Lunta lunta lunta vaan
Piti viedä auto katsastukseen, mutta ulos ei autolla oikein ole asiaa, koska tiet ovat taas auraamatta eilisen lumisateen jäjiltä. Nytkin sataa isoja märkiä hiutaleita ja lumi alkaa kääntyä raskaan vesipitoiseksi.Minua ahdistaa hiukan pattitilanne, jossa olen. Olen nimittäin muutaman kuukauden kirjoitellut ja jutellut erään itseäni hiukan vanhemman miehen kanssa messengerissä, hyvin tiiviisti. Hän on avarakatseinen ja kaikin puolin kiinnostava ihminen, jonka kanssa viestiminen on helppoa ja mukavaa. Kirjoitamme usein samanaikaisesti lähes saman ajatuksen tai repliikin eetteriin, joskus jopa samoin sanoin. Meillä on yhtäläisiä toiveita elämältä ja tulevaisuudelta ja hän arvostaa minua ja minä häntä. Mutta.
En vain ole kertonut hänelle äänisairaudestani, joten tapaaminen ei taida onnistua. Ja sen tapaamisen aika olisi nyt, muuten tilanne alkaa olla luonnoton. Olen lisäksi esittänyt asiat siinä valossa, että olen edelleen työelämässä, vaikken siis ole. Kun ajattelin ensin vain hieman leikkiä virtuaalin suomin mahdollisuuksin, en petkuttaen, mutta intimiteettiäni suojaten. Arvelin lisäksi, että nettituttavuudet eivät kauan kestä kuitenkaan. Vaan toisin kävi ja nyt tuntuu, että olen mennyt liian pitkälle, paluuta ei ole ilman että haavoitan jotakuta.
(Kuva Joseph A. Maturo)
posted by Iines @ 11:15 ap.
31 comments
31 Comments:
Mitkä ovat vaihtoehdot?
- lopetat meseilyn
- jatkat kuin ennenkin
- kerrot rehellisesti itsestäsi ja katsot, mitä tapahtuu
Voihan olla, ettei se mieskään ole kertonut kaikkea itsestään.
Onpa kiinnostava tilanne. Toivon, että se menee parhain päin.
En tahdo lopettaa meseilyä, enkä tahdo jatkaa kuin ennen. Enkä ole kuitenkaan halukas kertomaan vielä tänään äänisairaudestani. Tämähän se pattitilanne onkin.
Kyllä se mies on kertonut itsestään faktat, eivätkä ne ole välttämättä auvoiset minun kannaltani. Siksipä epäilenkin, että hän on rehellinen.
Minun kokemukseni mukaan missä tahansa tavattu uusi ihminen on tuntematon. Kapakassa tapaamastaan ei tiedä kuin ulkonäön. Kaikki muu on tietämättömissä: ikäarvio voi ulkonäön perusteella heittää toista vuosikymmentä, menneisyys ja ajatukset ovat lähes tuntemattomia.
Omat tautini salasin aikanaan kaikilta tyttöystäviltäni ensi alkuun, vaikka useimmat huomasivatkin jäykän niskan ja selän. Kun niistä myöhemmin kerroin, asialla ei tuntunut enää olevan merkitystä.
Vaikea ongelma sinulla kuitenkin.
Sen verran olen hänelle kertonut, että minulla on ongelmia ääneni kanssa. Hän kysyi, pystynkö kuiskaamaan hänelle yhden sanan, tai kolme sanaa. Tällainen reagointi voisi tietenkin antaa viitteen tietynlaisesta suhtautumisesta asiaan.
"Kun ajattelin ensin vain hieman leikkiä virtuaalin suomin mahdollisuuksin, en petkuttaen, mutta intimiteettiäni suojaten."
"Valheella on lyhyet jäljet, ja minkä taakseen jättää, sen edestään löytää."
Tätimäistä paatosta nuo vanhoihin vertauksiin tukeutumiset, eikö?
Kaipaat ihmissuhdetta, mutta pelkäät haavoittuvasi, etkä uskalla olla oma viehättävä itsesi !
Asiat voi korjata vielä, kerro tälle keskustelukumppanillesi totuus. Samoin kun kerroit meille.
Jos hän ei muuta suhtautumistaan sinuun, voitte sopia treffit saman tien.Siitähän "oikea" tutustuminen vasta alkaa. Rehellisyys helpottaa ja yksinkertaistaa monia asioita. Vaikka kyllä sinä tiedät tämän tätin neuvon neuvomattakin.
Nuo "yksi tai kolme sanaa" kyllä alkoi keskustelu osapuoli hieman arveluttaa? Miten tunnekylläisiä repliikkejä hänelle lienet kirjoitellut. Aika itsekästä, varsinkin jos sinun pitää pystyä HÄNELLE sanomaan rakas, ja minä rakastan sinua!!
Panosta rehellisyyteen, et voi hävitä.
Hah hah. Usein on niin, että huono hämää erinomaisuudellaan. Taidatpa olla epätoivoisessa tilanteessa. Katso, että et tule hyväksikäytetyksi. Tuttavapiirin kautta olen kuullut yhtä ja toista ja varsinkin sitä toista näistä virtuaalijutuista. Toivottavasti käy onni onnettomuudessa.
KH
Tuntemani nettituttavuudet ovat päättyneet joko hyvin tai huonosti ja jopa todella huonosti. Ei tällaiseen tilanteeseen osaa toinen neuvoa antaa. Jos itselläsi alkaa poltella omatunto, Obeesian kolmas vaihtoehto, jota Leonoorakin kai suosittaa, tuntuisi näin ulkopuolelta ajatellen parhaalta. Toivottavasti tilanne ratkeaa parhain päin.
Uskon, että rehellisyyteen panostaminen on ainoa tie, jos haluaa edistää suhdetta reaalitasolle. Jos vain virtuaalinen suhde riittää, niin kuin aluksi ajattelin, tilanne voisi jatkua ennallaan. Mutta en tiedä, riittääkö, ainakaan toiselle osapuolelle, ja ei kait minullekaan.
On vain niin vaikea ilmaista se, ettei olekaan ollut alunperin rehellinen.
KH:lle sanoisin sen, että en ole epätoivoisessa tilanteessa, se on väärä sana. Kyllä tämä on itseaiheutettu tilanne.
Ja uskon myös niin, että virtuaalissa on enemmän sijaa huonoille kokemuksille ja pettymyksille kuin reaalissa. Tämä on metropoli, jonka kohtaamiset tulisi kai nopeasti viedä reaalitasolle, jos on tosisssaan.
Äkkiä vaan tapaamaan, kun kuulemma sen tietää ensi silmäyksellä tuleeko jutusta mitään. Turha siis pitkittää virtuaalikommunikaatiota. Sitä enemmän sitten harmittaa jos ei "kipinöikään". Imho, tietysti.
Miksi reaalissa ei kipinöisi, jos virtuaalissa kipinöi? Virtuaalissahan kohdataan toinen usein syvemmällä tasolla kuin reaalissa. Ja kyllä ensi kontakti joskus paljastaa sen, tuleeko suhteesta mitään.
lmho?? En ole irc-kansaa, jonne tämän yhdistän, mutta arvelen sen tarkoittavan jonkinlaista nauru, jonka sävy jää kyllä arvoitukseksi.
Nettijutut on kiemuraisia. Niissä voi vain häivähdyksen nähdä toisesta ihmisestä, ja aika usein nuo häivähdykset ovat rippeitä omista toiveista tai peloista. Asia ei mielestäni selviä muuten kuin sillä, että joko tapaatte tai sitten sinä ilmoitat, että haluat pistää pelin poikki. Tsemppiä :)
Kieltämättä kiemurainen tilanne. Tietokoneen ääressä on helppo säveltää mitä mieleen juolahtaa mutta niinhän se menee, että todellinen kemia testataan vasta, kun ollaan oikeasti kasvokkain.
Tsemppiä mitä ikinä päätätkin tehdä :)
Bloggeri ei tykkää minusta, anteeksi kaksi viestiä :)
Itse en ole edes tutustunut näihin deitti -vai mitä ne nyt on nimeltään- "keskustelupalstoihin.
Varmasti sielläkin on ihan aitoja, vakavasti kaveria, ystävää hakevia ihmisiä, mutta myös feikkaajia ja don huaneja, jotka ovat rutinoituneet ko. kuvioissa.
Luulen kuitenkin Iines, että sinä viisaana ihmisenä tunnistat pödyn puhujat. Kannattaa uskoa intuitioon ja rivien välistä lukuun. Ja ainahan voit kysyä asioita suoraan. Onnea ja menestystä toivotan ma!
Kinkkisiä juttuja nämä, kuten pupu tuossa edellä totesi. Itsekin tätä virtuaalia jonkin aikaa harrastaneena olen todennut että reaalissa kaikki voi olla toisin vaikka miten hyvin olisi mesessä / puhelimessa tai vaikka webcamissa synkannut. Onhan se toki mahdollista että kipinöi sekä virtuaalissa että reaalissa. Onnea tapaamiseen jos tavata päätät ja muutenkin. Imho = in my humble opinion.
No, eihän tässä siitä ole varmaan kyse, haluanko minä tavata, vaan siitä, haluaako hän kuitenkaan tavata, jos kuulee äänisairaudestani. Ja siinä samalla, ellei hän halua, voi loppua koko yhteydenpito.
Niin valitettavaa kuin sairautesi onkin, se ei tartu, etkä ole "kuolemansairas" sen vuoksi. Normaalijärkinen ihminen ymmärtää kyllä tilanteesi. Ja hän pitää sinusta sairaudestasi huolimatta.
Itsellesi se on kipeä asia, mutta joku mies saattaisi repiä siitä humoristisiakin piirteitä. Etpähän ainakaan syyllisty naisiin yhdistettyyn paheeseen, ainaiseen nalkutukseen :) Ja voithan sentään laulella hänelle!
Leonoora,
pärjään kyllä ääneni kanssa olosuhteisiin nähden hyvin enkä koe sairauttani oikeastaan kipeäksi asiaksi. Eniten olenkin nauranut, kun tytär matki eunukin ääntäni saatuani juuri botox-pistoksen pari vuotta sitten. Pistoshan vie äänen vähäksi aikaa melkein kokonaan.
Minulle soitti juuri Radarin markkinointitutkija, jonka torjuin sanomalla, että ääneni ei nyt oikein pelitä. Mies kysyi, voiko hän soittaa 10 minuutin päästä uudelleen. Eli hän nähtävästi ei pitänyt ääneni pätkimistä kovin huolestuttavana. ;)
Auttaisikohan miettiä mikä olis pahinta mitä tapaamisesta voisi seurata? Ja mikä parasta? Ja sitten vastaukset vaakakuppeihin ja painavimmat asiat voittaisivat?
Muutenkin ajattelen tuon tilanteesi olevan enemmänkin sellainen "aina ei tarvitse kertoa heti kaikkea perinjuurin" -homma, eikä niinkään epärehellisyyttä...
Noinhan se juuri kävikin: ajattelin, että kerron asioita pikku hiljaa, en heti kaikkea. Nyt vain pitäisi läväyttää loputkin kortit avoimesti pöytään, mutta tuntuu ylipääsemättömältä ja siirrän vaan asiaa. Jotenkin tuntuisi, että se ei muuttaisi asioita, mutta sehän on vain tunne. Totuus voi aina olla toinen. Kohta on seinä edessä.
Mutta elellään ja ollaan, katsellaan. Kyselen myös itseltäni todellisia ajatuksiani. Jospa minä en tarvitsekaan enää ketään.
Eihän siinä kiljumista tarvita. Kähiset ne yhdestä kolmeen sanaan ja sillä siisti.
No nyt on pussissa niin paljon hyviä neuvoja, että kiitos vaan kaikista. Elämä ei ole kuitenkaan yhden kortin varassa, mutta kai se riski joskus kannattaisi ottaa.
!!!??? ;~/
Jahas.
Blogiväsymys näyttää totisesti iskeneen.
Sulta on Iines jutunaiheet lopussa(?)
*
Mutta jos kertomasi on totta, niin ilman muuta järjestät tapaamisen mahdollisimman nopeasti, niin "saadaan jotain tolkkua" tähän asiaan.
Sitäpaitsi lienee kai ikävää ja turhauttavaa riutua vain unelmissaan.
(Joskin se on samalla sekä turvallista että suurinta vapautta.)
Ihmettelen silti tätä avoimmuuttasi blogikansaa kohtaan, vaikka et ole ilmeisesti sanonut miehelle sitäkään, että bloggaat aktiivisesti?
Jännät on paikat...Äläkä sitten retkahda (enää) auervaaroihin. Raiskaajaa varten pidä mukana kyynelkaasuputkilo.
Muuten saat syyttää (tai onnitella) itseäsi...
*
Mitenkäs siinä laulussa laulettiinkaan?
Tein vähän opettavaisia lisäyksiä säkeisiin.
IKKUNAPRINSSI (eli "Turvasuhdelaulu")
"Miehiin ei voi pieni tyttönen luottaa (eikä vähän vanhempikaan),
se vain ison ikävän pieneen sydämeen tuottaa (näin on).
Mut ikkunaa tuijottaa kai pienikin tyttö illoin saa (noo kyllä kyllä),
sieltä katsoo prinssi tuo unelmain (hmm...roisto se on...).
Ruudun takaa, ruudun takaa
prinssin löysin ja häntä nyt katson vain (järki päässä ja housut jalassa tietenkin...)"
Jaahas, Raunonen,
vai on minulta jutun aiheet lopussa, kun kirjoitan välillä intiimistä elämästänikin. Niinhän valtaosa täällä tekee, sinäkin Rauno. Mieleeni on jäänyt epätoivoiset ja huokaavat rakkaudentunnustuksesi milloin Satua, milloin neiti Liekkiä (?) kohtaan. Mitäs eroa tässä on? Olikos sinultakin jutun aiheet lopussa? ;)
Ja Rauno, mikä tätä maailmaa pyörittää? - Ei, se ei ole Foucault eikä Bush, vaan rakkaus (ja seksi).
Höhhöö...Isku iskusta. Siit mie piän...(Sukunimeni on muuten Räsänen.)
Neiti Liekki oli minulle eräänlainen ajatuskoe - ei kuitenkaan mikään kaukorakkaus - ainakaan sillä tavalla kuin asia yleensä ymmärretään.
Myönnettäköön silti, että yllätyin itsekin, missä määrin jouduin Liekin vaikutuksesta menemään niin sanotusti itseeni, jotta sain seksiin ja parisuhteeseen liittyviin nykymielipiteisiini edes jotain tolkkua (*).
Tajusin osaltaan "tapaus" Liekin kautta, että olin vellonut ja vatvonut erästä minua kipeästi koskettavaa asiaa jo niin pitkään sisimmässäni, että oli oikeastaan pakko kirjoittaa joitain asioita selväksi.
Koska kyse oli miltei sielun umpisolmusta, kirjoitusprosessista tuli epävakaa ja pitkä.
Myönnettäköön heti perään, että koko tämä prosessi tapahtui po. Satu R:ää "silmälläpitäen", koska hän on minulle koettua todellisuutta, joka ei tunnu unohtuvan - ei sitten millään.
Mutta itseterapiaahan bloggaaminen myös on, ja miksei saisi olla, koskapa se näyttää toimivan.
*
Maailmaa pyörittävät rakkaus ja valta - kyynisemmin sanottuna seksi ja raha.
Ehdotankin sulle uutta aihetta. Rakkaus ja valta ymmärretään yleensä vastakohdiksi, mutta onko asia lopulta näin?
Rakastunut ihminenhän jo itsessään on ikäänkuin "toisen vallassa".
Tämän "Esko-Kreeta ja Kreeta-Esko"-syndrooman pitäisi toimia vastavuoroisesti - suurella toleranssilla ja solidaarisuudella, mutta ajan mittaan se monesti muuttuukin miltei hyväksikäytöksi.
Rakkauden nimissä eli siihen vedoten aletaan nimittäin usein käyttää jopa sumeilematonta valtaa partneria kohtaan, jotta saataisiin oma tahto läpi...
Kiintoisampi minusta kuitenkin on tuo alkuperäinen rakastumisen tila, jolloin kaikki tuntuu vielä olevan ikäänkuin unenomaista, ihanan tuskaista hehkua.
*
(*) Eikös laulussakin lauleta, että "ken voi liekin sammuttaa, kun se kerran leimahtaa"...;)
Maailmaa pyörittävät - - kyynisemmin sanottuna seksi ja raha.
Noh, ajattelen niin, että jos kaupan olisivat valta, raha, rakkaus ja seksi, ja näistä saisi ottaa elämäänsä vain yhden, ei muuta kuin sen yhden, niin useimmat ihmiset valitsisivat rakkauden.
Minusta valta ei kuulu rakkauteen, vaan sinä hetkenä, kun suhteessa nähdään valtaa, on rakkaus hävinnyt. Asia on laajemmankin pohtimisen arvoinen, mutta vaatisi varmaan vankan kokemuksen alalta.
Näkisin rahan ja seksin olevan sekä vallankäytön välineitä että ilmentymiä. Rakkaus on kuollut, elämän virtaan. ;P
Rakkauden nälkä ei ole kuollut.
Lähetä kommentti
<< Home