Muodostelmista

Jossain aiemmassa kommentissani tokaisin, että olen kaikkien piirien ulkopuolella. Kyllä, olen nimittäin aina vierastanut kaikenlaisia tiiviitä muodostelmia. Piirejä, varsinkin sisäpiirejä, parijonoja, kolmiodraamoja, kimppakivaa, kuviokelluntaa, rivejä, jonoja, lottoharavaa, piirakkadiagrammia, histogrammia, tilastokäyrää ja mitä niitä nyt onkaan. Laajimpana muodostelmana voisi mainita valtion, jota erottaa toisesta valtiosta raja-aita, joskus jopa piikkilanka-aita ja pyssymiehet. Näen nimittäin muodostelman reunat useimmiten torjuntaesteinä jotakin vastaan, enkä suojana jonkin puolesta.

On varmaan kuitenkin niin, että piiristä voi saada voimaa, koska se ikään kuin laajentaa omaa minää piirin muiden jäsenten avulla. Yhdessä oomme me Pilli ja Pulla, sanotaan Pekka Töpöhäntä -laulussakin kauniisti. Yhteisyys on voimaa, lauletaan monissa lauluissa. Mutta on varmaan myös niin, että piiri rajoittaa ja supistaa yksilön valintoja ja vapautta. Tekee ikään kuin sokeaksi rajojen ulkopuolisille mahdollisuuksille. Voisiko se ollakin niin, että muodostelma on pessimismiä pahimmoillaan?

Itseni ainakin on vaikea mm. sitoutua mihinkään poliittiseen puolueeseen pysyvästi. Ryhmäkuri on sisäpoliittisista muodostelmista pahimpia peikkoja. Kansanedustaja muuttuu nappia painavaksi koneeksi saatuaan valtakirjan. Kyllä se niin on, että jokaisen piirin ulkopuolinen maailma on avarampi kuin piirin sisus. Pahimmillaan piiri voi jopa olla kuin jatulintarha, josta ei löydä ulos.

(Valokuvassa V. A. Koskenniemen kirjallinen piiri)