Runotorstai: Saattohoito-proosaruno
SaattohoitoÄiti hämmästyy tuloani.
- Eikö sua pidätettykään?
Tommonen rattijuoppo.
Mulla on nälkä. Anna ruokaa.
Istun vuoteen viereen.
Kuorin banaanin, syötän.
Äiti nukahtaa, tartun kädestä.
Vapaalla kädellä avaan runokirjan.
Olen varautunut pitkään istuntoon.
"Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin/
kaikk' on niin hellää ja hyvää./
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin/
ja tuoksuvat rauhaa syvää."
Tämän valitsen. Tirautan kyyneliä.
Käytävältä alkaa kuulua kuorolaulu ja kitaran rämpytys:
Jeesuksen silmät, viimeiset silmät ja
Olen kuullut on kaupunki tuolla.
Tirautan lisää.
Äiti havahtuu, sormeilee peiton reunaa.
Kerron sulle nyt.
Kirjat on valmiina.
Toisessa lukee ketkä pääsevät taivaaseen,
mulle näytettiin ne kirjat
ja siellä luki Ester Hallio.
Hoitaja potkaisee reidellään heilurioven auki
lääketarjotin kädessä.
-Mitäs se Esteri täällä nyt selittää?
Viime yökin oli niin levoton,
rytmihäiriöitä,
meinattiin jo soittaa omaisille.
Nyt otetaan näytteet.
Hoitaja alkaa etsiä suonta.
Pistää, hakee toisen hoitajan,
eivät löydä ainuttakaan kuivuneesta kädestä.
Pistävät kuitenkin.
- Älkää, sattuu.
Poistun kahvioon.
Juon teetä, syön juustosämpylän,
luen iltapäivälehden.
Uusi pussi kipulääkettä. Hoitaja närkästyneenä:
- Ootteko te ruokkineet häntä
ei saa kun on saattohoito.
- Annoin banaanin.
Heiluriovi läpsii kauan.
Äiti nostaa kädet ylös
tarttuu triangeliin
joka roikkuu ketjusta.
- Jumala auta Jumala auta jumala auta
jumalaauta jumalaauta.
Runotorstain tekstivirike: "Minä kirjoitan maailmanhistoriaa", nainen sanoo. Ja hoitajattaren kädet pysähtyvät hetkeksi; hän laskee katseensa tähän vanhaan naiseen, tähän vanhaan sairaaseen naiseen. "No mutta hyvänen aika", sanoo hoitajatar. "Sepäs vasta on." Ja sitten hän jatkaa puuhiaan, kohottelee ja laskostaa ja silittää - "Uppista pikkuisen nyt, no niin, kelpo tyttö - sitten haetaan teille kuppi teetä." (Penelope Lively, Kuutiikeri. WSOY 1988, s. 5. Suom. Harry Forsblom; engl. Moon Tiger.)
(Maalaus Paulis Postazs; runositaatti Eino Leino)
posted by Iines @ 10:25 ap.
17 comments
17 Comments:
Sait kyyneeleet silmiini. Kiitos!
Kiitos palautteesta, kiva kun joku viitsii kirjoittaa vaikka pari sanaakin.
Runo taitaa olla pateettinen - asia jota koetin välttää viimeiseen asti.
Tavoitteeni on runo, joka voisi liikuttaa arkisuudellaan ja mustalla huumorillaan. Ehkäpä koetan vielä väsätä tuota siihen suuntaan, jos vielä en onnistunut.
Pst Jaksan aina yllättyä siitä, miten vakavaksi runoni luokitellaan.. Ts. oppimista on.. Vai voisiko se ollakin päinvastoin, eli ihmiset ovatkin vakavampia kuin päältä näyttävät. Runohan tulkitaan omasta maailmasta käsin, ja runoilijan tarkoite ja tulkinta on aika merkityksetön.
mä luin tämän monen kertaan, enkä ole ihan varma mitä ajattelen, osa säkeistä oli erityisen hienoja a ajatuksia herättäviä
Tämä ei ollut runo, mutta saattoi se olla runollista.
Koskettava teksti, patetiaa ei ollut. Aivan sama onko tämä runo, lyyrinen teksti vai mikä, pääasia on sisältö ja se toimii.
Proosallista tekstiähän tuo oli, ja toimisi varmaan parhaiten novellin osana. Tuin termi lyyrinen teksti tuntuu aika sopivalta tässä.
Yleensä, minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, miten asianharrastajat omistavat kirjallisuuskäsitteitä ja kontrolloivat niitä, ikään kuin jossain olisi raja-aitoja, joita ei saa ylittää. Viimeinen sana runon/runouden määrittelystä on lausuttu mm. täällä.
Olen kyllä lukenut tekstin, mutta on rajoja, jotka ei mene pysyvästi rikki. Voi olla rajatilarunoutta. Lukekaa Osmo Jokisen runokoelma Nollapiste, jos voitte. Jos ette osaa suomea, lukekaa hollanniksi.
Amerikkalaisen funkionalismia edustavan Nelon Goodmanin mielestä ei ole syytä kysyä, mitä on taide tai mikä on taideteos; on kysyttävä, milloin taideteos on taidetta. Teos on hänen mukansa taidetta, jos se toimii taideteoksena.
Jos sanon, että iineksen teksti ei ole runo, en tarkoita, etteikö se olisi taideteos, Toisaalta aineellista objektiakin voidaan luonnehtia runoksi. Topelius sanoi Kuopion Haminalahden maisemaa Maamme-laulun säkeistöksi.
Kun jotakin siirretään tavallisesta elämismaailmasta taiteen maailmaan, siitä tulee taideos, vaikkapa Duchampin pisoaarista. Taideteoksen tulkitseminen on merkityksen etsimistä teoksesta jossakin mielessä. Taidemaailma ei ole niin ahtaasti ajateltavissa kuin tieteen maailma.
Teoksesta ei tee vielä taidetta se, että se aiheuttaa kyynelehtimistä tai ajatuksia. Jos ajattelen iineksen teokselle parasta mahdollista muotoa, niin mielestäni se olisi pitänyt kirjoittaa proosamaisesti, jolloin tekstistä olisi tullut lajityyppisesti runollista proosaa tai proosarunoa, joka olisi yhtä lailla itkettänyt ja herättänyt ajatuksia.
Ei ole yleensä mieltä vääntää proosaa runon fyysistä muotoa muistuttavaksi.
Annan kernaasti kaikkien kukkien kukkia. Tarkkaan luettuna tämä kommenttini tekee kovasti oikeutta iinekselle, vaikkei äkkiä luettuna luulisi.
Tsemppiä ikkunaiinekselle.
No sanonpa vain sen, että olen kauhean hämmästynyt siitä, että tekstini tuntui itkettävän ja liikuttavan lukijoita. Tämän ilmaisin mm. kommentissani ensimmäiselle kommentoijalle. En siis itsekään pidä kyyneliä taiteen tunnusmerkkinä, vaan ehkä mieluummin halvalle viihdekirjoittamiselle ominaisena.
Jos ajoin takaa jotakin reaktiota, se olisi ollut mieluummin nauru maailman mielettömyydelle. Siinä mielessä tekstini siis epäonnistui minulle itselleni, ja näen tässä kehittämiskohteen. On mahdollista, että typistin lauseita huonosti, koska kyseessä oli runotehtävä, johon halusin osallistua, koska teema poltti mieltäni.
Pst a-k.h., minulle voi puhua suoraan. Nyt puhuit pääni yli selittäen muille. Ei pahalla, kunhan totean olevani täysipäinen edelleen.
Iines
Vastasin suoraan sinulle ja viittaukseni "tekstiin" tarkoitti viitettäsi "täällä". Vastasin myös muuhun kommenttiin. Minun olisi pitänyt puhutella sinua kommenttini alussa ja lopussa, vaikka tekstini menikin yleisluontoiseksi. Tarkoitukseni ei ollut puhua pääsi yli. Joskus menee tahattomasti yksikön kolmannen puolelle, koska minulle on jo lapsuudesta jäänyt ankaran tapakasvatuksen takia teitittely päälle, vaikka kaiken muun olisinkin unohtanut.
Et ole ainoa, jolle olen kirjoittanut kautta rantain. Lasitalon emäntää enkä eräitä muitakaan ole voinut tai halunnut sinutella ja olen saattanut kommentoida ikään kuin pään yli.
Siis tsemppiä sinulle, ikkunaiines!
Kolmannen persoonan käyttö on tietysti kasvanut herranpelosta ja kunnioituksesta - "pastori ottaa nyt ja kastaa", eikä siinä sinänsä pahaa ole.
Blogissa kommentin tarkoittamasta henkilöstä puhuminen toisille, ikään kuin tarkoite ei olisi läsnä, taas voi olla kai keino varoa liiallista tunkeilua blogissa, mikä on tavallaan ymmärrettävää, mutta koen sen dialogin väistämiseksi ja kohteen vähättelyksi. Siis näin ei tarvitse olla, mutta voisi olla ainakin herkkähipiäisille.
Tjaah, tulipa taas nostettua kissa pöydälle. Ei kai meillä bloggaajilla vain ole inhimillisiä tunteita?
Kaksi eri maailmaa - hoitajan reiden potkaisema ovenavaus, sinun hetkesi äidin kanssa, lähellä viimeistä. Jotenkin vain ihmettelen jälkipuintia kommenttilootassa. Oliko tämä runoutta vai elettyä elämää? Koskettava teksti - anyway.
Sulla noita kissoja riittää. Kuka nyt ei sinua vähättelisi. Luin uudestaan tuon tekstin ja onhan se koskettava tarina, eikä minustakaan erityisemmin tragikoominen. Asiaa sinänsä ei ole syytä vähätellä eikä kokemuksen yksilöllistä ainutkertaisuutta. Mietin vain, että asian olisi voinut kirjoittaa toisin, mutta ei sisällön, vaan muodon kannalta. Olen ymmärtänyt, että se alunperin onkin kirjoitettu proosaksi. Tulin sitten kirjoittaneeksi vähän muutakin, koska ajattelin, että tekstintekemiseesi liittyy kirjallistakin ambitiota.
Niettä antaa tulla vain pitkähäntäluirakkeita tupaan ja pilkkumeja perässä. On minua ennenkin tädit rääkänneet.
On minua ennenkin tädit rääkänneet
Hauskaa tämä tädittely, jota on aiemminkin nähty täällä kommenttilootassa: Tädeillä on tipahtanut nyt kukkahattu silmille. ;) Jotenkin vielä hauskempaa, että sitä harrastavat aina sedät. Vain kerran itseäni nuorempi mies on täditellyt minua, kun sai minulta aineestaan viisimiinuksen. Mainittakoon, että olin silloin hehkeimmilläni.
Siis kyllä tuskailin tekstini kanssa saadakseni sen puristettua edes säälliseen runomuotoon. Poistin mm. verbejä ja tein rivinsiirtoja saadakseni sen näyttämään runolta. En ole tyytyväinen nimenomaan tuohon muotoon, ja toistan, että tekstiä laajentamalla ja käyttämällä levollista proosan rytmiä siitä saisi ehkä novellin.
Pst Kai tuossa tekstissä jotakin ytyä on, koska se herättää jopa ristiriitaisia ajatuksia.
Mainio tuokiokuva ja tuo mieleeni oman äitini saattohoidon. Mielessäni oli jo se, mutta tämä vahvisti sitä.
Sellaistahan se on isoissa sairaaloissa. Minulle ei kukaan kertonut, että äiti on saattohoidossa ja että ruokkia ei saisi, ennen kuin tuo repliikki lipsahti hoitajalta. Menin sitten lääkärin puheille, joka sanoi että äidillä on aikaa jäljellä ehkä viikko. Peruutin siltä siunaamalta aiemmin tilaamani viikon ulkomaanmatkan.
Koskettava kuvaus. Itse en arvaa tähän aiheeseen tarttua.
Isoissa sairaaloissa se on juuri tuollaista, jo ensiapupolilla tuntikausia vastaavaa kuunnelleena. Tässä oli kaikki elementit mukana.
Kiitos kaikista kommenteista ja palautteista. Huomaan itse, että tuo aika oli itselleni aika tiukan kontrolloitua, sillä en voinut päästää tunteitani kunnolla esiin missään vaiheessa, muuten en olisi jaksanut. Ehkä tällaiset "jälkirunot" vasta asettavat omat tunteet oikeisiin mittasuhteisiin.
Lähetä kommentti
<< Home