Korvamerkitty
Eilen napattuja lehmäkuvia on kuvablogissani jo pari satsia. Tämä naudanpää ikkunassaan on tätä sarjaa.Näin siis lehmälauman palatessani eilen pieneltä reissulta. Laikulliset lehmät vihreällä niityllä. Mikäs sen somempaa. Päätin palata kameran kanssa vaatimattoman lounaani jälkeen.
Lehmät olivat ohuenohuen langoituksen muodostamassa aitauksessa, ja emmin hieman, uskallanko mennä huteran aitauksen viereen kuvaamaan. Hipaistessani aitaa sain pienen sähköiskun, joten en enää ihmetellyt, miksi lehmät pysyivät kaukana aidasta. Entisajan paimenpojissa oli kyllä enemmän virtaa, sillä muistan lapsena pudonneeni polvilleni käveltyäni päin paimenpoikalankaa.
Muutenkin lehmistä oli hohto pois. Ei ollut koivunrunkoa missään, ei yhtään lehmää sen alla. Vain tasainen ruohokenttä, jolla vasta muutamasenttinen ruoho, jota lehmät eivät edes yrittäneet syödä. Ne nuuhkivat maata vain läheltä paikkaa, johon oli levitetty kerros niiden omaa lantaa.
Eniten petyin siihen, että lehmät olivat korvamerkittyjä. Isot keltaiset numerolaput oli lyöty irvokkaasti korvan läpi, rei-ittämällä tuotantoeläin. Jokaisen ammun kaulassa oli panta. Lehmät näyttivät surullisilta, vaikka olivat ulkona. Miksi ne eivät syöneet ruohoa? Miksi ne eivät maanneet tai liikkuneet? Seurasivat vain minua ja virtsasivat porukalla näytösluonteisesti ja jotenkin pakonomaisesti.Kyllä on lapsuuteni Mansikki muisto vain.
posted by Iines @ 11:45 ap.
29 comments
29 Comments:
Lehmä on Suomen maatalouden selkäranka ja sillä on sielukas, äidillinen katse. Sitä pitää ruokaillessa pureskella lempeästi ja lapsille pitää kertoa, ettei maitoa valmisteta tehtaassa purkkeihin pakattavaksi. Tosin suuret navetat ovat jo sinänsä tehtaita ja lehmät tykästyneet koneisiin niin, että saavat hepulin, jos utareita menee käsin kopeloiman.
Minkähän takia eläinaktivistit eivät ole iskeneet navetoihin ja kanaloihin? Tykkäävät tietysti munista ja lihasta ja jogurtista, paitsi vegaanit, joille ruokavalio on uskonto.
Niin, minä en näe kovasti eroa korvamerkityllä lehmällä ja häkkikanalla tai tarhaminkillä.
Ei taitaisi lehmät ja kanat selvitä yksinään luontoon vapautettuina?
Minusta vegaanius on lähinnä johdonmukaista.
Aika suuri prosentti eläinaktivisteista ei syö eläintuotteita ollenkaan tai syö niitä vain vähän.
Varmaan on näin, Marikki. On tietysti myös niin, että laitosminkkikään ei selviä.
Osa eläimistähän etsiytyy luonnostaan ihmisen kumppaniksi, ja lehmät ja kanat taitavat olla niitä, jotka seuraavat ihmistä. Viime kesänä tosin oli pari hassua lehmää, jotka metsittyivät karattuaan, ja omistajalla oli vaikeuksia saada ne kiinni. Muistaakseni palasivat vasta syksyn kylmissä lämpimään navettaan.
Tänään oli Hesarissa juttu eläinten keski-iästä otsikolla Lihan lyhyt elämä. Lehmän ikä ennen teurastusta on vain 4 vuotta, ja nasupossun 1½. Ja me suremme koirien lemmikittämistä lihapullia syöden.
Syödäänhän koiriakin.
Otin kerran Kärkölässä puheeksi paikkakunnan suuret navetat ja olin ihmettelevinäni, missä lehmät. Minua valistettiin, että ne ovat sisällä kesät talvet. Lehmäthän muodostavat tuotantolinjoja ja on parempi, etteivät yksiköt lähde vaeltelemaan hygieenisistä oloistaan.
EU sinänsä ei kuulu rakkauteni ja myötätuntoni piiriin, mutta jossain vaiheessa sentään tulee voimaan laki, joka velvoittaa päästämään lehmät määräajaksi ulos satelliittilaskentaan ja-valvontaan. Eihän muuten korvaläpyköitä tarvittaisi.
En muuten ajatellut tätä lehmäjuttuani miksikään tendenssijutuksi, vaan välipalaksi suurempien keskustelujen väliin. Ikään kuin tunnelmapala, vilkaisu maaseudun luontoon. Tämä lehmien kuvaamisreissu oli minulle kuitenkin lopulta aika shokki, siis shokki huomata se, miten pitkälle eläin on alistettu ihmisen ravintoketjussa.
Aina puhutaan vain tarhaeläimistä, ja tarkoitetaan sillä kettuja ja minkkejä ja kanoja. Minä kysyisin vielä enemmän rääkättyjen nasujen, vuohien ja mansikkien perään, ja tarkoitan lähinnä niiden kohtelua nahka- ja lihapalana tai kevytjogurttina jo eläessään. Koiria sentään rakastetaan.
Mutta tämä vain näin omana heräämisenäni, en tahdo tästä mitään uuvuttavaa väittelyä.
Eikös se laki ole jo voimassa, eli heinäkuusta lähtien lehmien on päästävä tietyksi ajaksi ulos? En tunne yksityiskohtia.
Se vaan, että esimerkiksi nuo lehmät olivat "ulkona"
virtsalle haisevan ison suulintapaisen talon vieressä. Löyhkä tuntui tielle asti. Maassa kasvoi hyvin lyhyt ruoho, jota eläimet eivät syöneet, vaan hamusivat omaa kuivunutta ulostettaan. Ovatko ne niin tottuneita siisteihin liukaslattiaisiin koneistettuihin navetoihin, että niiden on vaikea sopeutua enää ulos?
Sinulla on hyvin tuo maataloussanasto halussa=)
Tattista, kuulisitpa kun käytän maaseuturomanttista sanastoani. :)
Mukavintahan lehmien oli olla metsälaitumella, jossa ne saattoivat tehdä polkunsa puskien käpi ja saada hetkeksi paarmat kimpustaan. Parempi vielä, jos oli rantalaidun, lehmien kannalta. Nykyään lehmät viedään paahteiselle heinäpellolle, jossa ei ole varjon häivää eikä suojaa hyönteisiä vastaan. Vanhoja kylpyammeita on rahdattu juomasäiliöiksi piikkilankaveräjän viereen.
EU maksaa siitä, että mullikat voivat olla vapaana metsälaitumella ikään kuin perinnemaiseman hoitajina.
Ei ketään ole kielletty pitämästä lypsylehmiä miten hyvin tahansa, mutta jos haluaa tuotantoketjuun ja osalliseksi EU-tukiin ja maitonsa autolle, se voi elinkeinona käydä hankalaksi. Betonipohjaiset, koneellisesti hoidetut hehtaarinavetat -sikalat ja -kanalat ovat tätä päivää ja tulevaisuutta.
Ehkä tämän blogin lukijoista löytyy asioista paremmin tietäviä.
Minäkin olen ollut kaupunkilaiskakara, mutta ei minua ole tarvinnut viedä kotieläinpuistoon lehmää katsomaan.
Oma lapsenikin oli niin valistunut, että osasi kysyä, että miten kalat voi imettää kun niillä ei ole tissejä.
Pakko nauraa ääneen tuota kylpyammeviritystä lehmien juomakaukalona - nähty on. :))
Ja nuokin kuvaamani lehmäraukat olivat avokentällä aivan Helsinki - X-tien vierellä katkuissa ja paahteessa, vailla ainoatakaan puun suojaa.
Lehmien käytös oli erilaista kuin lapsuuteni iloisten mansikkien. Niillä oli kumma himo virtsata porukalla, kun näkivät ihmisen, siis minut siinä sähkölangan vieressä. Koko ajan joku lorotti mielenosoituksellisesti. Joko sanoin, että ne eivät osanneet syödä ruohoa maasta? Ehkä nälkä sitten opettaa.
Ne luultavasti olivat vain lypsyn jälkeen jaloittelemassa ja muuten sisäruokinnassa. Ehkä ne oli päästetty ulos pissalle. En tunne lehmien sielunelämää, mutta näkemisesi taisi laukaisi niissä jonkin ehdollisen refleksin.
Lehmät itse keksivät AIV-rehun. Havaittiin nimittäin, että ne hamusivat mielellään kuivikepehkua, jossa oli niiden omaa urinaalia.
Broileritehtaissa kanat syövät omaa ulostettaan. Ne ovat niin läpilaskuisia, että osa rehusta tulee sulamatta ulos, kuten hevosella kaurat, joten uuteen rehuun lisätään aina jonkin verran jo ruoasulatuskanavan läpäissyttä kamaa, eli ne kierrättävät omaa kakkaansa. En ole ollut näkemässä asiaa livenä mutta olen nähnyt televisiosta ohjelman, joka oli kuvattu amerikoissa. Ohjelmasta on joitakin vuosia. En tiedä, menetelläänkö edelleen näin.
Ovatkohan mustavalkoiset friisiläisiä ja ruskeavalkoiset ayshirejä? Kaipa ovat pitkän navettakauden jälkeen hämmennyksessä ruohon suhteen, eiköhän maistu kun se kunnolla kasvaa. Lehmät ovat jänniä otuksia, miten ne muuttuvat riehakkaista ja sporttisista hiehoista rauhallisiksi lehmiksi. Kuvan lehmillä ei ole sarviakaan, tekee niistä helpommin lähestyttäviä.
Välillä on kieltämättä hyvä muistuttaa itseään siitäkin minkälaisista olosuhteista kahvimaito ja liharuoka tulee, naivisti senkin unohtaa. Minulla ei ole mitään tuotantoeläinten pitoa vastaan, mutta eläimillä pitää olla eläinarvoinen elämä. Siinä suhteessa korvien rei'ittäminen on kovin pieni juttu. Ihminenkin hyötyisi eläinarvoisesta kohtelusta, ei hullun lehmän taudiltakaan olisi jos lehmän rehussa ei käytettäisi lihaa/kalaa. Järjetöntä touhua
Läpilaskuisia. :D
Ei ole naurun asia tuo broilerhommeli, mutta taidat olla aika koomikko. Ehkä ne lehmät tosiaan oli päästetty ulos pissalle, vaikka toisaalta epäilen jotain refksinlaukeamista, koska pisssiminen alkoi vasta tuijottaessani niitä.
Niin, tuo edellinen oli a-k-h:n mainiosta kommenttipläjäyksestä.
Molly, minäkin toivon vain sitä, että eläimillä olisi mahdollisimman hyvät oltavat elämänsä aikana. Vapautta, ulkoilmaa ja sellaiset pitotavat, jotka eivät aiheuta fyysistä tai psyykkistä kipua tai kuormitusta. Emme me ihmiset kai tulisi toimeen ilman lihansyöntiä ja maitotaloustuotteita?
Jos joku maalaisisäntä sattuu lukemaan
näitä juttuja niin raikaakohan nauru tuvassa=)
a-k.h sinulla sitä juttua piisaa, taisi tuo nobelkin menemään väärään osoitteeseen?
Piti vielä lisäämäni: HKI-X tie!!!
Ole nyt tarkkana ettei vaan lipsahda=)
No, tuo tie on jutussa nimetty sillä periaatteella, että kaikki tiet vievät Roomaan...
Tänä aamuna tuli hyvä ohjelma lehmistä. Eivät kuulemma ole älyn jättiläisiä, mutta muuten mukavia, kuten useimmat meistä. Ikävää vain, etä niistä on tullut eräänlaisia koneenjatkeita, kuten monista meistä. Lehmillä on kuitenkin jäljellä lajityypillinen lehmyys ja se on omalla tavallaan kommunikaatiokykyinen ihminen-nimisen luontokappaleen kanssa. Iineksen nähdessään ne pissivät. Iineksen näkemät itikat eivät syöneet, koska olivat sisäruokinnassa ja kylläisiä. Ne totutetaan vähitellen ulko-oloihin. Lehmän korvamerkin viivakoodissa on tietoa lehmästä uskomattoman paljon, enemmän kuin Kela-kortissa ihmisestä, ja elektroninen panta on mm. seurantalaite. Erityisempiä vuorokausirytmiin perustuvia ruoka-aikoja ei ole. Navetassa on koko yön hämärävalaistus ja turvan alla ruokaa, jos ei nukuta ja nälättää.
Ja kun Muurikista aika jättää, se saattaa kuolemansa jossain vaiheessa muuttua häräksi, kuohituksi sonniksi, mikä on suuri ihme.
Onpa täällä virinnyt vilkas lehmäkeskustelu. "Asiantuntijana" l. entisenä käsinlypsäjänä voin suositella jokaiselle uutta Mirja Tervon kirjaa Lehmä. Sain sen eilen ja hulvatonta asiatekstiä on ollut todella mielenkiintoista lukea. Suosittelen.
En esimerkiksi ollut kuullutkaan, että lehmänkin utareita on vilperikonsteilla muokattu näyttelyitä varten, silikonia varmaankin.
Virallisen lehmäkuvaajan temputhan on nähty TV:ssäkin, talkkia valkoisiin kohtiin, kiiltoa karvaan, föönataan hännäntupsua jne.:)
Voi että naurattaa teidän juttunne. :D Lehmästä sonni.
Ja silikonia lehmänkin tisseihin.. Noh, luotamme ent. käsinlypsäjään, hän tietää mistä puhuu, etenkin kun vahvistaa tietämystään kirjaviisaudella.
Minäkin olen päässyt hipelöimään utareita ja kokeilemaan käsin lypsyä. Eihän siitä mitään tullut, kun suihku osui omiin sääriin.. :)
Ja minut lehmä puski kuravelliin, kun joku narrasi rapsuttamaan sen päälakea. Kyllä se sai potkittua ämpärinkin kumoon, sillä lehmä pstyy potkimaan paitsi eteenpäin ja taaksepäin myös sivuilleen.
Nyt kun otit lehmäkirjan puheeksi, tuli mieleeni, että minullahan on kirjahyllyssäni Lauri Paloheimon "Kotieläintiedon perusteita, toinen perinpohjin uusittu painos teoksesta Kotieläinoppi". Opus on vuodelta 1947. Etköhän pidä lehmäpärettä vielä viikon, jotta pääsemme varsinaiseen asiaan." Kirjassa on kuva maailman parhaasta lehmästä, lyhytsarvirotuisesta Melbasta, joka on tuottanut 365 päivässä 732 kg maitorasvaa. Helsingissä on saman niminen ravintola. Oeskoon tuo maetojuottola.
Kyllä sopiikin vähän pröystäillä, jos omistaa perinpohjin uusitun painoksen lehmätietämyksen alalta.
Omasta hyllystäni löytyy Emännän tietokirjasarja vuodelta 1939. Siinä on tietoa mm. siitä, mihin aikaan päivästä lypsää rasvaisinta maitoa.
Lisäksi minulla on pistämätöntä tietoa maatalouden kentältä vuodelta 1940, Pellervon kalenteri, johon muuan Wäinö Satokangas Kydöltä on korkeimman omakätisesti tehnyt kosmoskynällä muistiinpanot maatalon tapahtumista ja kylän sankarivainajien runsaista hautajaisista, käen ensi kukunnasta, säästä. Runsaiden astutusmerkintöjen (Wäinöllä tuntui olleen viriili sonni) joukossa tammikuun viimeisenä päivänä on merkinnät: Mattila vei pahnoja, Venäläiset pudottivat 16 pommia kirkonkylään, Uudentalon lehmä ast. uusinta 15:-, evakko lehmä -).
Tämä kalenteri on varsin inspiroiva, saatan palata siihen päreessäni.
Emännän tietokirjaa on jonkin verran liikkeellä ja se on kysyttyä tavaraa. Kotiruokaa-kirjaa eri vuosilta liikkuu myös, mutta ei niin paljon. Emännän tietokirja on varsinainen aarreaitta. En omista sitä - kai sen takia, että en ole emännyyteen suuntautunut, mutta olen divareissa ja kirppareilla sitä selannut.
Kyllä on, sitä on liikkeellä mielestäni hyvinkin runsaasti, sillä törmään siihen joka kesä jollakin kirpparilla.
Sen sijaan runokirjoja - siis vanhoja - ei tahdo löytää mistään lukuunottamatta Saima Harmajan ja Yrjö Jylhän koottuja, jotka tulevat eteeni monesti kesässä, kun kierrän kirppareita ja vähän pienempiä kirjamyymälöitä.
Tosin viime kesänä löysin muutamia runohelmiä eräältä isolta kirppikseltä.
Voe tokkiinsa! Lopettakkoo jo, mie en kestä ennää nauramatta?
Tuo a-k.h on aika hulvaton. Toivottavasti ei saa paineita tästä kehumisesta.
Lähetä kommentti
<< Home