Viimeinen postaus tähän blogiin

Olkoon tämä viimeinen merkintä tähän blogiin, kun tämä ei kerran taivu beta-versioksi. Ja kun tämän tekstiäkään ei saa sopivan kokoiseksi.

Panen tähän viimeiseen ikkunaan lupaamani kuvan itsestäni, laihanpuoleisena koululaisena. Kasvojeni nykyinenkin muoto erottuu kuvasta hyvin. Oikeastihan minulla on isäni kasvojen muoto, hieman pitkulainen, ei kuitenkaan ihan yhtä pitkulainen kuin isällä jonka kuva löytyy toisaalta kuvablogistani; ja posket ehkä tasaavat tätä pitkulaisuuden vaikutelmaa. Silmätkin ovat isän silmät.

Kehottaisin sitä bloggaajaa, joka teki kaksivuotiaan kuvastani (huom. alempi kuva linkin sivulla) varsin pitkälle meneviä tulkintoja persoonallisuudestani, katsomaan hyvin tarkasti tätä koululaisen kuvaa. Vieläkö tulkinta istuu ylläni? Olen itse aina ajatellut niin, että lapsen silmistä ja ilmeen teeskentelemättömyydestä näkyy parhaiten lapsen sielun ja mielen tila ja ehkä luonnekin. Minulla soivat hälytyskellot, jos lapsi hymyilee jokaisessa valokuvassa kuin viimeistä päivää.

Itse olen onnellinen siitä, että minua ei ole opetettu teeskentelemään, koska minua ei ole koskaan lyöty tai kohdeltu huonosti. Vaikka isäni oli alkoholisti, olen saanut paljon rakkautta molemmilta vanhemmiltani. Olen vain oppinut isän vuoksi peittelemään asioita ja häpeämään liikaa, ja se on suurin este sille, että osaisin kokea maailman aina onnellisena ja kaikin puolin harmittomana paikkana.