Kuudes kuolemansynti: kohtuullisuus

Kohtuullisuus on usein yhteydessä säästeliäisyyteen tai äärimmilleen vietynä saituuteen. Säästäväisyys taas tuntuu olevan näkyvä oire elämän panttaamisesta, säästöliekillä elämisestä, huonompien aikojen odottelusta tai pohjalaisesta ei tehrä tästä ny numeroo -hengestä.

Kohtuullisuuden nimissä on kiusattu muita kuin itseäänkin. Ennen säilytystekniikan kehittymistä on päivittäin järsitty vanhaa leipää, usein huonoilla hampailla, uuden odotellessa kovettumista syömäkelpoiseksi. Erään tutun maatalon isäntä ei koskaan päästänyt vaimoaan osuuskauppaan tuhlailemaan, vaan kävi itse traktorilla hakemassa ruokatavarat. Toinen emäntä ei edes jouluna tuonut munia tai maitoa köyhille kaupunkilaissukulaisilleen, pitääkseen muna- ja maitotilinsä kohtuullisen voitollisena. Molempien lapsista kasvoi säästäväisiä ihmisiä, joiden kohtuuttomuus ilmeni korkeintaan juomatavoissa, ei kaikkien, sillä löytyi niitäkin, joilla esiintyi kohtuukäyttöä, jopa absolutismia. Ikäviä ihmisiä kuitenkin heistä kehkeytyi, omanarvontuntoisia keskusta-aatteen ikuiskannattajia, jotka jaksavat kuittailla vuodesta toiseen meikäläiselle opettajien kohtuuttoman pitkistä ja laiskoista lomista ja korkeista palkoista, etenkin kesäajalta, jonka tulisi olla palkaton. Tällaista kohtuullisuutta.

Lapsena iloa pilattiin kuivilla kansanviisauksilla, kuten ei makeaa mahan täydeltä -lausahduksella, joka tärväsi karkkihimoisen lapsen pienenkin (yksi lakupötkö) herkkuhetken. Niinpä ystävän kanssa kahdeksanvuotiaina lettipäinä turvauduttiin myymälävarkauksiin. Oli yllättävän helppoa varastaa tikkunekkuja ja suklaapatukoita, useampia kerralla. Koskaan ei jääty kiinni. Kun ystävä siirtyi varastamaan sormuksia kemikaliokaupasta, hänet kyllä napattiin ja palautettiin päiväjärjestykseen. Nykyään hän on alallaan (psykologia) tunnettu tohtori, ja minusta tuntuu, että oman lapsuusaikamme yleisellä kiltteys- ja kohtuulliskasvatustrendillä on osansa siinä. Jotain hyvääkin synnistä on siinnyt.

(Maalaus Rembrandt)