Kasvien nimet
Arru haastoi kirjoittamaan mielikuvia kauniina pitämistäni kasvien nimistä. Tehtävän lopputulos yllätti minut. Haarukoin mökillä olevista kirjoista suomalaisia kasvin nimiä, ja ne osoittautuivat suureksi osaksi yllättävän rumiksi tai täysin naurettaviksi. Kauniilla kasveilla on tällaisia nimiä kuin siankärsämö, pärskäjuuri, hulluruoho, konnanmarja, syyläjuuri, rätvänä, haisukurjenpolvi, hevonhierakka, rönsyakankaali, pähkämö, rakkolevä, katkero, horkkaheinä , hurtanminttu, häränkieli, tyräkki, tyrni , näsiä, nenätti, rentukka, patjarikko, päivänkakkara, härkki.
Ja ellei kasvin nimi ole suorastaan ruma, se on melankolinen: särkynyt sydän, leskenlehti, kalmojuuri, tuonenkielo, taponlehti, maarianverikämmäkkä, orjanlaakeri.
Ihmettelin myös kasvinnimien sorahtavuutta, mikä saattaa jopa riidellä kasvin kauniin habituksen kanssa: rohtoraunioyrtti, ruusuruoho, ruostehappomarja, rantatyräkki, rohtosormustinkukka. Tämäntyyppisiä nimiä on pilvin pimein kasvistoissa.
Mutta kauniitakin on. Tässä muutamia kauneimpia:
Vanamo – tuoksut vanamon ja varjot veen / niistä sydämeni laulun teen.
Kuusama – puhdas, selkeä, kuulas, herkän hienostunut
Unikko – lämmin ja iloinen kukan nimi, mielikukkiani muotonsakin puolesta
Lumme – ylvään viileä, valkea, kuningatar
Ulpukka – pulppuilevan iloinen, hauska, prinsessa
Puksipuu – pikantti, romanttinen, tyttökirjamainen
Santelipuu – tyylikäs, pehmeällä tavalla jalo, soljuva, itämainen
Nämä ehkä riittävät enkä tähän hätään muuta keksisikään. Ja taisipa tulla pari puutakin mukaan. Lisään tähän loppuun kuitenkin lapsuuden aikaisen kukannimi-ihanteeni. Se on rhododendron, kaunein ja sadunomaisin sana, jonka olin koskaan lukenut. Ei ollut aavistustakaan, millaisia rhododendronit olivat, mutta mielikuvassani ne liittyivät kartanoon ja ruusuihin. Eikö Daphne du Maurierin Rebekka havainnutkin valtaisat rhododendron-pensaat, kun hän saapui ensi kertaa Manderleyhin?
En osaa nyt nimetä haastettujen nimiä, mutta toivon että blogiani lukevat tarttuvat vapaaehtoisen innokkaasti tähän inspiroivaan meemiin, joka on nähdäkseni Arrun itse keksimä.
(Kuva otettu mökiltä tunti sitten)
20 Comments:
Hihii, ihana! Nauratti niin paljon nuo kukkien nimet, että oli aivan pakko luetella ne vielä ääneen. Ah, ihanaista äidinkieltämme.
Mielikuvia syntyy korvankin kautta:
Pioni – kuulee miten nuppupallo pompahtaa auki, labiilit ovat puhkeamisen äänteitä. Ja eksoottinen –io-diftongi, yhtä karmiininpunainen kuin juhannukseksi auenneet talonpoikaispionini.
Jaahah, meni näköjään sivistyssana taas väärin. Labiileista ei puhkea mitään, mutta labiaaleista, huuliäänteistä(?) oli tarkoitus sanoa.
Kukkien nimissä on tosiaan niin kovin hurjia kuin perin suloisiakin. :D
Blogissani jo mainitsinkin:
Suussani maistuvat kauniilta ulpukka ja lupiini. Kauniita läpinäkyviä nimiä taasen ovat helmililja, punapeippi, linnunmaito, ukonhattu, jouluruusu, keijunmekko ja kissankello.
Kaunista ja hyvää juhannusta!
Iines,
Vastasin! Hyvää juhannusta! Täällä ukkospilvet seilaa edestakaisin ja välillä sataa ropsauttelee, mutta sehän on Suomen suloista suvea vain.
Blogikäki, taidat olla filologi.
Liisa, täällä ei onneksi ole ukkostanut eikä edes satanut, on vain pilvistä ja ehkä kirkastuu kohta. Hyvää juhannusta kaikille kommentoineille, haavetar, blogikäki, tiia, Liisa!
Kyllä, kauniita ovat vokaalivoittoiset kukkamme. Mutta voiko niistä koota luetteloita ilman että ne tukehduttavat toisensa?
Lumme,vanamo, unikko, uppukka ... vokaalirunsaudesta tulee tukahduttava kimppu.
Sain tästä kimmokkeen postaukseeni joka päätyy siihen että SUOPURSU on suosikkini. Vaikka sen nimessä on happaman suon purskahdus, niin sen kukka on pitsinen ja tuoksu jykevän miehekäs.
Kiitos, kukkeaa juhannusta myös mererantatorppaasi, Iines!
Risto, ajattelin samaa, kun kasasin samantyyppisiä nimiä listaksi. Ne syövät toisiaan, jos ovat samassa kimpussa.
Näkisinkin kukat mieluiten erillisinä, itsenäisinä kasveina kasvupaikallaan, lumme vedessä pitkä varsi pohjassa kiinni, munuaisen muotoiset lehdet veden pinnalla; vanamo sammalikossa metsänpohjaa peittämässä, tai rohkeasti kiven päälle kavunneena.
Ja huomaan pitäväni takavokaalisia sanoja kauniina. En ole ä- ja ö-ihmisiä ollenkaan, jos ihmisiä kuvaisi vokaaleilla.
Kukkeaa juhannusta vaan kaikille (blogikäkeä siteeratakseni)!
Iines evk. (ei viitsi kirjautua)
Missäs noita häpykannuksia kasvais?
Tarkoitat varmaan kannusruohoa (Linaria vulgaris)?
Kasvikirjani kertoo, että Linaria vulgaris kasvaa hiekkaisilla ja kivikkoisilla merenrannoilla ja kukkii runsaana tienpientareilla. Erityisen paljon niitä on Länsi-Aasiassa ja Välimeren maissa. Kasvilla on runsaasti kansanomaisia nimityksiä, joista tuo sinun lienee jokin savolaisviritys.
iines evk.
En tarkoita. Palsamiksikin sitä sanotaan. Kirjoita Googleen Häpykannus, niin pääset suoraan Elias Lönnrotin Flora Fennicaan 1866. Vallan mainioita nimiä.
po Haiseva kurenpolwi.
Muistin postauksesi tänään kun kävelyllä kuljin päivänkakkaraniityn ohi. Minun päässäni assosiaatiot ja sanaketjut menivät tähän tapaan, mikä oli hauska sattuma:
"Päivänkakkara, Amerikan englanniksi daisy, Daisy Duck eli Iines Ankka, Ikkunaiines."
Hauska assosiaatio, Rita! Ollaan sitten vaan Daisy Duckeja.
Rupesin oikein miettimään, mistä nimimerkkini keksin. Ja kyllä se tuli ikkuna-sanan rimmailusta. Keksin ensin blogilleni idean - nainen katsoo ikkunasta, sisään tai ulos, ja niin ikkunan perään pätkähti iines. Tuntui sopivan napakalta ja poikkeavalta, joten siinä se oli. Ja mielleyhtymää Iines Ankkaan ei ole ollut missään vaiheessa muilla kuin joillain lukijoilla, mikä on siis ihan ok.
Niin, siis häpyhän tarkoittaa myös häpeää, a-k.h. Kenties häpykannus onkin johdettavissa tähän merkitysketjuun. (Harmi kun en ole nyt opusten äärellä ja netti maksaa maltaita tällä yhteydellä..)
Kyllä nimi tulee kukan feminiisestä "anatomiasta". Mitä sitä häpeilemään.
Po feminiinisestä
Voi ollakin, mutta periaatteessa hyvin monen kukan kukinnon rakenne muistuttaa "feminiinistä anatomiaa". Tiirailepa leijonankidan, tavallisen palsamin, krassin, kannusruohon tai monen muun kukinnon uumeniin, niin teet saman havainnon.
Selasin vähän nettiä ja huomasin, että häpy-sanaa on pohdittu mm. folkloristisesta lähtökohdasta käsin. Häpy ja pyhä muodostavat metateesin nimellä tunnetun kielellisen ilmiön: kun jollain ei ole häpyä, hän ei pidä mitään pyhänä. Ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että suomen kielessä substantiivi "häpy" olisi muodostettu adjektiivista "pyhä". Kummallekin on osoitettu germaaninen sana, josta ne on omaksuttu suomeen (kgerm. *wiha- > vksm. *püšä > ks. pyhä; germ. *hawiþa- > häpeä; Suomen sanojen alkuperä 1992, 209 ja 1995, 448-449) .
Eli sana häpy on häpeästä juontuva. M.o.t. :)
Eräs suloisimmista ja pienimmistä tunturikasveista on suomalaiselta nimeltään uuvana, norjaksi "fjellpryd" eli tunturin koriste. Tuo pryd viittaa mielestäni sanaa pride englanninkielessä - Arizonassa oli useammallakin kasvilla nimenä "Pride of the mountain".
Lähetä kommentti
<< Home