24.9.06

Me narsistit

Sellainen tunne, että on antanut jo lähestulkoon kaiken mitä voi, tähän blogiin. Jonkinlainen pettymyksen kaltainen tunne siitä, että ei tällaisella viestinnällä kuitenkaan ole voimaa, ei muuta merkitystä kuin omien ajatustensa ulos paskantaminen. Niin juuri, oikea sana, sillä hyvin harvoin sanat saavuttavat syvemmin ketään tai aiheuttavat värähdystä lukijoissa, joilla on kiire takaisin omille sivuilleen katsomaan omia heijasteitaan.

Bloggaamisen suurin merkitys ei olekaan vuorovaikutuksessa, niin kuin ensin hurmioituneena ja hurskaana ajattelin. Kyllä se suurin merkitys ja motiivi lienee oman persoonan ja erinomaisuuden esittely, jota muiden toivotaan täydentävän apukommenteilla. Sitä itsensä esittelyä vain tehdään monin keinoin, jopa petollisin ja negaatioiden kautta, kieltämällä oma hyvyys ja leikkimällä vaatimatonta, huonoa ja naurettavaa persoonaa.

Täällä tehdään itsemurhaa, sairastetaan, ollaan näkymättömiä tai ahdistuneita, yksinäisiä, petettyjä, eronneita, vähätellään itseä. Hetken kuluttua havaitsee, että näkymätön onkin mitä näkyvin, itsemurhaa tekevä sinnittelee trapetsillaan vuosikausia, petetty muuttuu pettäjäksi, sinkku parilliseksi, ahdistunut alkaa muistuttaa Tarzania henkisiltä voimiltaan. Kuultaako näissä luuseristarinoissa pontimena häikäilemätön narsismi, vai miksi aiheeseen kuuluva tuhoava nöyryys ja masennus muuttuu niin pian käänteisvoimaksi?

Ja miten tosissaan nämä blogit otetaan! Voisi olla terveellisintä sanoa itsaria suunnittelevalle, että senkun, anna mennä vaan ja yksinäiselle, että kärvenny kämppääsi tai lihavalle, että syö kunnes poksahdat. Mutta kukaan ei tee niin, vaan hoivaava blogiyhteisö tarjoaa sitä perinteistä kaavaa, jonka luulisi bloggaajan jo tietävänkin: raitista ilmaa ja päänsilitystä. Ja ennen kaikkea juuri sitä heijastetta, jota katsomalla tuntee olevansa olemassa.

60 Comments:

At 24/9/06 11:49, Blogger Leonoora said...

Jos olen oikein ymmärtänyt blogit ovat kai alunperin ja ensisijaisesti "narsistisia päiväkirjoja". Siinä merkityksessä ei moni vuorovaikutusta edes odota, saati vaadi.
Taas keskittynyt, syvääluotaava vuorovaikutus -keskustelu blogeissa minun mielestäni monesta syystä melko hankalaa.
Aina ei ole sellaista moodia, aina ei voi olla edes paikalla jne.
Iines, elämä on toisaalla...!

 
At 24/9/06 12:26, Anonymous Blogikäki said...

Toisaalta mitä nämä meidän apukommenttimme ovat muuta kuin narsistisia näyttämölle astumisia, kiitos vain mahdollisuuden tarjoamisesta. Ja eikö tämä sama ominaisuus ole ”vuorovaikutuksessa” yleensäkin? Haemme vahvistusta omuudellemme. Päänsilitykset ovat oikeasti tarkoitetut meille itsellemme. Ei ole aidompaa empatiaa kuin narsistin!
Narsismin pitoisuus kai vaihtelee ihmisissä, mutta tuskin kenessäkään on nolla. Niin että so what?
Ainakin toteutat narsismiasi tavalla, jota on ilo lukea(silisili).
Ajattelin muuten juuri samantapaisia mietiskellessäni pistäisinkö minäkin pystyyn blogin. Jos, niin veit minulta ainakin yhden aiheen!

 
At 24/9/06 12:27, Blogger Iines said...

Kuulehan Leonoora!

Sinulle elämä varmaan on toisaalla, mutta on ihmisiä, joille tällainen viestintä on tärkeämpää kuin toisille, eikä ole järkeä syyllistää ketään siitä, että elämä voikin olla myös tässä, ruudun äärellä, enemmän tai kokonaan.

Itselläni puhesairaus estää normaalin kommunikoinnin, ja tämän vuoksi kirjallinen media nousee meikäläisellä arvoon arvaamattomaan. Ehkä siksi suhtaudun - minun on pakko, tämä on henkiinjäämistaistelua - vakavasti bloggaamiseen.

 
At 24/9/06 12:28, Blogger Iines said...

Blogikäki,

odotan henkeä pidättäen blogiasi. Kunpa toive toteutuisi!

 
At 24/9/06 13:06, Blogger A-K.H said...

Luin päreesi. Et viittis yleistää. Taidat nyt kerjätä terapiaa.

 
At 24/9/06 13:45, Blogger Iines said...

Mitäs yleistämistä se sellainen on, jossa rajataan kyllä alue, jota piiskataan, etenkin kun oma blogi lätkäytetään mukaan. Rajaus = kaikkien blogien joukosta ns. kurjuusblogit, mm. ikkunaiines.

Saa terapoida ja silittää päätä, mutta saa myös sanoa, että anna mennä vaan tai kärvenny kämpässäsi. Kunhan puhuu totta.

 
At 24/9/06 14:11, Blogger Rauno Rasanen said...

a-k.h ehti ensin.

 
At 24/9/06 14:17, Blogger Iines said...

Niinpä. Naiset kaipaavat terapiaa tai kikkeliä kun rutisevat. Miehillä sen sijaan on syyt rutinoihinsa.

 
At 24/9/06 14:27, Blogger Liisa said...

Tuttuja tuntemuksia. Jo usein on käynyt mielessä delete-napin painaminen.

Kyllä sinä Iines ja minä tiedämme sanomattakin, että elämä isolla E:llä on toisaalla. Eikä tilannettamme voi ymmärtää kukaan ennen kuin on joutunut saappaisiimme itse. Se vain menee niin. En itsekään ymmärtänyt 16 vuotta sitten.

Juuri eilen autoin Skypen kautta yhtä kohtalotoveria (= miltei kotiin sidottua) aloittamaan blogin saadakseen edes jonkinlaista peilausta itselleen, ellei muilta niin minulta.

 
At 24/9/06 14:30, Blogger Rauno Rasanen said...

Vaikka allekirjoitankin a-k.h:n kommentin, niin on syytä lisätä seuraavaa.

Meillä saattaa Iines olla samantapainen asenne tai "addiktio" tähän bloggaamiseen.

Kyllä se minullekin jonkinlaista elämän ja jopa kommunikaation korviketta on.

Olen "kohtuullisen" liikuntarajoitteinen ihminen, enkä pidä juurikaan yllä live-kontakteja hyvin harvoihin ystäviini tai tuttaviini.

Toisaalta olen aina ollut luonteeltani hieman erakkomainen "oman hauskan pitäjä".

Siinä lienee ollut myös yksi syy ajatumiseeni/pakenemiseeni pois perustaltaan vahvasta ja varmasti rakkauteen perustuvasta parisuhteesta.

Mutta kun taidan olla liian ongelmallinen, niin ei voi mitään.

No - se siitä, mutta osittain edelliseenkin vedoten kysyn, miksi bloggaaminen ei voisi/saisi olla myös narsistista omien "kummallisuuksien" eli/tai mahdollisten ideoiden esittelyä.

Sehän voi tosiaankin olla eräille ehkä ainoa jatkuvasti toimiva kanava sekä itseilmaisuun että kommunikointiin.

En koe tätä mitenkään negatiiviseksi asiaksi. On hyvä, että narsismi voi purkautua kirjoittamisen kautta, vaikka joittenkin blogit (joita itse en seuraa) varmasti ovatkin täynnään enemmän tai vähemmän valheellista 7-päivää ekshibitionismia.

 
At 24/9/06 14:55, Blogger Iines said...

Siis sitä juuri yritän sanoa, että saa olla narsismia, jos ja kun se rehellisesti itselle tunnustetaan ja nähdään oma tila. Onhan narsismilla myös elämää ravitsevakin juuristonsa.

Päreen kärki todennäköisesti (en tiedä, en suunnittele etukäteen laskelmoiden kirjoitusteni sisältöä vaan laskettelen intuitiolla, ja tämäkin juttu tuli sydänverellä, joten itsekin olen hieman ymmällä mitä tahdon sanoa ja joudun tulkitsemaan itseäni) suuntautuu jonkinasteiseen teeskentelyyn, joksi koen nämä yksinäisyydet, ahdistukset, näkymättömyydet, sinkkuudet, itsariaikeet silloin, kun henkilö mitä ilmeisimmin viihtyy kurjassa roolissaan, jossa suorastaan iloiten polskii.

Muistan kuinka joskus aikoinai petyin suuresti, kun Selibaattipäiväkirjan Birdyn parisuhde paljastui ja Menopaussin Mea ei ollutkaan menopaussissa. Koin ja koen tämänkaltaisen jujutuksen epärehelliseksi, vaikkakaan en enää Birdyä enkä Meaa, jotka ovat selittäneet bloginimeään ja olosuhteitaan varsin tyydyttävästi tästä joskus edellisessä blogissani.

Elämä varmaan on toisaalla, mutta ei niin, ettei elämää olisi myös Tässä, ruudun edessä. On olemassa mm. hengityshalvauspotilaita, joiden ainoa elämä on koneen varassa, yhdessä huoneessa. Aivan samoin on todella ihmisiä, joiden on luotava elämää sinne, missä pystyvät olemaan. Ei kai voida ajatella niin, että he eivät pääse Oikeasta Elämästä osallisiksi? Tai jos voi, niin voi heitä.

 
At 24/9/06 15:20, Blogger A-K.H said...

Jos homma hoitaa, niin OK. Jos jostakusta on kallonkutistajaksesi, niin sen parempi.
Onhan näissä blogeissa monelaista minän revittelyä ja itsesäälissä rypemistä. Jotkut kirjoittavat sellaisia päreitä ja jotkut miitä innokkaasti tiirailevat. Sekin on ihan jees.
Joskus tulee itsekin talikoitua kummallisia kökkösiä, koska kaikelta ei voi varjeltua vetämättä lippaa silmille. Joskus tulee itsekin kökköiltyä.
Kukaan ei käske minua asettumaan kenenkään päreelle, saati ilkeilemään kenellekään. Pitäisi osata jatkaa kohteliaasti matkaa päreeltä pois.
Mitä taas yleisemmin päreisiin tulee, niin kaikilla meillä niitä kanalossa on, mutta joillakin ne alvariinsa käryävät.
Ja mitä sopuisaan ilkeilyyn tulee, niin rakkaudestahan se hevonenkin potkii, mitähäh?

 
At 24/9/06 15:51, Blogger Rauno Rasanen said...

Minulle tulee aina mieleen Marcel Proust, kun ajattelen ihmistä, joka eli lopulta vain kirjoittaakseen.

Tässä tapauksessa vain muistellakseen, mitä oli kokenut ennenkuin ryhtyi kirjoittamaan.

Proustille kirjoitettu teksti oli eletyn elämän fiktiivistä toistoa/uusintamista ja alkuperäisen reaalisuuden tuhoamista.
Sillä tavoin tekstistä tuli hänelle elämää suurempaa -jotain, joka ikäänkuin lunasti eletyn ja koetun elämän epätäydellisyyden.

Voidaan tietysti kysyä, ilmentääkö tällainen kirjoittamisen motivaatio ihmisellä "normaalia vai patologista" luonteenrakennetta, joskin kysymys lienee lopultakin täysin turha ja typerä.

Oleellista on, että tuonkaltainen motivaatio synnytti merkittävää kirjallisuutta.

 
At 24/9/06 16:05, Blogger Rauno Rasanen said...

a-k.h

"Ja mitä sopuisaan ilkeilyyn tulee, niin rakkaudestahan se hevonenkin potkii, mitähäh?"

Niinpä. Se on se kuuluisa ihmissuhteissa vallitseva jännite, josta blogissani esittämä tulkinta on närästänyt eräitä arvoisia naisia.

Olen itse aika kovanahkainen kritiikin suhteen paitsi että toki saatan suutahtaa ja paiskata pahastikin rumia sanoja perätysten, mutten mä mikään pitkävihainen ole.

Täytyy ottaa kritiikki haasteena ja opiksi, jos se sellaiseen aihetta antaa, ja mikäli ei, niin on syytä tehdä kriitikolleen varsin nopeasti selväksi, että "oman mielenterveytenne tähden, teidän on nyt syytä olla tulematta minun reviirilleni vähään aikaan".

 
At 24/9/06 16:39, Anonymous Obeesia said...

Iines, kalikkasi kalahti ja minä älähdän.
Olen huhtikuusta lähtien viettänyt blogeissa aikaani kirjoittamalla ja kommentoimalla.
En edes alussa tiennyt, että ihmisillä on tapana kommentoida toisten kirjoituksia. En ymmärtänyt odottaa, että kukaan löytäisi sivuilleni tai lukisi niitä.
Miksi sitten kirjoitin? Koska pää oli täynnä kaikenlaisia ajatuksia, mutta niille ei ollut väylää ulos. Olin jäänyt työttömäksi ja sosiaalinen elämäni oli sen vuoksi vähentynyt reippaasti.
Narsismia, kyllä varmaan sitäkin! Ainakin siinä vaiheessa, kun huomasin, että joku lukee ja jopa kommentoi.
Tämä on yksi vaihe elämääni ja itselleni merkityksellinen. Yksi blogeistani on julkisivuni, yksi auttaa minua pitämään läskini kurissa, yhteen kirjoitan kärkevimmät kannanottoni (joita ei tosin monikaan lue).
Saat sanoa vapaasti, että syö kunnes poksahdat. En siitä suutu, olen sen kuullut ennenkin.
Minä kirjoitan blogejani niin kauan kuin se minua kiinnostaa. Kun keksin jonkin muun harrastuksen, lopetan kirjoittamisen.

Sinun kirjoituksiasi, Iines, pidän arvossa. Luen niitä usein. Ja tämä ei ole päänsilitystä vaan asiallinen arvio.

 
At 24/9/06 17:36, Anonymous Anonyymi said...

Blogeja kirjoitetaan eri syistä ja eri asenteilla. Sellainen itseään vähättelevä, sarkastinen huumori, jossa kerrotaan omista epäonnistumisista, epätäydellisyyksistä jne. voi olla hyvinkin terapeuttinen kanava joillekin.Internet mahdollistaa narsistisen itsensäesittelyn, mutta myös syvän ja tärkeän vuorovaikutuksen. Mäkättämällä omista pettymyksistään toisten blogien kohdalla ei auta mitään, näitähän näkyy olevan miljoonia tässä intternetissä!

Miksi pitäisi suhtautua kaikkiin blogeihin samalla tavalla, kirjaimellisesti? Pitkän aikaa blogia seurattuaan tulee kyllä huomaamaan, mikä on vuorovaikutuksellista kirjoittamista, mikä omaa terapointia, mikä kuulumisten vaihtelemista, mikä syvimpien tuntojen ja salaisuuksien esiinkirjoittamista jne.

Vuorovaikutushalukkuuden huomaa aika nopeasti kommenttilaatikkoa tarkkailemalla.

 
At 24/9/06 17:39, Anonymous Unto said...

Hei vain, kaikki tädit, Unto täällä!

 
At 24/9/06 17:40, Anonymous tulip... said...

"Jonkinlainen pettymyksen kaltainen tunne siitä, että ei tällaisella viestinnällä kuitenkaan ole voimaa, ei muuta merkitystä kuin omien ajatustensa ulos paskantaminen. Niin juuri, oikea sana, sillä hyvin harvoin sanat saavuttavat syvemmin ketään tai aiheuttavat värähdystä lukijoissa, joilla on kiire takaisin omille sivuilleen katsomaan omia heijasteitaan."

Kerrohan, Iines, mitä olisit toivonut? Minkälaista vaikutusta haluaisit blogaamisellasi olevan? Mistä tiedät, ettei kukaan värähdä tai ettet ole saavuttanut ketään? Eikö kommenteista välity niitä asioita, joita toivoisit niistä välittyvän? Eikö tämä kommentti jo kerro jonkinlaisesta värähtämisestä?

 
At 24/9/06 17:52, Blogger Rauno Rasanen said...

unto

No hei Unto!

tulip

Erittäin hyviä kysymyksiä Iinekselle!

 
At 24/9/06 18:31, Blogger Iines said...

Obeesia, kiitos sanoistasi. Jäi kiinnostamaan, mikä blogeistasi on se, johon kirjoitat kärkevimmät kannanottosi. Obeesian sydämessä ne eivät nähdäkseni ole. Ehkä kirjoitat toisellakin nimellä?

Anonyymi, sanot näin: Mäkättämällä omista pettymyksistään toisten blogien kohdalla ei auta mitään, näitähän näkyy olevan miljoonia tässä intternetissä! Tjaah, saan minä mäkättää. A-k.hoohan sanoi, että terapoin itseäni tässä ja jos vähän mäkätän, se auttaa minua. Ja minulla ei ole mitään sitäkään vastaan, että joku ruotii tätä blogia, kunhan tekee sen intuition varassa sydänverellään, kuten itse tein.

Kysyt, tulip, näin: Minkälaista vaikutusta haluaisit blogaamisellasi olevan? Mistä tiedät, ettei kukaan värähdä tai ettet ole saavuttanut ketään? Eikö kommenteista välity niitä asioita, joita toivoisit niistä välittyvän?

Nyt viimeksi kirjoitin jutun, jonka teema oli se, ettei kukaan enää näe että keisarilla ei olekaan vaatteita.

Kuvasin siinä paavia ja Jyllands-Postenin päätoimittajan olemattomia anteeksipyyntöjä ei keneltäkään. Ja juuri tänään luin lehtiartikkelin, jossa joku pyysi anteeksi sitä, että meteli oli aiheuttanut mielipahaa.

Miksi metelöijä ei pyytänyt anteeksi aiheuttamaansa meteliä, miksi paavi ei pyytänyt anteeksi sitä, että hän oli loukannut toisen uskonnon harjoittajia, miksi päätoimittaja ei pyytänyt anteeksi samaa kuin paavi; miksi he pyysivät anteeksi sitä, että joku oli pahoittanut mielensä. Eihän reaktiossa ole anteeksipyydettävää, vaan reaktion aiheuttajassa.

Summa summarum. Kirjoitan usein tämänkaltaisia juttuja, ja huomaan, ettei sanomaa aina ymmärretä, tai ymmärretään toisella tavalla tai siitä ei vain välitetä.

Sanoisin niin, että tällaiset ihmisen eettistä ja moraalista olemusta käsittelevät aiheet ovat itselleni tärkeimipiä. Kun niihin ei reagoida, niitä ei ymmärretä, tuntuu kuin huitoisin ilmaa. Olen poistanut muutamia juttuja, kun huomaan tämän ilmiön, ja aina jutut ovat koskeneet ihmisen moraalin heikkenemistä (huom. ei moralismin).

 
At 24/9/06 18:33, Blogger Iines said...

Niin ja Unto-sedälle terveisiä.

 
At 24/9/06 19:01, Blogger A-K.H said...

Moraalifilosofia olisi kiintoisa aihe, mutta mää sun moraalistas...

 
At 24/9/06 19:09, Blogger Iines said...

Niin a-k.h, ja minähän olen lisäksi nainen. Ei sellaisten kanssa keskustella moraalikysymyksistä, kun ne eivät pysty kommunikoimaan käsittein, vaan höpäjävät intuition varassa, minkä osaltani myönnän.

 
At 24/9/06 19:18, Blogger Rauno Rasanen said...

Nyt mun päivähuki päätty. Mä jätän reviirin Unskille.
Muistakin olla kohtelias naisille tai tulee turpiin!

 
At 24/9/06 20:33, Blogger Leonoora said...

"...merkitys ja motiivi lienee oman persoonan ja erinomaisuuden esittely, jota muiden toivotaan täydentävän apukommenteilla. Sitä itsensä esittelyä vain tehdään monin keinoin,..."
Juu oikeassa olet, tämän tunnistan itsessänikin. Blogiin kirjoittamalla voi, kehitellä roolin, rooleja -esittäytyä ihanneminänään jne...itse en näe siinä mitään tuomittavaakaan, vaikka henkilökohtaisesti en pysty suoranaisesti valehtelemaankaan blogissani. Eihän kaikkea kerrota edes lähimmille ystäville...siitä mistä ei voi puhua on vaiettava!
Ei blogimaailma ole mikään totuusfoorumi. Kun ei luota tai odota liikoja, ei petykään.
Toki minusta on hienoa, että tälläinen mahdollisuus ajatusten vaihtoon internetin myötä on. Kunhan illat tästä vaan pimenee, istun taas tässä koneen ääreen liimaantuneena Pitää tietää mistähän aiheesta Iines on kirjoittanut tänään, tai Sven, Rita, Liisa, Sari...ja keitä huita tapaan tänään ruudullani näen Aimo-Kalevin, Raunon...jne..ja silloin tällöin eksyn uusillekin ikkunoille!

 
At 24/9/06 20:49, Anonymous unski said...

Unskikin lähtee nyt. Niistä Hotasen runojen painovirheistä ei piä välittää, paitsi jos ne parantavat runoja. On sillä nääs niin paha toi mikä se nyt olikaan mistä saa lisäpisteitä jos ei yö-kirjoituksissa muuten pärjää.

 
At 25/9/06 00:45, Anonymous Tiia said...

Hyvin sanottu, pätee niin moneen blogiin. Liian moneen. Onneksi saa valita, mitä lukee - ja jättää tietysti kylmästi huomioimatta sen pikkujutun, että itsekin on usein samanlainen huomiohuora :)

Anteeksi ruma sana, mutta nätimpää käännöstä ei englanninkielisestä vastineesta nyt tullut.

Jos saisi kuitenkin toivomuksen esittää: älä sinäkään Iines heitä kirvestä kaivoon - pysy kanssamme, vaikka välillä tämä koko blogimaailma niin typerältä vaikuttaakin!

 
At 25/9/06 02:01, Anonymous aurinkoon said...

heippa iines!
tulin uteliaisuuttani käymään obeesian blogin kautta, ja heti hämmennyin ja ärsyynnyinkin päreestäsi. ajatusmaailmasi on toki minulle vieras, kun en ole sua aiemmin lukenut, joten tuntemattomuus ollee osasyynä reaktioihini -joita en kuitenkaan koe pahana, vaan ennemmin uusia oivalluksia herättävinä.

pidän blogeista, jotka herättelevät, joko hyvällä tai pahalla. pääasia, etteivät jätä välinpitämättömäksi.

oma blogini on varmaan tuollainen kurjuusblogi (vaikka inhoan kategorisointia), mutta haluan kirjoittaessani yrittää saada sen hetkisen tunnelmani tekstiksi. välillä menee huonosti, välillä vielä huonommin, mutta oma blogini on auttanut minua ymmärtämään, mihin suuntaan kokonaisuudessaan olen menossa, ja tämä on ollut terapeuttista.

jotkut sitten myös trollaa kommenteissaan, jotkut omissa blogeissaan, jolloin usein siirryn kiireesti eteenpäin...

no, joka tapauksessa herätit uteliaisuuteni ;)

 
At 25/9/06 08:09, Blogger Iines said...

Heippa aurinko ja tiia, ja kiitos kommenteista!

Kurjuushan on sinänsä hyvä maaperä blogille, kunhan se on on ja pysyy. ;)

 
At 25/9/06 12:33, Anonymous Liero said...

Nii-iin. Hajussa sitä kasvaa, kun olla jaksaa, sanoi komposti.

 
At 25/9/06 17:06, Blogger Iines said...

Niin, ja kirjailijalla on oltava kurja lapsuus. :)

 
At 25/9/06 18:25, Blogger Rita said...

Luin tekstisi yli 10 kertaa ja yritin käsittää sanotko että kaikki blogit ovat kuvaamasi kaltaisia. Se ei minulle selvinnyt, mutta sen sijaan löysin yhden kiinnostavan ja tosi hienosti muotoillun ajatuksen kysymyksenä:

"...miksi aiheeseen kuuluva tuhoava nöyryys ja masennus muuttuu niin pian käänteisvoimaksi?"

Heh, olisiko sitten niin että kirjoittaminen todellakin on terapeuttista, puhdistavaa, voimia palauttavaa jne.? Kirjoittakaamme lisää jos kerran kirjoittamisella on noin paljon vaikutusta. Ja toivokaamme hyvää vaikutusta.

Minä olen omissa blogeissani nauttinut keskustelusta ja vuorovaikutuksesta. Olen koko tähänastisen ikäni kirjoittanut, sen paremmin kyselemättä miksi. Se on minulle nautinto ja keino selvittää ajatuksiani. Kukin tyylillään ja omista tarkoitusperistään.

PS Kurjasta lapsuudesta voi nousta kurjaa kirjoitusta tai rakentavaa kirjallisuutta. Kirjailija voi asettua uhriksi tai oman elämänsä sankariksi.

 
At 25/9/06 18:48, Blogger Rauno Rasanen said...

Rita Mentor

Sinä sen sanoit.

 
At 25/9/06 19:29, Blogger A-K.H said...

Mää tiä...

 
At 25/9/06 19:33, Blogger Sari said...

En nyt jaksa lukea mitä muut ovat kommentoineet, mutta minun on sanottava, että ainoassa "itsemurhablogissa" jota minä luen, on kyseessä prosessi, jota voi sanoa tervehtymiseksi, enkä ollenkaan vähättelisi blogin merkitystä. Jos ihmisen elämä tapahtuu neljän seinän sisällä, voi blog olla ihan oikeasti pieni ikkuna, josta masentunut näkee valoakin. Ja siinäkin blogissa on vieraillut yksi jos toinenkin, joka on kommenteissaan kehottanut ties mihin, vaikka bloginpitäjä ei olekaan mikään inisijä, vaan erittäin hyvä kirjoittaja ja tietoinen omasta tilanteestaan.

Itse en suhtaudu blogeihin kovinkaan vakavasti, mutta en väheksy niitä, joille blog on tärkeä. Ihan yhtälailla voisi väheksyä mitä tahansa kirjoittamista tai kommunikoimista ja sanoa, että mitä turhaa kirjoittamaan yhtään mitään, kun se on kuitenkin vain narsismia.
Entä sitten.
Kommunikoinnin voi aina nähdä kyynisesti itsen korostamisena. Me ihmiset kun osataan aika harvoin niissä toisen kengissä kävellä. Eikä tarvitsekaan.

 
At 25/9/06 19:36, Blogger A-K.H said...

Pitäiskö tilata aika Sarasvuolta, Saariselta tai Furmanilta. Sisäinen sankaruuteni on hukassa. En ole edes ehtinyt aloittaa onnellista lapsuutta.

 
At 25/9/06 19:57, Blogger Anna Amnell said...

Monilla ihmisillä on tapana kirjoittaa päiväkirjaa vain silloin kun on kurjaa. Päiväkirjasta tulee sitten sellainen käsitys, että kirjoittaja oli jatkuvasti masentunut.

Kuitenkin talteen kirjoitetut tunnelmat saattavat olla poikkeuksia muuten ihan mukavassa elämässä.

Esimerkiksi LM Montgomeryn päiväkirjoista sanotaan, että ne eivät anna koko kuvaa kirjailijasta, joka oli myös iloinen, energinen ja hauska ihminen, jollaisena hän tulee esille myös kirjoissaan.

Ehkäpä jotkut pitävät blogia samanlaisena synkkien hetkien ystävänä, jos sellaista ei satu olemaan lähipiirissä. Puhuminen helpottaa.

 
At 25/9/06 21:33, Blogger Iines said...

Monilla ihmisillä on tapana kirjoittaa päiväkirjaa vain silloin kun on kurjaa.

Tärkeä muistutus, Blogisisko. Synkimmänkin kirjoittajan parahdukset ovat vain osa hänen päivästään, johon mahtuu usein myös naurua - sitä vain ei kirjata ylös.

Itse olen havainnut aikoja sitten, että privaatissa olen kanssaihmisten kanssa melko aurinkoinen ja sosiaalinen yksilö, mitä moni ei ehkä osaisi kuvitella tuskaisien kirjallisten marinoitteni äärellä.

Sitä joutuu kysymään: kuka minä olen. Olenko oikeasti synkkä narisija vai iloinen sopeutuja? Olenko todella introvertti vaistoihminen vai ekstrovertti järkeilijä? Aina en tiedä, ja mahdanko koskaan saada vastausta tuohon..

 
At 25/9/06 22:10, Anonymous Anonyymi said...

Eiköhän mielialat vaihtele kaikilla ihmisillä.
Blogisisko

 
At 25/9/06 23:01, Blogger Panu said...

Bloggaamisen suurin merkitys ei olekaan vuorovaikutuksessa [...] Kyllä se suurin merkitys ja motiivi lienee oman persoonan ja erinomaisuuden esittely, jota muiden toivotaan täydentävän apukommenteilla.

Kiitettävää rehellisyyttä.

 
At 25/9/06 23:18, Blogger Iines said...

Panu,

kiitos kommentista.

 
At 27/9/06 23:32, Anonymous MrKAT said...

Entäs jos mie aloitankin täällä loisbloggauksen. Kommentoisin vain omaa elämääni eläen loisena täällä ja parilla muulla blogilla eikä kommentillani olisi mitään yhteyttä isäntäblogin tekstiin ?
Miltäs semmoinen tuntuisi kun perässä olisi aina miespuolinen bittikuhnuri ? ;=)

(Edut: Ylläpidosta ei tarvi huolehtia eikä tarvi omaa blogia ;)

 
At 28/9/06 08:56, Blogger Iines said...

Kaikin mokomin. Kuhnuri on hyvä vaan ja aloittaa pankolla makoilun. Voisi elähdyttää kivasti kuihtuvaa kynääni. :)

 
At 28/9/06 18:28, Anonymous eeva said...

Ne kuhnurit ovat naispuolisia.

 
At 29/9/06 00:20, Blogger Ripsa said...

Iines ja Hotanen, unohdin älähtää tuossa tuolloin kun ak.-hoo sanoi että "hei Ripsa me ollaan kaikki diletantteja".

Kiellän määritelmän jyrkästi ainakin omalta kohdaltani.

Asia on nimittäin niin että olen hyvä siinä minkä osaan.

Mahtaa siinä olla osansa blogienkin suhteen. Minulla on tuolla tyhjä blogi joka johtaa kotisivulle, joka on täynnä.

Olen kolmeneljäsosaa kuuro, joten kommunikaation on tapahduttava kirjoittamalla. Kuulomaailmaa voisi lähinnä kuvailla vedenalaiseksi maailmaksi, jossa on aaltoja eli aallonpituuksilla.

Eikös ole kamalaa?

 
At 29/9/06 00:38, Blogger A-K.H said...

No hyvä on. Minä kun ajattelin, että ei mitään uutta auringon alla. Jo Aristoteles oli sitä mieltä, että kaikki tarpeellinen tiedetään; jäljellä on enää tiedon luokittelu. Ajattelin, että joku on jo kirjoittanut runoni ennen minua ja Ripsan kirjallisuusarvostelut ennen Ripsaa. En kyllä ymmärrä, miten voimme vaatia ketään pitämään pätevinä tekemisiämme, mutta kai ne ovat päteviä joittenkin ehtojen vallitessa. Sehän on vain sopimuksenvaraista, kuten hulluus.

 
At 29/9/06 00:40, Blogger A-K.H said...

Anteeksi, en muistanut huutaa!

 
At 29/9/06 15:13, Blogger Ripsa said...

Joo. Kunhan A-K. Hoo muistat sen että kriitikot ovat niitä kamalimpia asioiden järjestelijöitä. Jotkut kirjoittavat kritiikkejä naama solmussa kun kategoriat ovat niin ehdottomia ja jok'ikinen on muistettava.

Ettei tulisi sanoneeksi väärin.

Niin että tuo pätevyyskysymys on kertakaikkiaan se kiinnostavin. ja luulen että blogeja on näin paljon ihan yksinkertaisesti sen vuoksi että päteviä ihmisiä on tuhottomasti eikä ole ketään, ainakaan täällä Blogistanissa, joka rupeaisi pätevyyttämme kiistämään.

Onneksi täällä osataan keskustella!

Ja kai minun täytyy tunnustautua sitten kuhnuriksi, jos ne kerta ovat naisia...

 
At 29/9/06 17:15, Blogger Ripsa said...

Korjaus edelliseen.

KUHNURIT OVAT MIESPUOLISIA.

Tsekkasin äsken, on meidän perheessä ollut mehiläisiäkin, mutta siitä on jo kauan.

Mehiläispesän tilanne nyt syksyllä on se, että pesään on jäänyt sekalainen joukko työläisiä, jotka ovat ei-hedelmällisiä naaraita, sekä jokunen kuhnuri, vaikka ne yritetään aktiivisesti heittää ulos, koska niillä ei ole mitään tekoa.

Talven aikana kuningatar sitten munii ja munii, joku saattaa kehittyä kuningattareksi ja sitten häälennon aikana juuri kuoriutuneista kuhnureista YKSI parittelee kuningattaren kanssa ja siitä riittää sitten uusia työläisiä ja kuningattaria ja kuhnureita kolmeksi vuodeksi.

Kuningatar kehittyy naispuolisesta mehiläisestä, kun sitä syötetään erityisellä tavalla. Tapaa en nyt muista tarkemmin.

Eli olen siis työläinen, koska en ole kuningatar. Toivon totisesti että muut mehiläiset eivät onnistu heittämään minua ulos pakkaseen.

Nämä mehiläispesäasiat pätevät hoidettuihin mehiläispönttöihin, villejä mehiläisiä on vaikka kuinka monta erilaista laatua ja niiden käytökset ja väkimäärä pesässä talvella jne. vaihtelevat.

Jää siis kysymys: kuka on diletantti, kuhnuri vai työläinen?

 
At 29/9/06 17:36, Blogger Iines said...

Minäkin tsekkasin jo vähän aiemmin, että kuhnurit ovat miespuolisia, kun hämmästyin eevan toteamusta, että kuhnurit ovat naisia. En halunnut oikaista, koska en olut varma, oliko eeva tosissaan vai mitä lie tarkoitti.

 
At 29/9/06 22:05, Blogger A-K.H said...

Kuhnurin tärkein tehtävä on kiksauttaa emoa. Työmehiläinen on sukupuolisesti kehittymätön naaras, jota ei kiksauta kukaan.

 
At 29/9/06 23:15, Blogger Iines said...

Niin, ja kuhnurilla on ohrainen loppu, sillä kun se kiksauttaa mehiläiskuningatarta, se halkeaa luovutettuaan lahjansa. Että näin.

 
At 29/9/06 23:25, Blogger A-K.H said...

Kohta alkaa sataa äkeitä ja vanhoja ämmiä hameet korvissa, jollei tämän narsismi-päre lopu. Hesarin juttu ei ollut hullumpi, jos oli samaa mieltä.
Päästä jo kuivalta päreeltä tuoreelle äpäreelle.

 
At 29/9/06 23:41, Blogger Iines said...

Vanhat ukot antavat mielellään hyviä ohjeita (La Rouchefould), vaikkei niitä kukaan heiltä kysy. ;)

 
At 29/9/06 23:43, Blogger A-K.H said...

Onpa viiltävää mummoenergiaa.

 
At 30/9/06 00:12, Blogger Iines said...

Köpittelehän siitä jo peiton alle haukottelemaan.

 
At 30/9/06 15:38, Blogger A-K.H said...

... ja sinä kiikkustuoliin torkahtamaan. Vanhat eivät tarvitse paljon unta.

 
At 30/9/06 15:52, Blogger A-K.H said...

Olet tainnut könytä jo pois sieltä sängyn ja seinän välistä. Älä masennu, kyllä elämä vielä iloksi muuttuu, jos on muuttuakseen.

 
At 30/9/06 18:55, Blogger Iines said...

Täällähän on oltu ahkerina. Otahan tästä karamelli. Vanhankin herran suussa makea maistuu.

 
At 30/9/06 20:08, Blogger Leonoora said...

Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

 

Lähetä kommentti

<< Home