6.12.06

Sytytän kynttilän itsenäisyyspäivänä

Sytytin aamulla kynttilän äidin kuvan eteen. Äiti on kuvassa kaunis, poskien luusto näkyvillä, suu hymyssä, silmissä raskaana olevan naisen pehmeä katse. Palakoon koko päivän, entiselle lotalle, jonka sulho kaatui häiden aattona Kannaksella. Tulihan siihen sitten toinenkin mies, isäni, mutta ei varmaankaan ensimmäisen veroinen.

Muistan ihmetelleeni lapsena äidin vakavuutta, surua, jota hän kantoi sisällään useita vuosia, oikeastaan koko elämänsä, orpotyttö, joka puolitoistavuotiaana menetti molemmat vanhempansa.

Olohuoneessa, portaitten alla, on äidin vanha kirstu, jossa lapsuudessani säilytetiin liinavaatteita - alun perin sotasulhon antama kapiokirstu, oletan. Liinavaatteiden alle oli piilotettu tummansininen, hopeanvärisillä punosnauhoilla sidottu valokuva-albumi, jossa oli kuvia vaaleatukkaisesta sotilaasta. Kysyin äidiltä, kuka mies on. Äiti otti albumin kädestäni, ja sanoi, että sitä albumia ei saa katsoa. Äidillä oli siis salaisuus, joka oli niin synkkä, että siitä ei voinut edes puhua.

Suljettu ilmapiiri varmaan heijastuu alemmassa jutussa olevaan kuvaanikin, jossa katselen valokuvaamon ihmeellistä maailmaa pelonsekaisin ilmein. Kaikki lapset kun eivät saa vanhemmistaan sitä henkistä turvaa, jota tarvitsisivat. Sitä selkänojaa, jota vasten voisi avautua ja nauraa silmät sirrillään. Niin se vaan menee, yhä edelleenkin. Vanhemmat voivat olla rakastavia ja lapsen kanssa, mutta eivät ole silti läsnä. Lapsi aistii herkimmin äidin poissaolon, sen että äiti on muualla, vaikka vastailee lapsen kysymyksiin. Katseet ja eleet ja kosketus kertovat aina enemmän kuin tuhat sanaa.

Halusin kirjoittaa nämä hieman surulliset rivit siksi, koska eksyin blogiin, jossa eräs kirjoittaja arveli omassa blogipäreessään minua alla olevan lapsuuskuvan perusteellla erittäin häiriintyneeksi ihmiseksi. Oli jopa tehnyt oman juttunsa oikeastaan minusta. On varmaan niin, että vanhempien teot todella kostautuvat kolmanteen ja neljänteenkin polveen, ilman raamatullista tulkintaakin. Ja on myös niin, että ihminen on hämmästyttävän sitkeä. Sitä selviää hengissä laihastakin maaperästä, jos on vahva elämänhalu. Kukkakin kukkii parhaiten, kun sitä ensin hiukan kiusaa veden ja ravinteiden puutteella. Yltäkylläisyys voi tukahduttaa.

(Akseli Gallen-Kallela, Liekki-ryijy)

9 Comments:

At 6/12/06 15:22, Anonymous Anonyymi said...

Jaa.

 
At 6/12/06 16:03, Blogger Iines said...

No hyvä ettei ei tai poissa.

 
At 6/12/06 16:57, Anonymous Obeesia said...

Vakavaa asiaa, Iines. Tässä maassa on niin monta surullista tarinaa.

 
At 6/12/06 17:13, Blogger Iines said...

Taitaa olla. Elämä kun tuppaa olemaan vakavaa, etenkin kun on aikaa pysähtyä.

 
At 6/12/06 18:24, Anonymous Anonyymi said...

Entisajan ihmisillä oli vielä huomattavasti enemmän tabuja, mistä ei voinut edes puhua kuin nykyisillä.

Muun muassa aviottoman lapsen saaminen oli vielä muutama vuosikymmen sitten iso häpeä, mutta nykyisin siinä ei ole mitään ihmeellistä.

 
At 6/12/06 23:59, Blogger Sari said...

MItä oikeastaan voi päätellä yhden valokuvan perusteella..?
Mielestäni analyyseissä on oltava ainakin yhtä varovainen kuin siinä tunnetussa psykologisessa urheilulajissa, jossa arvioidaan lasten piirrustuksia. Johtopäätöksiä voi tehdä ainoastaan vain, jos on jotain muutakin materiaalia, kuten esim. ihminen/lapsi itse, jolta voi kysellä asioitten oikeaa laitaa.Eräs kouluttaja kertoi esimerkiksi lapsesta, joka oli piirtänyt isän paperin toiselle puolelle. No siitä nyt tietysti olisi jo kehitellyt vaikka mitä pedofiilitarinoita, ellei lapsi olisi piirtänyt kaiken vähän hirveän isona niin, että isi ei vaan mahtunut samalle puolelle.


Minua on siskoni kansssa pidetty adoptoituina, kun muutimme takaisin äitini kotipaikkakunnalle; ehkä siksi, että he olivat olleet aika pitkään naimisissa ennen meidän syntymäämme. Se, että muistutimme vanhempiamme, ei herättänyt mitään epäilyksiä, kun huhu oli 'ihan varmasti totta'. Kunnes se kantautui äitini korviin...Luulen, että ihmisillä oli enemmän piiloteltavaa myös siksi, että pienestäkin jutusta kehiteltiin mitä mehevämpiä juoruja. Ei ollut kauniita ja rohkeita telkkarissa, vaan naapurissa.

 
At 7/12/06 00:00, Blogger Sari said...

Olipas sekava selostus, toivottavasti siitä sai jotain tolkkua. Ei pitäisi kommentoida väsyneenä.

 
At 7/12/06 00:02, Blogger Iines said...

Tabuja oli tosiaan, Halo, eikä ymmärrtty, miten tärkeää puhuminen ja avautuminen olisi ollut. Ja kun panee siihen vielä tämän suomalaiskansallisen hautomismentaliteetin ja umpimielisyyden päälle, niin ei pidä ihmetellä suomalaisten korkeita sydäntauti- ja verenpaine- ym. sairauslukuja.

Valokuvasta voi kait päätellä lähinnä senhetkisen tilanteen. Oman kuvani taustaa olen valottanut valokuvablogissani, jossa on tarina kuvaushetkestä, joten en viitsi tässä enää jaaritella samaa asiaa.

 
At 7/12/06 00:04, Blogger Iines said...

Hyvä se oli Sari, kiitos kommenteistasi yleensäkin. Ne ovat aina hyvin laadittuja ja täyttä asiaa, ytimiin menevää.

 

Lähetä kommentti

<< Home