10.4.06

Sosiaaliset taidot ylikorostuneita

Miitit eli tapaamiset ovat muotia. Juuri olemme saaneet tirkistellä muutamien nuorempien bloggaajien kotibileitä monestakin avaimenreiästä, ellemme ole osanneet pitää varaamme. Minä en ainakaan huomannut varoa, vaikka tunnen oloni kiusaantuneeksi lukiessani tällaisia intiimiselostuksia. Osuin mm. keskelle käytettyjä paperilautasia ja muovihaarukoita ja motsarellapitsoja, vai mitä leipiä ne olivat, enkä saanut silmiäni irti jutuista, vaikka tunsin itseni saastaiseksi urkkijaksi katsoessani kuvaa likaisesta pahviläpyskästä. Ristikkäiset toverilinkkaukset varmistivat, että bileet valottuivat monesta eri näkökulmasta käsin. No, hauskaa kun on hauskaa, ei siinä mitään, eikä tämä ole jutun pointti.

Tämä em. sosiaalinen miittitapahtuma on nimittäin oiva aasinsilta aiheeseeni, jota olen hautonut luettuani aamun Helsingin Sanomista jutun suomalaisen työelämän uudenlaisesta menestyjästä, sosiaalisesti taitavasta henkilöstä. Jussi Vähämäki, valtiotieteen tohtori, dosentti ja useiden kirjojen kirjoittaja on tutkinut työkulttuuria ja nimennyt 1990-luvulta alkaen siinä hallitseviksi tunteiksi kyynisyyden ja opportunismin, joita käyttelee parhaiten helppoheikkimäinen supliikkihenkilö.

Enää ei nimittäin tarvitse paneutua työhön tunnollisesti, keskittyneesti ja pitkäjänteisesti eikä huolellisesti. Uudet menestyjät ja toisten ohittajat hoitavat työnsä ääntöelimistöllään, he puhua pälättävät sen sijaan että tekisivät konkreettisia töitä, he kertovat mitä osaavat ja millaisella koneella tai ohjelmalla työtä pitää tehostaa. Uusi työkulttuuri perustuu ideointipalavereihin, lyhyihin projekteihin, erilaisiin miitteihin ja henkilösuhteisiin. Voittoa tehdään odotuksista ja mielikuvista, joiden rakentamiseen tarvitaan nimenomaan näitä pälättäjiä ja suplikoijia. Rahaa voidaan tehdä puhumalla ja uskomalla.

Puhumistyön maailma on synnyttänyt uudenlaisen ihmisen, tuon kyynisen opportunistin, joka mukautuu näihin oloihin ja käyttää niitä häikäilemättä hyväkseen, sanoo Vähämäki. Opportunismi on hyvä väline, koska sen turvin voi mukautua mihin tahansa oloihin moraalista välittämättä. Kyynisyys puolestaan vapauttaa sitoutumasta mihinkään, koska kyynikko on jo nähnyt kaiken ja on tietävinään ennalta, mitä tapahtuu.

Näinä päivinä voi varmaan moni työssäkäyvä allekirjoittaa Vähämäen havainnot. Kyynisyys ja opportunismi ovat vain lisääntyneet ja levinneet työelämästä muille yhteiskunnan alueille, ihmissuhteisiin, kotiin, omaan elämään, siihen sitoutumisen asteeseen, joka ihmisellä on lähimmäisiinsä ja perheisiinsä. Itse olen jo kauan huhuillut ihmisen eettisyyden ja moraalin perään ja saanut lähes poikkeuksetta kukkahatun päähäni. Huhuilenpa edelleen, näin virtuaalitse. Oikeastaan siitä asti kun äiti sanoi, että ota oppia reippaasta ja puheliaasta siskostasi, aavistin, että jutussa on koira haudattuna..

(Maalaus: Nicolas Antoine Taunay)

5 Comments:

At 11/4/06 11:12, Blogger Iines said...

Minusta tuntuu, että moni lapsi painetaan edelleen lyttyyn sosiaalisuuden ylikorostamisella. Hänen ominta introverttia persoonallisuuttaan ei hyväksytä, vaan osoitetaan, että siitä tulee pyrkiä pois kohden iloista ekstroverttiutta. Ammattikasvattajatkaan eivät usein näe tässä persoonallisuuden muutosyrityksessä mitään väärää.

 
At 11/4/06 12:44, Blogger Liisa said...

Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Ihan vihaksi pistää välineiden ja ajatushautomoiden korostaminen ja turhan A4-töryn jakeleminen. Ö-mappiin ne yleensä joutuvat ja itse varsinaisen työn tekeminen, saatikka loppuunsaattaminen jää sivuseikaksi monella työpaikalla. Erikseen ovat tietysti deadline-työlliset, esim. toimittajat.

Koulumaailmassahan oli ikuinen vitsi ne uudet opsit ja popsit ja mitä kaikkea niitä oli, joissa pyörä keksittiin aina uudelleen, mutta sitä varten piti istua sen seitsemät kokoukset ja suoltaa sopivia uusia käsitteitä sisältävät paperiversiot nidottavaksi... ja hyllyyn unohdettavaksi. Koska itse työ jatkui siinä sivussa entiseen malliin. Paperilla usein kaikki on toisin.

Mikähän minulle tuli, kun niin ärsytti. Toi selän rintarangan ja kaulan kiristys varmaankin.

 
At 11/4/06 13:18, Blogger Iines said...

Kyllä, Liisa, juuri noin se menee!

Yritysmaailmassa varmaan vielä enemmän kuin koulumaailmassa. Suurin työ tehtiin aina ajatuksen tasolla visioinneissa, missioinneissa kun piti pitää propellit koko ajan vinhassa liikkeessä.

Meillä oli varsinainen propellipää johtoryhmässä pitkät ajat. Hän ryntäsi jokaisen uuden idean perään ääntä nopeammin, mutta mistään ei koskaan tullut konkretiaa. Kieli oli abstraktimössöä, jota hän itsekään ei tainnut ymmärtää. Me nöyrät alamaiset, raa'at työn toteuttajat lohdutimme itseämme pyörittämällä salaa sormeamme merkitsevästi päämme päällä, kun puhuimme hänen ideoistaan. Antaa propellien pyöriä... :)

Opsit uudistettiin meillä vuosittain. Fiilattiin ja höylättiin ja lopputulos ei ollut kuitenkaan merkittävästi erilainen, aikaa vain tuhraantui ja opiskelijat juoksivat kedolla sen aikaa, kun opet pyörittivät propellejaan. Yleensähän ideat kiersivät kehää, ja tietyin väliajoin palattiin vanhaan systeemiin, mutta mikä ilmeisesti merkittävintä - nimi muutettuna. Uudistunut paketti tarjoiltiin sitten vouhkaten opiskelijoille, jotka putosivat joka kerran kelkasta ja kun pääsivät kyytiin takaisin, muutettiin jotakin taas. Muutoksesta tuli itsetarkoitus, ei asiasta. Opsit, pospsit, kopsit ja hopsit.... taidamme olla onnekkaita. Liisa, kun pääsimme juoksurattaasta pois. :)

 
At 11/4/06 20:08, Anonymous molly said...

Hyvällä supliikilla on aina pärjännyt. Ei kai se mikään yllätys ole että monta kertaa se miltä asiat näyttävät on urakehityksen kannalta oleellisempi asia kuin työteliäisyys tai asiantuntevuus.

Tuli mieleeni pikku kirjanen tuosta mitä kirjoitit Vähämäestä. Kirjasen nimi on On Bullshit, ja sen on kirjoittanut joku ihan oikea filosofi. Kirjoittajan mielestä paskanpuhumiselta ei voida välttyä tilanteissa, joissa ihmiset joutuvat puhumaan asioista, joista he eivät tiedä. Mutta ei siinä kaikki, muistaakseni kirjan sävy oli huolestunut yhä lisääntyvästä hevonkukusta. Paskanpuhuminen on kirjoittajan mukaan vaarallista, koska sen suoltajalle ei ole väliä puhuuko hän tarua vai totta. Ja siksi se on totuuden kannalta ikävämpää kuin valehtelu.

Kaikenlaista sitä kirjojen takakansiteksteistä jääkin mieleen. Nyt joku opportunistinen kustantaja on julkaisemassa kirjan myös suomeksi.

 
At 12/4/06 10:10, Blogger Iines said...

Molly, hyvällä supliikilla on ennen tehty itsensä helppoheikiksi ja pelleksi monissa työkulttuureissa.

Jutun ydin oli se, että työkulttuuri on muuttunut sillä tavalla, että nyt tehdään tulosta ja voittoa nimenomaan puheella. Kovin korkealle ei arvosteta hiljaista puurtamista, konkreettista työntekoa, vaan se nähdään jopa sitoutumattomuutena tiimityöhän ja vetäytymisenä pois yhteisestä uudesta työkulttuurista, joka pelaa palaverein, tiimein, puhein, visioin ja missioin.

 

Lähetä kommentti

<< Home