Pääsiäisajatuksia
Pitkäperjantaina on usein synkkä ilma. Teini-ikäisenä pelkäsin jonkin verran maailmanlopun tuloa, nimenomaan pitkäperjantaina, kellon lyötyä tasan kaksitoista yöllä. Ajattelin, että taivaan esirippu halkeaa ja Jeesus tulee taivaallisten sotajoukkojensa kanssa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kun aamulla sitten heräsin, huomasin maailman olevan ennallaan ja uskalsin aloittaa suklaamunien syönnin.
Minulla ei ole käsitystä siitä, pelkäävätkö teinit enää maailmanloppua. Ainakaan kukaan ei koskaan aineessaan tai esseessään pohtinut maailmanloppua muuta kuin ekologisessa mielessä. Eniten pelättiin omaan itseen kohdistuvia konkreettisia uhkia, joista abstraktein oli varmaan äkkikuolema kolarissa tai tsunamissa.
Vuosien myötä pelot laantuvat. On jopa vaikea sanoa, mitä pelkään. Entiset pelot ovat jääneet ja uusia ei ole tullut. Jaa, on minulla yksi uhkakuva, ja se on se, että sairastuisin sillä tavalla vakavasti, että jäisin kitumaan johonkin koneeseen enkä pystyisi sanomaan, että irrottakaa nyt helkutissa ne johdot!
(Veistos Auguste Rodin: Ajatus)
posted by Iines @ 6:33 ip.
14 comments
14 Comments:
Minun tunne- ja muistikuvani pitkäperjantaista liittyvät päivän pituuteen. Taisi olla leikkikielto päällä. Se ehkä juontuu siitä. En muista pelkoa. Siihen liittyvää pelkoa. Muita pelkoja kylläkin ja roppakaupalla.
Minulle on annettu koko suvun sairaudet ja tämä piinaava kipu. Piinaviikkoni on kestänyt jo toistakymmentä vuotta. Tähän ei totu eikä se jalosta.
Tartun milloin mihinkin oljenkorteen ja astelen hetken ja päivän kerrallaan. Kiirastulessa kiirastorstaina. Mutta elän...
Liisa,
luin äsken vanhempaa osaa blogistasi löytääkseni hieman selitystä kipuihisi, ja löysinkin jotakin, mutta en varmaan kaikkea. Valoisan mielesi olet kuitenkin säilyttänyt, etkä valittanut osaasi, vaikka olisit voinut, joinain kipuhetkinä ainakin. Sain sen käsityksen, että kipu on sinulla jatkuva olotila, ja tuskaton tuokio todella vain pieni.
Olen hämmästellyt sitä, miten surun tai tuskan keskeltä voi versota ilo. Muistan ajan, kun eräs läheiseni kuoli. Suru oli suuri, mutta niin oli ilokin, samaan aikaan. Se oli ihmeellistä. Sain surusta voimaa iloon. Miten tuon selittää järjellä?
Olitko vielä opettajana, kun tämä tsunami tietynlaisen luonnonkatastrofin nimenä aktualisoitui.
Ylösnousemisiin! Kiirastulessa tavataan.
Suomalaisen erottaa siitä, että sillä on pipo ja että se syö mämmiä.
Pohjanmaalla leiskuvat lauantaina noitaroviot ainakin Hanhinevalla ja Yläviirteellä.
a-k.h, sinä osaat sitten olla hauska vakavalla naamalla, ei voi muuta kuin nauraa ääneen.
Olin tsunamin aikaan opettajana ja sain kyseenalaisen kunnian lukea kymmeniä tsunamivuodatuksia. (Olen ollut luennointikyvytön vasta viime elokuusta alkaen.)
En millään tavalla halua väheksyä tsunamisurua, silloin kun se koskee läheisiään menettäneitä ihmisiä. Tsunamikohun kyllä kyseenalaistan ja ne hyväntekijät ja zoomaajat, jotka rumpua lyöden ratsastivat tsunamin harjalla..
Huomasin säätiedotuksen filminpätkästä, että mökkilaiturisi ja sitä ympäröivän kaislikon edessä on jo hieman sulaa.
Minun isoäideistäni iäkkäämpi kertoi maailmanlopun odotuksen olleen aika suosittua "huvia" 20. vuosisadan alkupuolella. Nykyisin ei kai siihen enää niin uskota, vaikka ehkä pitäisi. Varoittelevathan tähtitieteilijätkin siitä, että todennäköisyys meteoriitin yms. törmäämiseen (Maahan) kasvaa koko ajan. Edellisestä isosta kun on jo aikaa.
Minun sukupolveni peloista pahin taisi olla ydinsota. Sitä taisi aika moni pelätä. Nykyisin ei kai sekään enää kammolistan ykköseksi yllä, vaikka ehkä aihetta olisi enemmän, kun yhä useampi maa liittyy ydinaseklubiin ja terroristijärjestötkin sinne saattavat haluta.
Viime viikkoina pelkolistalle on tullut varteenotettava supertulivuoren purkaus.
Minä pelkäsin kyllä lapsena aivan jatkuvasti, että Jumala heittää minua tulisin kivin. Osittain kyllä siksi, että vähän kokeilin rajojani esim. kiroillen. Lopulta passiivinen Jumala, joka ei voinut edes antaa ennusmerkkejä, lakkasi kiinnostamasta.
Saako kysyä, millaisiksi kuvittelit ne taivaan sotajoukot? Lapsena asia askarrutti minua kovasti. Ajattelin jotakin valoahehkuvaa ja siivekästä, mutten tarkalleen onnistunut koskaan luomaan kuvaa.
Niin, Peggy, minun pelkoni oli nimenomaan raamatullis-eskatologista pelkoa, ei mitään supernovan räjähdyspelkoa. Juuri se mystisyys teki siitä asian, jota oli vaikea käsitellä. Tämä oli siis varhaismurrosiässä, jos hieman tarkenna. Osansa oli koulun tehokkaalla ja kapeasektorisella uskonnonopetuksella. Meillä kävi mm. tunnilla saarnaaja, joka pelotteli nyrkki pystyssä viimeisestä tuomiosta.
Niin a-k.h, ilmat ovat sellaiset, että taidan päästä heti uimaan, kun pääsen mökillä käymään. Minä kun niin haaveilin jäällä kävelemisestä.
jm, luin lehdestä, että joku oli menettänyt yöunensa tuon tv-ohjelman takia, jota itse en nähnyt.
Veloena, minä näin taivaalliset sotajoukot aina kiiltävissä haarniskoissa, jousipyssyt ja keihäät kädessä. He laskeutuivat siivillään ohjaten jylyn ja sinkoilevien kipinöiden ja valtaisan torvenpauhun säestyksellä kohden maata, jonka pinnalla ihmiset vaikeroivat ja lyyhistyivät kasaan. Heidän tehtävänsä oli nostaa hyvät uskovaiset ihmiset mukanaan pilvilautoille ja viedä heidät taivaan korkeuksiin. Pahat jäisivät maailmaan, joka muutettaisiin tulimereksi, jossa ihmiset kiemurtelisivat helvetin lieskoissa ikuisesti.
Tämä oli minulle liki järkyttävä ajatus, että joku tosiaan, siis laitoshoidon ulkopuolella, oikeasti pelkäisi apokalyptistä maailmanloppua.
Luultavasti jos minä olisin kertonut tädeilleni että opettaja tai jokin saarnaaja olisi yrittänyt pelotella minua, he olisivat nousseet siivilleen ja noutaneet minulle sen onnettoman maksan, tarjoilleet sen minulle pekonin ja sipulin kanssa.
No jos näin on, p.a.jäppinen, niin on pakko sanoa, että ihmeen kapea ihmis- ja lähihistoriantuntemus sinulla on.
Ihmisillä on aina ollut mitä erilaisimpia pelkotiloja, ja apokalyptisen maailmanlopun pelko minun ikäluokkani lapsuusvuosina ei ollut mitenkään harvinaista, kun pannaan taustaksi silloinen tunnustuksellinen uskonnonopetus ja yleensäkin kouluopetus. Suurin piirtein samaa on nyt pelätä vaikkapa isohkon meteoriitin osumista maapalloon.
Nuo kipinät, loistavaa, nyt näen yhden yksityiskohdan kuvitelmaan lisää. Kipinöitä en olisi itse keksinyt näkymään millään, onneksi keksin kysyä.
Itse muistan kuinka pelästyin pahanpäiväisesti, kun ammuin maalla pääskyn. Minua oli mummoni (äitini äiti) nimenomaan kieltänyt ampumasta pääskystä, koska se oli mummoni mielestä jumalan lintu. Siskoni tietysti kanteli mummolle aiheesta, no hautasin linnun sitten pahan mielen kera. Mutta ei se Jumala tuntunut siitä suuremmin välittävän, itse en ole koskaan oikein suurempia innostunut koko uskonto touhusta, ja siksi erosinkin joitakin vuosia sitten kirkosta.
Suomessa kun nämä jumalanpalvelukset ovat kuivia, jumalalla pelottelua, kaikki tyyni. Tämä siis vain mielipiteeni, jokaisella on tietysti oikeus omaansa.
Lähetä kommentti
<< Home