Mun nimi on Iines
Taas radio Novan juontaja kiekaisi mikrofoniin: Mun nimi on Sanna Kiiski. Kuulin tämän munnimionsannakiisken ensi kertaa pari vuotta sitten, ja arvelin neitokaista TET-harjoittelijaksi. Nyt neitokainen on ylennyt tuottaja-toimittajaksi, mikäli oikein tulkitsen, mutta yhä vain tuo munnimionsannakiiski kaikuu kanavalla ja saa arvelemaan naista hieman yksinkertaiseksi.Kunpa hän sanoisi jonkin näistä vaihtoehdoista, jotka tulevat nopeasti kenen tahansa mieleen ja joista jokainen on luontevampi kuin yllä mainittu töksähdys:
Mun nimeni on Sanna Kiiski.
Oon Sanna Kiiski.
Nimeni on Sanna Kiiski.
Olen Sanna Kiiski.
Sanna Kiiski tässä.
Minä olen Sanna Kiiski.
Tottelen nimeä Sanna Kiiski.
Mua haukutaan Sanna Kiiskeksi.
Sanna Kiiski pitää teille seuraa..
Miksi juuri tuo veret seisauttava Mun nimi on Sanna Kiiski, josta tulee mieleen juuri nimensä sanomaan oppinut ekaluokkalainen tai ässää suhauttava teinipissis?
Yksi suomen kielen trendeistä näyttää olevan omistusliitteettömyyden kasvu. Onkohan tällainen Mun nimi on Iines -kielenkäyttö fanfaari uudistuvalle kielelle? Nythän edes suomen kielen lautakunta ei normita vaan esittää suosituksia (Kielikello 2/2006) mm. merkkien ja numeroiden käytöstä, yhdyssanoista ja muusta. Valtahan on kielenkäyttäjillä, kuten kunnon demokratiassa. Eikä kansaa passaa suututtaa käskyillä ja komennoilla.
posted by Iines @ 9:12 ap.
26 comments
26 Comments:
Taas Kielipoliisi nostaa päätään. Luontevaahan tuo Mun nimi on... on. Niinhän nuoret puhuvat.
Onneksi omistusliitteiden poisjättäminen jo hyväksytään ja mitä tekisimme, jos ei hyväksyttäisi. Kuka hyväksyisi.
Minunkin, entisenä, tosin huonosti koulutettuna suomenkielen opettajana, on ollut hyväksyttävä tämä ja monet muut muodot, esim. Me mennään, jossa aktiivi ja passiivi sekoitetaan.
Onko aurinko kuumentanut suloisen rva ent. kielipoliisin pään, halajaako Iines keskellä kesää taas taistoihin?
Nimimerkki: Elää ja antaa toisten elää!
Juuri siksi, koska kukaan ei enää uhkaa Siperialla jos käyttää parhaaksi katsomaansa suomea, meidän kielen kehitystä kummissamme tarkkailevien muinaismuistojen pitää itse sinnikkäästi käyttää sitä kieltä, joka tuntuu meistä oikealta. Nuoremmat sukupolvet ovat kasvaneet köyhtyvän kielen kaiku korvissaan, eivätkä he enää edes ymmärrä agraarisuomen aikaisia sanoja ja sanontoja. Suomenkielestä tulee samanlaista kuin virosta. Töksähtelevää niukistusta siitä kauniista, taipuisasta, rajattomaan kuvallisuuteen pystyvästä kielestä, joka suomi parhaimmillaan on ollut. Kai on kuvaavaa sekin, että nykykielenkäytön vähäinenkin arvosteleminen nostattaa heti niskakarvat terhakasti pörrölleen monelta nuorelta suomenmaisterilta, tuoreista ylioppilaista puhumattakaan. Tavallinen kansa (jos sellaista vielä esiintyy jossain sisämailla) ei niin kauheasti välitä, antaa vaan tulla omaa kaunista murrettaan..
Vaikka minua ei nyt suuremmin haittaakaan tuo lausahdus, mutta kyllä minä mieluummin kuitenkin radiosta kuulisin oikeaa, kauniimpaa suomea. Kyllä se minunkin korvaan kolahtaa tuo kielen muuttuminen. Vaikka itse en sitä osaakkaan kunnolla. Mutta silti komppaan tässä Iinestä!
Anonyymi, tuskin olet suomen kielen opettaja, sillä kirjoitit tittelisi suoraan sanottuna persiilleen. On kaksi vaihtoehtoa - anteeksi suositusta:
1. suomen kielen opettaja
2. suomenkielenopettaja
Mutta EI: suomenkielen opettaja.
Kielipolisisoinnista tuskin on kyse, koska vaihtoehtosuosituslistallani on puhekielen ilmaisuja jopa ensimmäisenä vaihtoehtona. Tyyliä pitää olla puhekielessäkin ja sitä ei tuossa töksähdyksessä taatusti ole silloin, kun kontekstina on valtakunnallinen radiokanava, joka on suunnattu kaikenikäisille, ei yksin teineille.
Varmaankin siihen, että kielten nimet ovat sanaliittoja, eivät yhdyssanoja: suomen kieli, ruotsin kieli jne.
Palin zonille vielä piti jo aiemmin mainita, että murteethan ovat rikkaus, josta ei tule pyrkiäkään pois. Ei tässä kukaan ole ajamassa ns. kirjakieltä kenenkään suuhun jo siitä yksinkertaisesta syystä, että eihän kirjakieltä voi edes puhua.
Mitä tulee puhekielisiin ilmauksiin, rakastan niitä, koska rakastan elävää ilmaisua sellaisena kuin se eteemme tarjoutuu. Tämä
ei tarkoita sitä, että kaikki tulee niellä pureksimatta. On joitain sekasikiöitä, kuten minulle tämä mainitsemani. Jollekulle varmaan jokin muu ilmaisu.
Tässä törmäämme vanhaan juttuun ja vanhaan vitsiin: Mikä on Suomen ohuin kirja? No tietenkin Anssi Kukkosen "Minun possessiivisuffiksit. Ollessani ikuisuus sitten höyryradion senttarikurssilla meiltä edellytettiin oikeakielisyyttä ja kunnollista ääntämystä. Muuan kaveri ei päässyt kurssille, koska lespasi lievästi. Häntä pyydettiin ensin korjaamaan tämä ominaisuutensa ja pyrkimään sitten uudestaan.
En ikinä kuuntele paikallisradioita, koska en pidä rämppämusiikista enkä omituisesti nuotitetuista roskakielisistä maneereista.
Olen edelleen sivistysradion, en hölötysradion ystävä.
Roskakielen rajatkin on radiossa kokeiltu ja toimittaja lähetetty hänelle paremmin sopiviin kielimaisemiin.
Haastateltava puhukoon miten puhuu, mutta ammatikseen julkisessa tiedotusvälineessä on hallittava oikeakielinen, asiallinen puhetapa, jota voi olla myös ilmeikästä ja kaunista.
Voihan, olla, että nykynuoriso ja osa suurista ikäluokista ei enää ymmärrä kirjasuomea, vaan porukalle on puhuttava sarjakuvakieltä, jossa vähintään joka kolmas sana on v ja räkäklimppi päälle.
En lue blogeja, joissa itsetarkoituksellisesti kiroillaan tai kielellisesti ja kulttuurisesti tukeudutaan alakarvoitukseen.
On olemassa alakulttuureja ja niille ominaista kielenkäyttöä, mutta ne ovat oma lukunsa.
Edellisessä jota po joka.
En suinkaan soimaa murteita tai puhekieltä. Presidentti Koivisto ei varmaan pyrkinytkään irti murreaksentistaan.Joillekin kirjakielen puhuminen on luontaista eikä herätä huomiota, mutta sitten on eräänlaista kielellistä nousukkuutta, jolla haetaan sosiaalista statusta. Sen huomaa ja se ärsyttää. Tällainen ihminen pyrkii pitämään kielikomeronsa nurkat puhtaina eikä käytä edes sanaa munakas, koska omelettikin on keksitty.
On myös hyvä hallita alakulttuurien sanojen merkityksiä, ettei äkkiä huomaa olevansa aropupuna kojoottien seurassa. Sidosryhmän ei tarvitse antaa sitoa kieltä.
Rita, itsekin olen opettanut suomea vieraana kielenä mm. yksittäisille maahanmuuttajille, mikä on todella eri asia kuin suomen opettaminen äidinkielenä. En tuntenut hallitsevani työmetodeja.
Se on vaan niin a-k.h, että ellet anna sidosryhmän sitoa kieltäsi, olet kohta ulkona ryhmästä. Ryhmäpaine on valtava. Mitä enemmän kieli poikkeaa yleiskielestä tai ryhmän kielestä, sitä voimakkaammat ennakkoluulot kohdistuvat hyvää yleiskieltä tai erilaista kieltä puhuvaan.
Ja ajattelen niin, että kieltä ei voi valita, se tulee ulos sellaisena, millainen henkinen pääoma - vältän sanaa sivistystaso - ihmisellä on. Ja kääntäen, kieli kertoo ihmisestä enemmän kuin mikään muu. Kun ihminen avaa suunsa, se on siinä. Tapa puhua on yhtä merkitsevä kuin kielen tyyli.
En malta olla mainitsematta vähän tyhmää esimerkkiä. Nimittäin katsoin kerran missikisoja toisella silmällä - toisella tein konetyötä ja seurustelin koiran kanssa. Ei naurattanut, kun kaunis hymyilevä nainen avasi kimaltavat huulensa ja kimitti korkealta tai sössötti taukoja pitämättä jotakin Mä oon Tiina -juttua. Ilmeisesti missikokelaat ja tv-esiintyjät opetetaan pitämään huolta vain ulkoisesta olemuksestaan eikä kukaan älyä antaa heille puhumisen ja kielenkäytön opastusta.
Itse asiassa ilmaisu "mun nimi on Satu" kuulostaa kauniimmalta kuin "minun nimeni on Satu". Se on lyhyempi ja sointuvampi. Monet muut vaihtoehdot voivat silti olla luontevampia ja mahdollisia. Kieltä oppiville ulkosuomalaisille esimerkiksi omistusliite voi olla liikaa. Ulkosuomalaisille lapsille ei esimerkiksi ole luontevaa sanoa: "nimeni on Kalle" tai niin he eivät ainakaan sano.
On paljon tärkeämpää luoda kiinnostusta kieleen, sanastoa ja elävää kommunikaatiota kuin oikoa virheitä.
Iineksen tyyli oikoa tuo muutenkin mieleen entiset ajat, jolloin punakynä veteli jälkiään ja kielipaavit saivat tyydytystä vallastaan. Eikö ole luontevampaa kirjoittaa mieluummin suomenkieli ja suomenkielinen kuin suomen kieli ja suomen kielinen?
Minähän sanoin, että olen huonosti koulutettu suomenkielen opettaja.
Anonyymille
Huomaat kai, etten suositellutkaan kirjakielistä versiota Minun nimeni on X. En pyrkinyt siis rinnastamaan puhekieltä ja kirjakieltä toisiinsa, koska kummallakin kielellä on oma toisistaan poikkeava käyttöympäristönsä. Kirjakielinen versio sopii paremmin kirjoitettavaksi, puheeseen radiokanavalle luontuu varmaan jokin muu puhekielinen versio kirjakielistä paremmin. Listassa on muitakin vaihtoehtoja, ja paremman voi keksiä kuka tahansa.
Sanot, että on parempi luoda kiinnostusta kieleen kuin oikoa virheitä. Haluan kysyä sinulta, sulkevatko nämä vaihtoehdot toisensa pois? Miksi käsittelet nyt asioita aika mustavalkoisesti, joko - tai-tyylillä? Ihan kuin et huomaisi vivahteita. Ja kollega hyvä, enhän minä virheitä oio, koska listassani - luitko sen ylipäänsä? - on enemmän ns. "virheellisiä" muotoja. Miksi muuten käytät sanaa "virhe"? Itse en tunnista Sanna Kiiski -juttua virheeksi - sana ei ole koskaan kuulunut opetusrepertuaariini - vaan ehkä laiskaksi tyylittömyydeksi ja välinpitämättömydeksi.
Ja rakas kollega, älä puhu pääni yli, sillä minä olen tässä. Miksi sanot kuin muille vain "Iineksen tyyli on - -." Mikset sano: Sinun tyylisi on- -. Puhu minulle, käy kanssani dialogia!
Ei ole luontevampaa kirjoittaa suomenkieli, koska kyseessä on selkeä sanaliitto eikä kiinteä yhdyssana, jonka osien väliin ei sovi adjektiivia tai muita sanoja tai liitteitä. Tähän sopii: suomen konsonanteista rikas kieli. Suomenkielinen taas kirjoitetaan yhteen, koska siinä on -inen-pääte. Vertaa joka viikko, mutta jokaviikkoinen; viime vuonna, mutta viimevuotinen.
Ja vielä hyvä kollega! Suomen kielen opettaja ei voi olla huonosti koulutettu, jos on pätevä. Korkeakoulututkinto on moniin muihin tutkintoihin (esimerkiksi diplomi-insinööri tai valtiotieteitten maisteri) verrattuna laaja-alainen ja erittäin korkeatasoinen.
PS Lue mitä kirjoitan, unohda ennakkoasenteet!
Suomennoksissa (mm. Frendit) tämä sama toistuu. Siihen tottuu, vaikkakin aluksi teki mieli joka kerralla kitistä.
Eräs italialainen ystäväni sanoi toistuvasti suomenkieliselle vaimolleen, joka osasi myös italiaa, että älä puhu minulle karjalan murretta, minä haluan oppia suomea. Vaimo ei kuitenkaan ryhtynyt kirjakieliseksi.
Lapselleni ei koskaan puhuttu vauvakieltä, joten hänellä ei koskaan tullut kärpäsestä kälpänen eikä härkäsestä hälkänen, eikä hän koskaan hakenut laatikosta lutikoita. Vähältä kuitenkin piti, ettei hän ruvennut sössäämään ässää toisesta suupielestä, kuten päivähoitajansa. En silti pidä ali-ihmisenä "tasavaltamme" presidenttiä tai ketään muutakaan, jolla on ääntämisvaikeuksia.
Ihmiset jakavat paitsi ajatuksensa myös sanallisen ilmaisutapansa. Jos on tullut hankkineeksi monipuolisesti kokemuksia kielestä, se helpottaa selviytymistä sosiaalisista tilanteista ja auttaa keskustelmaan itselle vähän vieraistakin asioista ja opettaa kysymään ja ymmärtämään.
Tätä kokemusta ei välttämättä ole ehtinyt keräytyä laajassa mitassa teini-ikäiselle.
En ole kielimimosa ja olen käyttänyt retorista arsenaaliani viimeisen päälle rumasti, mutta olen kuitenkin Paavalin kannalla siinä, että ihmistä vahingoita se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee sieltä ulos. Vertauksensa hän haki juutalaisten ruokailusäännöistä.
Moni loukkaantuu kuulemastaan, lukemastaan tai näkemästään, mutta on kuitenkin viime kädessä itse vastuussa tunteistaan. Tarkoitan tavallista arkieloa.
Kyllä elämässä tarvitaan hieman hygieniaa kielessäkin sosiaalisen kanssakäymisen onnistumiseksi. Lähellä kultaista sääntöä on sanonta: niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa. Sanotaan myös, että viisas vaikenee. Toivon hyviä kommentointifiiliksiä.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta on vaikea allekirjoittaa lausumiasi: Ihminen on itse vastuussa tunteistaan ja Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa ja Viisas vaikenee.
Minä olisin armollisempi ja vapauttaisin ihmisen vastuusta kahden ensimmäisen osalta, koska maailmassa on myös pahuutta. Kolmannesta sanoisin, että nii-in, jos ajattelee vain omaa nahkaansa.
Tiia, Frendit sarjan suomentaja varmaan tavoittelee luontevaa puhekieltä kääntämällä kyseisen lausetyypin (my name is--) aivan suoraan. Esikuvana on varmaan stadissa puhuttu nuorisoslangi.
Taidat olla melkoinen messerschmitt, Iines. Rupeat määräilemään satunnaista kommentoijaa: Puhu minulle näin tai noin, katso silmiin...
En ole saanut suomalaista äidinkielen opettajan koulutusta. En koskaan ymmärtänyt lauseenjäsennystä koulussa. Ymmärrän kyllä, että suosituksia pitää olla, mutta alkuperäisessä kirjoituksessasi Sinä tunnuit haikailevan sääntöjen ja siis vallan perään. Minä pohdin vaan miltä tuntuu, en ruotinut Sinun esimerkkejäsi, jotka ovat ihan hyvää puhekieltä.
Nyt sinulle tulee taas piikki. En ole ennen väitellyt kanssasi, mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka ihmettelivät kiivauttasi, tarttumistasi yksityiskohtiin ja koleerista pahastumistasi aikaisemmissa kiistoissa.
Minusta on oikeastaan eroa siinä miten rajalliset resurssit käyttää, jos esimerkiksi opiskelee suomea ulkomailla.
ii-ii-iines
Sinun tunteesi kuuluvat sinun substanssiisi. Muilla ei voi olla sinun tajuntaasi ja tietoisuuttasi.
Kunfutse esittää mainitsemani kultaisen säännön negatiivisen version: "Älä tee muille sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän itsellesi."
Raamatun versio on positiivinen: "Tee muille mitä haluaisit tehtävän itsellesi."
Sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Sanotaan myös, että viisas vaikenee. Viisaan vaikenemisen taito on opittavissa.
Sanotaan myös, että sitä saa mitä pyytää, mutta se ei pidä aina paikkaansa.
Nämä ovat sellaisia kansan keskuudessa syntyneitä yleispäteviä lausahduksia, jotka sopivat yleispäteviin tilanteisiin, mutta eivät juuri muuhun.
"Ei pidä provosoitua", sanoi presidentti Koivisto.
Mielen hallinta on taitolaji, mutta kyllä mökötyskin joskus.
Anglo-amerikanismit tuhoavat "Suomen Kielen" - niinkuin kaiken muunkin, mitä "hyvinä" eurooppalaisina olemme tottuneet pitämään kulttuurina.
Friedrich Schillerin kauhukuva sivilisoituneesta barbaarista on toteutunut television ja median kautta myös Suomessa.
Anonyymille suomen kielen opettajalle
Sanot olevasi suomen kielen opettaja. Taidat tarkoittaa nyt eri ammattia kuin äidinkielenopettajan, mikäli oikein tulkitsen. Eihän ulkomailla voi saavuttaa suomenkielisen äidinkielenopettajan pätevyyttä. Vai miten on? Ilmeisesti opetat suomea ulkomaalaisille, mikä on tyystin eri asia kuin äidinkielen opetus.
Olen yrittänyt pitää itseäni ajan tasalla ulkomaisia suomen kielen opettajan virkoja ja toimia silmätessäni (lähinnä Helsingin Sanomista). Poikkeuksetta niihin on ollut pätevyysvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto (vähintään) ja laaja kokemus opetustehtävistä. Ihmettelen siis suuresti, miten ”huonosti koulutettu” suomen kielen opettaja – kuten kerroit olevasi – saa opetustehtävän ulkomailta. Saanko kysyä, millä mantereella opetat suomen kieltä? Tai kenties jopa - missä maassa tai minkä asteen koulutusmuodossa?
Sanot aika pahasti minusta. Se piiri – josta sinäkin ”suomen opettaja” mitä ilmeisimmin olet lähtöisin – joka minusta noin on sanonut, on kyllä hyvin suppea. Ihmeen sitkeästi se jaksaa kuitenkin kalvaa meikäläistä ja pitää yllä legendaarista myyttiä ilkeästä ja helposti mieltään pahoittavasta Iineksestä. Merkillepantavaa on, että se on aina satunnainen ohikulkijakommentoija-anonyymi, joka minut köykäiseksi havaitsee ja palauttaa blogini lukijoiden mieleen "todellisen luonteeni". Hyvää kesää vaan sinne puskaan!
A-k.h:lle
Sinun tunteesi kuuluvat sinun substanssiisi. Muilla ei voi olla sinun tajuntaasi ja tietoisuuttasi.
Tietenkin, mutta en ole yksin vastuussa tunteistani, koska vaikutteet tulevat ulkoapäin. Se tapa, jolla tunnen, ei ole vain minusta lähtöisin, vaan oppimisen ja kokemisen eli monitahoisen vuorovaikutuksen tulos.
Sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Niin sanotaankin, kun halutaan pestä omat kädet Pontius Pilatuksen tapaan. Tällä lausahduksella hurskastellaan blogeissakin enemmän kuin millään muulla viisaudella, se on väärinkäytetyin klisee aikoihin.
Mielen hallinta on taitolaji.
Ja vaarallisin. Verisuoni voi ratketa. Kannatan tunteiden vapaata ilmaisua ja sitä, että ollaan avoimia. Mielen hallinta jättää solmuja ja ylipäänsä – onko mieli hallittavissa muuten kuin alistamalla se kontrolloiduksi toimijaksi? Spontaanius?
RR:lle
Yhdyn yllä olevaan puhujaan.
Puhumme näköjään toistemme ohi, joten tämän päreen osalta vaikenen.
On hyvin vaikea tietää, mitä kukin tarkoittaa milläkin lauseellaan, kun asiat ovat vaikeita ja monimerkityksisiä. On mahdollista, että minunkin sanojani voisi joku selittää, niin kuin sinä Ripsa selität a-k.h:n lauseita. Ja koska selität, niin minähän olen mielestäsi ymmärtänyt jotakin väärin. Amen, niin olkoon, myönnän olevani äärettömän tyhmä tajuamaan joitain lauseita niin kuin ne kuuluu tajuta tai niin kuin muut ne tajuavat.
En silti itse löisi salpaa ovelle rumpua lyöden. Lukkoja on monesti vaikeampi avata kuin sulkea.
No ei minun tarvitse tästä rauhoittua, sillä olen hyvin rauhallinen ja tasainen, kuten yleensä. Jos rauhoitun lisää, seuraava aste on luullakseni flegmaattisuus.
Olen vain surullinen, jos me puhumme a-k.h:n kanssa toistemme ohi ja sanallinen ovi lukkiutuu. Hän on uskollisimpia ja parhaimpia blogiystäviäni. Kun en minä monologiakaan haluaisi pitää. Kenelle sitten kirjoitan, jos ei a-k.h:kaan minua ymmärrä?
No, tätä ei taida kukaan uskoa, mutta meillä homma menee toisinpäin: tyttäreni on konservatiivi ja minä vanha hippi, jota saa perheessä vapaasti nauraa. Minä olen se, joka lähettää milloin minkäkin kielisiä tekstiviestejä ja takaisinpäin tulee huomattavasti paremmin muotoiltuja viestejä. Mainiossa tv-sarjassa "Todella upeeta" oli samantapainen asetelma kuin meillä, siis tyttären ja äidin suhde. Tosin tietysti sarjan äiti oli viimeisen päälle karrikoitu ja liioiteltu tyyppi.
Yritän tällä sanoa vain, etten suinkaan "siedä" kieltä, vaan nautin sen kaikista ilmenemismuodoista. Kielipoliisinakin olin ja olen rakkaudesta kieleen, en virheidenmetsästämishimosta.
Iines,
Näissä blogikommenttikeskusteluissa on mielestäni se hankaluus, että viestimme vain sanoilla. Ehkä juuri siksi tulee tilanteita, joissa frontaalikeskustelussa ilmeillä, eleillä jne. yhteisymmärrys olisikin saavutettavissa, vaikka sanat merkitsevät meille jokaiselle ehkä hiukan eri asioita.
Ei tässä mitään kielipoliiseja olla, jos korvaan särähtää milloin mikäkin ilmaus. Mutta sanomisen vapaus säilyköön.
Aurinkoisia päiviä!
Totta Liisa, oheisviestinnän puuttuminen pelastaisi monelta väärinkäsitykseltä. Itse olen aika herkkä tulkitsemaan viestejä itselleni epäedullisesti.
Aurinkoisia päiviä sinnekinpäin!
Lähetä kommentti
<< Home