Neljäs kuolemansynti: ahkeruus

En kuulu himotamppaajiin enkä himo-imuroijiin. Suursiivousta en muista tehneeni vuosikausiin. Uuden imurin ostoa lykkäsin vuosikaudet, koska en pitänyt imuroinnista. Nyt on uusi imuri, mutta siihen tartun vasta, kun näen punaisella käytävämatolla selkeitä roskia.

Laulan siis fyysisen laiskuuden riemulaulua, koska se edistää terveyttä: verenpaineet pysyvät kurissa ja sydänkuolemat laskevat, kun malttaa luopua tärkeydestään ja istahtaa ja vaikka katselee ulos ikkunasta mietiskellen olevaisuuden ihmeitä. Työasioissa on kai terveellistä muistaa, ettei kenenkään panos ole korvaamaton missään projektissa tai työtehtävässä. Voisi olla viisaampaa ristiä kädet pään taakse ja nojautua takakenoon jatkamaan visioimista.

Mietin joskus jopa sitä, että olenkohan jättäytynyt yksikseni laiskuuttani, silkasta nautinnonhalusta. On äärettömän mukavaa tehdä sitä, mitä haluaa, heittää pötkölleen kun ramaisee, tai on mukavaa istuskella löhötuolissa kirjaa lukien kesken hektisintä päivällisaikaa, jolloin perheet kokoontuvat yhteen, kuka mistäkin kiireestä palaten. Ei tarvitse passata eikä sovitella kiistoja. Ei tarvitse välittää muiden mielipiteistä. Ei tarvitse ylläpitää minkäänlaista kulissia. Voi vaikka panna jääkaappiin juustopalan kääreettä, jos ei jaksa kääräistä sitä kelmuun. Ei tarvitse pyyhkiä edes pöytää, jos ei sillä hetkellä yksinkertaisesti jaksa. Voi ottaa käteensä vaikka Anna Kortelaisen uusimman opuksen L. Onervasta ja uppoutua siihen, tai voi lähteä ulos tai ystävän luo kahville. Pyyhkii sitten kun jaksaa.

Voi olla, että arvostan toisenlaista ahkeruutta, hengen ahkeruutta, sillä nimenomaan hengen laiskuus on mielestäni Tuomas Akvinolaisen kuolemansynneistä suurin, eikä suinkaan ylpeys. Hengen laiskuudestahan kaikki muut synnit johtuvat.

Kun makoilee raukeana riippukeinussa koivujen välissä, voi se kait olla aktiivisempaa toimintaa kuin naapurista kuuluva raivokas mattojen tamppaus? Ja onkohan se niin, että vanha kansa kielsi lapsiaan lukemasta liikaa nimenomaan siksi, ettei halunnut heidän aktivoivan henkeään ja mieltään pois tärkeämmistä fyysisistä töistä? Vielä tyttäreni kaverin äiti kielsi tyttöään lukemasta illalla sängyssä, etteivät silmät mene pilalle. Mainittakoon, että äiti kuului ahkerien himosiivoajien kastiin.

Kohtuuden nimissä mainittakoon, että laiskuuteni koskee kotitöitä ja haluttomuutta passata sohvalla makoilevaa miestä (jota siis ei ole eikä tule, ellei ihmettä tapahdu ja löydy jostain kartoittamalta autiolta saarelta otusta, joka ymmärtää naisen koko kirjoa ja tässä mielessä sukupuolten tasa-arvon). Työasioissa olen sen sijaan suuri syntinen, yhä vieläkin. Saatan tehdä paperitöitä keskeytyksettä tuntikausia. Koulutöitä tein sunnuntait ja arki-illat, hikipisaroita säästämättä, koska se oli mieleistä. Mutta mutta, kuinkas minun sitten kävikään?

(Maalaus Laura Myntti)