17.9.06

Kirjallisia haaveita

Minulla on päässäni romaanin käsikirjoitus. On materiaaliakin jonkun verran. On kertaalleen kirjoitettua, kertaalleen korjattua, kolmesti kiteytettyä ja jo neljänteen kirkastukseen menevää tekstiaineistoa. Lisäksi on rakennesuunnitelma, joka on hioutunut kolmesta erilaisesta hahmotelmasta.

On aikaa, on tahtoa, on hinkua. Tyypillinen suomalainen siis, sillä harvemmassa lienevät ne ihmiset, joilla ei ole haavetta oman kirjan julkaisemisesta. Nythän kynnys on sitä paitsi madaltunut, kun moni julkaisee kirjan omakustanteena.

Muuan ystäväni on julkaissut jo neljä kirjaa omakustanteena. Viides olisi mennyt tietyin ehdoin läpi eräästä pienestä kustantamosta, mutta tämä pänkkä ei suostunut tekemään pyydettyjä muutoksia romaaniinsa, ja todennäköisesti pullauttaa sen jälleen ulos omakustanteena, ja minä tiedän mitän saan häneltä joululahjaksi.

Itse en omakustannetta tule koskaan julkaisemaan. On niin kova itsekritiikki, että jollei kirjani kelpaisi kustantamoitten julkaistavaksi, saisi jäädä julkaisematta. Luotan tässä kustantamoitten toimittajien pätevyyteen, vaikkakin tiedän, että valtavan paljon hyvää ja julkaisukelpoista materiaalia jää julkaisematta, etenkin runojen osalta.

Aamun Helsingin Sanomissa oli ilmoitus Palmenian houkuttelevasta kirjoittajakoulutuksesta, jossa keskeneräinen käsikirjoitus viimeistellään pätevien ohjaajien opastamina kirjaksi verkkokurssilla. Kurssi tuntuu tehokkaalta ja vastaa tarpeitani. Olisin siltä istumalta ilmoittautunut, ellei hinta olisi kohtuuttoman kallis: 1380 euroa/osallistuja. Kurssille otetaan 15 osallistujaa, joten kurssista kertyy yhteensä yli 20 000 euroa järjestäjälle. Palmenian kurssit tuntuvat muutenkin huippukalliilta. Jokin neljän päivän vesiensuojelukurssi maksaa osallistujalta 1 250 euroa. Suurin osa kursseista näyttäisi menevän työnantajan maksettaviksi, mutta tällaisen kirjoittajakurssin maksaa aina harrastelija itse, mitä laatijat eivät ole ottaneet huomioon. Kuvitellaan ilmeisesti, että kirjoittajien hinku nähdä kirjansa kirjakaupan ikkunassa sumentaa aivot ja panee ihmiset ottamaan joustoluottoa ja pikavippejä. Bisnestä tämäkin. Ei taitaisi Aleksis Kivi enää saada kirjaa julkaistua siinäkään määrin kuin aikoinaan.

Sitten joku Kata Kärkkäinen kirjoittelee tuosta vaan romaaneja ja käsikirjoituksia, joiden myynti on ilmeisen kannattavaa. Tai valokuvamalli Susanna Janinexvaimo Sievinen, joka ilmoitti lehdessä kirjoittavansa parhaillaan kirjaa, joka julkaistaan. Tosin kustantaja ei ollut vielä tiedossa, mutta eiköhän tästä opuksesta kohta tapella.

No, en lannistu, naputus jatkuu. Pitäähän jännitys kerran vielä kokea, kun se nuoruuden runokokoelmakin tuli takaisin Kariston Erno Paasilinnalta, joka kyllä kehaisikin ja sanoi, mihin tulee jatkossa kiinnittää huomiota. Käsikirjoitus lensi kuitenkin sillä erää roskikseen eikä uutta tullut. Nyt on kuitenkin näissä joutilaissa päivissä edes hiukan sisältöä, kun ajattelee, että tekee kirjoitustyötä. Pitäisikö tehdä itselleen oikein lukujärjestys seinään, huoneentaulun (LUOTA ITSEESI JA KUVIISI) viereen? Panisi siihen aamun kirjoitustunnit, sitten ruokatunti ja iltapäivän tunnit ja vaikka välitunnitkin.

(Valokuva Jan Fikacek)

44 Comments:

At 17/9/06 21:34, Blogger Palin Zon said...

Mutu: ellei Kata Kärkkäinen olisi julkisesti paljastanut kaikkein pyhintään, kukaan tuskin julkaisisi hänen kirjojaan. Ainakin ne jotka olen hänen tuotoksistaan lukenut ovat olleet kovin heppoisia. Ja hänen tv-sarjansa häpäisevät niitten maineen, jotka ovat ne ottaneet tuotantoon. Maailmaan kuitenkin mahtuu lisää kirjoja. Raamatussakin valitellaan, ettei paljosta kirjojen tekemisestä tule loppua. Kirjoista on tehty jotenkin pyhiä, melkein pyhempiä kuin mikään muu. Ehkä ne sitä olivatkin ennen kun kirjojen julkaisemista ja painamista ja paperia ja myyntihintaa kaikkea säännösteltiin, mutta nykyään kuka tahansa voi ilman suurta meteliä tehdä omakustanteen, joka on yhtä hyvä ellei parempikin kuin jonkin vilauttelijan tai julkkismorsiamen sosiaalipornahtava juttu (joka sekin on luettava kirja vaikka olisi kuinka millainen). Itse olen kirjaihminen, ja luultavasti haihtuisin hiljaa Tuonen tuville jos luettava loppuisi maailmasta tyystin tykkänään. Kannatan omakustantajia! Heissä on munaa jos kenessä. Ja pienikustantajia, sattuneesta syystä. Jonkun pitää antaa suomalaisille muutakin luettavaa kuin sitä myyvää lajia, jonka sisältö on mitä on. Ajatellaanpa vaikka Riitta Väisäsen ja hänen sisarensa hienoin värikuvin varustettua kirjaa Miss Euroopan reunalla (luin sen hiljakkoin). Mitä tarkoitusta sen julkaiseminen palvelee? Ketä se oikeastaan kiinnostaa? No, minua kiinnosti, mutta kirjan sisällössä ei ollut lopultakaan tippaakaan mitään kiinnostavaa. Julkimokirjoittajat ovat enimmäkseen surkeita kirjoittajia. Haamukirjoitetut julkimokirjat ovat paljon parempia.

Noin yleensä kaipaan älykkäitä kirjoja, henkeviä, keveitä, syvällisiä, luettavia kirjoja. Kirjoita vaan kirja jos sinulla on itseäsi kiehtova aihe! Se on jo hyvä merkki. Ja jokainen joka on tutustunut Julia Cameronin kirjoitusoppaisiin, voi kaikessa rauhassa pitää itseään kirjailijana ennen kuin on ensimmäistäkään kirjaansa kirjoittanut. Kirjailijaa kun ei (hänen mukaansa ainakaan) tee kirjan julkaiseminen vaan sen kirjoittaminen.

 
At 17/9/06 21:44, Blogger Iines said...

Haluaisin kirjoittaa kirjan, jota luetaan ja joka on silti hyvä.

Luulen, että kirjassa pitää olla tarina, jotta ihmiset jaksavat lukea sen.

Olen ottanut nyt tämän tarinan mantrakseni, sillä enhän minä itselleni kirjoita, vaan ajattelen niin, että kirja syntyy oikeastaan vasta vuorovaikutuksessa lukijaan. Kirja, joka on hyvä, mutta jota ei lueta, ei ehkä olekaan hyvä.

 
At 17/9/06 21:56, Anonymous Anonyymi said...

Suosittelen hakemaan Oriveden opiston Kohti mestaruutta -stipendiaattikurssille, jossa on osittain sama idea kuin Palmenian kurssissa, mutta tässä maksullista on vain ruokailu ja yöpyminen opistolla. Lisätietoa tullee myöhemmin syksyllä, sillä uuden kurssin pitäisi alkaa kevätlukukaudella. Tänne haetaan siis kokonaisella kässärillä. Täällä http://www.orivedenopisto.fi/monimuoto/kohti_mestaruutta.htm tietoa nyt menossa olevasta kurssista.

 
At 17/9/06 22:09, Blogger Iines said...

Kiitos vinkistä, mutta kyseeseen tulevat vain verkkokurssit. En voi kuvitella työskenteleväni ohjatussa laumassa toisten keskellä.

 
At 17/9/06 22:41, Blogger sivuaskel said...

Kirjan kirjoittaminen on kompromissejä kustantajan ja kirjoittajan välillä. Yllättävän paljon joutuu luopumaan, uskomaan kustannustoimittajan näkemykseen. Mutta kasvattava kokemus. Intoa ja intohimoa kirjan tuottamiseen!

 
At 17/9/06 23:20, Blogger A-K.H said...

Taideteosta ei tarvitse julkaista. Arvatkaapa, kuinka hienoja maalauksia, romaaneja ja runokokoelmia on nupissani. Nuorempana osasin myös säveltää, mutta en enää. Kuvanveistoa en ole kokeillut. Päässäni on valitettavasti niin vähän tilaa, että tilateoksia en voi ajatella. Performanssit menevät nonstoppina. Pian hukun apurahoihin.

 
At 17/9/06 23:28, Blogger Iines said...

Mutta ellei taideteosta julkaise, siitä eivät pääse muut osallisiksi. Taide kun on vuorovaikutusta - siinä on sen suurin merkitys, löydetyissä merkityksissä, jotka ovat yleisiä.

Vain taideteoksen ykkösvaihe on taiteilijan ja tuotoksen välinen intiimi suhde; toinen tärkeämpi vaihe ei kuulu enää taiteilijalle, vaan se on kokijan ja tuotoksen välinen ainutlaatuinen suhde. Ilman näitä molempia suhdepooleja ei taidetta kai ole?

 
At 18/9/06 11:25, Blogger Iines said...

Aamulla tätä pärettäni lukiessa hieman harmittaa kun postasin tämän. Tuntuu kuin olisin riisuuntunut, antanut liikaa, kun kerroin salaisesta ja rakkaasta haaveestani.

 
At 18/9/06 12:58, Blogger Liisa said...

Ajattelinkin, että sinulla on jokin isompi projekti menossa, kun päreitä ei ilmaannu. Et mielestäni liikaa paljastanut, koska kirjoittamisen taitosi on ainakin minusta kadehdittava. Ja jos hinkuakin on, ei kai mikään estä asian etetemistä toivomaasi suuntaan.

Ymmärrän kyllä myös tuon edellisen kommenttisi, koska ainakin itse olen pari-kolme kertaa tullut katumapäälle ja poistanut postauksiani. Eikä kukaan ole niiden perään kysellyt.

Eli, tee se lukujärjestys!

 
At 18/9/06 13:12, Blogger Iines said...

Tein muutama vuosi sitten aika ison verkkokurssin eräille OPH:n sivuille. Olin vapaa opetuksesta sen aikaa. Työ kesti kaikkineen 8 viikkoa, aamusta iltaan, joskus yötkin, kun innostuin. Kurssin paksuus oli yli sata A4:sta, eli web-sivuina runsaasti tuon yli. - Tuolloin minulla oli lukujärjestys seinässä. Homma vaan meni niin, että tein kirjoitustyötä vapaa-ajatkin... :)

 
At 18/9/06 19:26, Blogger Ripsa said...

Hyviä tarinoita ei ole koskaan liikaa. Mutta sinulla pitäisi kyllä olla ateljeelukija, koska vaikka olet kirjoittanut osan jo kolmeenkin kertaan, saatat silti olla itse sokea tekstillesi. Niin sitä moni kirjoittaja sanoo.

Postauksessasi pisti silmääni semmoinen sana joka saa minut ärisemään tuli se mistä päin tahansa: harrastelija! Ei kukaan muu ole harrastelija kuin sellainen joka ei oikeasti tykkää harrastuksestaan ja tekee jostain omituisesta syystä jotain vähän sinnepäin, eli ei anna arvoa itselleen eikä muillekaan harrastajille.

Harrastaja on hyvä sana. Vielä parempi on amatööri, joka tarkoittaa jonkin asian rakastamista.

Vähän niin kuin että mitäs semmonen työ on jota ei rakasta, semmoinen jota tekee vain rahasta. Ei siitä ole elämän sisällöksi.

 
At 18/9/06 19:41, Blogger A-K.H said...

Hei vain Ripsa!

Kaikki me ollaan diletantteja.

 
At 18/9/06 20:55, Blogger Iines said...

Voin tietenkin olla sokea omalle tekstilleni, Ripsa, vaikka toisaalta luulen, että olen oman tekstini kaikkein kriittisin lukija. Sekin tietysti merkitsee jotain, että olen työkseni lukenut iät ja ajat toisten tekstejä, ja pystyn kyllä asennoitumaan omaani kriittisesti - luulen että liiankin kriittisesti.

Silti kaipaan neuvoja siitä, miten kirjaa kannattaa kirjoittaa, jotta energiaa ei valuisi tuhottomasti turhaan pähkäilyyn. Luulen, että glorifioin edelleen tätä prosessia, ja se on suurin este. Kun saisin takaraivoon ujutettua sen perusajatuksen, että kirjoittaminen hitto soikoon vaatii yhtä paljon perslihaksia kuin aivotyötä, olisin jo pitkällä. Tietenkin peruslahjakkuus pitää olla ja kiitettävä kielitaju, muuten ei tule mitään. Mutta muu onkin kai sitten puurtamista.

Enpä huomannut harrastelijaa käyttäneeni, ja olen samaa mieltä sen merkityksistä. Luulen, että minulla on vain tässä kirjoittamisessakin kaiken kattava alemmuuskompleksi, mikä heijastuu sanankäyttööni. Rinnastin itseni harrastelijoihin, vaikka nyt kun mietin, en ole harrastelija, vaan vallan jotain muuta.

 
At 19/9/06 00:46, Anonymous ex-kurjailija said...

Tietenkin perslahjakkuutta täytyy olla.

 
At 19/9/06 04:00, Blogger Rauno Rasanen said...

Mihis sun uusin päre hävisi?

T. Rane

 
At 19/9/06 06:03, Blogger Rauno Rasanen said...

Moon nyt täällä ulko-oven takana. Päästä sisälle tai mä palellun..!

RRRRR

 
At 19/9/06 09:20, Blogger Iines said...

No kun kukaan ei halunnut keskustella aiheesta, poistin sen turhana. Kyllä lukija tietää. Kun ajattelen niin, että en kirjoittaisi itselleni, vaan käydäkseni keskustelua. Epännistumisia sattuu.

 
At 19/9/06 09:25, Blogger Iines said...

Niin, ja kyllä minussa jokin suuri vika on, kun kirjallinen piiri ei kommentoi koskaan kirjoituksiani. Olen varmaan sunnuntaiharrastelija kirjallisuuden alalla, sanoo Ripsa mitä tahansa. En oikein löydä paikkaani tässä Blogistanin yhteisössä, jos tämä nyt mikään yhteisö onkaan. Kukin tuhertaa omassa linnoituksessaan.

 
At 19/9/06 09:57, Anonymous Jaana said...

Mitä kirjallisia piirejä tarkoitat? Katselin tuossa ihan mielenkiinnosta blogilistan hakemiston kautta eri runoblogeja ja muita, jotka kategorisoivat itsensä kirjallisiksi blogeiksi, eikä niissä mitenkään runsaasti ylipäänsä käydä keskustelua. Yksi kommentti siellä täällä, harvoin blogin pitäjältä vastausta.

Jotenkin tuntuu, että jos blogin pitäjät eivät vastaa omaan blogiinsa tuleviin kommentteihin, niin tuskin he käyvät keskustelua muidenkaan blogeissa.

Vai tarkoititko joitakin muita blogeja, joita en kierroksellani löytänyt?

 
At 19/9/06 10:28, Blogger Iines said...

Kun tulin tänne Illuusiana, herättelin monenlaista kirjallista juttua.

Minulle saatettiin mm. huomauttaa, että tämä blogiaihe on sopimaton, koska he ovat keskustelleet sen jo Rihmastossa (?). Monesti kävi kyllä niin, että ilmeisen hyvät aiheeni vietiin parempiin blogeihin kunnon keskusteluihin, joskus jopa meikäläisen vaatimatonta persoonaa linkkaamatta. Kohtalokseni on harvinaisen usein koitunut myös se, että nimeni mainitaan, mutta sitä ei linkata, vaikka ympärillä olisi muita linkattuja bloginimiä.

Nykyään blogissani vallitsee siis hiljaisuus tältä osin, eli olen kaikkien kirjallisten piirien ulkopuolella - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - vaikka yritän kirjoittaa blogiani melko kirjallisen kunnianhimoisesti. Yritän jopa tehdä jokaisesta päreestäni pienen novellin tai jonkinlaisen kolumnin kaltaisen tekstin. Tätä vain ei noteerata paremmissa piireissä, eli tulkitsen tämän tietenkin niin, että kirjalliset kykyni eivät kuitenkaan riitä. Olen mitätön harrastelija.

 
At 19/9/06 15:36, Anonymous Aku Ankka said...

Tämä ei ole spämmiä, mutta ehkä mämmiä. Olet edistynyt ja julkistunut niin, että sinut koetaan kilpailijaksi. Eikös joku hulvaton huolimattomasti luonnehtinut jossain viestimessä blögiäsi kirjalliseksi. Se on tainnut aiheuttaa provosoitumista.

 
At 19/9/06 16:21, Blogger sivuaskel said...

Minusta sinulla on turhaa itsesi aliarvioimista. Tämä pähkäily, kategorisointi on omatekemää. Kirjoitat mitä kirjoitat, yrität saada tuotoksesi aikanaan kustannustoimittajien luettavaksi. Monet helmet ovat löytyneet hiljaisuudesta. Pääasia kai on, että koet tärkeäksi ilmaista itseäsi kirjoittamisen kautta. Elämää on blogien ulkopuolella, susiraja on kaukana.

 
At 19/9/06 18:30, Blogger Ripsa said...

Hmm.

Kyllä matka on arvo sinänsä.

Eli kun kirjoitat, ja jos siitä alkaa syntyä sellainen imu että se ottaa ja vie mukanaan, niin siinähän uiskentelet. Ja kun tuntuu hyvältä, niin en käsitä mikä olisi hienompaa.

Sitten kun rupeat aineksista tosissaan kokoamaan romaania tai minkä ikinänsä hahmon se ottaakin, silloin tarvitsen istumalihaksia ja tarkat silmät. Muutama pari silmiä ei olisi ollenkaan paha asia. Onhan sinulla ystäviä! Mutta silmäilyä varten ystävät on arvioitava sillä silmällä ja tarkasti.

Olen sitä mieltä että toisten tekstin lukeminen ja arvioiminen on aivan eri asia kuin omansa. Varsinkin jos sitä omaa lähellä suorastaan asuu.

Jos et ole tällä hetkellä varma siitä mihin päin olet menossa - ja siitä ehkä kertoo tuo sinun itsepäinen harrastelija-nimityksesi - niin anna tekstin maata. Kunhan katsot että se jossain säilyy.

Ja: pidä muistikirja aina mukana. Minusta sitä pientä yksityiskohtaa ei koskaan tolkuteta liikaa.

Minä olen sekä opettanut kirjoittajia että toiminut kriitikkona ja monta vuosikymmentä, niin että elä väitä vastaan!

 
At 19/9/06 19:24, Blogger Iines said...

Totta sivuaskel, niinhän minulla on itseni aliarvioimista. Siinähän se ongelma onkin! Onneksi tiedostan sen. Laajempi ongelma on kuitenkin tämän ikävän tunteen mukanaan tuomat lieveilmiöt - aseiden antaminen halukkaiden käsiin. Virtuaali on julmempaa kuin keskivertosuomalaisen real life. Heikko syö heikkoa.

Ripsa, ei satu olemaan sellaisia ystäviä, jotka pystyisivät antamaan teksteistäni parempaa ja rankempaa kritiikkiä kuin itse annan. Tämä ei ole kehuskelua, vaan puhdas fakta.

Tuttujen kritiikki on liian kehuskelevaa, he pitävät minua liian lahjakkaana ja sokeutuvat niin, etteivät anna sitä julman rehellistä palautetta, jota kaipaan. Siksi halajan verkkokurssia, jolla ei oltaisi edes kasvokkain, vaan ainoastaan sanallisen ilmaisun varassa.

En usko Ripsa, että tuo harrastelija-nimitykseni itsestäni kuvaa muuta kuin sitä, että vaadin itseltäni täydellisyyttä. Voisin ehkä mieluummin laskea hieman rimaa suhteessa itseeni. Olen menettänyt hirveästi asioita, kun olen kautta elämäni antanut hyvien tilaisuuksien lipua käyttämättä ohitseni.

Joskus osaa ottaa päähän tämä itsensä alituinen alentaminen. Miten jollakulla typerämmälläkin voi olla niin hyvä itsetunto, että menee ja porskuttaa tyhmänä ja pärjäten läpi elämänsä? Voi olla, että minun pitäisi tehdä kapina ja näyttää taivaan merkit. Ehkä se on vielä edessä. Jokuset kypsyvät hitaasti tai ei koskaan. Jokuset ovat valmiita koko elämänsä.

 
At 19/9/06 20:59, Blogger A-K.H said...

Olen minäkin vähän harrastanut kirjallista kaunoilua ja luullut olevani itseni paras kriitikko, mutta niin vain ei ollut, ei kertakaikkiaan ollut.
Ripsa on oikeassa siinä, että omalle tekstilleen tulee helposti sokeaksi.
Se hyvä lukija, ateljeekriitikko, vain täytyy kaivaa jostain. Voit kyllä testata tektejäsi antamalla jokun lukea niitä sillä mielellä, että tykkääkö vai ei, mutta tämä ei ole se varsinainen lukija.
Vein kerran lukijalleni 70 runoa, joista hän valitsi kahdeksan ja pani vielä kiitettävät, hyvät ja välttävät eri nippuihin ja käydessäni sitten itse läpi tekstejäni totesin, että kyllä hän oikeassa oli. On ihan turhaa ajatella niitä miljoonaa mahdollista muuta lukijaa, jotka eivät ole saaneet sanoa etukäteen tekstistä sanaansa.
On hyödyllistä kyseenalaistaa tai jäävätä itsensä tekstiensä parhaana kriitikkona, mutta kirjoittaa pitää, sillä kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.
Joiltakin syntyy tekstiä helposti, joiltakin työläästi, mutta tärkeintä on päätyä tulokseen, joka täyttää kaunokirjalliselta tuotteelta vaadittavat yleiset julkaisemiskriteerit. Sekään ei vielä takaa muuta kuin että teksti mahdollisesti julkaistaan. Missit, matit ja politiikan päiväperhot unohda. Ent. puhenainen Riitta Uosukainen sentään nettosi vanhan millin ikivanhoilla poliittisilla puheillaan, joiden joukkoon oli lisätty muutama rivi vesisänkyiloista Topin kanssa. Kustantajat tekevät naistenlehtijutuista kirjoja, joilla tahkoavat rahaa, mutta näiden kirjojen lukuarvo on vähäinen ja elinkaari lyhyt. Niiden kirjoittajat ovat jo tuotteistaneet itse itsensä, joten heihin ei tarvitse paljon panostaa, ja tavallisesti he eivät ole tulevaisuuden lupauksia.
Vaalikirjat ovat kuolleita jo syntyessään, mutta vähän aikaa silti sen verran tuottavia, että niitä kannattaa julkaista.
Muille kuin tähdenlennoille sanoisin, että vaikeuksien kautta voitoon, ja vaikkei toivottua voittoa tulisikaan, niin mitään todellista vahinkoa ei ole tapahtunut.
Asiasta riittäisi kirjoittamista, ikärasismistakin, mutta jääköön tältä erää.
Herääkö kysymys, missä minun kirjani on. Hyvä kysymys.

 
At 19/9/06 21:01, Blogger Eufemia said...

Miten jollakulla typerämmälläkin voi olla niin hyvä itsetunto, että menee ja porskuttaa tyhmänä ja pärjäten läpi elämänsä?

Se ei välttämättä ole itsetuntokysymys. Joku voi huomata, että tosiaan, suuri osa ihmisistä jättää tekemättä kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita erilaisista eihänsesovi-syistä. Aikaan saavat ne, jotka vain tekevät. Voi ajatella, että valinta tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä jakaa ihmiset karkeasti kahteen ryhmään, joita ei erota toisistaan luultavasti mikään muu kuin se, tekeekö vai eikö tee. Tämän pohdinnan jälkeen voi päättää kumpaan ryhmään tahtoo kuulua.

(Tiestysti useimmat ihmiset kuuluvat jostain näkökulmasta tekijöiden, joistain toisesta taas tekemättä jättävien ryhmään. Onkin syytä valita myös se, mistä näkökulmasta tahtoo kulloinkin katsoa. Näkökulmia on hyvä vaihdellakin.)

 
At 19/9/06 21:41, Blogger Ripsa said...

Proosan kirjoittamisesta ilmestyi kesällä hieno kirja, oikein väitöskirja, kirjailija Olli Jalosen Hitaasti kudotut nopeat hetket (Otava).

Juuri luin sen ja olen valmis suosittelemaan sitä kelle tahansa kirjoittamisesta (ja kritiikistä) kiinnostuneelle. Se EI ole vaikea kirja, mutta tiheä se on.

Sen ydinasia on proosassa näkyvät/tuntuvat tihentymät. Sen vertauskuva on räsymatto.

Siinä mennään hyvin lähelle kirjoittamisen lähteitä ja hienoa on että tutkija Jalonen ei kirjoittaessaan väikkäriä tapa kirjailija Jalosta, vaan tuntuu olevan sinut sen kanssa.

 
At 20/9/06 10:28, Blogger Iines said...

Olli Jalosen kirja pitää saada luettavaksi, vaikuttaa kiinnostavalta. Ja pakkohan väitöskirjan on olla selkeä ja siinä mielessä helppo, toisin kuin Jalosen muu tuotanto, joka on jopa vaikeasti avautuvaa, ainakin minulle.

Niin, kai se on myös oma valinta tuo, että meinaako vai meneekö. Mutta kyllä se itseluottamukseen liittyy, luulen edelleen. Henkilö, jolla on vahva luottamus itseensä, menee rohkeammin kuin itseään aliarvioiva.

Luin juuri äsken kolmea listän kärkipään blogia, joissa kirjoittajat olivat korkeakoulututkinnon suorittaneita arvoisia maistereita ja muita asiantuntijoita (kuiskaan: niin kuin minäkin), ja voi mikä ammatillinen ja muu itseluottamus hönki vastaani. Kuin toisesta maailmasta baaripokauksineen ja mulkutteluineen. Jotenkin tuntuu siltä, että pääkaupungin naiset ovat eri maailmasta kuin muu Suomi. Paljon rohkeampia, elävät täyttä elämää.

 
At 20/9/06 15:00, Anonymous Komposti said...

On se kumma, ettei edes taloudellisesti vapaana kansalaisena = eläkeläisenä, uskalleta elää ja olla ja kirjoittaa? Kirjoita kirja jos siltä tuntuu!

Kysyisin kuitenkin (ilkeästi?), että onko sinulla semmoista sanomaa joka kiinnostaa lukijoita? Kieliopillisesti osannet kirjoittaa täydellistä suomea, mutta ketä se kiinnostaa, jos juttu on ns. "paska"? Ketkä ovat kohderyhmäsi joita tavoittelet, ne lukijat joita jokainen kirja tarvinnee?

Omajulkaisu lienee helppoa, tunnen muutamia sellaisia ja pienkustantoman kautta julkais'seita. Ei se heidän arvoaan silmissäni pienennä, sisukkaita ovat kun saivat tuotoksensa edes, kirjaksi ja edes jotkut muutkin niitä viitsii lukea.

 
At 20/9/06 15:32, Blogger Iines said...

En osaa vielä samaistua taloudellisesti vapaaseen (?) eläkeläisjoukkoon, koska jouduin tk-eläkkeelle niin paljon ennen virallista eläkeikää.

En usko, että kirjan kirjoittaja miettii ensisijaisesti, eikä toissijaisestikaan kohderyhmää kirjaa kirjoittaessaan, koska se on jo laskelmointia, joka todennäköisesti ei ainakaan paranna kirjan laatua.

Kielioppi? Nyt tipahdin. Mitä sillä on tekemistä kirjoittamiseni kanssa?

Kyllä minulla ehkä sanomaa on, kun sinäkin jaksat vuodesta toiseen tulla vinoilemaan minulle. Jotain sanoissani kait siis on?

En julkaise omakustannetta.
Tärkeää ei ole saada kirja julkaistua, vaan lukijoiden tavoittaminen. Merkittävää olisi myös tunnustuksen saaminen, oman työn hyväksi tunnustaminen.

 
At 20/9/06 15:44, Anonymous Komposti said...

Iines, kiinnostat minua, koska epäilet minua mm. elämäsi HÄNEKSI! Mitkä siis mättää kielioppi on hallinnassa ja taloudellista estoa kirjallesi ei ole! Kirjoita jo se kirja jos sinulla on meitä kiinnostava tarina, mitä sitä märehtimään, äikän ope koulutukseltasi, et tarvinne kielenhuoltajaa ainakaan, paljon helpompaa kuin monilla muilla!

Haluan ymmärtää arvoituksesi ja siksi kiinnostat minua, koska olet liittänyt minut HÄNEEN! Se kiinnostaa, ihminen kiinnostaa minua se oikea ihminen lukuisisien nimimerkkiesi takana!

 
At 20/9/06 16:32, Blogger Isä said...

Heh, vai ettei kommentoitu pärettä ;)

Minä puolestani voisin periaatteessa poistaa lähes kaikki kirjoitukseni, siis jos noudattaisin tuota sinun periaatettasi. Minulla on jopa 8 tilaajaa ja lukijoita viikossa alle 10.

Hmm.. verrataanpa hieman. Ikkunaiines, tilaajia 89 lukijoita viikossa 117, sinuna en olisi niin kriittinen, sinulla on hyviä kirjoituksia ja toivon tosella, että saat joskus kirjan julkaistua.

 
At 20/9/06 16:51, Anonymous Tiia said...

Mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa tähän pitkään keskusteluun, joten tyydyn vaan sanomaan, että tsemppiä lähettelen täältä teletappisesti.. ja myös peukkuja pidän pystyssä :)

 
At 20/9/06 17:05, Blogger Iines said...

No isä, onhan tätä pärettä nyt kommentoitu, mutta tarkoitin edellistä, joka ei sytyttänyt ketään, vaikka oli mielestäni tärkeä aihe (tosin ikuisuusaihe) - nykyihmisen moraalin rappio uskonnollisesti korkealla tasolla.

Kiitos vain kaikille kommentoijille, kompostillekin, vaikka hämmentelee jotain ihme hämähäkinseittisoppaa.

Isälle se vielä, että näytät päivittävän blogiasi aika harvoin, ja epäilen, että lukija- ja tilaajamäärä nousisi heti, jos ehtisit päivittää useammin. :)

 
At 20/9/06 21:08, Blogger Isä said...

Niin, tarkoitin juuri kommenttiasi päreen poistosta.Se siitä. On totta, että aika harvoin tulee päivitettyä blogia. Mutta kun tuo aika on rajallinen lapsiperheessä. :)

Oli miten oli, niin lueskelen mielelläni tätä blogiasi.

 
At 20/9/06 22:01, Blogger Iines said...

Kiitos isä! Mukavaa viikonjatkoa niitten lasten kanssa!

 
At 20/9/06 22:09, Blogger Leonoora said...

Iines, en nyt ole oikein varma siitä, tarvitsetko tosissasi erityisiä neuvoja kirjoittaaksesi vaikkapa romaanin. Luulenpa, että hyvin paljon keykäsimmin eväin on tultu "kirjailijksi".
Sinulla on koulutus, kokemus ja kieli. Ja uskon, että osaat analysoida muiden kirjoittamisia. Luet myös paljon, ja monipuolisesti. Mitä muuta tarvitaan? : Persoonallisuutta, yksilöllisyyttä, niin kielellisesti kuin aihepiirien käsittelyssä - uutta näkökulmaa kehiin - kailottavat tietäjät. Mutta kuinka moni leipänsä tienaava kirjailija todella täyttää nuo kriteerit!?
Luulen, että nopein ja varmin tie kustantajien listalle saattaisi löytyä lööppijulkisuudesta vaikka. Täytyisi kehittää ensin kuuma romanssi jonkin julkkiksen -vaikka politikon kanssa, (kuten Monicka teki Billin kanssa), tai vastaava. Vai keksiikö joku paremmat temput. Tiedäthän, että "hyvää,oikeaa, kirjallista kirjallisuutta" on vaikea saada kaupaksi, sitä kun vain harvat ymmärtävät, siis niitä kaikkia "kielellisiä monitasoisia ilmauksia" mitä runoudessakin on, ja siitäpä johtuen -kannattaa kirjoittaa vain romanttista viihdettä, tai jännäreitä -niitä kansa ahmii!

 
At 21/9/06 10:18, Blogger Iines said...

Tiedäthän, että "hyvää,oikeaa, kirjallista kirjallisuutta" on vaikea saada kaupaksi, sitä kun vain harvat ymmärtävät, siis niitä kaikkia "kielellisiä monitasoisia ilmauksia" mitä runoudessakin on

Mutta eihän hyvä kirjallisuus ole vaikeaa ja monitasoista. Tuo on huonon kirjallisuuden tunnusmerkki.

 
At 21/9/06 20:34, Blogger Leonoora said...

No jos se sinusta on niin, niin ok. vai projosoitko aiheesta keskustelua? Makuasioistakin voi tietysti vaihtaa ajatuksia.
"Hyvä kirjallisuus" -jokaisella meistä on siitä tietysti oma näkemyksemme, ja omat kirjallisen maun kehitystasomme.
Kommenttini lähti ehkä liikaa luisumaan kaupalliseen suuntaan. Kustannusliikkeethän toimivat kuten yritykset toimivat. Jostakin se voitto pitää saada toiminnan pyörittämiseen.
Tietääkseni melko suppea on se joukko kirjailijoita maassamme, jotka elävät vain pelkästään romaaneja kirjoittamalla. Ja nuo edellisessä kommentissani mainitsemani kirjallisuudenlajit ovat varsinkin aikuisten kirjastosuosikkien kärkeä.
No, en tämän enempää tässä.
Kannustan toki sinua: Anna koneen laulaa!

 
At 22/9/06 09:19, Blogger Iines said...

En heruttele enää keskustelua. Ajattelen vain niin, että jos teksti on yhtaikaa vaikeaa ja kovin monitasoista, se ei ole hyvää tekstiä.

Esimerkiksi omassa kässärissäni on kolme eri aikatasoa, ja suurin ongelmani on se, miten sovitan nämä tasot toisiinsa. Neljäskin aikataso nostaa päätään. Aluksi ajattelin ujuttaa tasot toistensa lomaan limittäin, mutta ei, lukija ei jaksa. Sitten ajattelin peräkkäin olevia laajoja jaksoja. No ei sekään, koska siirtymät ärsyttävät lukijaa ja katkaisevat jännitteen. Nyt ajattelen niin, että tarina kustakin, ilman krumeluureja, olisi selkein ja muotopuhtain toteutustapa.

Minusta hyvä teksti, hyvä kirja koostuu siis kristallinkirkkaista, selkeistä lauseista, joiden avautumista lukijan ei tarvitse odotella kovin pitkään. Tällä en tarkoita selkokieltä. Monimutkaiset rakennekoukut ovat lukijan kiusaamista.

Joku toinen ajattelee tietysti eri tavoin, ja asiantuntijat tietenkin kaikkein parhaiten ja oikeimmin.

 
At 22/9/06 13:19, Blogger Leonoora said...

Usein, ainakin jännäreissä jokin luku, tarinan eteneminen jätetään jännittävässä kohdssa ikään kuin auki, ja tarina siirtyy uudessa luvussa toisaalle. Mm. Da Vinci-koodissa ja Meteoriitissa (Ihan luettavia kirjoja kaikkinensa) Dan Brown käyttää tätä tekniikkaa kirjoissaan. Joskus tosi töksäyttämällä, jättämällä lukijan ymmälleen ikään kuin tyhjän päälle, niin itsetarkoituksellisia nuo jännittävistä kohdista siirtymät muualle ovat. Tosin ne jatkuvat taas jonkun luvun jälkeen...
Sama tekniikkaahan kaikessa proosassa tapaa.
Kirjoita kuten itsestäsi tuntuu parhaimmalta, kyllä kustannusvirkailija viimekädessä opastaa, ellet halua lähettää tekstiäsi erilaisiin arvostelupalveluihin. Itse hieman karsastan niitä.
Muuten Iines, välttämättä ei kannata ajatella ja ottaa huomioon kirjoittaessasi tulevia lukijoita!
Vaikka tiedät kyllä senkin.

 
At 22/9/06 13:54, Blogger Iines said...

No, en näe kirjallisuutta vain itsensä toteuttamiskanavana, vaan myös vuorovaikutussuhteena. Eikä se varmaan ole kirjailijalta pois, jos pitää mielessä lukijat ja tekee joitain kompromisseja, uhraamatta kuitenkaan ominta omaansa myyntilukujen alttarille. Näen suurempana haittana kirjallisuuden, joka on kovin etäällä lukijoista, ovien ja avainten takana. Syväkirjallisuudenharrastajat ja kriitikot sitten tahollaan etsivät teoksen viisasten kiveä ja tulkitsevat sitä tavalliselle rahvaalle.

 
At 23/9/06 01:24, Blogger Rauno Rasanen said...

Kaikki tämä pohdinta on tietenkin välttämätöntä ja aiheellistakin.

Mutta jos skribentti jämähtää siihen, hän ei koskaan tule julkaisemaan yhtään mitään.

(Toisaalta - julkaiseminen näin blogiaikakaudella ei merkitse enää lainkaan samaa kuin ennen - terv. Hesarin kulttuuritoimitukselle!)

Hänestä tulee kirjallisuudentutkija.

Ajatelkaa Marcel Proustia. Se mies on toki pohtinut, mitä kirjoittaa, mutta ei ymmärtääkseni antanut kirjallisuusasiantuntijoitten vaikuttaa teksteihinsä, joiden ydin on muistaminen ja unohtaminen.

Muistakaamme vain, että jopa Andre Gide piti Proustia alunperin pelkkänä tyhjien muotojen pellenä, mutta pyysi sitten aiheellisesti anteeksi väärää ensivaikutelmaansa.

Eli kirjoita, kirjoita ja kirjoita. Kuuntele kritiikkiä mutta kirjoita silti. Älä aina edes välitä kritiikistä vaan kirjoita.

Jonain päivänä sinulle selviää, mitä sinä olet tekemässä.

Ja jos ei selviä, niin muut sitten selvittävät...

 
At 23/9/06 22:43, Anonymous Punaisen neilikan velho said...

Ovat nämä kirjallisuuden hinttipojat kovasti keskusteluttaneet.

 

Lähetä kommentti

<< Home