24.4.06

Hulluja

Teenpä kerrankin yöpostauksen. Yleensä kirjoitan aina aamulla, mutta on kai välillä hyvä poiketa rutiineista. Tosin täytyy sanoa, että silmät lupsahtelevat jo hiukan, kun istuin äsken television vierellä katsomassa Auli Mantilan elokuvaa Neitoperho, jossa Leea Kleemola teki loistavan tulkinnan hullusta tytöstä. Vai saako ihmistä sanoa hulluksi?

Minusta hullussa on jotain positiivistakin sävyä, jotain sellaista kylähullu-säväystä, samoin kuin sanassa kajahtanut, josta pidän kovasti. Pöpikin on aika kiva ja tavallaan ihmisen poikkeavan tilan salliva. Mielenterveysongelmainen tai mielisairas tai persoonallisuushäiriöinen tai skitsofreenikko tai psykopaatti pyrkii tarkempaan luokitteluun, ja on sanana aika mauton ja kylmä. Monet entisajan kylähullut olisivat varmaan nykyaikana jotain näistä, lisättyinä vielä termeillä homo, lesbo ja transvestiitti tai väärä sukupuoli.

Muistan lapsuudestani pari hullua. Yksi oli Piikki-Väinö eli Markka-Väinö, joka kulki kumarassa etsien lantteja kadulta. Hän asui vanhainkodissa, ja nyt kun mietin häntä havaitsen, että en nähnyt häntä koskaan suoraselkäisenä. Ehkä hänen selkänsä oli taipunut koukulle pysyvästi, ja hän tavallaan sijaistoimintona koukkuselälleen kehitteli kolikonetsinnän saadakseen puheen kääntymään lantteihin, pois selästään? Tai ehkä ihmiset vain sanoivat hänen etsivän lantteja, koska hän kulki koukussa kyntäen ojanpohjia ja aitovieriä.

Toinen hullu oli Poika-Saima, nainen, joka pukeutui miesten vaatteisiin, siis oikein miehen pukuun, sepaluksella varustettuna - me lapset näimme sen. Hänellä kasvoi viikset ylähuulessa, mutta hän oli nainen ja poltti tupakkia kuin mies, pilliklubia puuholkin päässä. Kolmas hullu oli muuan sukulaiseni, äitini pikkuserkku, mitä en häpeä sanoa, koska joka suvusta löytyy omat hullunsa. Hän oli muuan Elli, joka myös pukeutui housupukuun, vaikka naisilla siihen aikaan oli aina hame päällään. Hänelläkin kasvoi partaa ylähuulen päällä, ja hänen äänensä oli normaalia matalampi. Hän oli kielten filosofian maisteri ja antoi yksityistunteja koululaisille henkensä pitimiksi. Säännölliseen työhön hän ei pystynyt levottomuutensa takia, vaan kulki pitkin vanhan kaupungin mukulakivikatuja ja seurusteli vain miesten kanssa. Pahaksi onnekseen hän sortui varastamaan rahaa oppilailtaan, eteisessä olevien takkien taskuista sillä aikaa, kun pani heidät huoneeseensa tekemään kirjallisia harjoituksia. Muistan, että hänen ennenkuulumattomista varkauksistaan oli pieni lehtiuutinen isossa lehdessä, ja taisipa hänellä olla muitakin kavalluksia kontollaan. Samaan aikaan kun itse opiskelin, tämä Elli väsäsi tohtorinväitöskirjaa samassa yliopistossa vanhoilla päivillään samassa lukusalissa, jota itse käytin. Hän ei tunnistanut minua, mistä olin jotenkin kiitollinen, sillä hän oli varsin erikoisen näköinen viiksineen ja miehenpukuineen. Muistaakseni - en ole aivan varma vaan pitää tarkistaa sukulaisilta kesällä - sai väitöskirjansa valmiiksi. Kuoli sitten aika pian.

Muistan myös erään Kulta-Paavon, joka kulkea kepsutteli kaupunkilaisten ilona vuosikaudet ruskean nahkakassinsa kanssa henskeleitään paukutellen. Hän tuli lähes päivittäin minua ja ensimmäistä koiraani vastaan ja väisti aina kauhuissaan toiselle puolen katua. Joskus hän jäi johonkin nurkan taakse odottamaan, että menen ohi, ennen kuin uskalsi jatkaa matkaansa. Puhuin hänelle ja selitin, että koira on kiltti, mutta ei auttanut.

Nyt kylähullut kuulemma vaeltavat jälleen vapaina, kun avoterveydenhuoltoa on lisätty. Vaan eipä heitä enää näe tavallaan täysvertaisina, yhteisön hyväksyminä osasina yhteisöä. Ehkä heidät vaimennetaan lääkkeillä hiljaisiksi neljän seinän sisällä pysyjiksi. Sääli.

PST Siis tästä tuli kuitenkin aamupostaus, koska en tahtonut löytää tähän sopivaa ikkunakuvaa, jossa olisi hulluuden teema tai joka ironisoisi suhtautumistamme hulluuteen. Vaikein kuvanvalinta tähän mennessä blogiurallani!

(Edvard Munch, Omakuva)

13 Comments:

At 25/4/06 14:49, Blogger Rita said...

Kiinnostava postaus. Olen aina viihtynyt erikoisten ihmisten seurassa, sellaistenkin joita jotkut tahot hulluiksi tituleeraavat. Hassu sattuma että äsken kävelylenkillä mietin josko tohtisin lauleskella Darren Hayesin mukana joka korvanapeissa vauhditti kävelyäni, mutta en sentään viitsinyt ihmisiä pelästyttää. Hulluksihan minua olisi luultu. Hih.

Luen juuri Anthony de Mellon kirjaa Havahtuminen. Hänen mielestään meidän pitäisi tajuta että me olemme kaikki hulluja. Ihmiset eivät sitä tajua koska nukkuvat. De Mello haluaa herättää meidät. Me olemme kaikki pähkähulluja!

 
At 25/4/06 14:56, Blogger Liisa said...

Kiertoilmauksia hullulle kyllä löytyy, tarvittaessa. Herkästi tulee joskus sanottua itsestään, minä hullu. Mutta tosipaikassa eufemismit tai nuo mainitsemasi koteloivat ilmaukset otetaan käyttöön.

Ennen oli vain hulluja. Esimerkiksi itsekseen puhuvat luokiteltiin heihin. Viime visiitillä äidin luona muistelimme juuri heitä, lempeästi ja lämmöllä. Kuuluivat kyläyhteisöön.

Nyt bluetoothien ja korvanappien aikaan näitä itsekseen höpöttäjiä näyttää olevan enemmän kuin kuin ennen.

 
At 25/4/06 15:35, Blogger Iines said...

Niinpä, luovuus ja hulluus, Rita!

Mikä se oikein on, mikä saa ihmisen unohtamaan hulluttelun ja leikin? En tarkoita leikkiä tunteilla enkä kevytmielistä kikattelua, vaan sellaista hulvatonta asennetta, jossa maailma otetaan haltuun omalla persoonallisella tavalla, ilman määrittelyjä ja lokerointeja. Ilman kontrollointia, joka mielestäni on aikamme pahin peikko.

Liisa, nostan kädet ja tunnustan itseksenipuhumisen. Äänisairautenikaan ei ole minua hiljentänyt täysin, mutta voi olla, että tekniset esteet ovat lisänneet ajattelun osuutta. Se taas, kun höpötetään omia asioita kailottaen kännykkään, on pelkästään moukkamaista ja todella ärsyttävää.

Viimeksi kun matkustin bussissa, muuan mies puhui koko ajan, kymmeniä puheluja kännykkään, kovalla äänellä, ja vielä kun poistuimme bussista, hänellä oli kännykkä valmiusasennossa kädessään ja heti ulos noustuaan hän alkoi taas soittaa. Rauhallinen bussimatka meni pilalle miehen molotuksen vuoksi.

 
At 25/4/06 18:51, Blogger Liisa said...

Täytyy tunnustaa, että saadessani sen ihka ensimmäisen kännykän, minäkin kailotin siihen aivan liian kovalla äänellä. Lopullisesti se valkeni minulle puolityhjässä metrovaunussa matkalla Vuosaaresta Rautatieasemalle. Arvaa, hävettikö? Ja murteella vielä!

Vaikka olenkin lähtöisin Suomen puhdaskielisimmältä alueelta, kiertolaisen korvaan on ottautunut murre siinä määrin, että alan käydä sudeettisavolaisesta (jos haluan). En halua.

Muutenkin olen äimistyttänyt etelässä junaillessani HKI-Hyvinkää, esmes, puhumalla vieraille ihmisille. Milloin kysynyt, moneltako ja missä, kummalla puolella laituri, miten tämä lippuautomaatti toimii jne. Minulle aniharvoin sinne pääsevälle tarpeellisia tietoja. Mutta ne katseet! Ks. postauksesi otsikko. :)

 
At 25/4/06 19:37, Blogger Iines said...

No Liisa, saat anteeksi satunnaiset kailotuksesi. ;) Etenkin, jos olet viäntäny savvoo tms. omaksumatta vielä stadin honottavaa nenäänpuhumistyyliä, joka nasaaliudessaan on kai sitten hienoa.

Nämä uutuuttaantohkaajat - kaikella rakkaudella - erottaa kyllä niistä riesapuhujista, joilla tuntuu olevan kateissa toisen asemaan asettumistaito. Oisko se tätä Osku Pajamäki -mulle kaikki heti ettei iskä tai äiskä kuluta perintöosaani -tyyppiä? Ainakin tämä bussihäirikkö oli samanikäinen nuori itsetietoinen mies.

 
At 25/4/06 21:17, Anonymous Anonyymi said...

En minä ainakaan HONOTA !!!!!!!!
Enkä kyllä kailota kännyynkään!
KooTee

ps.saat anteeksi.

 
At 25/4/06 21:55, Blogger Iines said...

Olisit nyt vähän hoNottanut.. :)

Siis jokusiin nuorempiin tv-toimittajiinkin on tarttunut tämä teinixien ja pissisten puhetyyli, jota ei voi kuin nauraa. Ännät vedetään nokan kautta ja nuotti on valittava ja venyttävä.

 
At 25/4/06 21:56, Anonymous molly said...

Kauheesti viiksiä noilla hulluilla. Hyvä että on selvät tunnusmerkit. Puhuttiinko kaikista hulluina vai päättelitkö itse niin?

Pelkäsin joskus lapsena jos minusta tulee hullu. Ajattelin, että hullut on hulluja omasta syystään. Syy voi olla vaikka syyllisyys tai synti. Sitten aikuisena psykologituttu väitti että hulluus on pelkästään aivojen kemiallinen häiriötila joka voidaan lääkkeillä korjata. Ei minusta (vielä kai) hullua ole tullut, ja tuo lääkeajatus on jotenkin lohdullinen.

 
At 25/4/06 22:12, Blogger Iines said...

Kyllä mainittiin, ja oli myös niin, että kohtelu oli tietynlaista, josta lapsi päätteli, että tämä menee nyt näin tämä juttu. Heillä oli ikään kuin oma kiintiönsä, jonne heidät sijoitettiin ja hyväksyttiin yhteisön osana. Oli esimerkiksi aivan selvää, että Poika-Saima sai kulkea miesten sepaluspuvussa ja polttaa pilliklubia, se kuului hänelle. Muille se ei sopinut, vain Poika-Saimalle, koska hän oli hullu.

Nykyään ajattelen niin, että ns. normaalikuvioista poikkeavat ihmiset ovat eräänlaisia Poika-Saimoja, joilla olisi oikeus elää persoonallisuutensa mukaisesti arvostettuna yhteisön jäsenenä. Tätä taustaa vasten tuntuu oudolta, että esimerkiksi oman seurakuntani pappi julistaa homot tervetulleeksi kirkkoon, jos he eivät tee enää syntiä.

 
At 25/4/06 22:21, Anonymous molly said...

Ehkä se pappi on vähän ..diudiu. Eikä muut huomaa jos hällä ei ole viiksiäkään

 
At 26/4/06 08:18, Blogger Iines said...

Noista viiksistä sen verran, molly, että huomaan sinun toki laskevan hieman leikkiä kustannuksellani. Ei lapsikaan niin yksinkertainen ole, että päättelee viiksistä jonkun olevan "hullu".

Otin viikset tähän korostetusti esiin sen vuoksi, ett a) ne jäivät mieleeni, kun katsoin näitä naisia ja b) niillä oli mielestäni jokin syvempi merkitys, jota en silloin tajunnut.

Nykyisen tietämyksen ja kaapista ulostulojen valossa näyttää siltä, että voisi olla mahdollista sellainen asia, että sekä Poika-Saima että Elli olivat väärään sukupuoleen syntyneitä ihmisiä. Tällaisiakin kun on nyt putkahdellut ihmisten tietoisuuteen.

Ja voisiko olla jopa niin, että asialla on fyysinen perustansa - josta yhtenä oireena hormonaalinen viiksien ja parrankasvu naisella - eli se vääräksi sukupuoleksi syntyminen voisi ollakin biologinen poikkeama, totisinta totta eikä mielenhäiriö?

(PS En nyt tarkoita automaattisesti sitä, että jos naisella on voimakas karvankasvu, hän olisikin piilomies.)

 
At 26/4/06 08:45, Blogger Katili said...

Juoksin heti peilin eteen ja.. ei, ei ole viiksiä, ah! Vaan kylähulluksi minua voisi kyllä mielellään tituleerata, olisin tittelistä otettu täällä kaupunginosassa, jossa puuhailen erilaisia projekteja kemiallisen häiriön voimalla, jota lääketiede sopivasti ohjastaa. Hyvä kirjoitus, olen itsekin miettinyt, mikä olisin ollut 50 vuotta sitten toisten silmissä. Nykyäänkin vielä törmää taakse kavahtaviin ihmisiin välillä.

 
At 26/4/06 12:33, Blogger Iines said...

No minäkin tykkään kylähulluista ja arvostan heitä. Itse olen aika tavis tässä asiassa, mutta toisen ihmisen ns. kummallisuus ei karkota minua, päinvastoin, vetää puoleensa ottamaan selvää, mikä tämä ihminen on ja mikä on hänen tarinansa.

 

Lähetä kommentti

<< Home