Pakkolunastus

Minkähän vuoksi maapalan pakkolunastuksen alle joutuu usein joku marginaaliryhmään kuuluva: vanhus, köyhä, yksinhuoltaja tai muu onneton? Isorikkaiden ja maanviljelijöiden pytingin kohdalle tehdään tarvittaessa mutka, mutta mummon mökin tai muun idyllin yli tempaistaan kerrostalo tai viivasuora asvaltinpätkä nopeuttamaan ja oikaisemaan turbojen matkaa?

Viimeksi on omasta talostaan talutettu Espoon poliisin ystävällisellä opastuksella vanha aviopari, kun eivät itse ymmärtäneet lähteä kerrostalon rakentamisen alta pois. Nyt taloa ei enää ole, ja vanhukset eivät korvausrahoilla pysty lunastamaan edes pientä kaksiota päällerakennettavasta kerrostalosta.

Minultakin - tai oikeastaan äidiltäni - pakkolunastus vei aikanaan taivaan tuuliin pikku perinnön, punaisen pärekattoisen torpan, jossa oli porstuan lisäksi tupakeittiö, sali ja kaksi makuukamaria kauniine kaakeliuuneineen. Pihalla kukki syreenipensas, porstuan ikkunan alla oli kultapalloja ja ruskoliljapenkki ja eteläseinustalla särkynytsydän. Pihan perällä oli vanha harmaa navetta, jossa helskytettiin kesäisin kangaspuita ja jonka etuosassa oli yksireikäinen pikkulahyyskä. Sen pikkuruutuisesta ikkunasta oli hauska katsella puutarhan kirsikka- ja luumupuita, ja lepikon takaa kuultavaa merta. Sen reiällä istuskellessani keksin kerran tulevan tyttäreni harvinaisen etunimen.

Kaikki tämä jäi tiensuoristuksen alle, ja korvaukseksi tuli niin mitätön summa rahaa, että äidin piti riskeerata ja ottaa elämänsä ensimmäinen pankkivelka uuden mökin rakentamista varten. Mainittakoon vielä, että muutaman kilometrin päässä asuvan tilan ulkorakennuksen kohdalle jäi tiehen iso mutka, joka oli määrä myös suoristaa. Äiti kun ei osannut pitää puoliaan ja valittaa niin kuin iso isäntä teki. Isännän kanoilta kun olisi mennyt katto pään päältä.

(Maalaus Philip Evergood)