"On etäällä etsitty onni" *
Blogejakin lukiessa havaitsee, että erilaiset elämäntapahallinnat ovat trendikkäitä ja lisäksi yllättävän helppoja. Ihmisen tulee ohjelmoida itsensä oikealla tavalla ja naks - onni on käsillä, sielua ympäröivä ikävyys unohtuu ja oma maailma pelastuu.Onni on extreme-laji, jota mitä todennäköisimmin saa kohta ostaa konkreettisessa muodossa laitteena, jonka voi kytkeä piuhoilla päähänsä. Samalla voi bodata kehoaan timmiksi kuoreksi tämän onnellisuuden ympärille. Kenties yhtä aikaa voi kuunnella myös lempimusiikkia. Tyhjyys ei pääse tunkemaan mistään rakosesta ihmispolon mieleen.
Alkukesästä blogini yläpalkissa oli mietteenä kirjailija-kääntäjä Kyllikki Villan sanomus mielentilan rytmistä: On ihan luonnollista, että elämässä on myös alakulo. Nyt ihmiset kestävät huonosti edes yhtä surullista päivää. Elämässä on rytmi.
Onnea ja mielenrauhaa etsiskellään asiantuntijakojuista ja toisaalta negaatiosta - kieltämällä olemassa oleva todellisuus, ottamatta osaa ahdistaviin asioihin. Oma mielenrauha kävelee tarvittaessa muiden yli. Jostain syystä muistan tässä erästä neiti Vepsäläistä, opiskelutoveriani fonetiikan luennolta. Hän sanoi, että jättää heti taakseen marisevat ja ikävät ihmiset. Odotin koko ajan, koska neiti Vepsäläinen siirtyisi hymyilemään muualle.
Miten viisas oli L. Onerva runoillessaan:
Oikea onni
on ihmisen vasta,
koska hän laannut
helyä onnen
on tavoittamasta.
Ja lopulta, kestääkö ihminen rajatonta onnea? Minun maljani on ylitsevuotavainen. (Raamattu, Ps. 23:5)
Voisiko se riittää, että ei ole kaiken aikaa onneton? Voisiko saada nautintoa myös itkiessä, kyynelten valuessa poskilta alas? Ei pyyhkisi niitä pois. Puhdistaisiko kyynelvirta, virkistäisikö alakulo mielen paremmin kuin amerikkalainen mielenhallintametodi tai hiljaisuusretriitti kuusamolaisessa lomakeskuksessa? Jos keskittyy bodynsa ja sensitivynsä hallintaan, sulkeeko silloin silmänsä lähimmäisiltä? Eikö ihmisen kuulukin ahdistua maailma hädän edessä?
* Kaarlo Kramsu
(Maalaus Liane Abreau)
posted by Iines @ 11:07 ap.
23 comments
23 Comments:
Kirjoititpa viisaasti. Täytyy miettiä.
Käytin turhan voimallista sanaa ahdistua.
Haen ilmaisua, joka tahtoo sanoa, että omaan itseen keskittyminen voi olla muilta pois. Ja minusta onnen lintua ei voi saada kiinni.
Onnellisuus taitaa tosiaan olla asia, joka voidaan hoitaa teknologialla kuntoon. Ei se pohjimmiltaan ole sen kummempaa kuin vaikkapa haavojen desinfiointi tai kumisaappaat. Maailma ei köyhdy siitä, että tarpeeton kärsimys voidaan ohittaa.
Linkitin; kiitos lainasta!
"jokainen ihmiseksi syntynyt
laulaa saman elämän laulun
sen laulun nimi on
olemisen tuska" (Maria Jaatinen, Päivä ei ehdi, 1975)
Tämän runon lisäisin tuohon L. Onervan säkeiden rinnalle. Entä kun et enää hallitsekaan edes kehoasi? Jos sen onnennapin tai edes tehoavan kipulääkkeen löytäisin, varmasti ottaisin.
Olen onnellinen kuitenkin, etten ole vielä kyyneleitäni kuiviin itkenyt. Niinkin kun voi käydä, sanovat.
Riepumattosymboliikkaa koko elämä ja ainutkertainen, jokaisella omanlaisensa.
Hannuhoo vielä,
En aivan ymmärtänyt, että ahdistuja olisi hybriksen (= uhma, ylimielisyys) uhri, kuten sanot. Ja olisiko uhri itseään Jumalana pitävä? Tässä on ristiriita, jonka yli en pääse.
Mielestäni ahdistus tarvitaan. Mielenterveydellisestikin ajateltuna ihmisen paranemisprosessi lähtee liikkeelle juuri ahdistuksesta, joka kertoo, että ihmisen sisin on elossa ja kaipaa jotakin.
Tommin linkki on mykistävän pelottava. Minua jäi vaivaamaan tämä: tarpeeton kärsimys voidaan ohittaa. Eikö kärsimys ole aina tarpeeton? Ja eikö ohittaminen ole usein turhaa kiirehtimistä?
Kiitos pagisija linkkauksesta!
Kun et enää hallitse edes kehoasi.. Tiedän tunteen, kun keho irtisanoo yhteistyösopimuksen mielen ja kielen kanssa. Pakoon ei pääse, on oltava tässä ja nyt, otettava vastaan se mikä tulee. Osa itsestä poistuu takaisin tulematta, jäljelle jääneet palaset on koottava uudeksi kuvioksi. Onneksi korvien väli on kunnossa! Onneksi kyynelten virta ei ole kuivunut! Siitä voisi vaikka kiittää, eikö Liisa?
Yksin(äisenä) ollessa itseen keskittyminen ei liene muilta pois. Enemmänkin se on itseltä pois kun jää vaille kontakteja muihin ahdistuksessa ym. velloessaan. Ahdistus voi myös syntyä pitkittyneestä tarpeesta / kaipauksesta ja johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin.
Viisaasti ajateltu, itseltä se on pois jos pyörii liiaksi oman napansa ympärillä - näinkin voi käydä.
Olisiko niin, että ahdistus on liikkeellepaneva voimavara, joka jatkuessaan muuttuu tuhoisaksi?
Ahdistus ja masennus lamaannuttavat ihmistä, joten arvelisin että siinä tilassa ollessaan ihminen ei saa itseään autetuksi saati sitten muita. Oma onnellisuuteni johtunee paljolti siitä että koen olevani maailmassa hyödyksi omalla pienimuotoisella tavallani. Onnellisuus lisää voimia ja positiivista energiaa säteilee ympäristöönkin.
Tein juuri blogipostauksen siitä mitä yksi ihminen esimerkiksi voi tehdä maailman parantamiseksi - vaikka se alkajaisiksi olisi vain hänen oma maailmansa. Maailma palkitsee tekoja, ei pelkkää puhetta ja sanahelinää. Korostan sanaa "pelkkää", koska toki puheillakin saa tekoja aikaan.
Hyvä teksti. Jokaisella on oikeus onneen ja jokaisella on omanlaisensa käsitys onnesta, onnellisuudesta. Joillekin se on raha ja tavara, toisille timmi body, valkaistut hampaat, vanhenemisen hämäys uusiutuvilla kauneusleikkauksilla...ugh, ugh... Onnenlinnun voi saada kiinni hetkittäin, mutta jos laitat sen häkkiin, se lakkaa olemasta Onnenlintu.
Rita, onnellisuus lisää voimaa, mutta niin surukin, niin oudolta kuin se tässä kuulostaakin.
Kun läheiseni teki pitkään kuolemaa, olin murheen alhossa ja samaan aikaan oli töissä hektinen vaihe, samoin luottamustoimissani. Jotenkin tämä murhe kantoi minua, valoi minuun toisista välittämistä, avasi jotkin rakkauden ja avoimuuden hanat, ja ilon hanat. Olin täynnä voimaa ja energiaa, jaksoin iloisena, en luhistunut. Joskus rakastuneenakaan en ollut näin voimissani, vaikka olin onnellinen ja leijuin pilvissä. Olin kuitenkin enemmän käpertynyt itseeni ja onneeni kuin tuossa surun antamassa voimatilanteessa.
Hannuhoo,
hieno kirjoitus, nyt ymmärsin hyvin mitä tarkoitat. Kiitos selvennyksestä.
Haluaisin kuitenkin osaltani kiistää tuon hybriksen - yrittämättäkään kieltää, ettei sitä olisi kuvaamissasi tilanteissa. On varmaan, ihminen mieluusti ottaa kaikkivaltiaan roolin.
Mutta siis, en edes uskaltanut ajatella kaiken kurjuuden poistamista, en usko että ihminen kykenee siihen koskaan. Maailmassa on pahaa niin kauan kuin ihminen on elossa.
Kyse on mielestäni hädän lievittämisessä siellä, minne omat askelet kulkevat ja minne asti omat varat sallivat. Ja kyse on lievittämisestä ja välittämisestä nimenomaan niin, ettei kuljeta ohi, jos voidaan hetkeksi jäädä.
Ajattelen vielä niin, että on aika vaarallisen manipuloivaa julistaa tai edes ajatella, ettei ihminen voi mitään maailman hädälle. Ihmisen ei tarvitse revetä joka hätään, mutta passiivisuudellakaan ei tätä maailmaa pidetä edes pystyssä. Lipunkantajia tarvitaan mielestäni enemmän kuin bodynsa rakentajia.
Sivuaskel, kirjoituksesi opettaa viisaasti suvaitsevuutta. Siinä on minulle mietittävää.
Kun tässä on alkanut ikää pukata, rupeaa aikenlainen onnen bodybuilding tuntumaan perin hassulta. Minulla on jo usein mielessäni Teiryun tankaruno:
Ei vanhempia,
ei lapsia, ei paljon
rahaa. Ei yhtään
toivomusta; mutta en
minä kuollakaan tahdo.
Teiryun runo lienee poimittu Oikukkaasta tuulesta, suom. Tuomas Anhava?
Samassa opuksessa on toinenkin vanhuutta viiltävä runo:
Sataa lunta, ja
minä ymmärrän sen nyt:
tämä on vanhuus.
Kukaan ei tule käymään.
Ei ole mihin mennä.
Noista elämäntapahallintatekniikoista vielä. Pahasta olosta ja arvottomuuden tunteesta irtipääseminen on juhlinnan paikka. Se logiikka millä onnellisuus tulee enkeleiltä tai tietyllä usein rahalla ostettavalla tekniikalla ei vaan minulle aukea.
Joskus tuntuu että ilosanoman itsensä kanssa toimeentulemisessa löytäneet eivät huomaa että kyse voi olla ikäkausien vaihtumisesta ja "elämänkaaresta". Kun elämäntapahallintajuttuja lukee, käväisee mielessä, että niistä uupuu maailman oikeudenmukaisuuteen kuuluva nöyryys. "Sitä saa mitä tilaa" ja "Kaiken saa mitä haluaa" on verkostomarkkinoijan etiikkaa, jossa joku kyllä jää ilman, eikä sillä ole niin väliä. Minun onnellisuuteni on kuitenkin tärkeintä.
Iines, olet jälleen kerran tarttunut yhteen syvimmistä aiheista. Minäkin olen pohtinut onnellisuutta joskus paljon, mutta nyt en vähään aikaan.
Taannoin olin maailman onnellisin Pälli. Vajavaisesti sanoilla voisi kuvata sitä niin, että minusta tuntui, että minulta ei puuttunut mitään, vaikka puuttui - mutta kai jotenkin uskoin, että jos on tarvis, saan puuttuvankin ajallaan.
Se oli riipaisevaa onnellisuutta. On pakko myöntää, että haluaisin elää sitä edelleen. En kuitenkaan usko, että sellaista voi saavuttaa tavoittelemalla onnea tai onnellisuutta itseään. Onnen kokeminen on minusta suuri mysteeri, ja yhä edelleen sitä minusta parhaiten kuvaa vanha sanonta perhosesta... joka on olemukseltaan samanlainen kuin kuva Onnenlinnusta, jotain siihen tapaan kuin sivuaskel tapaili.
Onni on kuin perhonen; jos koetat tavoittaa sitä, se lehahtaa tiehensä, mutta jos unohdat sen, se istahtaa olallesi.
Olen hetkittäin saanut maistaa onnea, ja niissä hetkissä ovat läsnä rakkaat ihmiset ja tarkoitus, miksi elää tätä elämää.
... ja nyt minusta tuntuu, kuin olisin jo joskus kirjoittanut kommenttilootaasi jotakin hyvin samanlaista. :)
Lämpöisiä ja onnellisia viimeisiä kesäpäiviä!
Olet taas alkanut kirjoitella, Pälli! Palaan astiallesi.
Tunnen itseni lähes mykäksi kun tavaan näitä kommentteja onnesta. Tuntuu, että itse en osaa sanoa, mitä onni minulle on. Hassua. Olen varmaan hiukan alakuloinen nyt. Mutta se menee ohi. On mahdollista, että aamulla jo olen onnellinen ja tarmokas, kun juon kahvia ja luen päivän lehteä. Kävin ostamasssa sen Hazardin esseekokoelmankin, mutta en jaksa kaan tarttua siihen, vaikka niin innostuneena odotin sitä painosta. Osaisin varmaan nyt paremmin määritellä, mitä on, kun ei ole onnellinen. Tämä on nyt varmaan sitä elämän rytmiä, josta Kyllikki Villa puhuu. Atk-alan gurut puhuvat biorytmeistä. On vaan hullua, että ne muka pystyisi ennalta katsomaan.
Miten ihmeessä tajuat/sit, että "takatukkasi" (jos se on sinun) on seksikäs....siis miellyttävä.
Et kai sinä sitä muuten "julkaisisi".
Älä loukkaannu, mutta olen kokenut sinut hyvin seksikkäänä naisena (aivan kuten Saarankin, vaikka olette täysin erilaisia) - jälleen kerran, mutta en ilman, etten olisi saanut siihen "vihjettä" kuten kaikki muutkin lukijat ovat saaneet.
Hyvillä mielin totean edelleen ilman moraalihömpötyksiä: "entäs ne sun varpaat..?"
Iines, tuo on mielenkiintoista mitä puhut surusta. Olen ollut samantapaisissa tilanteissa joissa huomasin että ammensin joistakin varavarastoistani arvaamatonta voimaa ahdingon, surun tai hädän hetkellä. Oma kommenttini koski kuitenkin masennusta ja ahdistusta, jotka lamaannuttavat ihmiseltä toimintakunnon, eli hyvin erilaista ilmiötä.
Sanotaan että suureen onnellisuuteen liittyy myös surun tuntemuksia. Miksipä sitten ei voisi olla myös päinvastoin että suruun liittyy onnea? Tunteet ovat
loputtoman ihmetyksen lähde. Minulla on kesken kaksi eri teosta onnellisuudesta. Onni on askarruttanut tutkijoita kai niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin.
Oma takatukka se on, vieläpä aika tuore. Korvassakin punertaa vielä kesäisen nokkosrokon puna.
Kuva antaa konkreettisen viitteen olemuksestani, tyylistäni ja toivoakseni jättää lukijan mielikuvitukselle vielä pelivaraa. Sinun pelivarasi, RR, oli aika mielenkiintoinen. En kiistä sitä, mutta en tietoisesti ajatellut tuossa muodossa. Niskan näyttäminen on lisäksi symbolista, luulen että se on ominaista minulle.
Rita, masennus lamauttaa, mutta mielestäni suru on eri asia. Suru on aktiivinen prosessi, jossa on mukana erilaisa kausia, myös masennuksen tietysti. Ja on kai niinkin, että suruja on monenlaisia. Suru iäkkäiden vanhempien kuolemasta on varmasti erilaista kuin esimerkiksi oman lapsen tai rakkaan puolison menetys.
He, mieleni teki kysyä samaa kuin Rauno, mutta en uskaltanut. :) Arvaan Iines, että olet kaunis.
Äläs nyt Pälli kiiruhda tapahtumain edelle. :) Olen perin tavallisen näköinen, en todellakaan mikään kaunotar tai missityyppi. Oma persoonani kuitenkin, omantyyliseni ihminen, joka itse arvostaa muissa ilmettä ja silmien tuiketta ja pilkettä enemmän kuin ns. fyysistä kauneutta.
Onni, onnellisuus on kaiketi mm. aivojen välittäjä-aineiden ja hermosolujen luoma tunnetila? Mitkä ulkoiset asiat ja tekijät kulloinkin kelläkin aiheuttavat ko. haltioitumisen, hurmoksen, mielihyvän, turvallisen, yleensä positiivisena, tyytyväisyytenä koetun olotilan, saattaa hieman vaihdella, mutta perusasiat onnellisuuden kokemiseen lienevät melko yhteneväisiä lajimme keskuudessa. En vain ole aivan varma enää onko Maslovin tarvehierarkiasta enää esimerkiksi?
Lähetä kommentti
<< Home