Mielensä vangit
Ihmetyttää, miksi jokuset eivät ikään kuin halua niiden asioiden muuttuvan, joita kohtaan he tuntevat vihaa tai ennakkoluuloja. Olen miettinyt, voisiko kyseessä olla vastaavanlainen ilmiö kuin osalla alkoholistin puolisoista: haitan ei pohjimmiltaan halutakaan poistuvan, koska raitis puoliso vie jonkin tärkeän purkautumiskanavan, jota on tarvittu joltisenkinmoisessakin sielullisessa hollissa pysymiseksi. Tarvitaan siis vihollisia, joihin heijastamalla saadaan oma näkemys näyttämään ihanteelliselta.
Nämä ajatukset tulivat siitä, kun kuuntelin puhelimessa entisen kollegan turhautumista. Opiskelijat ovat kyllästyneet itseohjautuvaan työntekoon, ennen kaikkea iltalinjojen aikuisopiskelijat, jotka kokevat olevansa heitteillä. Opettajat eivät enää saa opettaa, koska opetusalan luovat visionänäärit tuntevat ennakkoluuloja sanaa kohtaan näkemällä opettamisen sitkeästi passiivisena tapahtumana, opettajan suurena virkavirheenä. Käytännössä tämä on mennyt siihen, että yhä suureneva osa opetuksesta hoidetaan ”etänä” eli itsenäisinä tehtävinä. Tunnit annetaan vapaaksi, opettaja jää palkatta ja opiskelijat ohjauksetta, laajojenkin projektien keskelle.
Itse en vältä opettaa-sanaa, enkä toista ennakkoluulojen värittämää sanapeikkoa: kasvattamista. Niiden merkityshän on muuttunut, mitä sanoja kammoavat eivät tunnu tietävän. Merkitys on aivan erilainen nyt kuin pari vuosikymmentä sitten - ja tähän aikaan tuntuvat ennakkoluulot juuttuneen taistelussa näitä sanahirviöitä vastaan.
Opettaminen ei siis tarkoita enää sanelemista, kuulustelemista, sakottamista. Kyllä se tarkoittaa opettajan eli ohjaajan vahvaa läsnäoloa kaiken aikaa opetustilanteessa. Opettaa voi sanojen lisäksi ilmeellä, eleillä, katseella, hymyllä, otsanrypistyksellä, antamalla tilaa kasvulle, olemalla hiljaa, seisomalla sivussa mutta kaiken aikaa läsnä ollen. Opettajat tietysti soveltavat tätä systeemiä vaihtelevalla menestyksellä, mutta jotain Pisa-testaus puhunee opettajien puolesta.
Sama koskee kasvattamista. Ei se näillä vuosisadoilla normaalitapauksisssa ole enää alistamista, vaan valtaosa vanhemmista antaa parhaansa mukaan lapselle kasvutilaa olemalla läsnä tämän arjessa niin paljon kuin mahdollista, tukemalla häntä, luottamalla häneen ja ennen kaikkea, kunnioittamalla lapsen persoonallisuutta.
Ja kyllä näihin sanakäsityksiin mahtuu mainiosti kuuluisa tokaisu: Mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa (Oscar Wilde). Käsitän sen niin, että emme voi sanoa omin huulin Totuutta mistään yhdellekään opetuslapselle. Mutta ellemme ole valona yhdessäkään mutkassa opetuslapsen elämäntien varrella, hänen tiensä voi kulkea suuntaan, joka kääntyy häntä itseään vastaan.
(Maalaus Rembrandt)
30 Comments:
Kiinnostava postaus!
Ajattelen juuri nyt samoja asioita, tosin parisuhteen ongelmien kautta. Moni tosiaan pitää kynsin hampain kiinni ongelmistaan ja päästyään yhdestä ongelmakumppanista eroon, hakeutuu samanlaiseen suhteeseen. Tai ehkä on julmasti sanottu, että "pitää kiinni", koska eiväthän he huomaa, että vastuu omasta onnesta on itsellä eikä sitä voi toisesta ihmisestä löytää.
Samaninen Wilde taisi sanoa, että ellei ole muuta mistä pitää kiinni, ihminen pitää surustaan kiinni.
Eroseminaareissa olen huomannut, että se on hyvinkin pienestä kiinni, että ihmiset huomaavat, miksi näin tapahtuu.
Kasvattamisessa mennään myös metsään ellei vanhempi tosiaan kasvata, ja aivan oikein, läsnäololla. Näen paljon avuttomuutta varsinkin murrosikäisten nuorten vanhemmilla. Kun nuori suorastaan huutaa: "kasvata minua, laita minulle rajat ja opettele omat rajasi!" vanhempi saattaa lamautua. Metsäänhän siinä mennään.
Kiitos!
Otan kantaa vain ensimmäiseen kappaleeseen. Sama on sanottu ennenkin, mutta siitä on hyvä aina välillä muistuttaa. 3 x ah!
Harmi vaan, kun postaus venyi näin pitkäksi, että sitä tuskin jaksaa lukea. Sitä on moni niin tottunut lukemaan vain ingressin ja kappaleiden alut, että tällainen pitkä jaaritus tuntuu vissiin paasaukselta. Ja nykyään kaikki on kirjallisessa mediassakin pätkitty niin pieniin osiin, että jo yksi virke käsitetään usein kappaleeksi.
Koetan taas jatkossa parantaa tapani ja pyrkiä lyhyempään ja lukijaystävällisempään päreeseen.
Kun puhutaan opettamisesta, niin helposti ajatellaan, että oppiminen on sen seurausta ja sama koskee tietenkin sanaa kasvatus.
Eilen kuulin pitkästä aikaa määritelmän, että pedagogia on lapsiystävällisyyttä. Se lämmitti sydäntä.
Kun puhutaan opettamisesta, niin helposti ajatellaan, että oppiminen on sen seurausta ja sama koskee tietenkin sanaa kasvatus.
Kansa ehkä ajattelee, mutta tuskin opetusväki, tai väki joka tuntee kentän muutakin kuin teoriassa ja juhlapuheissa.
Pedagogia on mielestäni ollut lapsi/opiskelijaystävällisyyttä jo kauan. Lisäksi pedagogia on myös lähestynyt rajoja, joissa ei voi puhua enää pedagogiasta, vaan pedagogiattomuudesta, välinpitämättömyydestä tieteenalaa kohtaan.
Tätä välinpitämättömyyttä ajaa valtiovalta, joka on pannut koulutoimen (lue pedagogian) hevoskuurille vaatimalla kymmenellä pennillä siirappia, eli terveeseen itsenäiseen kasvuun pyrähtäneitä tulevaisuudentoivoja.
Mielestäni on turhauttavaa puhua yleensäkään pedagogiasta, kun valtio tukee sen tuloksellista kehittämistä ja harjoittamista vähenevässä määrin, huolimatta enenevästä tarpeesta.
Luulen, että monen muunkin opetajan tekisi mieli heittää mädillä kananmunilla niitä visionäärejä, jotka tulevat kouluille luennoimaan persoonallisuuksien ehetyksestä ja lapsen terveestä kasvusta, kun opetukselta samaan aikaan on vedetty matto jalkojen alta.
Osa samaa ilmiötä on vaatimus, että oppimisen pitää olla hauskaa, ja samalla kuvitellaan, että hauskaa on vain se, kun ei tarvitse nähdä vaivaa.
Itse olen sitä mieltä , että oppimisen pitää olla hauskaa, nimenomaan koska oppiminen ON hauskaa.
Jos kasvattaja/opettaja/kouluttaja ei tiedosta omaa oppimisnäkemystään, vaan yrittää ankean kasvattajaminänsä (siis tiedostamattoman ajatuksen, että kasvatus on jotain ikävää)päälle liimata 'hauskaa', on tuloksena katastrofi.
Ensimmäisenä opettajan on oltava vakuuttunut siitä, että oppiminen on hauskaa ja että se hauskuus syntyy myös tekemällä työtä.
Aikuisten opettajana näen usein asenteen, jota opiskelijat kantavat kouluajoilta mukanaan, eikä se useinkaan helpota oppimista...ei edes ns. mallioppilaiden kohdalla.
No jaa, ehkä kirjoitan tästä ihan postauksen.
...nimenomaan koska oppiminen ON hauskaa.
Tarkemmin asiaa ei voi ilmaista!
Hei.
Joskus seitsemänkymmentäluvulla(?)tuli Suomen televisiosta draama, jossa nainen ei kestänyt, kun alkoholisoitunut siippa yhtäkkiä raitistui. Niinpä nainen viekotteli miehen uudelleen juomaan... arvattavin seurauksin.
(Ja sitten kaikki perheessä elivät elämänsä onnellisina loppuun asti?)
Alkoholistin kanssa eläminen on kuitenkin usein täyttä kaaosta. Luulisin, että monille naisista se on tuttuutta, jossa pitäydytään kiinni oman (ja lasten) hengen ja mielenterveyden kustannuksella.
Tuo purkautumiskanava-uskomus, miksiköhän se elää niin sitkeässä?
Se saa vaimon näyttämään vallankäyttäjältä ja miehen heikolta viinanhuuruiselta ruikuttajalta - jota vaimo käyttää hyväkseen. (No, osa alkoholisteista onkin ruikuttajia, ja sillä ruikutuksella he nimenomaan käyttävät valtaa perheessä. He ovat "herkkiä", eikä heitä saa loukata... muut varvastelevat näiden aviomiesten ja isien ohi varoen... Sitten on se toinen ääripää...)
Onkohan näin, että naiset käyttävät näitä miehiä mainitsemallasi tavalla henkisesti hyväkseen ja kuinka suuressa määrin, oikeasti? Olisikohan asiasta jotakin luotettavaa tutkimusta?
oppimisen pitää olla hauskaa, nimenomaan koska oppiminen ON hauskaa
Tämä on kai se ydin. Hauskaa on juuri oivallus, uuden löytäminen. Sen voi löytää mistä vaan ja miten vaan.
Itselleni riemastuttavinta on ollut ns. häirikköoppilaiden ilo heidän löytäessään itsestään uusia ulottuvuuksia luovan esityksen kurseilla, joissa on tehty produktio juhlayleisölle lehdistöä myöten.
On aloitettu suunnittelusta, käsikirjoituksesta, lavasteiden ja tarpeiston hankkimisesta ja tekemisestä, koreografioiden suunnittelusta, musiikin valmistamisesta, säveltämisestä, valitsemisesta, esittämisestä, mieleisten roolien valitsemisesta ja esityksen markkinoinnista talon ulkopuolella. Jokainen on aina löytänyt itselleen sopivan tavan ilmaista itseään, ja se on ollut riemukasta!
On opittu ilman opetusta varmaan enemmän, kuin jos asiat olisi luennoitu alkaen äänenkäytöstä ja esitystaidosta ja kirjoitusohjeista. Nyt ei luennoitu tuntiakaan, mitään etukäteisohjeita ei annettu, vaan kaikki tehtiin itse niin, että opettaja oli suurimman osan aikaa läsnä seuraten ja ollen käytössä. Esitykset syntyivät paikan päällä monesti kymmeniä kertoja uudelleen.
Oppilaat oppivat luovan ilmaisun taitojen lisäksi rutkasti sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimista, ongelmien ja riitojen ratkaisua, markkinointi- ja suhdetoimintataitoja, itseluottamusta, taiteesta nauttimista, eläytymistä, kuuntelemista jne... lista on loputon.
Kannatan lämpimästi tiimityöskentelyä ja luovaa ilmaisutaitoa ja ongelmanratkaisutaitojen huomioimista eri aineiden kursseja suunniteltaessa. Oppisisällöt eivät aina ole se ydin, sillä sisältö muotoutuu nähdäkseni vasta kurssin aikana annetun viitekehyksen mukaiseksi. Tulos voi yllättää myös opettajan positiivisesti.
Niin, kaikki tämä ihanuus kaipaa vain kunnnon rahoitusta, ei etätunteja, vaan opettajan vahvaa paneutumista ja läsnäoloa. Ja sehän luonnollisesti maksaa.
(Tuli oikein ikävä näitä kursseja, kun kirjoitin tätä..)
Claes Andersson on kirjoittanut draamanäytelmän alkoholistin vaimon marttyyriusriippuvuudesta. Se on tullut pari kertaa televisiosta. Lienee kirjoitettu näyttämöllekin.
Olipa hieno kirjoitus ja täyttä asiaa!
Kiitos, A-K. H.
"Opettajat eivät enää saa opettaa, koska opetusalan luovat visionänäärit tuntevat ennakkoluuloja sanaa kohtaan näkemällä opettamisen sitkeästi passiivisena tapahtumana, opettajan suurena virkavirheenä."
Kerropa vähän tarkemmin ketkä "luovat visionäärit" tällaisia opetuksen määritelmiä viljelevät ja missä yhteydessä.
Kerropa vähän tarkemmin ketkä "luovat visionäärit" tällaisia opetuksen määritelmiä viljelevät ja missä yhteydessä.
On tehnyt mieli heittää kananmunilla mm. eräitä opetushallituksen koulutussuunnittelijoita, jotka ovat tulleet kirkastamaan väsyneiden opetustyöläisten päivää visiopropellit pyörien. Kalvoon on piirretty kuva oppilaasta, joka etsiytyy tiedon ääreen kuin itseohjautuva raketti. Opettajat ovat tuijottaneet ihmettä kuin sonni uutta veräjää.
Kun se oppilas meillä ainakin kaikista yrityksistä huolimatta itseohjautui mieluiten joko ruokalaan kahville tai tietokoneluokkiin surffailemaan tai kotisohvalle köllöttelemään tai lähikuppilaan päiväkaljalle. Etätunnit, jolloin piti ohjautua itsenäiseen tiedonhakuun ja ahaaelämyksiin, kuluivat vapaan vietossa ja tehtävät hutaistiin viime minuuteilla vähimmän vastuksen lakia noudattaen nopeasti, jotta päästäisiin taas seuraavan kurssin etätunnille itseohjautumaan vapaalle. - Tämä hieman karrikoiden, mutta vahvan totuussiemenen sisältäen, opiskelijoiden hälläväliä asenteita kuvaten.
Minua kiinnostaisi tietää, missä opettajat - minä mukana - ovat mahtaneet mennä vikaan, kun juuri muu ei sujunut itseohjautuvasti kuin edellisessä kommentissani (ylempänä) kuvaamani luovan ilmaisun kurssin kaltaiset jutut, jotka koettiin hauskoiksi.
Vastaan nyt vähän pitkästi, sorry. Kalikka lensikin ihan eri suuntaan kuin aluksi uumoilin. Huh. Taisin silti vähän vingahtaa; varmuuden vuoksi.
Opetushallituksen koulutussuunnittelijat - nuo trendikkäitä iskulauseita toistelevat konsultit. Heillä on pakonomainen tarve määritellä vanhat käsitteet aivan uudella tavalla, poimia muodikkaita kasvatustrendejä ja visioida niiden soveltamista kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.
Ikävä kyllä he eivät ole enää paikalla kun jäljet pitäisi siivota. He toistelevat silloin jo jotakin toista sanaa. Opettajia voi ensiksi vähän naurattaa, mutta ei kauaa.
Itseohjautuvuus on sinänsä on ihan hyvä tavoite ja pedagoginen keino tietyissä tilanteissa, kuten on myös "behavioristiseksi" ja vanhanaikaiseksi pilkattu ulkoaopettelukin. Toiset oppilaat pystyvät hallitsemaan suuremman määrän vapauksia kuin toiset. Joitakin asioita oppii vain opettelemalla.
Viimeisimpiä OPH:n sähläyksiä lienee uuden tyyppikirjaimiston lanseeraaminen. Kouluille ilmoitettiin, että niiden pitää siirtyä noudattamaan uutta tyyppikirjaimistoa. Ongelma oli siinä, että siitä ei ollut olemassa kuin yksi mallikuva. Ei harjoitusvihkoja, eikä muutakaan materiaalia. Koulut olivat jo keväällä ehtineet ostaa jo uudet - siis vanhentuneet - oppikirjat. No homma vedettiin sitten takaisin. Nyt meillä on kaksi kilpailevaa tyyppikirjaimistoa. Kukaan ei vielä oikein tiedä miksi kirjamisto piti vaihtaa.
Hei, Iines! Kirjoitit
"Etätunnit, jolloin piti ohjautua itsenäiseen tiedonhakuun ja ahaaelämyksiin, kuluivat vapaan vietossa ja tehtävät hutaistiin viime minuuteilla vähimmän vastuksen lakia noudattaen nopeasti, jotta päästäisiin taas seuraavan kurssin etätunnille itseohjautumaan vapaalle."
Törmään tähän koko ajan lueskellessani Suomi24 kirjallisuuskeskusteluja. Yhtä mittaa joku parkuu netissä, että hänelle tehtäisiin esitelmä tai kirjallisuustehtävä valmiiksi, "kun sen pitäisi olla huomenna valmis". Säälin aina opettajaparkaa, joka on selvästi nähnyt vaivaa löytääkseen oikein helpon kirjan kyseiselle idiootille, joak sitten kyselee tyyliin "kuka oikein teki ne murhat "Kymmenessä pienessä neekeripojassa", kun luin sen kirjan enkä saanut selvää" (ihan totta, niin totta kuin tässä istun, tätä on kysytty). Tai ihan härskisti "kertokaa, mikä on naiskuva "Seitsemässä veljeksessä", kun opettaja haluaa työn huomenna". Tai "sanokaa jokin suomalainen romaani, jossa on alle 200 sivua".
Telemakhos,
samaa mieltä, itseohjautuvuus on hyvä tavoite, ja siihen joskus päästään, joskus sitten taas ei. Kun kaikki ei mene visioiden mukaan, vaikka opettajan omakin propelli olisi hyvin öljytty. Kun niillä mukavaan elämään tottuneilla laiskanpulskeilla opiskelijajulleillakin on jotain osuutta tässä prosessin kulussa. Ja tuntuu siltä, että ratkaiseva osa, se puuttuva x, josta visionääreillä ei tunnu olevan hajuakaan.
Mette,
olen käynyt palstoilla närkästyneenä neuvomassa noita nättejä opiskelijoita, jotka kyselevät esittämäsi kaltaisia sinänsä varsin hupaisia kysymyksiään edellisenä iltana klo 24, kun esseen tai esitelmän pitäisi olla aamulla valmis. Neuvoni on tyyliä: ei tipu, tee itse, tekis sulle hyvää. Ai että on makeaa päästä kerrankin sanomaan suoraan veemäiseen tyyliin.. ;)
itseohjautuvuus on hyvä tavoite
Niin on ja ihmisen on saatava asettaa se itselleen hyvin varhain.
- - ihmisen on saatava asettaa se [itseohjautuvuus] itselleen hyvin varhain.
Miten totta. Kunpa vanhemmat sisäistäisivät tämän.
Tietääköhän joku, miten tuo pitäisi vanhemmille kertoa? Kaikki eivät nimittäin tiedä sitä, ja olen huolisssani siitä, ettei ole keinoja auttaa vanhempia.
Tässä on kaksi ismiä nyt vastakkain: Ubuntu ja kapitalismi. Epäilemättä huonot vanhemmat pyörittävät kvartaalitaloutta paremmin tuottamalla uusia ulkoaohjautuvia sukupolvia.
Kun nyt ollaan näin mahtavien ismien puristuksessa, ei pieni opettaja paljon voi. Tai pienet vanhemmat. Kun on ne naapurit, jotka ajattelevat ties mitä (= ubuntu?). Ja kun on kovat paineet saada sitä ja tätä (= kapitalismin ydin?). Siinä lapsi jää jalkoihin, ja hyvä on ettei potkaista kiireessä pöydän alle.
Millaisia keinoja siis olisi saada lapsi itseohjautuvaksi? Mitä tehdä vanhemmille? Mitä tehdä yhteiskunnalle? On niin helppoa olla onnellinen ja visioida itseohjautuvuudesta, kun kukaan ei kerro keinoja. Sanoo vaan, mikä on hyvä lopputulos. Terveisiä opetushallitukselle. Ja muille visionääreille.
Sanoo vaan, mikä on hyvä lopputulos.
Tai paremminkin alku! Kulttuurivallankumous tietenkin.
Jassoo. Mitenkäs se tehdään?
Jos vaikka eduskunta nyt ensiksi vastaisi myöntävästi kykypuolueen välikysymykseen ja antaisi sitten Jyrkin hoitaa tasa-arvon työelämään. Kyllä se siitä lähtee :))
Niin, Jyrkillä on kieltämättä kaunis hymy ja hymykuopat. Kenties tulevaisuudessa on valoa.
Eikö se ole kulttuurivallankumousta, että kansallinen kokoomus on myynyt isänmaan, uskonnon ja nyt kodin! < sarkasmi tagi >
Muistaakseni OAJ on aina ollut kokoomuslaisten.
Voipi olla ja voipi olla ettei ole. Olen mielestäni nähnyt samaa vikaa myös sosdemeissä.
Valtaapitävällä kun kai on aina hinku myydä aatteet ja vaatteet hinnoittelunsa mukaan.
OAJ on hampaaton etujärjestö.
Ja nyt Jyrki yllätti demarinaiset juosten jalkojen välistä ilman hattua :))
No, OAJ:stä sen verran, että siitä kuitenkin hatunnosto, että se pitää sitkeästi kiinni siitä periaatteesta, että lomalta ei opettajia voi lomauttaa.
Nythän aamuisen Hesarin mukaan yhdeksän kuntaa on panemassa opettajia pakkolomalle. Tuota ylläolevaa pykälää kierretään mm. Parkanossa niin, että opettajat pannaan pakkolomalle viikkoa ennen joululomaa, ja ilmeisesti pari viikkoa ennen kesälomaa. Tällainen lomautushan estää tehokkaasti opetuksen lisäksi mm. joulu- ja kevätjuhlat.
billylle,
sure babe. Kun ei viitsisi laittaa sitä tuskastuttavaa kirjainkerberosta tuohon kommenttien porttivahdiksi. Joissain blogeissa on lisäksi niin omituiset kiekurat, että niistä ei tahdo tolkkua saada.
Lähetä kommentti
<< Home