5.5.06

Päivä kirkas, auki linnunlauluun ovi*

Olen viime päivinä irtautunut aika tavallakin bloggaamisesta. Outoa sinänsä, sillä talven ajan se oli minulle omista tekemisistäni ehkä jopa tärkeintä. Nyt huomaan, etten edes katso tilastoja päivittäin, enkä murehdi notkahduksia. Lukijoita kuitenkin vielä riittää, samaten vilkasta keskustelua on käyty kommenttilaatikoissa.

Sain jopa kritiikkini kohteen Osku Pajamäen liikkeelle, jonkalaiseen vuorovaikutukseen oikeastaan pyrinkin. Keskustelussa on peräti 52 hyvää kommenttia, omani mukaanlukien - joskaan en arvioi tietenkään omiani hyviksi. Hieman huvitttaa, että Osku Pajamäki on uusimmassa kuvassaan kuin hellyyttä aneleva koiranpentu, anteeksipyytävän suloinen ilme silmissään. Ja se tukkakin näyttää taas tummentuneen. Niin tai näin, en sulje pois sitä, ettenkö tutustusi Pajamäen teeseihin tarkemmin, sillä oviaan ei kannata naulata mihinkään suuntaan.

Tänään pohdiskelin hieman erään Lauran maailmankuvaa. Laura vietti kaksi yötä putkassa, kun hänet pidätettiin makasiinimellakoissa. Laurasta tunnelma nuotion äärellä oli ollut kerrassaan ihana, kitaraa oli soitettu, oli laulettu. Nuotiossa hän muistaa palaneen kaksi kaapelikelaa, ja häntä oli harmittanut, kun poliisit kiusatakseen sammuttivat nuotion. Hän ei ollut viitsinyt poistua paikalta poliisien kehotuksesta, vaan oli alkanut tentata poliisien nimiä. Hän joutui jalkarautoihin poliisiautoon, ja sanoi poliiseille, että nyt häntä pelottaa. Kohta sua pelottaa vielä enemmän, olivat poliisit sanoneet Lauralle. Kännykin vietiin, joten olo putkassa oli ankeaa. Hän oli lukenut vanhoja lehtiä, syönyt perunaa ja salaattia ja hieman ulkoillut. Hänen kameransa kuvatkin kehitettiin, mikä tuntui hänestä kohtuuttomalta. En malta olla sanomatta, että eikö tämä ole extremeä parhaimmillaan?

* Toivo Laakso
(Piirros Rembrandt van Rijn)

55 Comments:

At 5/5/06 10:45, Anonymous Anonyymi said...

Luin juuri saman jutun ja näin minullekin tuli mieleeni, voi tyttö rukka. Kaltoin kohdeltiin, on se maailma niin kova, kännykin vietiin ei saanut tekstailla kokemuksiaan frendeilleen.

 
At 5/5/06 11:06, Blogger Iines said...

Niinpä, paha poliisisetä pilasi nuorten viattoman ilonpidon.

Kapinaa ja kriittistä mieltä en sinänsä lähde tuomitsemaan, sillä oikeutuksensa niilläkin on. En tuomitse tässä oikeastaan Lauraakan. Pikemmin vain kummastelen ja pohdiskelen ja mietin syitä ja motiiveja.

 
At 5/5/06 11:58, Anonymous Anonyymi said...

Taitaa olla ihan vaan se vanha juttu. Nuorella on älyä, tunmteita ja kaikenmoisia pätemisen ynnä aikaansaamisen tarpeita ja, yli kaiken muun, innostusta. Totta kai!
Kokemukset, siis laajat sellaiset puuttuvat. Siihen taas tunnetusti selitykset ja neuvot auta, aika vain.
Ja mikäpäs siinä.

Se vain ettei jäisi innostuksensa vangiksi, ettei jämähdä. Joillekin käy silleen etteivät itselleenkään voi tunnustaa muinaisia mokiansa kun ovat niihin huimina nuoruuden päivinä loistoporukoissa leimautuneet.
Jos "anarkismi" jää päälle niin siitä voi tulla oikeata sellaista ja sitten ... ?

 
At 5/5/06 12:43, Anonymous Anonyymi said...

Minä sen sijaan kyseenalaistan tilaisuudessa esiintyneiden aikuisten, nyt nuoria mellakoinnista syyttävien poliisien ja palomiesten ammattitaitoa. Muodostuiko alkoholihuuruisesta, sinänsä viattomasta biletyksestä "mellakka" vain siksi, että viranomaiset puuttuivat siihen osaamattomasta? Kysyn vaan. Blogissani.

 
At 5/5/06 13:03, Blogger a-kh said...

Suosittelen ehdottomasti Toivo Laksoa, jonka monet tekstit kulkevat myös kukkuloilla. Olen ottanut hänen viimeisen kirjansa arvosteltavakseni, mutta ans kattoo kuinka käy.
Ennen poliisit ylireagoivat, nyt kakarat, mikä ei ole viisasta sekään. Klassinen kuva poliiseista työntämässä Erkki Tuomiojaa poliisiautoon oli joksenkin farssia. Poliiseja provosoitiin varsin siististi ja putkaan ei tahtonut päästä millään. Kansalaistottelemattomuus on patologisoitunut ja tätä menoa on ruumiita tiedossa.

 
At 5/5/06 13:52, Anonymous Anonyymi said...

Käykö tässä nyt taas niin, että poliisit saa syytteen väkivaltaisesta käytöksestä ja pahoinpitelystä?
Kysyn vain?

 
At 5/5/06 14:37, Blogger Iines said...

a-k.h:lle Toivo Laaksosta vain ihasteleva kommenttini: kun luin hänen ensi säkeensä, se oli meikäläisen menoa. Siinä vasta Runoilija. Toivottavasti palaat häneen blogissasi, jos laadit arvostelua hänen teoksestaan. Itsekin varmaan siteeraan häntä jatkossa enemmänkin. Hänen aforismejaan on muuten täälläkin.

 
At 5/5/06 14:37, Blogger Iines said...

Kiintoisa blogikirjoitus aiheesta, Tiina. Kävin lukemassa ja kommentoin, ja haluan kirjoittaa tähänkin siteeraamani, ranskalaisen mellakkatutkijan, professori Sebastian Rochén kommentin: "Kyselytutkimuksessa monet niihin osallistuneet kertoivat pitävänsä tappelusta ja mellakoihin liittyvästä jännityksestä." (HS A13, 5.5.)

Olisiko se extreme kuitenkin mitään?

 
At 5/5/06 14:53, Blogger Antti Korttinen said...

Mielestäni ei ole kyse nuorista eikä poliisista. Kyse on pienestä kapinahengestä, joka on kasvamassa, kytemässä. Ihmiset ja varsinkin nuoret ovat moniin asioihin tyytymättömiä (ja aivan aiheesta), eikä tarvita kuin pari agitaattoria niin muut lähtevät mukaan. Nuo agitaattorit on aina löydettävissä helposti mutta tuota yhteistä laajaa kapinahenkiä löytyy harvemmin. Nyt sitä taas näyttäisi löytyvän.

 
At 5/5/06 15:04, Blogger Iines said...

Antti, totta haastat, ja itsekin ajattelen niin, että tämä kapinahenkihän on hitsi vieköön samanlaista uhoa kuin hippisukupolvella. Se vain, että nyt ovat toiset tekijät, uusi polvi, uudet keinot. Ja se vielä, että mikä ehkä luontuu yhden käteen, muuttuu aseeksi toisen kädessä?

 
At 5/5/06 15:14, Blogger Iines said...

Pakko lisätä vielä tuohon omaan viimeisimpään kommenttiini se, että täytyy pitää mielessä, kuka kasvatti tämän uuden anarkistipolven. Vaikka se oma lapsi juuri ei olisikaan se pahin anarkisti, niin vastuu on varmaan koko sukupolven. Olen jo kysynyt itseltäni, mikä meni vikaan, kun näille ei mikään riitä.

 
At 5/5/06 15:14, Blogger Liisa said...

Onhan sen täytynyt olla jollakin tapaa ennelta suunniteltua, koska oli polttopullotkin valmiina. Eivät ne tyhjästä hetkessä synny provosoinnin seurauksena, vai mitä?

Eikös pääministeri tässä hiljan Ranskan mellakointia arvioidessaan maininnut jotakin siihen suuntaan, ettei meillä ole nähtävissä mitään vastaavaa?

Pinnan alla kytee. Syitä kyllä yhteiskunnastamme löytyy. Tarkoituksella jätin mantramaisen etuliitteen ´hyvinvointi´ pois.

 
At 5/5/06 15:49, Blogger Iines said...

anni v, eihän Lauraa pidätetty mistään yksittäisestä teosta, vaan osana suurta tapahtumaa, joka ryöstäytyi jostain syystä käsistä - tuskinpa vaan poliisin aloitteesta. Eikö ole hyvä, että Lauran asia tutkittiin huolellisesti? Ei kai poliisin työn hoitamista voi sanoa mielivallaksi, jos poliisi puuttuu mielivaltaan?

 
At 5/5/06 17:25, Anonymous Anonyymi said...

Minä en usko pätkääkään tuohon sivustakatsomiseen ja "kadun toisella puolella olemiseen".

 
At 5/5/06 17:38, Blogger Iines said...

anni v, minusta tuntuu, että et ole nyt aivan tosissasi.

Joka tapauksessa Lauraa ei voi irrottaa tapahtumayhteydestään tyyliin:

Laura istuu nuotiolla,
kaikkien on hyvä olla,
tulee tuhma poliisi,
jalkaraudat kolisi.

Kyllä Laura on nähtävä kontekstissaan makasiinimellakassa, ja vieläpä tavallisen napsakkana ja ivallisena tyttönä, jolla oli sana hallussaan ja asenne olan takaa. Hänen käytöksensä ei millään tavoin tue oletustasi väärästä paikasta väärään aikaan, päinvastoin.

Tuosta asenteesta vielä nousee mieleen Eveliinan murhaajan sanat. Urheilutreenit olivat menneet mönkään, ja poikaa vitutti. Tämä oli kuulemma pontimena sille, että hän survoi Eveliinan saappaittensa koroilla tukehduksiin kuraojaan.

- Eli onko ihmisellä oikeus tehdä lainvastaisia tekoja, jos vituttaa vaikka poliisien käytös? Onko vitutus siis hyväksyttävä syy? Tähän suuntaanhan mellakoijien puolustajat nyt yrittävät kääntää tätä juttua.

 
At 5/5/06 18:31, Blogger a-kh said...

Kannattaa käydä tässä asiassa Mirva Haltian plogilla http://haltia.blogspot.com. Hän on mukana pääkaupungin kunnallispolitiikassa (ei valtuutettu, mutta lautakunnassa)ja seuraan sen takia hänen blogiaan, varsinkin, koska hänen kirjoituksensa ovat asiallisia.

 
At 5/5/06 19:17, Blogger Iines said...

Olipa hyvä linkki! Luin tarkoin nuo prekariaatti-ohjelmat ja jutut. Ällistyttävää! Prekariaattihan on juuri se ihmistyyppi, jonka etiikan ja moraalin perään olen koko blogihistoriani kysellyt. Juuri se tyyppi, joka linnottautuisi hyvinvointiin sen kummemmin leipänsä eteen ponnistelematta.

- Mielenkiintoista muuten, että en pääse enää tuohon Mirva Haltian blogin sivulla olevaan ensimmäiseen prekariaattilinkkiin, jossa kuvattiin prekariaatin tuntomerkkejä! Onkohan sivut poistettu vai tekninen häiriö?

 
At 5/5/06 19:57, Anonymous Anonyymi said...

Onko niitä polttopulloja näytetty? Luulisi todisteita säilytettävän jossain? Kuulin huhun, että kysymyksessä olisi ollut paikalla esiintyneen tulennielijän eväät.

 
At 5/5/06 20:20, Blogger Iines said...

Se, että todisteita ei näytetä medialle, ei kai ole merkki siitä että niitä ei ole.

En ole siitäkään varma, että polttopullojen olemassolo on kynnyskysymys. Minua ainakin huolestuttaa polttopulloja enemmän prekariaattiliikkeen etiikaton ja moraaliton sisältö.

 
At 5/5/06 20:22, Blogger Iines said...

Niin, ja siellä makasiineillahan palaa paraikaa taas..

 
At 5/5/06 20:25, Anonymous Anonyymi said...

Se, että todisteita ei näytetä medialle, ei kai ole merkki siitä että niitä ei ole.

Näytettiinhän Irakin joukkotuhoaseetkin medialle, vaikka niitä ei ollut. Älä nyt ala pelaamaan Oskun pussiin.

 
At 5/5/06 20:49, Blogger Iines said...

No jaa, kenties katsomme ensin, millä tämä nyt palava tulipalo sytytettiin.

Taidat puolustaa noita pikku anarkisteja, jotka ensin "suojelevat" taloa, sitten polttavat kostoksi. Loogista meininkiä?

 
At 5/5/06 21:03, Anonymous Anonyymi said...

Älä iines höpötä. Ihailemasi Mirva Haltia on Oskun kaveri, stadilainen demarinuori ja makasiinit on sytytetty iltapäivälehdillä. Yritä nyt vähän jotain mediakritiikkiä itsekin, tai lakkaan tilaamasta sua.

 
At 5/5/06 22:40, Blogger Eufemia said...

Prekariaattihan on juuri se ihmistyyppi, jonka etiikan ja moraalin perään olen koko blogihistoriani kysellyt. Juuri se tyyppi, joka linnottautuisi hyvinvointiin sen kummemmin leipänsä eteen ponnistelematta.

No jaa ... prekariaatti eli tilapäistö on sitä väkeä, jonka työelämä on pätkiä, toimeksiantoja, freelancekeikkoja, välillä hirveää kiirettä, välillä työttömyyttä, ei koskaan varmuutta siitä, miltä työtilanne näyttää vuoden päästä. Toisin sanoen sitä väkeä, ja meitä on paljon, joka on jo täysin sopeutunut siihen, ettei mitään sen pysyvämpää työuralla tule koskaan vastaan tulemaankaan.

Koska palveluksia on myytävä koko ajan, tilapäistöön kuuluva kouluttaa itseään jatkuvasti. Sis itse, vakityöpaikkaisia ihmisiähän kouluttaa tarpeen tullen työnantaja. Tilapäistöä palkatessaan työnantaja voi valita sen, joka on pitänyt osaamisensa parhaiten ajan tasalla, sopeutuvimman, nopeimman hoksaajan.

Puhe perustulosta liittyy tähän: Prekariaattiin kuuluvan työura on jatkuvaa uuden sopimuksen metsästämistä, myös edellisen projektin tai pätkän aikana. Työnantaja on ulkoistanut ammattitaiden ajantasaistamisen työntekijän itsensä hoidettavaksi. Työntekijä alkaa olla aika väsynyt, sillä kaiken muun stressin lisäksi pitää stressata siitä, että jos joku tauko kahden projektin välillä venähtää vähän pidemmäksi, niin vaikka sen ajan tietysti käyttää tulevien työnantajien hyväksi, eli silloin opettelee uusia tarpeellisia taitoja (ihan totta, minä esim. juuri nyt opiskelen saksaa), niin rahaa ei tule mistään. Tauot ovat usein sen verran lyhyitä, ettei työttömyyskorvausta saa. Työpätkien välin venyessä tippuu siis toimeentulotuen varaan.

Ja ei, ihan oikeasti ei: olisi aivan mieletöntä lähteä etsimään jotain siivousjobia sen tauon ajaksi. Se veisi aikaa, joka on hyvä käyttää omien taitojensa ajantasaistamiseen, kaikenlaisiin meritoiviin mutta palkattomii projekteihin osallistumiseen yms., millä saa taas kohta seuraavan koulutusta vastaavan työpätkän. Prekariaatin edustaja marssii siis sossun luukulle, täyttää lukemattomia kaavakkeita, odottelee epämääräisiä aikoja, saa toimeentulotukea kuukauden tai kaksi, ja on sitten taas 10 kuukautta ylityöllistetty.

Miltä ajatus perustulosta kuulostaa tämän kuvauksen valossa? Ja oletko tosiaan sitä mieltä, ettei tämä ole leivän eteen ponnistelemista?

 
At 5/5/06 23:04, Blogger a-kh said...

Olen suurimman osan työurastani ollut freelanceri, joka ei ole ihan sama asia kuin pätkätyöläisyys sanan ankarimmassa merkityksessä, mutta sitä en ymmärrä, mitä yhteistä on pätkätyöläisillä ja VR:n makasiineilla tapahtuvalla vandalismilla. Sitä on ihan turha selittää pätkätyöläisten ongelmilla. Rillipäisen tytöntyllerön söpötykset televisiossa naurattaisivat pätkätyöläisten naurismaiden aidanseipäitäkin.

 
At 5/5/06 23:18, Anonymous Anonyymi said...

Rillipäisen tytöntyllerön söpötykset televisiossa naurattaisivat pätkätyöläisten naurismaiden aidanseipäitäkin.

Niin ne naurattavatkin. Vielä enemmän naurattaa se, että joku hullu uskoo hänen leikkineen tulitikuilla.

 
At 5/5/06 23:23, Blogger Eufemia said...

Minulla ei ole televisiota enkä ole Suomessa, en siis tiedä tytöntyllerön söpötyksistä - kommentoin vain Iineksen käsitystä siitä, mitä prekariaatilla tarkoitetaan.

 
At 6/5/06 00:11, Blogger Iines said...

Käsitykseni prekariaatista pohjautuu heidän omaan julistukseensa, jonka luin Mirva Haltian sivujen linkin kautta. Nyt huomaan noita sivuja hiukan muunnellun, kun ne olivat jonkin aikaa kiinni juuri äsken. Mutta näin siellä mm. sanotaan prekariaatista:

"Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta siten on riistetty sosiaaliset perusoikeudet kuten äitiysetuudet, sairausloma tai palkattujen lomien ylellisyys. Me olemme vuokrattavissa vaadittaessa, tavoitettavissa kutsuttaessa, riistettävissä kun halutaan ja pois potkittavissa mielen oikusta. Me olemme prekariaatti."

"Vaatimus perustulosta vailla ehtoja, perustulosta, joka on irrotettu työstä ja joka antaa valinnan vapauden työn, koulutuksen ja asuinpaikan suhteen on kaikkia maailman prekaareja yhdistävä vaatimus.

"Taattu perustulo on vapautumista pelosta, jonka avulla valta hallitsee yhteiskuntaa."

"Uuden työn sanakirja on prekariaatin manifesti, joka taistelee uuden työvoiman rinnalla."

Tuntuu hieman irvokkaalta, että järjestäytyneet prekariaait yrittävät ratsastaa järjestäytymättömien ja prekariaatista mitään tietämättömien pätkätyöläisten selässä kaikille yhteiseen perustuloon työpanoksesta riippumatta. - Pätkätyöläisyys sinänsä on asia, joka ei ole millään tasolla hyväksyttävissä, jos ja kun työtä alalla on.

 
At 6/5/06 00:27, Blogger Eufemia said...

Tuntuu hieman irvokkaalta, että järjestäytyneet prekariaait yrittävät ratsastaa järjestäytymättömien ja prekariaatista mitään tietämättömien pätkätyöläisten selässä kaikille yhteiseen perustuloon työpanoksesta riippumatta.

Samaan tapaanhan "kaikkien maiden työläiset" ovat ennenkin tehneet. Lisäksi: sosiaaliturvahan meillä on jo, eikä toimeentulotuen saamiseen vaadita työpanosta. Perustulo on yritys korvata toimeentulotukijärjestelmä jollain sellaisella, joka sopii paremmin yhteen nykymaailman työtilanteen kanssa. Se on mielestäni realistisempi ratkaisu kuin yritys saada pätkätyöläisyys katoamaan.

 
At 6/5/06 00:40, Blogger Iines said...

Samaan tapaanhan "kaikkien maiden työläiset" ovat ennenkin tehneet.

Eivät suinkaan. Työläiset eivät käyttäneet toisia työläisiä hyväkseen vaatiessaan koko yhteiskuntaluokalleen työstä korvauksen. Prekariaatti ratsastaa pätkätyöläisillä vaatiessaan korvauksen siitä, että työtä ei tarvitse tehdä.

Valtaosa pätkätyöläisistä voi mitä luultavimmin haluta jatkuvaa työtä eikä perustuloa ilman työtä. Voimavarat voidaan hyvin suunnata pätkätöitten pitkäkestoistamiseen eikä tyhjästä maksamiseen. Kumpikohan tulisi yhteiskunnalle edullisemmaksi?

 
At 6/5/06 01:03, Blogger Eufemia said...

Prekariaatti ratsastaa pätkätyöläisillä vaatiessaan korvauksen siitä, että työtä ei tarvitse tehdä.

Kuinka niin? Eihän työtä nytkään tarvitse tehdä, meillä on minimitoimeentuloturva. Järjestelmä vain on hyvin raskas ja soveltuu huonosti tilanteeseen, jossa iso joukko ihmisiä elää. Perustulo merkitsisi sitä, että kun pätkäputkeen osuu tauko, se ei tarkoita laskujen maksun viivästymistä, neuvottelua vuokraisännän kanssa yms. mukavaa kun odotellaan sitä toimeentulotukipäätöstä. Minusta perustulo on hyvä ajatus, mutta tosiaan, se saa olla pieni. En usko, että pelkästään sen varassa eläisi pysyvästi yhtään sen useampi ihminen kuin nyt elää toimeentulotuella.

Valtaosa pätkätyöläisistä voi mitä luultavimmin haluta jatkuvaa työtä eikä perustuloa ilman työtä.

Totta. Ja kun sitä ei kaikista lupauksista huolimatta järjesty, he elävät jatkuvassa epävarmuudessa.

Voimavarat voidaan hyvin suunnata pätkätöitten pitkäkestoistamiseen eikä tyhjästä maksamiseen. Kumpikohan tulisi yhteiskunnalle edullisemmaksi?

Kuten sanottu, tyhjästä maksetaan jo. Ja pätkätöistä eroon pääseminen taas - epätodennäköisehköä kun yhä useammista töistä kilpailevat työläiset joka puolella maailmaa, ja yhä useampi työntantaja hyötyy tuosta kilpailuasetelmasta. Hmm, lähetin juuri kustantamolle, yhdelle työnantajistani, suomennoskäsiksen, jossa kumma kyllä käsitellään juuri tätä aihepiiriä. Ja istun berliiniläisessä verkkokahvilassa, ulkona tuoksuvat lehmukset.

 
At 6/5/06 01:14, Blogger a-kh said...

Jotta tosiaan ei menisi aivan absurdiksi, on syytä pitää erillään pätkätyöläisten ongemat ja makasiinivandalistien ongelmat. Eiköhän joku vielä keksi julistaa, että kaikkien maiden prekariaatit liittykää yhteen. Luulen, että eniten hämmentyneitä ovat pätkätyöläiset itse. Prekarismi kuulostaa niin ihanasti proletarismilta. Minkähän takia Harakan haastateltavana tässä kysymyksessä oli vihreiden edustaja. Aamusella ilmestyvä iltapäivälehdistö teki taas kerran vanhaset ja pilvenveikot siitä vain riemastuivat.

 
At 6/5/06 01:30, Blogger Eufemia said...

Juu, ei kannata sekoittaa asioita toisiinsa aivan lööppien ohjaamana. "Prekariaatti" ei ole makasiinivandalistien keksimä sana:
http://en.wikipedia.org/wiki/Precarity

 
At 6/5/06 07:59, Anonymous Anonyymi said...

Minkähän takia Harakan haastateltavana tässä kysymyksessä oli vihreiden edustaja.

Tietenkin siksi, että juuri vihreät Osmo Soininvaaran johdolla ottivat perustulon (silloin kansalaispalkka) ajamisen ohjelmaansa 1980-luvun alussa.

Vasemmisto vastusti ajatusta, koska työn (osallistuminen yhteiskunnalliseen tuotantoon) nähtiin keskeisesti määrittelevän kansalaisen arvon ihmisenä.

 
At 6/5/06 08:01, Blogger Iines said...

Kyllä minä Wikipediankin prekariaatit toki olen tutkinut ja huomannut historiallisen taustan.

Tässä koko mellakkajupakassa ja eilisiltaisessa makasiinien räjähdysmäisessä tuhopoltossa näkyy hyvin se, miten sinänsä hyvä asia menee persiilleen, kun se hoidetaan väärällä tavalla.

 
At 6/5/06 08:08, Blogger Iines said...

Tässä keskustelussa on jäänyt monia kysymyksiä vastaamatta, ja on yritetty suunnata huomiota asioihin, jotka vaatisivat oman keskustelunsa.

Mielestäni ei ole vielä tullut minkäänlaisa arvioita siitä, mitkä ovat olleet mellakoiden motiivit ja mitä Laura todella ajattelee.
Laurahan ei puhunut mitään perustulosta eikä pätkätöistä, harmitteli vain mukavan nuotioillan keskeyttämistä. Viittaan tässä professori Sebastian Rochén tutkimustuloksiin siitä, että mellakoihin osallistujat pitivät tappelua ja mellakointia kivana ja jännänä.

Mitä niihin polttopulloihin tulee, niin mikä mahtoi paukkua niin kovasti eilisessä tuhopoltossa?

 
At 6/5/06 08:48, Anonymous Anonyymi said...

Laurahan ei puhunut mitään perustulosta eikä pätkätöistä, harmitteli vain mukavan nuotioillan keskeyttämistä.

Onko sinun vaikea uskoa, että Laura puhuu totta? Minkä takia Lauran pitäisi puhua perustulosta ja pätkätöistä jouduttuaan vappuyönä putkaan luvattoman nuotion ääreltä?

 
At 6/5/06 08:55, Blogger Iines said...

No just, tuota tarkoitan. Miksi tähän keskusteluun pitää sotkea pätkätyöt ja perustulot?

Miksi ei pohdita Lauran maailmankuvaa, juuri sitä, että hän todella on tosissaan, kun harmittelee kaapelikelanuotion sammuttamista, poliisisedän kiusantekoa, poliisisedän tuhmuutta kun se ei kerro hänelle nimeään, kännynsä takavarikointia, kamerakuviensa kehittämistä, vaatimatonta perunasalaattiputka-ateriaansa? Miksi ei pohdita juuri sitä, että Laura on viaton eikä näe kuin osan, sen kapean sektorin, jolla hön kulloinkin on.

 
At 6/5/06 09:07, Anonymous Anonyymi said...

Miksi tähän keskusteluun pitää sotkea pätkätyöt ja perustulot?

En ymmärrä ollenkaan, miksi olet niin tehnyt.

 
At 6/5/06 11:48, Blogger Antti Korttinen said...

Iines, tunnut esittävän, että Laura on hieman naiivi tyttöjen, joka vain tykkää pitää hauskaa. No se ei käy Suomessa, jossa kriittisyys, syvällisyys ja melankolia kuuluvat siihen fundamentaaliseen suomalaisuuteen, joka on vallalla. (Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme syvällisiä tai kriittisä: riittää, kun se näyttää siltä.)

Ja on kai osittain hyväkin, ettemme hyväksyä ns. aivotonta massaa, jota sitten jotkut agitaattorit voisivat ohjata nuotiolta toiselle. Me (ne joilla on valta) vaativat Lauralta vastuullista käyttäytymistä, johon kuuluu nuotion sammuttaminen ja raportointi poliisille, jonka jälkeen hänen tulee odottaa ja noudattaa poliisin ohjeita - mitään velttoilua ei sallita! (Ja tässä kyllä ymmärrän poliisia, kun tilanne oli se mikä se oli.)

 
At 6/5/06 13:46, Blogger a-kh said...

Olen joskus järjestellyt mielenosoituksia tai muuten osallistunut niihin. Ne olivat kurinalaisia, vaikka jotkut olisivat halunneet mallia Saksasta ja Ranskasta. Olipa muuan Wolf kutsuttu Länsi-Saksasta. Hän halusi näyttää, miten vallataan Helsingissä Länsi-Saksan kaupallinen edustusto. Kiinnostunutta porukkaa oli paikalla ehkä puolentoista sataa. Wolf antoi merkin, että nyt, ja lähti juoksemaan, mutta pysähtyi, koska kukaan ei seurannut. Olin paikalla lehdistön edustajana.
Helsingissä pyöri siihen aikan Eikan pumppu, nuorisoporukka, joka sai nimensä siitä, että se kokoontui Espalla Eino Leinon patsaalla. Pourkka oli varsin heterogeeninen. Yritimme sopeuttaa sen mukaan järjestäytyneeseen mielenosoitustoimintaan Vietnamin sotaa vastaan, mutta mieluummin se tappeli kulmilla. Tänä päivänä tämä irtonainen nuorisoaines olisi ollut mielellään lämmittelemässä makasiineilla. Vanhankin valtaamisen kärkijoukkoon tarvittiin ei-akateemisia riemuanarkisteja avaamaan ovet ja ikkunat. Arvo Salo lähti nyreissään pois ja viisasteli jälkipuheissaan, että mitä järkeä oli siinä, että ylioppilaat valtasivat oman talonsa. Silloin oli yhteiskunnassa vallitseva vuoropuhelu sellaista ja presidentti Kekkonenkin osallistui siihen, rakentavasti tai lamauttavasti. Pres. T. Halonenkin voisi "mielipidejohtajana" ilmaista käsityksensä makasiinitapahtumista, koska ei ole enää yhtään edustajakautta voitettavana.
Tänään järjestetään Kuopiossa mielenosoitus kannabiksen vapauttamiseksi, joten pilvenveikkoja on täälläkin liikkeellä. Toivottavasti eivät polta paikkoja, vaan tyytyvät savustamaan itseään.

 
At 6/5/06 16:26, Blogger Iines said...

iines: Miksi tähän keskusteluun pitää sotkea pätkätyöt ja perustulot?

jtb: En ymmärrä ollenkaan, miksi olet niin tehnyt.

Nyt syytät väärää puuta. Eufemiahan pätkätyöt ja perustulot toi tähän keskusteluun pitkässä puheenvuorossaan yllä.

Antti Korttinen, kuva Laurasta on Helsingin Sanomien lehtijutun mukainen, minulla on sen luonnissa melko pieni referoiva osuus.

Kyse on Lauran käyttäytymisestä, jonka motiiveja kyselen. Kyse ei ole tuomitsemisesta, hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

 
At 6/5/06 16:53, Anonymous Anonyymi said...

Iltainekin oli pientä hauskanpitoa, vai!

 
At 6/5/06 17:12, Anonymous Anonyymi said...

Nyt syytät väärää puuta. Eufemiahan pätkätyöt ja perustulot toi tähän keskusteluun pitkässä puheenvuorossaan yllä.

Niinkö? Sitten varmaan muistan ihan väärin kuka sen prekariteetin moraaleineen tähän keskusteluun toi. Taidanpa skrollata ylös.

 
At 6/5/06 17:35, Blogger Iines said...

Mutta minä en tuonut tähän keskusteluun pätkätöitä enkä perustuloa, vaikka skrollaisit ulos ruudulta.

Olennaisempaa on nyt lakata jankkaamasta ja suunnata huomio vaikka siihen, miksi nämä laurat ja laurit kävivät palokuntalaisten kimppuun. Palomiehethän ovat elämää suojelevia, pelastavia henkilöitä. Vai onko tällaisen ihmettely fundamentalismia?

 
At 6/5/06 19:07, Anonymous Anonyymi said...

Keskustelin tässä juuri ystäväni, joka on helsinkiläinen paloesimies, kanssa ja hän kyllä sanoi, ettei palomiesten kimppuun käyty. Suuta sen sijaan oli soitettu ja paloautojen perään heitetty kiviä. Luotan hänen tietoihinsa enemmän kuin sinun.

 
At 6/5/06 19:38, Blogger Iines said...

Voit luottaa ystävääsi, se on ok, ethän tunne minua. Niin minäkin tekisin.

Minulla on edessäni Helsingin pelastuslaitoksen palomestari Sandy Nymanin, 57, kirjalliset merkinnät vappuyön tapahtumista. Tässä muutama poiminta:

"Siellä heiteltiin hiekkaa palomiesten päälle, käytiin kiinni ja haukuttiin natseiksi. 'Lyö mua natsi', sanottiin. Nuoret tarttuivat myös palopumppuihin ja yrittivät repiä letkuja sivuun."

"Minun mielestäni on aivan järkyttävää, että käydään kiinni."

"Silloin ajattelin, että jotain outoa tässä täytyy olla. Palolaitoshan on täysin humanitaarinen organisaatio, joka yrittää auttaa ihmisiä. Koskaan ennen ei tällaista ole ollut."

"Me ollaan aina saatu hoitaa rauhassa taparikollisia, huumemiehiä ja vaikka ketä. Mutta nyt tämä kakaralauma hyökkäsi kimppuun."

"Me näimme, kun se (nestekaasupullo) paloi. - - palomies kävi sulkemassa venttiilin ja nouti sen pois. Rutiinityö meille."

(IS, Plussa-liitteen päiväkirjamerkinnät 6.5.)

 
At 6/5/06 19:59, Anonymous Anonyymi said...

No niin, Sandy sen sanoo: Kimppuun ei käyty. Minun tietolähteeni kertoo, että paikalla olleilla paloesimiehillä oli kova työ hillitä miehistöä vastaamasta humalaisten provosointiin.

 
At 6/5/06 20:18, Blogger Iines said...

Sandyhan sanoo, että käytiin kiinni.

 
At 6/5/06 23:15, Blogger Antti Korttinen said...

Hyvä Iines, olet oikeilla jäljillä, kun pohdit Lauran ja muiden motiiveja (josta juuri kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut).

Minä olen sitä mieltä, ettei Laura eikä kukaan muukaan paikalla ollut ole aivoton. Päinvastoin tempaus oli ovelasti ja järkevästi toteutettu: juuri makasiinien polttaminen (sitten lopulta) oli se viesti, jolla saa äänensä kuuluviin. Uskon jopa, että näillä nuorilla on jotain sanottavaa, ja nyt tai varsin pian on pakko kuunnella heitä.

Eikö pikemminkin outoa, että tämän kaiken hyvinvoinnin keskellä Nokia-Suomessa nuorten täytyy tarttua väkivaltaan? Se ei tunnu huolettavan ketään. (Palomiehet nyt kuitenkin ovat karskia porukkaa.)

 
At 7/5/06 00:27, Blogger a-kh said...

Ei ole syytä heitäytyä hurmioon eikä ruveta dramatisoimaan. Asialliset asiat hoidetaan asiallisesti. Hyvää yötä!

 
At 7/5/06 00:28, Anonymous Anonyymi said...

Mietipä, Antti uudestaan, eiköhän vaan ollut paikalla aika monta aivotonta, joukossa joku ihan sekopääkin varmaan.

Useimmat pentuja - pitivät hauskaa vakavan asian varjolla. Joukossa, ehkä enempi katsojien joukossa, muuten vaan uteliaita ja sitten joku "idealisti" ja silleen. O.K.

Mutta yksi juttu. Satun olemaan yhden palomiehen isä ja tiedän pikkuisen näistä. Karskit miehet ovat ovat ihan tavallisia kavereita, aika herkkiäkin joskus.
Homma on pelastustyötä, joskus itsensä peliin panemalla. Ei ole aina leikkiä tuo savun seassa toimiminen.
Sitten tommoinen kohtelu! Se loukkaa. Sama on poliisin kohdalla, ihmisiä nekin ovat.

Iinekselle. Jos sitä ihminen mielessänsä kapinoi ja kritikoi ja sanookin sen niin näin pitää olla.
Mutta! Kapina-sanalla on se toinen merkitys eikä se ole vaaraton. 1918 tai Lapua. "Viattomista" rähjäämisistä nekin sai alkunsa. Jälkimmäinen, Lapua siis, loppui alkuunsa kun oli tiukka pressa ja onneksi taitaa olla nytkin mutta sittenkään ei pidä koetella kepillä keväisiä jäitä.

Lauralle onnea matkaan!

 
At 7/5/06 00:53, Blogger a-kh said...

Sanoin jo hyvää yötä, mutta kun tuli mainospätkä, niin toteasin vielä, että olen yleisesti ottaen samaa mieltä Anonymuksen kanssa, mutta rohkenisin väittää, ettei kansalaissota eikä lapuanliikekään alkanut viattomista rähinöistä, eikä ensimmäinen maailmansotakaan pelkästään siitä, että muuan ukko kipattiin ikkunasta pihalle.

 
At 7/5/06 09:39, Blogger Iines said...

Tulipa tästä kaiken kaikkiaan hyvä keskustelu. Kiitoksia vaan kaikille lauantaiyöllisistä asiallisista kommenteistanne!

Laura ei ole mielestäni suinkaan aivoton. Olen nähnyt lukuisia lauroja opetustyössäni viime vuosina. Heillä on sana hallussaan, heillä on rutkasti itseluottamusta eikä häpeäntunteita ollenkaan, kuten esimerkiksi itselläni on aina ollut liiankin kanssa.

Ajattelen niin, että ihmiselle on luontaista tuntea myös häpeää, koska se kasvattaa hänen inhimillisyyttään. Ihmisen on hyvä tuntea myös pienuutensa, ja ihmiselle on hyvä myös nöyrtyä. Tämä ei sulje pois tervettä iloista itseluottamusta, vaan kulkee sen kanssa rinnakkain.

En tarkoita siis sitä, että näissä nöyryydentunnoissa pitää rypeä ja pitää olla esimerkiksi virkavallan edessä kuin kusi sukassa ja antaa nöyryyttää itseään. Ei toki, puolensa täytyy pitää ja taistellakin täytyy, kun sen aika on. Tarkoitan sitä, että ne eivät saisi puuttua ihmiseltä, koska ne ovat ominaisia tälle homo sapiens -lajille. Tunneasteikko ei voi muodostua vain itsevarmoista positiivisista tunnevivahteista.

Kun ihminen, jolta puuttuvat nämä syvästi inhimilliset tunneominaisuudet, nousee kapinaan, jälki on voi olla rumaa.

Olen kysymässä oikeastaan sitä, minkälaisesta maaperästä kasvaa ihminen, joka ei tunne häpeää eikä nöyryyttä kaiken olevaisen edessä.

 
At 7/5/06 22:20, Anonymous Anonyymi said...

a-k.h:lle. Olet tietysti oikeassa. Kapinoilla kuin muillakin ilmiöillä on juurensa ja historiansa, selväse.
Mitä tarkoitin on, että immeiset tuntuvat aika helposti joutuvan silmukkaan jossa vauhti kiihtyy ettei enää uskalleta jarruttaa ...jne

Enkä tarkoittanut, että nyt oltaisiin lähellä jotain kapinaan johtavaa, on vain hyvä pitää mielessä meidän jotka emme itse niitä aikoja ole kokeneet. (En voi olla viittaamatta Wolf Halstin muistelmiin.)
Yötä! Hannu

 

Lähetä kommentti

<< Home