18.7.06

Tiistaiepistola

Uudessa Kirjain-lehdessä on kirjailija Hanna Marjut Marttilan novelli naisesta, joka onnistui hämäämään häneen baarissa rakastuneen miehen täysin. Vasta poistuessaan miehen elämästä mies huomasi hänet sokeaksi, kun nainen heilautti valkoista keppiään hyvästiksi.

Juhlapuheissa ja estradeilla sanotaan, että vammaiset ovat yhtä arvokkaita ihmisiä kuin terveet. Niinpä niin, kai maar, vähemmästäkin on rumpua lyöty. Mietin kuitenkin, mistä sokeutunut löytää rohkeuden ja elämänilon? Millä kuuroutunut täyttää tyhjyyttä huokuvan avaruuden? Millä puhekyvytön saa päiviinsä vuorovaikutusta?

Sokealla on jäljellä kuulo ja kyky puhua. Hän voi kuunnella ihmisiä ja tehdä itsensä ymmärrettäväksi heille. Hän voi kuunnella radiota ja musiikkia, halutessaan televisiota ja miettiä, miten puhe ilmennetään. Hän voi kulkea tutussa maisemassa kepin kanssa, hän voi opetella uusia kulkureittejä. Hän voi hankkia koulutetun opaskoiran, joka auttaa häntä monissa askareissa kotona ja muulla. Hän on tietenkin alttiina vaaroille. Jos hän on nainen, hänet voidaan melko turvallisesti raiskata ja jättää henkiin, koska oletetaan, ettei hän tunnista raiskaajaa näöltä. Hän voi kuitenkin havainnoida raiskaajan kokoa ja tuoksua sekä ääntelyä ja antaa tärkeitä johtolankoja viranomaisille, joten on mahdollista, että älykäs raiskaaja kuristaa hänet.

Kuurolla on jäljellä näkö ja kyky puhua. Hän voi katsoa elokuvia ja televisiota, tekstitelevision avulla. Hän voi opetella lukemaan puhetta huulilta ja puhua ennen oppimallaan tavalla ainakin niin kauan kuin oppii viittomakielen ja kunnes puhe ehkä huononee, koska hän ei pysty säätelemään sitä kuulonsa avulla. Hän voi saada keskusteluseuraa internetistä. Hän voi jopa hämätä ihmisiä salaamalla vammansa.

Mykällä on jäljellä näkö ja kuulo. Hän voi opetella viittomakielen ja jatkaa joidenkuiden ihmisten kanssa täysipainoista vuorovaikutusta, jos nämä viitsivät opetella viittomaan. Mykkä voi myös kirjoittaa asiansa paperille ja saada itsensä ymmärretyksi. Hän voi lähettää tekstiviestejä ja pyytää vastausta numeroonsa. Mykkä voi osallistua keskusteluihin tasavertaisena internetissä. Hän voi katsoa televisiota ja kuunnella radiota sekä nauttia musiikista ja kaikista ohjelmista ja tapahtumista, joita missä tahansa esitetään.

Niin, ja sävelsihän Beethovenkin ehkä parhaat sinfoniansa vasta kuurona. Ja sanoohan Kahlil Gibrankin, että vasta kun juotte hiljaisuuden joesta, voitte todella laulaa. Ja vasta kun olette päässeet vuoren huipulle, olette alkava kiipeämään. Ja vasta kun maa on vaatinut jalkanne ja kätenne, tulette todella tanssimaan.

(Maalaus Sir Lawrence Alma-Tadema)

11 Comments:

At 18/7/06 12:26, Blogger Liisa said...

Vasta kun on ollut silmätysten kuoleman kanssa, ymmärtää alkaa todella elää. Ja ymmärtää elämän haurauden, joka on perhosen siipi, helposti satutettu.

Millä vamman tai sairauden aiheuttaman tyhjiön täyttää on jo isompi asia. Minulta on mennyt vuosia löytää asioita, joita vielä voin tehdä. Surin liian kauan sitä, etten päässyt enää juoksemaan soille ja pururadoille. Elämäni maraton jäi kesken. Opettelen koko ajan.

 
At 18/7/06 18:31, Blogger Iines said...

Kauniina kesäpäivänä perimmäisten kysymysten äärellä.. :)

Niin, ihminen on aika nöyrää poikaa, kun häntä riisutaan. Jokaista vuorollaan, joka ei kaadu suoraan sorvinsa ääreen.

Olen lukenut tänä kesänä pari tarinaa, joissa kuvataan dementoituneen maailmaa. Useimmat dementoituneet ovat kuin autiolla saarella ajelehtimassa, voimatta kiinnittyä mihinkään. Sen täytyy olla maanpäällinen helvetti. Sitä ajattele, että fyysinen kipukin on helpompaa, mutta toisaalta on niinkin, että fyysinen jatkuva kipu voi saada ihmisen tekemään jotain itselleen tai ainakin masentumaan pahasti.

Itse olen kärsinyt fyysistä kipua koko kesän, pienin väliajoin. Alkukesästä nauttimani pari - kolme antibioottikuuria saivat vatsani tolkuttoman kipeäksi - samoin selän. En ole voinut juoda kahvia, en nauttia kesäjuomista, en grilliruuista - vain terveyspuuroa ja Gefilus-tuotteita koko armas kesä. Ja nyt näyttää siltä, kaikkien vatsakipujen jälkeen, että joudun syömään neljännen antibioottikuurin. Ja sitten onkin jo elokuu ja loppukesä. Kesä, jota ei tullutkaan.

 
At 19/7/06 02:14, Anonymous Petja said...

Viittaan

 
At 19/7/06 13:30, Anonymous iines said...

Ai kun kiva. :)

- iines

 
At 19/7/06 21:55, Anonymous akh evr said...

Nyt kun olet kirjoittanut rakastamisesta, voisit kirjoittaa pakastamisesta. Alkaa olla ja jo on se aika.

 
At 20/7/06 08:49, Blogger Liisa said...

Iines,
vänkäsin itseni väkisin eilen suolle, kun armaani meni lakkoja etsiskelemään. Kyllä oli kuivaa. Lenkkareissa olisi pärjännyt. Ja oli niitä lakkoja ja kyllä marjastajiakin.

Minä vain hiukan kävelin ja lähdin takaisin mäelle odottelemaan saalista. Ei tuoksunut kuiva suo millekään. Olisi pitänyt päästä suopursujen kukinta-aikaan. Ja suovillakin on todella kaunista.
Nyt olen entistä kipeämpi, vaan en kadu käymistäni. Vielä tänä kesänä pääsin sinne.

Parempia aikoja sinulle. :)

akh,
lakat ovat pakastumassa. Surina vain kuuluu.

 
At 20/7/06 08:50, Blogger Liisa said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 20/7/06 11:54, Blogger Iines said...

Liisa, sinä olet onnellinen, kun voit sanoa maailman ehkä kauneimman sanan: armaani. Olen iloinen puolestasi! Ajatteles, jos olisit yksin. Kuka veisi sinut lakkasuolle? Kelle sanoisit tuon kauniin sanan?

Kiitos toivotteluista. Kai se tästä, kun saan nämä kaksi päällekkäistyä antibioottikuuria syödyksi. Tuntuu, että olen kadottanut vastustuskykyni jonnekin. Minä, aina niin terve ihminen! Johtunee osittain tästä työelämästä sivuunjoutumisesta. Viime yönäkin unessani vedin luovan ilmaisun näyttämöharjoituksia. Muutenkin olen alkanut nähdä unia, kun tässä pitkään oli vaihe, etten nähnyt unia.

 
At 22/7/06 09:39, Anonymous iines said...

Jaahas, nyt tuli nähtävästi toppi ja tuumaustauko.

 
At 22/7/06 14:15, Anonymous lepra said...

Tässä odotellaan, että saat vastustuskykysi takaisin.

 
At 22/7/06 15:11, Anonymous iines said...

Lepra :)

Tarkoitin lähinnä itseäni. Kun sulkakynä uhkaa ehtyä. Onhan toki selvää, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Palaute on aina oikeassa.

Ja siksi minä tuumailenkin että mitä ja minne nyt suunnistaisi. Onhan selvää, että iso lukija- ja kommenttimäärä innostaa kirjoittamaan ja panostaman blogiinsa, koska harva meistä tahtoo kirjoittaa vain itselleen.

 

Lähetä kommentti

<< Home