Kelle annan ruusuni?
Huomaan, että en nyt pääse alle präntätystä blogilauseesta eroon. Se vaatii huomiota, koska se kummittelee mielessäni. Sillä on jotain sanottavaa minulle. Ja minulla ei ole tapana lakaista roskia maton alle, vaan pöllyttää ne päivänvaloon, vaikka koiparvi peittäisi minut. Tässä tuo lause, joka seisautti vereni:En lue mitään negatiivisia valitusblogeja jotka voisivat heikentää luomisvoimaani ja avointa mieltäni.
Ensimmäinen ajatukseni primitiivi-ihmisen tapaan oli, että minäblogisti olen tuon luomisvoiman ja avoimen mielen heikentäjä, koska tapani on olla aika kireänkin kriittinen, jonkalaisen käsittelytavan moni kokee automaattisesti negatiivisuudeksi, vaikka sen ehkä voisi nähdä myös onnettomana rakentamisyrityksenä.
Mietin myös sitä, onko tuommoinen tietoinen selektiivisyys hengen kapeutta. Tulin siihen lopputulemaan, että ei voi olla, koska kirjoittajahan puhuu luomisvoimasta ja avoimesta mielestään tässä yhteydessä. Sen täytyy siis olla metodi mielen avartumiseksi. Se vain tapahtuu poissulkemisen periaatteella, koska tuntuu siltä, että valitaan linja, pysytellään sillä kieli keskellä suuta, ei vilkaista sivuille ja kasvatetaan omaa voimaa. Ja onhan tästä todisteet nähty kirjoittajan iloa, valoa ja energiaa puhkuvissa blogeissa, joita voi vain väsyneenä ja ponnettomana kadehtia.
Mutta hetkinen vielä - enkö itsekin tee näin, että suljen blogeja piirini ulkopuolelle? Auttaisiko tämä langanpää minua asettamaan tuon lausahduksen oikeaan valoon? Enhän minäkään jaksa kaikkea, en hymistysblogeja, en haircut-vuodatuksia, it-alan blogeja, neuleblogeja, parisuhdehelvettejä. Siis harjoitanhan itsekin valintaa? Mikä on oman poissulkemiseni motiivi? Ja onko valinta synonyymi poissulkemiselle? Näitä asioita jään pohtimaan tänä sunnuntaina ja koetan kehittyä ja avartua kaikin puolin, avata tukkeutuneita uomia energian virrata kehoni läpi puhdistavasti ja auraani kirkastaen.
Lämmöllä, edelleen Ritan uskollinen lukija Iines
posted by Iines @ 11:45 ap.
23 comments
23 Comments:
Ihan selvää on, että problematisoivia juttuja on mukavampi lukea kuin aurinkoista hymistelyä. Onhan kriittisyys luovuuden edellytyksiäkin.
Emme taida vieläkään olla tottuneita anglosaksiseen debatointiin vaann otamme helposti vastaväitteet ja kärjistykset henkilökohtaisuuksina.
Rva Iineksellä on mukava tapa hieman härnätä. Mainitusta Ritasta en ole vielä havainnut: Missä pihvi on.
Jaa härnätä. Pois se minusta. Taidankin mennä syömään vähän pihviä, tuli nälkä sanoistasi.
Iines, minä olisin voinut kirjoittaa tuon lauseen. Yritän karttaa lähtökohtaisesti negatiivisia blogeja, sillä negatiivisuuteen minulla on ihan riittävästi taipumusta omin neuvoin, ilman ulkoisia ärsykkeitäkin. (Luomisvoimasta en tohtisi puhua, elinvoimasta ehkä.)
Ikkunaiinestä en totta tosiaan ole siihen joukkoon lukenut - mutta mitä sitten vaikka olisinkin lukenut, ihmisethän lukevat kukin omalla tavallaan, omista tarpeistaan ja lähtökohdistaan? Jollekulle on tarpeen perustaa itsemurhaa tai pettämistä käsittelevä blogi, joku toinen kokee tarpeelliseksi lukea sitä. Minä juoksen karkuun kuin kaniini, kun näen edes linkin.
Mutta mikä on negatiivisuuutta? Millainen on negatiivinen blogi?
Voisiko missään oloissa ajatella niin, että negatiivisuutta voi olla yllättäen sekin, että juoksee karkuun tai sulkee jotakin pois? Jos on vaikka mätäpaise yhteiskunnassa, niin paljonko se auttaa, että istuu kukkulalla laput silmillä ja tuuli humisee kukkasissa, joita katselee mantraa hokien? Eikö se auta useampaa, että menee mukaan puhkaisemaan sitä mätäpaisetta, jotta mahdollisimman monella on hyvä olla?
Siteeraan tähän yhtä mielirunoani (Elmer Diktonius) ulkomuistista jälleen kerran:
"-- niin kauan kuin mätä löyhkää
on hajalle raadeltava elämän rumuus
kunnes kauneus täydellisenä
sen mullasta voi itää--
Olisko poisulkemisen synonyymi tyköavaaminen?
Äläs nyt vesitä hienoja ajatuksiani. :) Antiteesihan se on, a-k.h.
Ahaa, täällä provosoidaan, hyvä! Aika kaukana ovat kyllä mantrat ja kukkakedot juuri tämän hetken fiiliksistä.
Toki olen pelkurimainen, kun en hakeudu sivuille, joiden käyttövoimana on - esimerkiksi - pettäminen tai itsetuhoisuus. (En kyllä unissanikaan kuittaisi kumpaakaan mätäpaiseeksi, etkähän sitä varmaan sinäkään tarkoittanut.)
En usko, että pystyn positiivisesti vaikuttamaan esim. perheväkivallan uhrien tilanteeseen lukemalla vaimonhakkaajan blogia (en tiedä tällaista olevan, etsin äärimmäistä teoreettista esimerkkiä). Lukemalla asetan itseni tirkistelijän asemaan - pysymällä poissa olen sitten kukaties pelkuri. Mutta tirkistelijä ja pelkuri ovat kumpikin yhtä avuttomia, tai passiivisia, itse ilmiön edessä.
Jos taas haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, teen ehkä viisaammin jos käytän aikani jollakin muulla tavalla.
Näen blogien mahdollisuudet aika rajallisiksi, mitä niiden lukijoiden aktiivisiin vaikutusmahdollisuuksiin tulee. Kirjoittajien tilanne on erilainen, heidän roolinsa on aktiivisempi.
Tuulisella kukkakedolla nyt nukkuma-aika. Hyvää yötä!
On näköjään Hegel hallinnassa. Gratulis. Mites mä nyt tolleen...
No ei, Anni, ei tahallaan provosoida, mutta kiva kun vastailit vielä tuohon. :) Minä olen oikeasti totinen torvensoittaja Donna Quijote tai Pyhä Johanna, ja missä näen mörön, siellä suihkin jo.
Ihan oikeassa tietenkin olet, Anni, jokainen valitsee itselleen sopivaa luettavaa eikä siinä ole mitään pahaa. Vaimonhakkaus tai avioliittohelevetti ei ole minuakaan varten, mutta sellainen "valittaminen" kyllä, mikä tonkii selkeitä epäkohtia, joihin löytyy rakennuskeinoja. Ja kriittisyys, ironia ja satiiri ovat niitä asioita, jotka purevat minuun enemmän kuin auvoinen asioiden toteaminen.
a-k.h, hallinnassa ei ole yksikään filosofi tarpeeksi hyvin. Jos lausahduksessani oli jotain hegeliläisyyttä, se oli sattuma. Vai oliko tässä jokin kuoppa?
Ei ollut kuoppaa, vaan teesi-antiteesi-synteesi, jonka Marx omaksui Hegeliltä.
Minä en ole sosiaalipornon ystävä, mutta enpä tykkää pelkästä kaiken myönteiseksi kääntävästä ajattelustakaan. Kas kun se on niin naivia ja osittain epärehellistä. Asioiden eri puolien pyörittelystä saa sentään toivoa pääsevänsä jonkin verran selvyyteen joistakin asioista.
Mutta kukin tyylillään. Enpä muuten tiedä, kiinnostaisiko minua aina vaan lukea harkittuja, sovittelevia kannanottoja. Tällaisiakaan kuin tämä tässä
Huomaan itse arvostavani päivä päivältä yhä enemmän sellaisia suorasukaisiakin blogikannanottoja, joista näkyy, että kirjoittaja ei pyri miellyttämään ketään, vaan keskittyy asiaan ja sanoo ketään kumartamatta oman kantansa.
Oma vikani on liiallinen miellyttämishalu, joka syö ja kalvaa omaa sisintäni, sitä, mikä todella olen, mitä todella sisimmässäni ajattelen. Uskon, että tämä on aika yleistä - ihminen, blogistikin, on aika raadollinen ja heikko.
Suosiota voi tietysti kalastella myös olemalla ronski ja karkea ja sanomalla suorat sanat "rehellisesti". En minä tätä kuitenkaan tarkoita, koska tällaisessa voi olla mukana piiru ilkeyttä, joka on minusta aina epätoivottava ominaisuus. Aito rehellisyys ei loukkaa, ja tämä on se ero.
Itse olen samalla kannalla Ritan kanssa ja ymmärtäisin hänen tarkoittavan nimenomaan sellaisia kirjoituksia, joissa hakemalla haetaan negatiivisia asioita, pyöritellään niitä ja upotaan yhä syvemmälle kielteiseen energiaan.
Itse en lukisi sellaisia mistään hinnasta, oli aiheena sitten parisuhde, käsityöt, henkilökohtaiset mielipiteet tai mikä vain.
Tällä en tarkoita sitä, että negatiiviset asiat pitää sulkea pois, laput silmille ja mantraa hymistelemään vuoren laelle.
Tarkoitan, että negatiiviset asiat pitää todeta, sitten pyrkiä kaikin keinoin selvittämään, mistä ne johtuvat ja lopuksi etsimään kaikin keinoin tavan, jolla ne voi muuttaa positiivisiksi.
Tämä on kovaa työtä, joka vaatii totaalista rehellisyyttä itseään kohtaan, kyvyn myöntää omat virheensä sen sijaan että vierittäisi syyn toisen niskoille. Ja ehdottoman halun parantaa oman elämänsä laatua. Se on elämäntapa, maailmankatsomus.
Kukin kirjoittaa itselleen läheisistä asioista. Joku aloittaa oman elämänsä parantamisesta, joku toinen taas yhteiskunnallisista mätäpaiseista.
Niin, tämänkin asian voi nähdä monella tavalla ja voi esittää monenlaisia otaksumia siitä mitä kirjoittaja kenties tarkoittaa. Painettu sana on kuitenkin kuin se luetaan, se on viestinnällinen totuus, joka ei muutu vaikka voissa kääntelisi.
Ei tässä ketään syytellä, on vain otettu esille asia, joka on poimittu jonkun - kenen tahansa - blogista, koska se jäi mieleeni. Minua ihmetytti ja kiinnosti ajatus siitä, miten supistamalla voi laajentaa. Kiinnostaa vieläkin..
Niin, tämänkin asian voi nähdä monella tavalla ja voi esittää monenlaisia otaksumia siitä mitä kirjoittaja kenties tarkoittaa. Painettu sana on kuitenkin kuin se luetaan, se on viestinnällinen totuus, joka ei muutu vaikka voissa kääntelisi.
Tarkoitatko nyt, että vastuu on aina lukijalla? Sitähän Rita Maestrakin hakee omalla kohdallaan.
Tarkoitatko nyt, että vastuu on aina lukijalla? Sitähän Rita Maestrakin hakee omalla kohdallaan.
En sanonut niin. Kirjoittajalla on vastuu sanoistaan, vieläpä hyvin suuri vastuu sanojensa rehellisyydestä ja vieläpä siitä vaikutuksesta, joka sanoilla eittämättä tulee olemaan sanojen vastaanottajille. Tätä vaikutusta pystyy jossain määrin ennakoimaan.
Juuri tästä syystähän kirjoittaja harkitsee sanojensa asettelun tietynlaiseksi merkkijonoksi, ja yrittää tehdä sen vastaamaan tarkasti omia ajatuksiaan ja viestinsä toivottua vaikutusta.
Enempää kirjoittaja ei voi tehdä, kuin lähettää sanansa purjehtimaan ja toivottaa niille onnea ja myötäisiä tuulia matkalle. Lopusta huolehtii se, joka sanat tavoittaa, joka sanat nappaa, eli viestin lukija. Ymmärrys siirtyy hänen vastuulleen ja lukija hoitaa tämän prosessin loppupään yksin, ilman kirjoittajan apuja. Vastuu on siis hänen. Sanat ovat irti kirjoittajasta ja elävät itsenäistä elämäänsä vastaanottajan mielessä. Ja on paljolti vastaanottajan omasta viitekehyksestä kiinni, miten kirjainten ja sanojen merkkijonot tulkitaan. Väärintulkinta verrattuna lähtöajatukseen on täysin mahdollista, samoin mahdollista on se, että viesti tajutaan kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Kaikki ratkaisut ovat auki.
Jos kirjoittaja, jonka lausahdusta lainasin - en mene henkilötasolle, koska en näe tätä henkilökysymyksenä - hakee vastuuta jättämällä lukematta tietynlaiset tekstit, se on hänen valintansa, jota kunnioitan ja johon hänellä on oikeus ja syynsä. En vain ymmärrä, missä kohdin siinä on tarkoittamaasi vastuun hakemista. Minusta vastuu nimittäin on jotain laajempaa kuin omaan itseen kohdistuva tunne.
Täällä puutteenperällä vastuu on aina kuulijan. Tämä on ehkä leikkimielistä, mutta ei se, että jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan. Ei niistä toista saa syyllistää.
Entinen tyttö panit välit poikki entiseen poikaan, koska tämä aina vihelteli hävyttömiä lauluja.
Keskiyön keventäjä iski jälleen. :)
Mielenkiintoista, miksi vastasit kommenttiini: ei tässä ketään syytellä.
Onko jotakuta sitten syytelty?
Onko mielestäsi kommenttini syyllistävä?
Vai onko tapasi suhtautua kaikkiin asioihin yleensä syyllistävästi?
Olen ennenkin tässä blogissa käyttänyt sanontaa "syyllisen etsiminen on turhaa, koska vahinko on jo tapahtunut". Sitä paitsi syyllisen etsiminen kääntää aina huomion pois itse teosta ja suuntaa sen rangaistukseen. Tämä on filosofiani tässä asiassa.
Tunsin huonoa omaatuntoa, kun käsittelin kanssabloggaajan esittämää ajatusta. Ajatus - tuo lause - ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, joten otin sen esille, vaikka tiesin, että vaarana on asian kääntyminen henkilökysymykseksi, johon suuntaan joku sitä yrittikin johdatella. Sitä se ei ollut, siksi olin puolustuskannalla.
Hei, ymmärtää minua sentään Arina-blogin kirjoittaja EV lyhyissä raapaisuissaan. En malta olla siteeraamatta hänen blogimainintaansa tästä asiasta:
" onko ajattelu tosiaan ulkoistettava päätöstentekijöille ja pienen ihmisen osa vain pitää turpansa kiinni ja uskoa helsingin herroihin ja nyttemmin meppeihin ja suhtautua myönteisesti kaikkeen mitä tuputetaan eikä olla niin kuin ikkunaiines joka tarttui yltiömyönteisen tokaisuun siitä miten valitusten lukeminen heikentää luomisvoimaa ja avointa mieltä ja jonka kanssa olen akkuna-akuna samoilla linjoilla että elämän rosoisuuden kieltäjistä tulee onttoja ihmisiä ja sitä paitsi minulle tulee avoimesta mielestä mieleen lähinnä pää auki ja olen väsynyt duurirenkutuksiin kuten juliet jonesin sydämen 80-luvulla laulamaan helppo elämä rikas isä ja koira -"
Minä vannon valittamisen nimeen! Piove governo ladro! Sataa, se on hallituksen syytä!
Ei sen syyn niin väliä, pääasia, että sataa, että saa valittaa. ;)
Lähetä kommentti
<< Home