13.6.06

Odotettavissa ukkoskuuroja

Suurin fobiani on ukkosenpelko, mökillä ollessani. Kaupunkiasunnossa en pelkää juurikaan, vaan nautin rajuilmasta ja salamien leiskunnasta. Täällä pelko sitten onkin vailla rajoja. Kiinnostaisi tietää, mitä Freud sanoo ukkospelosta. Pelkääkö siinä hänen mukaansa kenties isäänsä? En todellakaan muista tulkintaa, sillä luin Freudini liian kauan sitten.

Nyt on helle ja taivas kirkkaansininen, mutta nouseva tuuli ei lupaa huomiselle hyvää. Rajut puuskat heittelevät käpyjä liiterin peltikatolle, ja ulos tuomani lehdet lentävät maahan. Toisaalta on tietysti niinkin, että kova tuuli pitää ilman klaarina ja pilvet loitolla, mutta on myös niin, että ukkospilvet voivat nousta vastatuuleenkin. - Foobikko keksii jättää aina oven auki pelolleen..

Mikään järkiperuste ei auta fobiassa. Salamaniskutilastot eivät lohduta silloin, kun pimeäksi muuttunut mökki leimahtaa hetkeksi aurinkoa kirkkaammaksi ja samassa jysähtää ja helvetti pääsee irti. Taivaan hanat aukeavat ja valtavat vesimassat syöksyvät kohisten ja maata räiskyttäen alas, niin että rinteeseen muodostuu alas juoksevia puroja. Metrin päässä seinästä oleva koivu raapii kattoa ja toisella puolella olevat jättikuuset pommittavat kattoa käpypaukuilla. Panen kumisaappaat jalkaani ja hellanpellit kiinni (pallosalamahan voi kuulemma tulla piipusta..) ja väännän sähköt pois irrotettuani johtoja pistorasioista. Sitten istun ja rukoilen, ettei puu kaatuisi mökin päälle tai salama löisi jalkojeni juureen.

Olen miettinyt, voisiko fobiani juontaa juurensa eräästä lapsuuden tapahtumasta, joka liittyy ukkoseen. Olimme koko perhe täällä lomailemassa. Lähdimme soutuveneellä merelle. Muistan kuinka äiti istui perätuhdolla siskon kanssa, ja minä etutuhdolla. Keskellä merenselkää nousi ukonilma. Isä souti isoissa aalloissa tuulta vastaan, ja äiti pelkäsi, ettei päästä rannalle. Säikähdin äidin hätäilyä ja sitä, että näin isän kamppailevan naama irvessä aaltoja vastaan. Ukkonen jylisi mahtavasti päällämme. Rantaan kuitenkin päästiin, ja muistan myöhemmin kieltäytyneeni uimakouluun menosta, koska voi tulla ukkonen. Tämä tapahtuma selittäisi sen, että pelkään ukkosta oikeastaan vain tässä samassa paikassa, jossa tuo lapsuudenkokemus aikanaan tapahtui.

On tietenkin niin, ettei kokemus yksin riitä selitykseksi. Jos lapsi kokee olonsa turvalliseksi vanhempiensa seurassa, ei pelkoja nähdäkseni synny niin herkästi. Pitää siis tutkia ympärilläni tuolloin ollutta viitekehystä, josta olen ennenkin kirjoittanut, lähinnä isän alkoholismia, mikä on varmaan merkittävässä asemassa tuntemusteni kanssa. Ja tuntuu freudilaisittain oikeaan osuvalta, luulen.

Mutta kukapa sen lopulta tietää, miten fobiat syntyvät. Yleisiähän ne ovat, koska lähes kaikilla on jokin fobia. Kun mietin tuntemiani ihmisiä, yhdellä on perhos- ja hyönteisfobia, yhdellä koirakammo, yhdellä yksin olemisen kammo, yhdellä hissikammo, hyvin monella on korkean paikan kammo. Ja toisaalta on myös niin, että pelot ryydittävät elämää, antavat väriä tasapaksuuteen. Kokonaan peloton ihminen on kai mahdottomuus, koska ihmisellä on tunteet, ja pelko on yksi tunteista. Ehkä vain psykopaatti ei pelkää.

(Kuva Charles Martin)

10 Comments:

At 14/6/06 13:48, Blogger Kops said...

Tosi mielenkiintoista. Olen lukenut jonkin verran fobioista. Niille on tyypillistä että pelko on siinä mielessä järjenvastainen että pelätään suhteettomasti ja hiukan epämääräisesti vaaraa joka on tilastollisesti epätodennäköinen.

Hyvää mainosta Arkiterapeutti Kopsille: Pääsin tänä vuonna hissipelostani jota podin monta vuotta. Yhtäkkiä vain pääsin omassa päässäni jotenkin sen lukitsevan mekaniikan ohi joka oli pitänyt minua otteessaan ja vapauduin. En valitettavasti osaa neuvoa miten sen tein, mutta ihan omassa vallassani se oli!

 
At 14/6/06 15:20, Anonymous Ellinoora said...

Ajattelen, että on osaksi eri asia pelätä erilaisia luonnon ilmiöitä, jotka eivät ole ihmisen hallinnassa kuin traumaattisiin kokemuksiin liittyviä asioita, joissa pelon intensiteetti ei ole järjellisessä suhteessa asiaan. Myös minulla on fobiasta vapautumisen kokemus, pääsin korkean paikan pelosta pelättyäni eräässä tilanteessa niin paljon, että jokin raja ylittyi. Siinä ainakin oli kysymys kuolemanpelosta pohjimmiltaan. Sen sijaan erilaiset ötökät puistattavat edelleen hillittömästi :)
Kesä on erinomaista siedätyshoitoa kaikenlaiseen fobiointiin. Huumori auttaa tässäkin!

 
At 14/6/06 15:30, Blogger Tony said...

Yleensä nuo järjettömiltä tuntuvat ja järjenvievät pelot paranevat sattumalta "kuin itsestään", kuten edellisissä esimerkeissä. Mulla on todella paha korkeanpaikan kammo, enkä oikein tahdo siitä vapautua millään. Toisaalta lentokammo on lievittynyt ja epämääräinen kuolemanpelko on kadonnut. Peloista paraneminen vaatii oivalluksen - se kuuluisa palojen paikalleen loksahtaminen.

Ja sitten päivän puujalka veistetään ukkoskuuroista. Nehän ovat niitä, jotka kuuroutuvat ukkosella?

 
At 14/6/06 17:14, Blogger Liisa said...

Esimerkiksi lentopelko ja korkeanpaikan kammo eivät korreloi, vaikka luulisi. Ehkä lentokoneessa "ylitetään kipukynnys".

Kyllä ukkosmyrsky maalla on pelottavampi kuin kaupungissa. Ukkosenjohdattimina toimivat lähellä olevat puut, aikoinaan puhelinlangat. Ja kyllä se pallosalama todella tulee sisälle, jos on tullakseen.

Mielenkiintoista, että kirjoitatte päässeenne fobioista, mutta ette tiedä miten????

 
At 14/6/06 19:47, Blogger A-K.H said...

RR voisi antaa freudilaisen tulkinnan. Hänellä on kokemusta fobisteista, neurootikoista ja kaikenlaisista hulluista.

 
At 15/6/06 09:35, Blogger Iines said...

Jostain luin, että lentopelossa korostuu suljetun paikan kammo, ei niinkään korkean paikan kammo. Totta se onkin. Et voi mitenkään vaikuttaa mihinkään, olet kiitävän putken sisällä, metallikuorien sulkemana.

Itselleni on tyypillistä, että fobiani eivät estä minulta oikeastaan mitään muuta kuin ehkä korkean tornin parvekkeen ulkokaiteeseen nojaamisen. Menen ja teen, vaikka pelkäänkin. Esimerkiksi lentokoneessa pyydän aina käytävän vieruspaikan, niin on väljempää. Muistan tässä R. Kiplingin sanoja: Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää, vaan kykyä suorittaa tehtävä pelosta huolimatta.

Eilen muuten jyrähteli kaukana, ja otin kirjastokorini ja lähdin kirjastoon, ja sieltä poikkesin vielä ystävän luokse kahville. Sateli vain hiukan, mutta ukkoselta säästyttiin. :)

 
At 15/6/06 10:59, Blogger Leonoora said...

Eilen illalla tuuli nosti muovisen "huvimajakatoksen" mökin pihasta ilmaan kuin leijan, vaikka kiinnityksiä olikin vahvistettu. Kunnioitusta ja pelkoakin nuo voimistuneet tuulet herättävät tälläkin pallonpuoliskolla. Puitakin on taas kaatunut paikoin.

 
At 15/6/06 12:57, Anonymous Sir Earl Grey said...

Lentopelko ja korkeanpaikan kammo ovat kaksi eri asiaa, korkeanpaikan kammoa ei yleensä pode lentokoneessa, koska yksityiskohdat häviävät. Itselläni on jonkinasteinen ampiais/mehiläis/kimalaiskammo, pelkään aika hemmetisti noita pieniä lentäviä ötököitä. Ei minua ole pistänyt eläissäni kuin kaksi kertaa, ensimmäisen kerran lapsena jalkapohjaan mehiläinen ja aikuisiällä pohkeeseen. Mutta menen kyllä lievään paniikkin jos mehiläinen tulee lähelle.

Ongelma tässä on siinä, että vaimoani on pistänyt kerran ampiainen ja tällöin tuli todettua, että hän on allerginen pistolle. Tämän vuoksi hänellä pitää olla kesäisin mukana sellainen piikki, joka isketään reiteen ja painellaan sen jälkeen tukka putkella sairaalaan. Ymmärsin, että toisen piston aiheuttama reaktio on sitten voimakkaampi. Ensimmäinenkin aiheutti aikamoisen reaktion, tuli ihottumaa jokapuolelle kehoa, osa ruumiinosista turposi, jne. jne.

Vaimoni sai silloin sairaalassa jonkun antihistamiinipiikin. Täytyy taas mökillä tarkastaa ettei ole ampiaispesiä ihan lähellä.

 
At 15/6/06 17:03, Blogger Sari said...

Kumma kyllä minun pitää sanoa ettei minulla ole yhtään oikeaa fobiaa tai voimakasta pelkoa, olenkohan sitten psykopaatti?
Siis pelkään tietysti jos olen vaaratilanteessa(tai yleensä esim. liikenteen läheltäpiti tilanteissa tärisyttää vasta jälkeenpäin), ja joskus korkealla minua huimaa (nyt vasta vanhemmiten), mutta en todellakaan omaa yhtään "järjetöntä" pelkoa.
Itse luulen, että olen juuri siksi normaali, mutta mistäs sitä tietää...;)

 
At 15/6/06 18:02, Blogger Iines said...

Psykopaatti ei pelkää, sanotaan. Mutta ei kai se nyt ihan niinkään mene, että jos ei pelkää, on psykopaatti. Mietin vain sitä, että onko mahdollista sellainen, että vain yksi tunne puuttuisi tyystin. ?.

Maallikkona luulen täysin mutu-pohjalta, että kyse on tunteiden kokemisen/ilmenemisen kokonaisasteikosta. Eli joillain henkilöillä voisi ola rajallinen kyky tuntea iloa, surua, pelkoa, tuskaa, joillain taas lähes rajaton. Vai voisiko olla niin, että samalla ihmisellä on rajaton kyky iloita, mutta ei tuntea surua tai pelkoa? Eikö kyse voisi olla siitäkin, että henkilö kieltää itseltään tietyt, usein negatiiviset tunteet, koska ihanteena pidetään kilttiä ja iloisen positiivista ihmistä?

Vai onko se vaan niin, että tasapainoinen ihminen ei pelkää, mutta tuntee muita tunteita laajasti?

 

Lähetä kommentti

<< Home