Historiallisten henkilöitten oudot tavat
Runoilija Johann Wolfgang v. Goethella oli muuan outo tapa. Hän piti perimätiedon mukaan kirjoituspöytänsä laatikossa mätiä omenoita, koska niitten tuoksu inspiroi häntä. Onkohan tämä Vaeltajan yölaulu syntynyt kammottavassa löyhkässä:Über allen Gipfeln ist Ruh; in allen Wipfeln spürest du kaum einen Hauch. Die Vöglein schweigen im Walde. Warte nur, balde ruhest du auch.
Vuorten yllä rauha on sees; ei liiku lauha henkäys ees, ei riemukkaat soi laulelot latvojen alta. Kohta jo, malta, myös levon saat. (suom. Otto Manninen)
No jaa, eipä uskoisi. Pikemmin uskoisin jylhän kauniin, Erlkönigin olevan kirjoitettu kymmenien mätien omenien huumassa, niin kiehtovan kaunis on tuo pedofiilitarinanakin nähty kolmiodraama sairaan pikkupojan kuolemasta.
"Rakas, kauneudellasi hurmasit mun, jos et tule nyt, vien väkisin sun." - Isä, oi isä, nyt hän käsiksi käy! Hän satutti mua: ei apua näy!"
Pelon vallassa ratsua kannustaa isä, hoivaa lastansa voihkivaa. Kun saavuttaa isä kartanon, jo lapsi sylissä kuollut on. (suom. Teivas Oksala)
Eksyin aika kauas romantiikan hämäriin, kun oikeastaan tulin vielä vain sanomaan, että luulen tietäväni perimmäisen syyn Vanhas-kohuun. Se syy oli outo tapa, joka tuli päivänvaloon, ei itse asia. Eihän pääministeri voi yrittää naisia tekstiviesteillä, kuten tavallinen teinirahvas. Eihän kaunis nainenkaan piere, sanoi ex-mieheni, tai jos pieree, on outo. Mutta se siitä ja toivotaan Vanhaselle onnea pitkän piinan jälkeen. Seiska-lehden kannessa esiintyvä nainen näyttää olevan todellinen tähtisilmä, joten sekoilun ymmärtää hyvin.
PS Historiallisten henkilöitten oudoista tavoista olisi myös saanut kivan meemin ja varmaan uutta tietoakin asiasta kiinnostuneille. Mieleen tuli mm. Aleksis Kiven mesenaatti Charlotta Lönnbom, joka Veijo Meren mukaan juoksi yöpaitasillaan puutarhassa häätämässä hyönteisiä pois kukkivista hedelmäpuista, koska ne häiritsivät Kiveä - en kyllä muista miksi.. Ja, miksi ihmeessä Napoleon tunki aina toisen kätensä napitetun takkinsa sisään? Jos joku tahtoo kirjoittaa näistä historian henkilöitten oudoista tavoista, niin siitä vaan!
posted by Iines @ 7:30 ip.
33 comments
33 Comments:
Opettaja opettaja, tsuhnuan mie yritin, mutta ku se tota kovvoo puuta vasten piästi iänen.
On hyvä, että Teivas Oksala on olemassa. Manninen on tässäkin tapauksessa erityisen kamala. Luen parhaillaan Magnus Principatus Finlandiaa, joka on käynyt mm. Teivas Oksalan käsien kautta, mistä olen iloinen.
Vaikka tässä blogissa on naisia, jotka ovat kaiken nähneet ja sen kestäneet, en silti kehtaa sanoa, miksi Napoleon seisoi näin. Oletteko nähneet kuvista, miten Hitler ja kumppanit seisoivat, kun eivät seisseet käsivarsi sojossa?
Minä kyllä muistan Meren kertoneen, että Charlotte Lönnqvist hakkasi luudanvarrella irti omenankukat, koska niiden haju (tai hyönteiset) häiritsi Aleksista.Mutta väliäkö sillä, mitä tapahtui, pääasia oli itse tarina.
Jm, noin se varmaan meni, tunsin itsekin epävarmuuteni kirjoittaessani tätä kohtaa. Otin sen silti, kun muistan huvittuneeni suuresti lukiessani siitä ensi kertaa. Kiitos tarkennuksesta!
A-k.h, ei kai Napoleonin käsi nyt niin pitkä ollut. Vain ranne on takin sisällä..
Otto Mannisen suomennoksesta vielä se, että tahtoisinpa totisesti lukea jonkun taitavamman suomantaman Vaeltajan yölaulun. Kun tämäkin jo on kaunis, niin millainen olisi vielä kauniimpi? Erlkönighän on suomennettu kai kymmenesti, mutta miksi ei tätä pientä helmeä?
Juu. Ei Napoleonin käsi niin pitkä ollut.
Über allen Gipfeln ist Ruh; in allen Wipfeln spürest du kaum einen Hauch. Die Vöglein schweigen im Walde. Warte nur, balde ruhest du auch.
Kaikkien huippujen yllä on rauha; latvoissa puiden et tuulta näe. Lintuset metsän vaikenevat. Odota vain, pian rauhoitut sinäkin.
tai oikeastaan:
latvoissa puiden tuskin tuulta näet.
Wer reitet so spät durch Nacht und Wind?
Es ist der Water mit seinem Kind.
Niin, a-k.h, itsepä kerjäsin tuota kommenttia. Lyhyillä miehillä on kompensaatiota muualla.
jtb, suomennoksesi on levollinen kuten runokin, yksinkertaisuus on kaunista. Mannisen suomennos on kieltämättä pingoittunut, vaikkakin kokonaisuus on unohtumaton. Olisi hauska nähdä vielä joskus tuosta runosta nappiin osuva rimmaava käännös, koska runokin on loppusoinnullinen.Ehkä loppusointuja pelätään turhaankin, vaikkakin ne tietysti saavat aikaan myös teennäisyyden tuntua, kun väkisin runnotaan sointu soinnun viereen. Mutta...
Sonja, linkissä vielä vähän lisää runoa. Kannattaa kuunnellla musiikkinäytteet.
Lisäys: minua vaivaa vielä runon spürest du -kohta, joka on jäänyt Manniseltakin tavoittamatta. Miten tuuli voi olla du eli sinä?
Ei se du mielestäni ole tuuli, sehän olet sinä – tai ainakin se olen minä, me vain jaamme tuulen kanssa tämän olotilan ja tulevankin.
No aivan, hyvä blögikäki, mutta edelleen on hieman hämärän peitossa tarkka suomennos kohdalle
in allen Wipfeln spürest du. Kun sen tietäisi, voisi itsekin yrittää leikitellä suomennoksen kanssa. (Saksan sanakirja on nyt hukassa, ehkä mökillä, en löydä sitä enkä löytänyt vielä nettisanakirjasta sanaa Wipfeln, paitsi jonkin vipukytkimen yhteydessä:)
Wipfel on latva ja spueren on havaita. Olen mielessäni kääntänyt sen jotenkin suoraan että latvoissakaan tuskin havaitset henkäystä.
Kiitos blögikäki, en todellakaan muistanut tuota Wipfel-sanaa.
Tässä meikäläisen nopeahko käännös, jossa tavoittelin sitä mitä arvelen Goethen runollaan sanoneen. Tai siis mitä minä siitä löysin:
Rauha kaikkeuden
yltä vuorten,
latvoihin puun
lintusten metsiin
liikkuu hiljaisuus,
- ihmisen ikuisuus.
:) Saa hymyillä perjantaikäännökselle, joka on sukua maanantaikappaleelle.
Muistin tueksi distikon, säepari, joka muodostuu heksametrista ja pentametrista; olen huomannut sen käteväksi, vaikka en suomentaja olekaan:
"Kuusmitta nousevi kuin veden suihkuvan läikkyvä pylväs,
viismitta vaipuen taas soinnuksi rauhoittuu."
Muitakin on kuin tämä Schiller-suomennos. Tämä on elegian muoto. Heksametri on tasamittaisesti etenevä, mutta kun kuusimittaan lisätään viisimitta, saadaan heksametri rauhallisesti pysähtymään.
Voitaneen sanoa, että Teivas Oksala on tällä hetkellä paras kuusimittarunouden suomentaja. Esim. Manninen käytti rasittavan paljon lyhenteitä ja hätäsanoja. Onnittelen, jos joku on jaksanut lukea Iliadin ja Odysseijan.
V. A. Koskenniemi kirjoitti elegioja distikonilla, mutta minusta ne ovat jokseenkin ikäviä luettavia. Kansan syvissä riveissä on jäänyt elämään hieman koomistakin väriä saaneena:
"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot."
Sen pituinen se.
Niin, se vielä, että onhan tuota runoa yritetty suomentaa seitsemästi, mutta Teivas Oksalan mukaan aina epäonnistuen. Mannisen suomennos kelpaa Oksalallekin mm. loppuhuipennuksensa vuoksi.
Kyllähän Manninen ammattaitoinen oli. Sitä ei kukaan kiellä. Kieli kehittyy ja taito käsitellä kieltä. Lienee mahdotonta, että jokainen sukupolvi suomentaisi itselleen kaikki nämä kirjallisuuden klassikoiksi kanonisoidut opukset, vaikka joitakin jo kirjaskorpionit järsivät, vai mitä, ope?
On se mahdotonta, mutta joitain aina uudelleen suomennetaankin, kunnianhimoisestikin. Esimerkiksi nämä Kirsti Simonsuuren Shakespearen sonettien uussuomennoksethan on nyt vaiettu melkein kuoliaaksi, vaikka toisaalta tunnustetaan, että Aale Tynnin suomennosten rinnalle kaivataan vaihtoehtoja. Minä olen kyllä siitä hassu, että pidän noista Tynnin käännöksistä.
Aika hyvä käännös,Iines!
Mitallisia runoja indoeurooppalaisista kielistä suomeen hankala kääntää, kun kielten filosofiat ovat niin päinvastaiset. Niissä määreet ovat edessä ja pääsana takana, joten loppusoinnut ovat looginen seuraus. Meillä kun sanavartalo on edessä ja määreet perässä, luontevinta ovat alkusoinnut,
Siis Goethea alkusoinnutettuna:
Hiljenivät huiput vuorten,
puien latvat ei pukaha.
Mykkinä on metsän linnut
- lepo siulleki luvassa.
En ole näihin Kirsti Simonsuuren suomennoksiin tutustunut. Anita Konkka niistä muistaakseni taannoin myönteisessä mielessä mainitsisi arpoessaan itselleen vuoden runoa juuri tästä KS:n käännösversiosta.
Ranskalaisen runouden ystävät ovat jo ihmisiän olleet lähinnä Aale Tynnin Tulisen järjen varassa. Sen oheen on kaivattu uutta antologiaa ja joittenkin Aale Tynnin suomennosten uusintamista. Sinänsä Tynni on tehnyt suomentajana mittavan työn. Kaijärvi ja Kirstinä ovat suomentaneet Baudelairea, ja ystävältämme Kemppiseltä ilmestyi jo 1977 valikoima Apollinairen runoja. Villonia on myös käännetty ja Verlainea ja hänen poikaystäväänsä Rimbaudia.
Suomennettu runo on aina komprosmissi. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisestä. Saarikoski suomensi nuoruudessaan sellaisiakin runoja, joita ei edes ollut.
Blogikäelle hymyt :D
Goethea kalevalaisittain. Kyllä se nelipolvitrokee tähänkin käy. Mainio viritelmä, tähänastisista hauskin käännös.
a-k.h:lle, Simonsuuren käännökset ovat minustakin hyviä, en tarkoittanut että ne ovat huonoja ja Tynnin hyviä. Toistaiseksi vain pidän Tynnin käännöksistä enemmän. Olen joskus runouden suhteen tällainen patakonservatiivi, että uuden käännöksen nieleminen vie minulla aikansa. Simonsuuren paksun opuksen aion hankkia itsellenikin. Luin molempia käännöksiä viime kesänä rinnakkain, ja huomaan, että parempi lukutapa olisi ollut lukea tämä teos kokonaan ensin ja vasta sitten vertaillen.
napoleonin kädestä.. muistan nähneeni mummini (joka siis olisi tosi vanha jos vain eläisi) koulukuvan jossa opettaja (mies) istui luokkansa edessä käsi tungettuna napitetun takin sisään samaan tyyliin. Luulempa sen olleen silloin joskus herrasmiesten yleinenkin tapa, ehkä napoleonin innoittamana, mene ja teidä.. antropologiaa tuntevat varmaan tietää
Näitä kuvia on. Kädet ovat joskus tiellä, kun joutuu poseeraamaan ilman sontsaa ja muovikassia. Sitä sanotaan myös laulajien vaivaksi.
Über allen Gipfeln ist Ruh; in allen Wipfeln spürest du kaum einen Hauch. Die Vöglein schweigen im Walde. Warte nur, balde ruhest du auch.
Yllä kaikkien vuorten on rauha; joka latvaan se tuulikin kokonaan haipuu. Ja lintuset metsässä vaikenee. Vartoo vain, pian täyttää sut rauhan kaipuu.
Ah, haipuu kaipuuni nyt. Mikähän näistä käännöksistä lie paras?
Kiva käännöskilpa. blogkikäen on minusta ehkä kuitenkin luontevin. Myönnän iloisesti että käsitys voi johtua itämurretaustastani
Minustakin blogikäen käännös on luontevin, kevyen hengittävältä tuntuva, mikä on hyvän runon tai käännöksen yksi tuntomerkki. Olen vakuuttunut siitä, että sitä on harkittu, se ei ollut helppo pala. Se on lisäksi mukavasti sovitettu kansalliselle tasolle, siinä on suomalainen tai hyvin savolainen tapa tarkastella isoja asioita.
Kiitoksia, olen imarreltu! Sitä kyllä harkittiin, mutta aika lyhyen aikaa. Proosakäännöksissä
(harrastelija ja pienen kielialueen kielestä, joka ei tunnu juuri kiinnostavan)olen omaksunut maneerin käyttää nykysuomen sanakirjaa tavalla,joka nopeuttaa hommaa.
Se oli muuten Schiller, ei Goethe, jolla niitä mätiä omenia oli työpöydällä inspiraation lähteenä.
Näin minä muistan lukeeni jostain kirjallisuushistoriasta.
No, minä muistan lukioni suomen kielen opettajan kertoneen näin Goethesta siinä yhteydessä, kun hän kertoi Goethen kiinnostuksesta luonnontieteisiin. Schilleristä emme lukiossa lukeneet mitään..
Mutta itse en ole tietoa tavannut mistään kirjasta. Olisi kiinnostavaa saada tuohon varmistus, vaikka en epäile sanojasi, uskon sinun tietävän.
Anita,
asia lienee niin, että sekä Goethe että Schiller - hyvät ystävykset - inspiroituivat mätien omenien tuoksusta. Tästä löytyy tukea monilta saksankielisiltä nettisivuilta, vaikkapa hakusanoilla "faulen äpfeln" + goethe tai "faulen äpfeln" + schiller.
Mm. tällaisen lauseen löysin usean muun maininnan ohella:
Johann Wolfgang von Goethe konnte nur arbeiten und seiner Kreativität freien Lauf lassen, wenn er den Geruch von faulen Äpfeln in der Nase hatte.
Vapaasti suomennettuna siinä sanotaan, että Goethe ei voinut työskennellä ilman nenässään tuntuvaa mätien omenoitten tuoksua.
Napoleon ei ollut ainut jolla oli tapana pitää kättä tuolla tavoin. Se oli silloin ylipäätään muodikasta.
Tavan aloitti joku engelsmanni, joka piti sodassa vammautunutta kättään tuolla tavoin, koska näin se oli vähiten tiellä.
¨testing
Lähetä kommentti
<< Home