Mitä ne miettii ne akateemiset naiset?

Näin fiksujako ne akateemiset naiset miettii?" (Vanhas-Kuros-draama)

"Jos olet Iines äidinkielen opettaja, runomakusi on verrattain populistinen. Varteenotettava kirjallisuusihminen ei edes mainitse tätä Heliä tai Kotroa. - - Ja sinulta nämä muut populistit vielä vaativat runoblogia. Eläköön yksinkertaisuus."

No mitä sitten pitäisi miettiä? Miksi akateemista naista ei saisi koskettaa se, miten akateemiset miehet kohtelevat itseään vähemmän koulutettuja naisia? Tai miehet yleensä naisia? Miksi Susan Kurosen kyyneleet ja virolaisen Evan mustelmat ja abortti olisivat sellaisia vähäarvoisia tapahtumia, että akateemisen naisen pitäisi kohauttaa niiden kohdalla olkiaan ja jatkaa Coelhon lukemista? Pitäisikö yleensäkin sulkea silmänsä mediaviestinnän tulvalta ja katsoa ylevästi kauppajonossa haisevien vähänkoulutettujen ja kulttuuria tuntemattomien yli? Pitäisikö luettava hakea aina kirjastosta?

Eivätkö Hamletin tragedian ainekset olisi muka mediassa kissankokoisin kirjaimin, jos ne sattuisivat nyt? Tai Raskolnikovin kirvesmurha? Eikö akateeminen nainen saisi kiinostua niistä? Pitäisikö odottaa niin kauan, että joku jalostaa ne ensin taiteeksi ja sitten vasta voisi kirjoittaa niistä asiantuntevan esseen blogiinsa?

Toisaalta, eikö joistain kunniamurhista saisi loistavan uuden pitkän aikajänteen perhesaagan tai tragedian? Eivätkö oikeastaan nämä Kuros-Vanhas-draamat ole jo tuhannesti kirjoitettu? Eikö juuri näitä tuoreita juttuja tulisikin vatvoa ja pohtia, sillä ne ovat niitä kuvioita, joista kirjallisuus elää, jotka istutetaan romaanin pohjakuvioiksi?

Ja pitäisikö ylipäänsä pitäytyä vain tunnustetuissa kirjallisuusklassikoissa? Pitäisikö kirjoittaa kirjallisuudesta osoittaakseen olevansa kiinnostunut kirjallisuudesta? Miten olisi sellainen näkemys, että joku voi pyrkiä kirjoittamaan itse kirjallisuutensa, sen josta asiantuntevat kirjallisuudenomistajat saavat sitten taas kirjoittaa?

Voidakseen kirjoittaa hyvin ja syvästi, ehkä pysyvästi, pitää olla kiinni ajassa, ei menneessä kirjallisuudessa. Ja sillä tavalla kiinni, että ei halveksi mitään, vaan näkee kaikessa myyttisiä merkityksiä ja arkkityyppisiä yhteyksiä. Ja eikö lopulta ole niin, että kaikki on jo ollut, kaikki on jo kirjoitettu?

Näitä miettii akateeminen nainen tänään, ja ihmettelee, mitä se akateemisuus muka on. Akateemiset ystäväni puhuvat mieluiten elämän pikku asioista, ihmissuhteistaan, menemisistään ja tulemisistaan, sairauksistaan, kuulemistaan juoruista, työstään. Ei kai siinä eroa ole ei-akateemiseen ajatteluun, joten leiman lyöminen ja lokerointi on turhaa.

(Maalaus Tamara de Lempicka)