Oletko kyynikko?
Muuan lukija kertoi kommentissaan tulevansa surulliseksi, kun kohtaa kyynisyyttä. Kyynisyys oli tullut häntä vastaan kommentissani, jossa kritisoin surun tuotteistamista. Surua kun mielestäni on alettu hoitaa, samoin kuin alakuloa, ikään kuin sairauksina. Hoidoista on tehty paketti, joka puretaan massiivisin toimenpitein ja jopa pillerein. Näin ainakin ajatukseni tarkoitin. Itse en osaa pitää näitä ihmisen elämään luonnollisina kuuluvia jaksoja hoitoa vaativina operaatioina, joten olen kai kyyninen henkilö, joka suhtautuu halveksien ja ivallisesti toisten murheisiin.Tein oikein kyynikkotestin* selvittääkseni, onko sanoissa varmasti perää. Jo vain! Minussa on potentiaalia! Täysverisyyteen on matkaa, mutta hyvällä tiellä ollaan. Herätän lupauksia.
Muutenkin olen siinä mielessä vinoon kasvanut, että olen kiinnostunut kyynisestä suhtautumisesta asioihin. Jo lapsissa kuulemma (tai luemma) on annos kyynisyyttä, ja onpa myynnissä jopa kyynisiä nukkeja, cynical dolls. Ajattelen niin, että kyynisyys on ketään kumartamaton tapa sanoa totuus ääneen. Menen jopa niin pitkälle, että näen kyynisyydessä enemmän rakennusaineksia kuin yleistyytyväisessä hymistelyssä ja sopeutumisessa.Mistä kyynisyys tulee? Se tulee mielestäni unelmien ja toiveiden murskaantumisesta. Siitä että ihmisellä on ollut haaveita paremmasta maailmasta. Ihminen on kokenut, että maailma ja kanssaihmiset ovat raadollisia, alhaisia, pettureita ja että heistä ei lopulta ole siihen hyvään, jota hän on odottanut maailmalta. Kyynisyys on pettymystä, se on eräänlainen henkiinjäämisstrategia, jossa lepattaa vielä toive siitä, että parempi maailma jaksaa sinnitellä hengissä kaiken alla ja odotella aikoja parempia.
Näin kun kyynisyyden näen, en jaksa olla kovin huolissani tavatessani sitä. Enemmän olen huolissani, kun tapaan hyrisevää tyytyväisyyttä, sopeutumista ja auvoisen positiivista elämänasennetta siellä, missä näen parantamisen varaa - ja minä näen sitä kaikkialla. Edelleen minua mietityttää, mitä kyynisyys on? Mikä on kyynisyyden vastakohta? Onko meissä kaikissa vain eri määrä kyynisyyttä, niin ettei kukaan ole kyynikko?
* Kyynikkotesti löytyy yllä olevan linkin sivulinkistä How to know if you're a cynic, koska siihen ei saa suoraa linkkiä
posted by Iines @ 11:20 ip.
32 comments
32 Comments:
Olen tutustunut tähän testiin ja näihin sivuihin jo aiemmin.
Mielenkiintoista joskin ehkä kieli poskessa tehtyä infoa, kuten kyynikoilta odottaa saattaakin.
Kuten vuosi sitten, sain nytkin saman tervetuliaistoivotuksen:
"You're in the right place. Welcome, fellow cynic!"
*
Kannattaa muuten tsekata aiheesta puheenollen tämä wikipedian suomenkielinen info kyynikoista ja heidän filosofiastaan - se nimittäin on erinomaisen kattava tiivistelmä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyynikot
Varhaiskristittyjen ja kyynikoiden välistä vuorovaikutusta on viime vuosikymmeninä tutkittu paljon.
Kristityillä ja kyynikoilla oli joitain samankaltaisia suhtautumistapoja maailmaan, elämään ja yhteiskuntaan.
Kummassakin aatesuunnassa korostettiin varsinkin askeettisuutta, köyhyyttä ja sitoutumattomuutta, maailman/valtion asettamiin arvoihin ja hierarkioihin.
Kyynikot eivät kuitenkaan odottaneet mitään pelastusta tuonpuoleisessa toisin kuin kristityt, jotka noudattivat em. ideaaleja juuri eskatologisista ("oppi" viimeisistä ajoista) ja pelastusopillisista syistä.
Kristityt siis aivan kirjaimellisesti elivät "lopun ajan" odotuksessa, eikä silloin mihinkään maalliseen sitoutuminen voinut olla kuin esteenä Jumalan tuomion kohtaamisessa.
"Vanha kirkko ei osannut rakastaa elämää tässä maailmassa", kirjoittaa mm. teologi ja psykohistorioitsija Juha Molari yhdessä kolmesta kirjoituksestaan, jotka on linkitetty wikipediaan.
Lukekaa yhteenvedot, niin saatte jotain tuntumaa asiaan.
Kyynikot sen sijaan korostaessaan "yksilön täydellistä vastuuta moraalisena yksikkönä, ja toisekseen tahdon vapautta ja itsevaltiutta" olivat irtautuneet paitsi maailmallisesta kunniasta myös tuonpuoleisen odotuksesta.
Gilles Deleuzen postmoderni ajatus ihmisistä ja etenkin filosofeista "nomadeina" eli yksinäisinä, itsenäisinä, yhteiskunnasta irrallisina vaeltajina, on selvästikin sukua kyynikkojen periaatteille.
Meidän aikamme ja maailmamme on (jälleen) tullut otolliseksi kyynikoille ja toisaalta lopun aikoja odotteleville "uskon askeeteille".
Kieli poskessa pitää aina olla, RR, ja siksi en linkannutkaan Wikipediaa, jonne halukkaat osaavat ilman neuvojanikin. Vältän muutenkin kuin ruttoa liika tieteellistä analyseerausta, ja panen mieluummin kehiin ihan omia ajatuksiani siitä riippumatta, mitä tieteellä olisi asiasta tarjottavana. Tiede toimikoon renkinä, ei isäntänä.
Tuo on kyllä mielenkiintoinen viittaus, että kristityillä ja kyynikoilla on yhteistä. Törmäsin ajatukseen itsekin lukiessani eilen kynisyyden määritelmiä eri lähteistä. Uskon, että on yhteistä ainakin sitoumus tai paneutuminen tiettyihin ajatuksiin - en sano ideologioihin koska en niistä tiedä - ja jonkinlainen vakava suhtautuminen ihmisyyteen. Toisaalta uskova ja kyynikko ovat eri planeetoilta, sillä kyynisyys ei ole vastaava maailmankatsomus kuin uskominen.
Olisiko kyynisyyden parhaana puolena sen "rakentavuus", kuvien repiminen ja juurille meneminen, tai ainakin pyrky siihen.
Minä olen "aina" yhdistänyt kyynisyyden välinpitämättömyyteen ja eräänlaiseen passiivisuuteen. Kyyninen ihminen luulee nähneensä kaiken ja sillä on aina sama kommentti etutaskussa: "Mitä sinä nyt oikein yrität. Ei siitä mitään kuitenkaan tule". Tällaisena koen käsitteen sen arkisessa käytössä. Anistheneen perustama filosofinen koulukunta onkin sitten toinen juttu.
Kyynisen ihmisen vaarana on, että se näkee pettymystä ja epätoivoa sielläkin, missä sitä ei ole.
P.S. Tuossa Iineksen kommentissa surun tuotteistumisesta en kyllä osaa nähdä mitään kyynistä sinänsä. Tuotteistuminen (tai tuotteistaminen, miten vain haluatte) saattaa johtua siitä, että ihmisillä ei tässä kiireisessä maailmassa ole aikaa surra. Sitten kun suru purkautuu varottamatta ja hallitsemattomasti, sitä täytyy mennä käsittelemään jonkun meedion johdolla.
Kiinnostava aihe! ;)
Kiinnostavaa on myös lukea kyynikoista, en muista olenko koskaan heihin tutustunut kovin perinpohjaisesti.
Pläjäytämpä tähän oman määritelmäni:
Kyynikko: ihminen, joka uskoo, että pohjimmiltaan ihmiset ajattelevat vain itseään ja käyttävät kaikkea, jopa toisten tunteita saadakseen itselleen hyötyä.
Tuohon kyynikon määritelmään perustuen olin lukevinani kyynisyyttä kommententeissasi, Iines, tuossa edellisessä postauksessa; erityisen kyyninen (vaikka puutuinkin nimenomaan siihen sururyhmä-kommenttiin) oli mielestäni kuitenkin tämä:
Olen joskus miettinyt sitä, että miksi en sairastu depressioon tai vakavaan itsariuhkaan, vaikka minulla on vakava sairaus, joka on vienyt äänen. Voisin näin olla hyväksytty ja saisin luultavasti paljon lohdutusta osakseni.
Siitä hohkaa maailmankuva, jossa ainoastaan ruikuttamalla saa myötätuntoa, ja kuka keksii hankkia itselleen raflaavimman sairauden, saa eniten yhteisön tukea.
Siis, tähdennettäköön, että ymmärrän kommenttisi ironian; ajatus on kuitenkin olemassa, ironisoit sitä sitten tai et.
On helppo olla vastaan hihhulointia ja yltiöpositiivisuutta; maailma ei ole kovin kiva paikka, ja useimmiten positiivisuus on silmien sulkemista ja todellisuuspakoa. Itse haluan olla realisti, joten vältän hihhuleita kuin ruttoa. Mutta kyynisyyttä yritän välttää melkein yhtä paljon.
Elonvirta, voi olla, että ympäristö tekee meistä kykenemättömiä hallitsemaan surua, sitä ei osata kohdata. Mutta sururyhmä ei todellakaan ole synonyymi millekkään ' jonkun meedion' johtamalle ryhmälle. Itse olen nähnyt lähinnä vain psykologien tai kirkon järjestämiä ryhmiä, erittäin ammattitaitoisesti, lisäisin. Jos taas mielestäsi pastorit tai psykologit ovat 'joitain meedioita', se on eri juttu se.
Ai niin, pitää tehdä tuo testi. Ties vaikka paljastuisin kyynikoksi!
Minussa on potentiaalia, kuulemma.
(Kysymyksen asettelu oli kyseenalaista; ei minusta ole kyynistä haluta lähettää julkkikset kaukomaille!)
"Mutta sururyhmä ei todellakaan ole synonyymi millekkään ' jonkun meedion' johtamalle ryhmälle."
Ei varmasti olekaan. Kieltämättä valitsin sanat vähän huolimattomasti. Ehkä minulla oli mielessä ennen kaikkea nämä kaiken maailman elämänhallintakurssit ja yltiöpositivistit, jotka tarjoavat "leuka pystyyn ja ilolla eteenpäin" -tyyppisiä neuvoja.
Markkinatalouden hyvä puoli on yrittämisen vapaus. Harmi vain, että se tuntuu yllättävän usein tarkoittavan huijaamisen vapautta.
Elonvirta esitti tärkeän jaottelun sen välillä, miten me yleensä kyynisyyden ymmärrämme ja, mitä se on määritelmällisesti.
Jälleen näyttää siltä, että esim. kyynisyys-otsikon nimissä puhutaan jostain aivan muista asioista ja ominaisuuksista kuin, jotka tähän käsitteeseen alunperin "oikeasti" liittyvät.
Miksemme siis käyttäisi kyynisyyden sijaan itsekkyyttä tai välinpitämättömyyttä tai yleistä pessimismiä jne.
Ne korvaavat kyynisyyden erinomaisesti.
Toisin sanoen - tämäntyyppisessä keskustelussa on tärkeää itse keskustelun synnyttäminen ja syntyminen, ei se, mistä keskustellaan.
Mikäs siinä. Kyllä minäkin osaan kirjoittaa asian vierestä ja jopa hömppää, mutta kun sekään ei ole hyvä.
Pitäisi olla hirmuisen vakava, vaikka jo otsikon tulkinnassa on puurot ja vellit sekaisin.
Mutta näinhän naiset yleensä keskustelevat - liirum laarum - ikäänkuin vakavasti ja samalla intuitiivisesti ja kieli poskessa ja tunteitaan ilmaisten ja ja jne.
Jonkinlaista outoa peliä tämä tällainen on eikä mitään keskustelua...
Ourait arvon ladyt. Tämä taisi olla aika kyyninen kommentti?!
Mutta pysyinhän sentään asiassa ;-)
PS. Kysyisin vielä Elonvirralta, milloin "yltiöpositiivisuuden edustajasta" on tullut "yltiöpositivisti" - siis tieteenfilosofista suuntausta nimeltä positivismi ylen määrin kannattava henkilö?
"Kysyisin vielä Elonvirralta, milloin "yltiöpositiivisuuden edustajasta" on tullut "yltiöpositivisti" - siis tieteenfilosofista suuntausta nimeltä positivismi ylen määrin kannattava henkilö?"
Tänään 3.11.2006 klo 13.39 ;) Se lipsahti.
Hei Rauno Räsänen, eipäs yleistetä!
Naiset ja naiset...tsot tsot!
Se, että kyynisyys määritellään sen kautta, miten 'kuvittelee' kyynikon käyttäytyvän, ei ole minusta mitenkään tavatonta.
Eikä asian vierestä puhumista.
(Itse tosin määrittelin sanan sen populaarisessa, yleisessä merkityksessä, eikä minkään mutu-kokemuksen pohjalta)
Nih!
Ellet sitten aja takaa sitä, että Iineksen pitäsi pohtia sitä, kuuluisiko hän kyynikoiksi kutsuttuun muinaiseen filosofi-joukkoon. Siinä tapauksessa olemme kyllä ihan hakoteillä.
Ei sanat ole etymologiansa vankeja; sanoilla on useita merkityksiä, eikä esimerkkisanamme populaarinen merkitys ole sen 'väärempi' kuin se, mitä sillä on joskus alunperin tarkoitettu.
Rauno,
voit taas käskeä minun vetää itseeni hirteen, mutta siitä vaan. Kun asia on niin, että sinulle ei nyt mene perille se, että minä en pyrikään tieteellisesti eksaktiin keskusteluun, vaan vältän sitä kuin ruttoa, kuten ylempänä ilmaisin. En arvosta kovasti sitä, kuka on lukenein ja osaa parhaiten operoida toisten keksimillä suureilla. Se ei ole kovin luovaa.
Älä siis arvioi ja hauku tätä keskustelua omien keskustelukriteeriesi pohjalta, sillä tässä blogissa on erilainen konteksti kuin esim. omassa blogissasi.
Ei ole lisäksi olemassa yhtä tapaa keskustella, niin että muut tavat olisivat liirum laarumia, kuten haukuskelet tätä. Minusta taas runsas siteeraaminen ja auktoriteetteihin viittaaminen on vielä enemmän liirumia kuin omien ajatustensa tuore esittäminen. Niitä sitaatteja ja m.o.t.-teoretisointia löytää sellaista tyyliä haluava kyllä netistä pilvin pimein. Minä arvostan enemmän vapaata ja persoonallista, rönsyilevää keskustelua.
"Minusta taas runsas siteeraaminen ja auktoriteetteihin viittaaminen on vielä enemmän liirumia kuin omien ajatustensa tuore esittäminen."
Elonvirta ymmärtää mitä Iines tarkoittaa. Jokaisella sanalla on oma makunsa ja värinsä kielenkäyttäjästä riippuen. Mutta, mutta... Minulla on kokemusta sellaisista enemmän tai vähemmän akateemisista keskusteluista, joissa kukin keskustelija kehittää jatkuvalla syötöllä uusia käsitteitä ja määrittelee vanhoja uudestaan. Siitä menee pää pyörälle.
En väitä, että kommunikaatiolla olisi selkeitä lakeja, mutta jonkinlaisesta sopimuksenvaraisuudesta olisi hyvä pitää kiinni. Ainakin siitä pitäisi olla lupa keskustella.
"Älä siis arvioi ja hauku tätä keskustelua omien keskustelukriteeriesi pohjalta, sillä tässä blogissa on erilainen konteksti kuin esim. omassa blogissasi."
Saako juttujasi kritisoida vasta sitten kun on omannut sinun tapasi keskustella ja ajatella.
Se on vielä sanottava, että jokin raikas tuulahdus näissä Iineksen vinoissa kirjoituksissa on. Ei sitä kai täällä muuten roikkuisi.
En väitä, että kommunikaatiolla olisi selkeitä lakeja, mutta jonkinlaisesta sopimuksenvaraisuudesta olisi hyvä pitää kiinni. (elonvirta)
Eikö voisi olla niin, että kieli olisi se sopimus? Toinen sopimus olisi muiden kunnioittaminen. Kaikki muu olisi vapaata ja sensuroimatonta.
Saako juttujasi kritisoida vasta sitten kun on omannut sinun tapasi keskustella ja ajatella.
Tämä kysymys on älyllisesti epärehellinen. Kysyt tätä minulta, etkä Raunolta, joka ensin kritisoi minua kohtuullisen epäkunnioittavasti.
"Eikö voisi olla niin, että kieli olisi se sopimus?"
En nyt ymmärrä mihin pyrit.
"Tämä kysymys on älyllisesti epärehellinen. Kysyt tätä minulta, etkä Raunolta, joka ensin kritisoi minua kohtuullisen epäkunnioittavasti."
Nyt putosin lopullisesti.
Elonvirta,
Rauno kritisoi minun tapaani kirjoittaa ja haukkui juttuani liirum laarumiksi.
Minä kritisoin Raunon tapaa mollata tätä keskustelua arvottamalla se omien kriteeriensä mukaan.
Sinä, elonvirta, kritisoit minua Raunon kritisoinnista.
Kysymys kuuluu siis: Miksi kritisoit minua Raunon kritiikistä etkä Raunoa hänen kritiikistään? Millä perusteella Rauno saa kritisoida minua, ja minä en Raunoa puolustusmielessä?
"Miksi kritisoit minua Raunon kritiikistä etkä Raunoa hänen kritiikistään?"
Ok. En ymmärtänyt, että loukkaannuit noin paljon Raunon kirjoituksesta. Rauno kun on kirjoittanut tuossa diskurssissa aikaisemminkin. Ymmärrän kyllä, että naiset sitä ja naiset tätä -ajattelu saattaa silloin tällöin nyppiä...
Toki saman voi kysyä Raunoltakin. Katsotaan nyt. Ehkä hän osallistuu vielä keskusteluun.
"Millä perusteella Rauno saa kritisoida minua, ja minä en Raunoa puolustusmielessä?"
Sen sijaan tähän en pysty vastaamaan. Minulla ei voi olla perusteita väitteeseen, jota en ole esittänyt. Esitin sinulle kysymyksen, joka oli ehkä kärkevä ja typerästi muotoiltu, mutta mitään kritisoimisoikeuksia ja valtuuksia en ole täällä jakelemassa.
- - mitään kritisoimisoikeuksia ja valtuuksia en ole täällä jakelemassa. (elonvirta)
Et olekaan. Olet sen sijaan kritisoimassa kritiikinesittäjää kritiikistä häntä kritikoinutta kohtaan kyseenalaistamalla kritiikinesittäjän oikeuden puolustaa itseään vastakriittikkiä käyttäen. :)
"Et olekaan. Olet sen sijaan kritisoimassa kritiikinesittäjää kritiikistä häntä kritikoinutta kohtaan kyseenalaistamalla kritiikinesittäjän oikeuden puolustaa itseään vastakriittikkiä käyttäen. :)"
Argumentaatiosi alkaa käydä hengenvaaralliseksi. Putosin ja löin pääni. Saat luvan vierailla sairaalassa ;)
Epäilen, että olen käynyt tätä kyynisyyskeskustelua ennenkin, mutta heittäydyn silti innolla mukaan.
Iineksen lailla en pidä kyynisyyttä pahana kun se ymmärretään tapana katsoa lempeästi ihmistä itseään (ja itseään) puutteineen kaikkineen. Kyynisyys on siis yhteiskunnallisesti vaarallista ja siksi se on kielen valtiaiden toimesta määritetty uudestaan. Samoinhan on käynyt mm. 'vapaalle kasvatukselle'.
Tuota...mistä asti kyynisyys on käsitetty yleisessä kielenkäytössä
tapana katsoa lempeästi ihmistä itseään (ja itseään) puutteineen kaikkineen.
!?
Jos sanojen merkityksen ovatkin sopimuksenvaraisia, en nyt ihan käsitä milloin tuo sopimuksenvaraisuus on muuttunut yksilökohtaiseksi?
Tuo edellä lainattu repardpon määritelmä kun on lähinnä kyynisyyden antiteesi, ja hiukan samankaltaista henk. koht. uudelleenmäärittelyä olin huomaavani tässä sinun postissasikin, Iines.
Toistan: milloin ihmeessä kyynisyys on tarkoittanut minkäänlaista lempeyttä??
Itse olen joskus kyyninen, elämäntilanteestakin riippuen, mutta ei minun sen takia tarvitse määritellä sitä jotenkin positiivisemmaksi ominaisuudeksi kuin se onkaan. Jos on kyyninen, niin on sitten kyyninen. Jos ei usko ihmisten hyvään tahtoon, niin ei usko.
Harva kuitenkaan on läpeensä kyyninen, uskon positiivisena ma.
Sari sanoi:
Tuota...mistä asti kyynisyys on käsitetty yleisessä kielenkäytössä...
Niinpä niin! Mistä asti yleinen kielenkäyttö on ollut "kyynistä"?
Jes, niinhän se on.
Kun 'kyynisyys' tarkoittaa 'kyynistä' tarkoittaa se sitä että kielenkäyttö on 'kyynistä'. Jos taas kyynisyydelle keksitään joku kiva muu määritelmä, kielenkäyttö ei olekaan enää niin kyynistä, kun 'kyynisyys' ei olekaan enää 'kyynisyyttä'.
Kivaa!
Minusta kyynisyyttä voi hyvinkin määritellä uudelleen, koska - niin kuin kaikki kai tiedämme - maailma on muuttunut jonkin verran Antistheneen ja Sokrateen ajoista, jolloin kyynisyys koulukuntana sai alkunsa.
Ja on mailma muuttunut siitäkin ajasta, kun kyynisyyttä viimeksi sanakirjaan määriteltiin: julkea, kylmä, välinpitämätön, ja pilkallinen. Tämä sanakirjamääritelmä nojaa kait selkeästi perinteiseen luterilaiseen maliin, ihmisen tunteiden kammitsoimiseen kristillisen etiikan mukaiseksi.
Kyynisyyden vivahteet nähtiin pahana huomaamatta sitä, että niitä voidaan käyttää aseena myös hyvän asian puolesta. Onko siis pilkka tai kylmyys tai julkeus aina syntiä kristillisessä mielessä? Jos olen kylmä pahuudelle? Entä välinpitämättömyys tai halveksiminen? Saa kai pahaa, esimerkiksi murhaa, halveksia? Yritän sanoa, että mielestäni kyynikko halveksii monesti juuri niitä esteitä, joita näkee olevan paremman maailman ja itsensä välissä. Tähän pohjaa nähdäkseni mm. rocklyriikan ja muiden musiikinlajien sanoitusten ja esittämistyylien melko laaja-alainen ja jopa aggressiivinen kyynisyyskin.
Lisäksi kyynisyyteen on tullut mukaan uusia sävyjä, mm. väsymistä, kyllästymistä, turhautumista, toivottomuutta maailmanmenoa kohtaan. On paljon asioita, joita haluttaisiin tehdä toisin. Valta on kuitenkin muualla kuin omissa käsissä, joten ei voi mitään, kun demokratiakaan ei tunnu toimivan tarpeeksi tehokkaasti, vaan on osin jopa mätää. Tätä taustaa vasten kyynisyys nostaa päätään, ja voi olla jopa voimavara. Se voi olla merkki ajattelevasta yksilöstä, jolla on missioita, joiden läpiviemiseen muiden keinojen sorruttua tarvitaan kyynistä asennetta. Ei tietenkään niin, että pitää olla kyyninen, vaan niin, että sitä voi ymmärtää, jos näkee sen taakse.
Kuulostaa vallan siltä, että että otat kielen ja sitä myötä ajattelun annettuna. Tosi "kyynistä"!
Harmi kun näitä kommentteja ei voi editoida, mutta oletan, että kyynisyydessänne tiedätte, kenelle edellinen oli tarkoitettu.
oletan, että kyynisyydessänne tiedätte, kenelle edellinen oli tarkoitettu
Minä en kyllä tiedä, vaan putosin nyt kyynisen väitteesi satuttamana. Oliko se minulle vai Sarille? Otaksun että minulle.
Iines said...
"Rauno,
voit taas käskeä minun vetää itseeni hirteen, mutta siitä vaan."
Tuota pyydän anteeksi näin jälkikäteen. Se oli epäkorrektia kielenkäyttöä.
Harkitsematon, pikaistuksissa heitetty herja.
*
Mitä "liirum laarum-kommenttiini" sen sijaan tulee, niin ei mulla siihen ole mitään lisättävää tai siitä vähennettävää.
Se on samaa lajia kuin Kirsti Ellilälle (Kirjailijan häiriöklinikka, ent. Blogisanomat Saaran kanssa) viime keväänä osoittamani kiukunpuuskat yleisestä jaarittelusta ja jahkailusta hänen päreessään sekä kommenttiosastollaan.
Kommentaattorit ovat hänelläkin yleensä naisia.
Myönnän, että keväinen episodi oli provosoiva kärjistys (ja anteeksihan sitä piti pyytää), koska Kirsti on ihan fiksu ihminen ja osaa kirjoittaa asioista.
Ongelma oli/on lähinnä minun korvieni välissä.
Kirstiä en kuitenkaan ole enää kommentoinut, mutta täällä näyn kuitenkin "viihtyvän" samoin kuin Saaran blogissa - toistaiseksi.
Selkokielellä sanottuna - minulla on kaksi motiivia liikkua blogeissa - myös tässä.
Ensimmäinen on varmasti sosiaalisten kontaktien tarve ja toinen on innnostus kirjoittaa itseä kiinnostavista asioista pienimuotoista esseistiikkaa, koska tiedän, että sen lajin minä osaan.
Jos jostain blogista ja sen kommenttiosastolta saa kicksejä kirjoittamiseen/sta, niin tämä riittääkin oikein hyvin motiiviksi seurata ko. blogia ja osallistua kommentointiin.
Syvän itsetutkimuksellisen rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että ilmeisesti kirjoitan ainakin ajoittain jonkinlaisen "komenteluvietin vallassa".
On kova halua panna asiat "järjestyksen" - tana!
Mutta kuten Nietzsche kirjoitti - filosofi on alunperin lakia laativa, käskevä luonne; - hehheh - olkoon sitten niin.
Ja kyllä siinä perää onkin.
Jopa antiikin kyynikot, joilla ei ollut motivaatiota eikä perusteita osallistua yhteiskunnalliseen elämään kuin "negatiivisesti" - käänteisenä esimerkkinä, jotta ihmiset näkisivät oman tekopyhyytensä heidän kauttaan - jopa he olivat "lakia laativia" ja käskeviä luonteita, koska he saarnasivat oikeamielisyyttä (hyvettä) ja individualistista itsekontrollia.
Pahimmillaan shokeeravia rääväsuita (hahhah - katson peiliin!) parhaimmillaan ihmisen henkistä kasvua ja kasvatusta (hyveellisyyteen) saarnaavia ihmisiä (katson jälleen peiliin - en vain tiedä näenkö enää saman miehen, vai menikö peili rikki pelkästä naurusta...;).
Olet sinä Räsänen aika räiskyvä persoona. Luulen että lasi särkyy sekä naurustasi että herjoistasi. Se anteeksipyyntö sen yhden herjan osalta kuitattu.
Alllekirjoitan samat kirjoittamisen motiivit, jotka mainitset. Sosiaalisten kontaktien tarve on yllättävänkin tärkeä täällä, ja minulla vielä aika korosteinen siinä, että joskus provosoin hieman vain saadakseni keskustelijoita juttelemaan kanssani. Toisaalta myös asia on tärkeä, ja myös tuo esseistiikan harjoittaminen. Kun vielä opppisi kirjoittamaan irtonaisen keveitä mutta painavia pakinoita, niin siinä se olisi.
Kyllä se oli tarkoitettu Sarille.
Huomasinkin sen eilen, kun vertasin kommenttien kellonaikoja.
Eilen vaan tähän blogiin ei päässyt kommentoimaan, ja uudet päreetkin poistuivat omia aikojaan, kiinnittymättä blogihistoriaan. Saapas nähdä, pelaako tämä Blogger osaltani tänään. Pitänee kokeilla.
Lähetä kommentti
<< Home