29.5.06

Miksi professori murhattiin?

Olen tänään lukenut järkyttyneenä professori Kari Tikan murhasta. Kuvastakin päätellen miellyttävä, sivistynyt ja kiltti ihminen, jolla ei luulisi olevan vihamiehiä. Kuitenkin hänen asuntonsa oli veressä ulko-ovea myöten, mikä oudoksuttaa, kun on kyse finanssioikeuden asiantuntijasta ja melkoisesta kulttuuripersoonasta eikä alamaailman yksilöstä, joka teilataan kostoksi huumeveloista.

Kuka surmaa miehen, joka harrasti balettia ja oli suvereeni teatterin ja kuvataiteiden tuntemuksessaan ja säntillinen elämäntavoiltaan? Ja jota kaivattiin välittömästi, kun ensimmäinen palaveri jäi väliin? Mies josta kaikki pitivät, jota kaikki kunnioittivat? Mistä löytyy avain, motiivi kauhistuttavaan tekoon?

Löytyykö se professorin henkilökohtaisesta taustasta? Itse mietin sitä, oliko professori kuitenkin joskus vähän yksinäinen, kun hän istui Punavuorenkatu 23:ssa olevassa kerrostalo-osakkeessaan katsellen seinällä roikkuvia aitoja Picassoja, Matisseja ja Chagalleja. Miksi hänellä oli niin paljon kalliita tauluja mutta ei kumppania? Hänhän oli naimaton vanhapoika, 61-vuotias, joka kävi usein kantapaikassaan Don't tell Mamassa, ehkä yksinäisyyttä paossa, ehkä kumppania etsimässä, ehkä muuten vaan. Täällä hän viimeisenä iltanaankin oli ja poistui kahden miehen seurassa.

Uutisissa sanottiin juuri, että pari nuorukaista on pidätettynä. Nuorukaista, laupias taivas. Mikä tragedia kätkeytyy noitten punaisiksi värjäytyneiden seinien sisäpuolelle? Ja miksi kaupungeissa ja kerrostaloissa asuu niin paljon yksinäisiä ihmisiä? Miten paljon on draamoja, joista ei ole aavistustakaan, vaikka olisi vain seinä välissä. Kaupungissahan voi vaikka muumioitua yksiössään, jos ei ole kuuluisa professori.

(Maalaus Oksana Cherkas)

19 Comments:

At 29/5/06 20:41, Anonymous Anonyymi said...

Hei Iines.

"Tapasin" Kari S. Tikan monta kertaa luennoisijan ominaisuudessa. Kerrassaan miellyttävä kuunneltava; osaava ja aina hymyilevä.

En tiedä miksi hän kohtasi loppunsa noin karmealla tavalla. Ehkä pojat (muistaakseni 19- ja 23-vuotiaat) lähtivät vanhan herran mukaan, näkivät asunnosta että arvotavaraa löytyy, ja saivat siinä samassa syyn varkauteen? Hiljensivät illan isännän 'vahingossa' lopullisesti? Olivat huumepäissään?

En tiedä, mutta surulliselta tuntuu.

 
At 29/5/06 23:43, Anonymous Anonyymi said...

Ottamatta kantaa motiiveihin, arvokkaimmat tavarat, kuten taulut, säilyivät koskemattomina asunnossa. Jotain pienempää ja vähempiarvoista katosi kyllä, mutten usko varkauden olleen motiivi murhalle. Sen seurauksena tilaisuus ennemminkin teki varkaan.

 
At 30/5/06 02:23, Anonymous Anonyymi said...

Oliko tällä kirjoituksella jokin tarkoitus??

Jos ei ollut, niin ehkä sinun kannattaisi pysytellä oman elämäsi kertomuksissa, eikä ottaa osaa asioihin, joista et ilmeisesti ymmärrä mitään.

 
At 30/5/06 03:31, Anonymous Anonyymi said...

Jos motiiveja kysellään, niin kyllähän maksullinen seksi väistämättä tulee aika nopeasti mieleen. Prostituutio ei ole naisten yksinoikeus ja usein prostituution taustalla on isommat kuviot, joissa ihmisen henki ei paljon maksa. Saattaa tietysti olla joidenkin mielestä yllättävää, että finanssioikeuden professori harrastaa maksullista seksiä miesten kanssa, mutta samaa varmasti tekevät kuusikymppiset heteromiehetkin nuorten naisten kanssa. Mielestäni maailmassa on edetty niin pitkälle, että tällaiset asiat voi sanoa ääneen sen sijaan että tyydytään vihjailemaan "hyvän päivän tutuista", jotka professori on tavannut homobaarissa. Ihmiset ostavat seksiä, jopa professorit. Kuoliaaksi vaiettu asia, joka toivottavasti nousee yleiseen tietoisuuteen nyt kun kyseessä on homoseksi, joka ylittää julkisuuskynnyksen toisin kuin heteroseksi. Vastustan prostituutiota kaikissa sen muodoissa, myös homoseksuaalien piirissä, vaikka itse kyseiseen vähemmistöön kuulunkin (tai juuri sen takia). Tervetuloa todellisuuteen Iines.

 
At 30/5/06 09:03, Blogger Iines said...

Kaupungissahan voi vaikka muumioitua yksiössään, jos ei ole kuuluisa professori.

Tästä halusin keskustella.

 
At 30/5/06 09:16, Blogger Iines said...

Viimeisimmälle anonyymille ajateltavaksi vielä sellainen, että jospa minä tiedän sinuakin enemmän. Jospa minä olen sinuakin rohkeampi, kun uskallan yrittää keskustelua salatusta ja vaietusta homokulttuurista siinä missä sinä nostat päätäsi varovasti puskista. Että tervetuloa vain todellisuuteen ja parempaa ihmistuntemusta ensi kerralla.

 
At 30/5/06 11:48, Anonymous Anonyymi said...

"finanssioikeuden asiantuntijasta"

Eikö tämä ole vastaus? Ammattiin liittyvä syys minulle tuli ensin mieleen.

 
At 30/5/06 12:07, Blogger Iines said...

Se vain, että miten parikymppiset nuorukaiset sopivat tekijöiksi, jos motiivi lähtee tuolta pohjalta? (Jos nämä nyt ovat tekijöitä.)

 
At 30/5/06 12:49, Blogger Iines said...

Vielä: minua kiinnostaa tarina tämän tragedian pohjalla. Henkilökuva. Millainen romaani tästä syntyisi?

 
At 30/5/06 15:08, Anonymous Anonyymi said...

Iines, kukaan kuusikymppinen ei hae kumppania DTM:stä!! Tervemenoa seuraavalla Helsingin reissulla katsastamaan kyseinen paikka. Mitä motiivin arvailuun tulee niin ehkä kolmen kimpan hinnasta tuli erimielisyyksiä... Edestä ja takaa, you know.

 
At 30/5/06 16:21, Blogger Iines said...

Yhä kiinnostavammaksi tämä surullinen tarina muuttuu, jos väkivallanteon kohde olikin väärässä paikassa ja kaiken lisäksi jos se oli hänen mielipaikkansa. Tämä on aikamoinen paradoksi. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että lasken potentiaaleiksi kumppaneiksi myös seksiseuran, jonka useimmat kai pyrkivät saamaan ainakin vakipanotasolle.)

 
At 30/5/06 16:48, Anonymous Anonyymi said...

Kun tämä näin villiksi menee niin mistä voidaan tietää kuka käski ketä tekemään sen teon.. Konstit on varmaan monet,

 
At 30/5/06 19:48, Blogger Iines said...

On toki, ja jos noin olisi, kyseessähän ei olisi tarina, joka on kertomisen arvoinen. Se olisi vain dekkari.

 
At 30/5/06 21:42, Blogger Rauno Rasanen said...

Tapaus on toki kiinnostava ja aika karmea.
Kai siitä dekkarin saisi, mutta en osta tätä ideaa ihan tuosta vain.

Ainoastaan pari kolme päivää veriteon jälkeen sellaisen ajatteleminen tuntuu minusta aika mauttomalta.

Mustaa huumoria viljellen toivoisin, että professori saisi pitää kuolemansa tekijänoikeudet itsellään seuraavat viisi vuotta.

Antaa poliisin ensin tehdä se, minkä sen pitääkin ja mihin se asiassa pystyy.

 
At 30/5/06 21:49, Anonymous Anonyymi said...

Hirveä tragedia, olisi ollut sitä vaikkei uhri olisi harrastanut korkeakulttuuria ja kauniita asioita. Samalla minulle ainakin tuli mieleen mikä harmi on ettei Tikka käyttänyt prestiisiään päätyäkseen homona otsikoihin myönteisellä tavalla. Kukin tyylillään, vaikeaa se varmaan olisi ollut, kun hyväksyttävä homohan elää kunniallisesti säädyllisessä parisuhteessa eikä heilastele lastenlastensa ikäisten nuorten miesten kanssa.

Mielenkiintoinen ilmiö myös kommentaattorisi anonyymi kärttyhomo. Kyllä näistä aineksista hyvän kirjan saisi, jopa dekkarin. Kun en uhria henkilökohtaisesti tuntenut, en syyllistä itseäni vaikka sellaisella ajatuksella leikkisinkin. Tai leffanteolla niin kuin jossain varmaan jo tehdään. Jostainhan ihmisten on jokatapauksessa puhuttava, aineksia on viimeaikoina ollut yltäkylläisesti

 
At 30/5/06 21:50, Blogger Iines said...

Niin, RR, kommentoin vain edellistä kommentoijaa, en suinkaan suunnittele laskelmoiden, mitä tästä voisi irrottaa. Tuo 'dekkari' oli kyyninen heitto siihen, että kaiken nähdään tapahtuvan joko rahan- tai vallanhimon vuoksi.

Minä näen tässä edelleen tarinan, joka pitäisi kirjoittaa, kunnioituksesta vainajan elämää kohtaan. Tai pitäisi ehkä sanoa, ihmisen elämää kohtaan. Elämää kohtaan, jos vielä hion.

 
At 30/5/06 22:11, Blogger Iines said...

Samalla minulle ainakin tuli mieleen mikä harmi on ettei Tikka käyttänyt prestiisiään päätyäkseen homona otsikoihin myönteisellä tavalla.

Juuri kirjoitin yhdelle sähköpostitse kommentoineelle henkilölle, että ihminen tulee armahtaa liialliselta sankaruuden vaatimuksilta, ja tämä koskee myös oman elämänsä sankaruutta.

Juuri tuo, että kaiken saatavissa olevan tietämyksen mukaan lämmin ja humaani, sosiaalinen ja avarasti sivistynyt ihminen ei kuitenkaan pysty avautumaan ja tulemaan kaapista ulos, sisältää mielestäni henkilökohtaisen tragedian ainekset. Ja se on juuri se asia, jonka vuoksi tämänkin hieman riskaabeliaiheisen päreen kirjoitin. Mikä saa ihmisen kieltämään sisimpänsä? Miksi? Onko häpeä se voima, joka saa ihmiskunnassa edelleen merkittävää tuhoa aikaiseksi?

 
At 30/5/06 22:41, Anonymous Anonyymi said...

Juu, tulee armahtaa. Siksi "kukin tavallaan". Ymmärtääkseni Tikka oli likipitäin avoimesti mitä oli, oopperassa nuori eskortti mukana jne., ei varmaan jättänyt paljon arvailun varaa. Ei kaapista ulostuleminen sitä ole että asiaa jokapaikassa julistaa, eikä matalan profiilin syy mitenkään välttämättä ole häpeä. Mutta edustaa jatkuvasti ja julkisesti jotain mitä osa väestöstä kovasti halveksuu on raskasta. Etenkin jos on ylläpidettävä asiantuntijan imagoa veroasioissa :) Että josko se syy olisi sittenkin siellä "yhteiskunnassa" kuin yksilön häpeässä?

 
At 30/5/06 23:31, Blogger Iines said...

No, tätä emme varmaan saa koskaan tietää, oliko "vika" häpeäntunteissa vai ns. yhteiskunnassa.

Tuota en kyllä tiennyt, että hän esiintyi avoimesti homona, kun en kuulu kehäkolmosen sisäpiiriin. Se muuttaa jonkin verran käsitystäni tapahtuneesta. En silti sulkisi häpeäntunnetta vielä tässäkään vaiheessa pois, sillä erilaisuuden hyväksymättömyys ja julkinen pilkanteko syö vahvankin ihmisen itseluottamusta jossain määrin.

 

Lähetä kommentti

<< Home