Mies runoilee rakkaudestaan

Löytyi Sanoista mielenkiintoinen blogi, Diogenes. En voi olla pohtimatta, löytyykö tämän blogin uusimmasta runosta rakas et kenties tiennyt mutta vastaus siihen, millainen runon pitää olla, millainen on hyvä runo, millainen on vakavasti otettava runo, joka ei keekoile kielellä ja jonka kirjoittaja ei tee runostaan pisnestä.

Kenties vastaus hyvinkin löytyy, onhan tämän kirjoittajan tekstiä nähty Parnasso -blogin kommenteissakin, eikä sinne kuka tahansa lahjaton uskalla kirjoittaa. Millainen on siis nuoren runoilijan, miehen, kirjoittama taideruno? Kas, tällainen:

- - haluaisin olla tunteeton
nussija olen tunteellinen panija
luotan kykyihini etten saavuta
tavoitettani
rakastan sinua niin paljon
että voin olla kanssasi
neiti nättivittu neiti kaunispillu
ja muut jumalattaren tuhat nimeä
öisten katujen apea takoja minä
empatiakankkuinen hölmö
rakas et kenties tiennyt mutta
sukuni miehet eivät ole miehiä
ja äitini oli huora --

-- vittu kun ei ollut ensirakkautta
eikä nuoruutta
rassaa jatkuva epätoivo ja masennus
ei musta oo elämään
vitun valittamista aina
miten jaksaa
eipä tartte enää teeskennellä
rakkauden tuskia raukkauden olin kirjoittaa
jotain todellisuutta
munkin elämässä
eikä tätä sanaleikkiä tee mieli jatkaa
ehdotus virtuaalirakkausrunoksi
kirjoittanut pusi malkkanen
haestakkee vittu - -

Tämähän on rakkausruno! Runoilijan suuri rakkaus on neiti nättivittu, kaunispillu, lohduttoman minäkurjuuden ja luuseristuntojen keskellä. Runoilija on kursorinen: muuta rakkauden kohteesta ei paljasteta kuin tämä käyttökelpoinen elin. Onko siis niin, että varteenotettavassa runossa jätetään jotain lukijan arvailujen varaan, ei anneta kaikkea tarjottimelta? Ei ainakaan rauman murteella.

Tämä heräävä kevät sekoittaa pään. Lähdenkin seuraavaksi tutkimusmatkalle ja koetan löytää lisää rakkausrunoja blogeista. Kommentoin myöhemmin, jos löytyy helmiä. Tämä Diogeneen runo on siis tällä hetkellä listani ykkönen, kaikessa raadollisuudessaan.