Polkupyörävarkaita

Eilisessä pikkukaupungin paikallislehdessä oli ilmoitus varkaudesta.

Näin meillä maaseudulla asiat hoidetaan, ennen kaikkea varmaan siksi, että lähin poliisi on läntisessä naapurikunnassa ja lähin yöllinen viikonlopun sairauspäivystys taas itänaapurissa. Paras ottaa oikeus omiin kätösiin, prkl, tuumataan täällä varsin yleisesti:














Kaiken lisäksi minäkin taidan olla varas jonkun silmissä.

Nimittäin uusi naapurini on asennuttanut satelliittilautasantennin väliseemme rivitalon ulkoseinään. Samaan aikaan kun lautanen ilmestyi maisemaa pilaamaan, aukesi ilmainen langaton wlan-yhteys, tuosta vaan. Käytin sitä tietenkin heti, koska muuten käytän läppäriä vain kännykän ja gprs-yhteyden avulla, mikä on hankalaa, kallista ja hidasta. En viitsi vekslata modeemia irti pöytäkoneesta ja liittää läppäriin. Wlan-yhteys toimii moitteetta ja aika nopeasti, vaikka signaali on muka heikko tai erittäin heikko.

Askarruttaa, voiko uusi naapurini, jos on taitava, päästä näkemään meikäläisen suojaamattomat päiväkirjat ja muut neronleimaukset tiedostoistani. Ilmoitusviestissä suojaamaton yhteys nimittäin selitetiin, että joku voi katsella tiedostojasi.

Ja voiko naapuri tietää, että joku muu käyttää hänen verkkoaan? Ja voinko ylipäänsä käyttää maksutta minulle ilmaiseksi tarjoutunutta nettiyhteyttä varastamatta häneltä jotakin? Omatuntoni ei nimittäin kolkuta yhtään, sillä minusta kun nyt vaan tiedon lähteille pääsy voisi olla helposti kaikkien ulottuvilla, ja vieläpä ilmaiseksi. Me tavalliset Internetin kuluttajathan olemme ihmisiä, jotka tavalla tai toisella kyllä kustannamme verkon olemassaolon.