat, koska pääset suoraan jatkamaan. Kävin toki vilkaisemassa kokeilujasi. IE ja Firefox ovat erilaisia, mutta kun nyt (minäkin) osaan tuon tekstin suurentamisen omalla näytöllä, en käy suosittelemaan mitään. Makuasioita.

Menestystä uudelle blogille ja tulevalle vuodelle 2007!

 
At 30/12/06 19:02, Anonymous akh said...

Juurihan tässä ollaan pääsemästä Betasta eroon.

Kyllä olet ollut lapsena nätti. Niinhän me kaikki.

 
At 30/12/06 19:11, Blogger Iines said...

Kiitos vaan toivotuksista, niitä kyllä tarvitaan. Ja toivotuksia takaisin jo uutta vuotta toivottaville!

Huomaan olevani aika konservatiivinen, kun en uudistanut uutta blogia juurikaan. Satun nyt vain tykkäämään tuommoisesta hiukan graafisesta ja yksinkertaisesta pohjasta.

Miten niin muka ollaan pääsemässä betasta eroon? Eikös se tullut jäädäkseen? No, onhan tässä sitten varalla tämä vanha versio, jos paluumuutto on edessä.

 
At 31/12/06 13:07, Anonymous Anonyymi said...

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta Iines!

Uusi blogikotisi on tullut noteeratuksi ja sen virta pantu seurattavaksi lukijassani. Minulla ei ole ollut vanhankaan blogin aikana mitään napistavaa fontista (tai sen koosta) että tee niinkuin itsellesi sopii. Onnea ja menestystä myös uudelle blogille!

Nätti tyttö olit pienenä (ja niskasta päätellen tänäkin päivänä) ;D

 
At 31/12/06 14:24, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos Halo ja samoin itsellesi hyvää vuotta 2007. Ja, nättejähän me kaikki olemme olleet pieninä, niin kuin a-k.h. sanoi. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home