8.6.06

Yksin mökillä

Olen yksin keskellä metsää koko kesän. Minulla on ovessa varmuusketju, koska verannan pikkuruutuisten ikkunoiden läpi tarvitsee raavaan miehen halutessaan vain astua sisään. Ketju on siis verannan sisäovessa. Lisäksi minulla on vuoteeni vieressä pilli, jonkalaisia jumppaopet käyttävät liikuntalajeja ohjaillessaan. Sain sen kollegalta lahjaksi, kun äänivaikeuteni alkoivat. Hän sanoi, että voin puhaltaa pilliin, jos teinit melskaavat liikaa enkä saa ääntäni kuuluviin. Koskaan en pilliä tarvinnut, koska minulla oli suhde oppilaisiin. Kyllä. Suurin kohteliaisuus, jonka eläissäni olen saanut, oli se, kun luokka sanoi, että ei haittaa vaikkei minulla olisi ääntä ollenkaan, pääasia että olen paikalla. - Anteeksi, tarvitsin tätä. Pientä itsekehua, vaikka tottahan tuo on. Hyvillä muistoilla on mukava lämmitellä.

Nyt tuo metallinvärinen jumppaopen pilli on siis vuoteeni vierellä, kelloradion vieressä. Jos ääneni lamautuu kauhusta jonkun tunkeutuessa yksinäiseen talooni, voin puhaltaa pilliin. Kimeä ääni kaikuu taatusti kylän perukoillekin, ja apujoukot rynnistävät hätiin.

Ei vaan ei. Narrasin. En ole yksin synkän metsän keskellä, vaan metsikön joka laidalta kuultaa valo. Hyvä ystäväni omistaa kesäpaikkansa, punaisen vanhan maalaistalon, joka on tuossa heti rinteeni alapuolella, tuskin sadan metrin päässä. Ja aivan lähellä minua, muutaman puunrungon takana, on talo, jonka ikkunoista tuikkii valo myöhään. Siinä asuu muuan kiltti vanhapoika, joka varmaan rientäisi pelastamaan minua, jos alkaisin kirkua tai puhaltaa pilliin vaikka keskellä yötä. Minulla ei siis ole muuta pelättävää kuin ikiaikainen, myyttinen tyhjyyden ja yksinolon pelko luonnon armoilla, ukkosen ja myrskyn riepoteltavana, itseni varassa. Ah miten hyvää se tekeekään ihmiselle. Minun on oikeasti vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka takertuvat muihin niin, etteivät uskalla olla yksin.

PST 1 Kirjoitin tuon tekstin myöhään illalla, ja pakko lisätä näin päivänvalossa - tosin mahtavan aurinkoista säätä lupailevan merisumun keskeltä - että saanhan minä toki mökkivieraita luokseni, koko joukon, ulkomaita myöten ravaa turist.. anteeksi rakasta sukulaista nauttimassa Suomen suvesta ja ehtoisan (lue ehtyneen) emännän tarjoomuksista.

PST 2 Ilahduin, kun lehteilin Hesaria ja löysin ajatuksen, joka muistuttaa omaani. Nimittäin Ylioppilaslehden uusi viehko päätoimittaja Elina Kervinen on laukaissut, että esimerkiksi yliopistolla ei tehdä enää tiedettä, vaan kärkytään pätkätöitä. Opiskelijat eivät hänen mukaansa hahmota enää koko opiskelijamailmaa ja liian monen pää prakaa. Liitetään tämä nuoren ja raikkaan Kervisen ajatus taannoiseen prekaarikeskusteluuni, sillä huomaan, etten olekaan vanha lahopää hämmästellessäni hinkua pätkätöihin.

(Kiitän eräästä elokuvasta peräisin olevasta kuvasta Tiiaa.)

7 Comments:

At 8/6/06 12:49, Blogger a-kh said...

Pelkäät sä mörköjä? Mä pelkään. Yks pikkutyttö kysyi multa, että oot sä koskaan käyny hautausmaalla. Kun kerroin käyneeni hän kysyi, että kuulit sä yhtään kolinaa.

 
At 8/6/06 15:02, Blogger Marikki Kuusi said...

Mummini asui aina kesät mökillä. Haaveilen siitä itsekin, mutta mökittömänä olen toistaiseksi joutunut elelemään kaukana luonnon rauhasta... Joskus olin vuokramökillä yksin pari yötä (muun seurueen ollessa jossain reissussa) ja täytyy myöntää, että en osannut suhtautua asiaan ihan rennosti vierailla tienoilla ollessa... vaikka yksinolosta pidänkin.

 
At 8/6/06 15:41, Blogger Liisa said...

Kohta 20 vuotta sitten mökillä, vaikka kaksinkin, kaikki kaupungin äänet kalkivat mukana päässä sinne. Kuului milloin mitäkin, mitä piti mennä tarkistamaan.

Yksin olen ollut siellä vain pieniä aikoja ja tavallista tarkemmin olen tuolloin ympäristöä havainnoinut. Siellä ei nimittäin naapureita ole kuulomatkan päässä eikä aluksi ollut kännykkääkään.

Vaikkakin salolla, sinne tulla tupsahti vieraita autoja kääntymään ihan pihaan saakka. Kerrankin taksi!
Oli siinä taksimiehellä selittämistä, miksi ajoi lastinsa mäelle, jonne ei ole kuin yksi tie.

Hyvä, että olet turvassa. :)

 
At 8/6/06 20:26, Blogger Iines said...

Ai pelkäänkö mörköjä? Korkeintaan karvaista kättä sängyn alta..:)

Metsässä ei ole mitään pelättävää. Sen tuntee, kun on joskus elokuun pimeillä metsässä tai metsikön laidassa, vaikka koiraa pissittämässä tai kuuta kuvaamassa. Enemmän pelkään kaupungilla keskiyöllä kuin metsässä.

 
At 9/6/06 11:17, Anonymous Anonyymi said...

Eihän siellä varmaan ole muuta pelättävää kuin oma mielikuvitus, kun ei anna sille valtaa niin mikäs siellä mökillä on oleskella. Vaarallisempaa on kaupungissa, kun ei koskaan tiedä mitä hörhöjä tulee vastaan.
Ei muuta kuin nauti hiljaisuudesta ja ne möröt pysyy varmaan siellä sängyn alla tai komerossa...

 
At 9/6/06 13:45, Anonymous Anonyymi said...

Mökillähän on mukava olla yksin. Saa tehdä aivan rauhassa mikä miellyttää. Käydä aamu-uinnilla nakuna, syödä mitä haluaa, lukea muiden häiritsemättä jne. Eikä siellä metsässä ole mitään pelättävää. Pitää vaan tarpeeksi meteliä, ettei karhua yllätä. ;)

 
At 10/6/06 10:33, Blogger Iines said...

Hei mummeli ja Alastalo! Hyvin pyyhkii, kun vain ilmat nyt lämpenisivät rantalukemiin.. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home