16.4.06

Populaaria pääsiäistä!

Heli Laaksos -päreitteni lopuksi panen tähän leikittelyni vakavilla säkeillä. Kommenttilaatikossani monen muun lisäksi mm. palin zone ja sikuri myönsivät pitävänsä murrerunoista, joskaan niissä ei välttämättä suurta taidetta nähdä.

Itse olen vakuuttunut siitä, että pelkkä murreasu ei Heli Laaksosen runoissa riitä selittämään niiden menestystä. Päinvastoin, murteethan koetaan monesti taakkana, ymmärrystä haittaavana tekijänä. Itse asiassa on aika simppeliä selittää suosio näin yksinkertaisella tavalla. Hakisinkin selitystä jostakin muualta, mm. runojen sisäisestä maailmasta, siitä paradoksista joka syntyy, kun pinnallinen absurdi hauskuus ja sisällöllinen syvyys kohtaavat. Tuosta syvyydestä ei tässä vaiheessa enempää, koska en ole Laaksosen runouden syvällinen asiantuntija, mitä nyt aistiskelen vain niiden soljuvaa virtaa. Tummat sävyt sieltä kuitenkin erottuvat, ovat erottuneet kaiken aikaa ensimmäisestä kokoelmasta lähtien. Vai mitä muuta tämä on kuin suomalaista melankoliaa:

- - mää orota syksy / mää orota et suvi olsis taka ja kaik /koivunoksa kuivettuinei ja itkussi / olsis viiliä eik olo lainkka levotoine / olsis pual minutti aikka hunterat elämätäs / reppi kaik vanha valokuva - - (Pulu uis, 2000)

Kokeilin kääntää Laaksosen runoja kirjakielelle, mutta enpäs panekaan niitä tähän, koska sen voi jokainen helposti ja halutessaan itsekin tehdä. Teenpä toisinpäin. Otan kaihoisia japanilaisia tankarunoja, Tuomas Anhavan kääntämästä kokoelmasta Oikukas tuuli, ja väännän runot nopeasti ja kauheasti miettimättä rauman giälel nähdäkseni säilyykö niiden kirkas syvyys absurdeissa arkipäiväisyyksissä a la Laaksonen. Murteessa on varmaan sanomista, ja saa oikaista, jos harmittaa jokin muotoni:

On vesilinnun
taival täältä ja tänne
tietön, jäljetön.
Vaan sekö unohtaisi
milloinkaan reittiään. (Dogen)


Ei kukkan tiär mist
lokki tulee ja mihi
see syksyl menee.
See ite tietää reittis
uurelles ja uurelles.

Me eroamme
nyt vain vähäksi aikaa.
Minä ymmärsin.
Minä nyökytin päätä.
Olin niin lapsi vielä. (Kujo Takeko)

Mee erotan vaan
piäneks aikka, sanos hän.
Kyl mää ymmärsin,
nyäkyttelin vain päätän.
Olin viäl niin kakara.

Mitä jättäisin
perinnöksi, kun lähden?
Kevääseen kukat,
kesään kukkuvan käen,
syksyyn värikkäät lehdet. (Ryokan)

Mitä himbutti
sul jätän gon täält lähren?
Kevään kukkase,
käen kukun kuusikos
syksyn loiston pusikoss.

33 Comments:

At 16/4/06 19:46, Blogger mary said...

Mää olen kyllä sitä mieltä, että jonku pitääs lukia nuo runot äänehen mulle, ku en saa selekoa niistä lukemalla.

Miehen kans ollahan "tapeltu" leikillämmä murtehella puhumisesta. Moon eteläpohojammaalta ja mies täältä Lapista, Tornion kairasta. Siinonki sitte melekoonen sekamelska tyttärellä miettiä sanooko mie vai mää.

 
At 16/4/06 20:50, Blogger JM said...

On kai enemmän väliä mitä runo lukee sinusta kuin sinä runosta. Tämä oli paradoksi, tarkoitin tietenkin sitä miten tulkitset runon, mitä se herättää sinussa. Runohan voi olla vaikka kuinka vaatimaton, mutta jos se laittaa jotakin liikkeelle, se on onnistunut. Ehkä sitä voi sitten tulkita runoilijan taitavuudeksi, vaikka se onkin joskus varmaan alitajuista. Hienous onkin siinä, mitä tulkitsijat runosta löytävät.

 
At 16/4/06 21:14, Blogger Iines said...

Niin, olen aina sanonut, että runoilija ei omista runoaan, vaan se on lukijan oma, kun hän sen lukee. Runo on kuin avaruudessa kiitävä kappale, joka osuu jonkun radalle poimittavaksi ja on joka poimijalle erilainen, heijastaa ja lataa itseensä merkityksiä eri kohteista, ajasta ja miljööstä. Jotkut tällaiset kiitokappaleet kestävät iät ja ajat ja matkaavat yhä edelleen kunnes joku ne taas poimii...

Mary, pirä sää ethelän tythö puales vaa, ettes saa turpihis ..

 
At 16/4/06 21:24, Anonymous molly said...

Murrejuttuja on luettava keskittyneesti. Ymmärrän hyvin sen ilon mikä luontevan puhekielisyyden siirtäminen paperille tuo. Hyvin näytät Iineskin kirjakielisyytesi karistaneen. Vaikka mie en olekaan raumalaisuuden asiantuntija. Tämän jälkeen siekin kuulet ääneni vähän erilaisena ;)

Muuten, Heli Laaksosen ammatti on julkisuus, siinä missä iskelmätähdillä tai Timo TA Mikkosella. Se, että julkisuus on tullut kirjoittamalla on toissijainen asia. Eikä tämä ollut arvottava kommentti, ainoastaan toteamus.

 
At 16/4/06 22:52, Blogger Iines said...

Ettäkö Heli Laaksosen ammatti on julkisuus, molly. Johan nyt jotakin. Haluaisin ilmaista tuon asian kuitenkin toisin, eli Heli Laaksosen ammatti on julkisuudessa. Jos se olisi julkisuus, se tarkoittaisi sitä, että Laaksonen saisi palkkansa julkisuudelta riippumatta omasta persoonallisesta työpanoksestaan. Näinhän ei ole. Kyllä kai Heli Laaksosen ammatti snetään on kirjoittaminen, ja siinä vieläpä asiantuntijakirjoittaminen, jossa hän käyttää myös koulutustaan ja sitä kautta hankkimaansa osaamista.

Kiintoisa aihe, mutta nyt en ehdi enempää - katkesi kuin kanan lento. Pakko katsoa Teemalta Pete Q, rock-ooppera vuodelta 78, Hällströmin nostalginen ohjaus. :)

 
At 17/4/06 00:02, Anonymous Minervanpöllö said...

Koskas lokeista on vesilintuja tullut?

 
At 17/4/06 00:11, Blogger A-K.H said...

Olisihan se mukavaa törmätä tuohon länsimurteiseen avaruuskiitäjään, jos ei kovin pahasti tömähtäisi.
Suomen pitkätukkaisin kaljupää laati oikein messevän sanailun soiton kanssa tuosta otsikkokuvan muiskehuulestä, joskin enempi sieltä meijeriosastolta.

 
At 17/4/06 03:44, Anonymous Anni said...

Mie ja!

Sorsa hääko tulloo ja männöö,
ni eihä hänelt jää polkuu
eikä jälkii minkäälaisii.
Mut eihä hää siltikää
reittilöitää unoha.

 
At 17/4/06 08:42, Blogger Liisa said...

Iines,

kateutta vai mitäkö lienee tuo Heli Laaksosen saama tavallista suurempi julkisuus. Totuus on jossakin keskivaiheilla. Eikä hänen ansiokkuuttaan runoilijana yhtään alenna se seikka, että osin sinakin tuo julkisuus on hankittu EU-rahoituksella. Fiksut osaavat käyttää oikeita kanavia. Eli ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jotkut sanovat sitä sattumaksi, toiset johdatukseksi, kuka miksikin.

Mutta herkkyyttä ja syvyyttä löytyy hänen runoistaan. Ja uskon, että ne olisivat löytäneet kohteensa ilman tuota julkisuusrumbaakin.

Runothan ovat jokaiselle lukijalle omia sopivien tarttumapintojen kohdatessa. Mielestäni proosa käyttäytyy samoin.

 
At 17/4/06 09:30, Anonymous Anonyymi said...

Olen se "alkuperäinen anonyymi", jonka kommentin vuoksi tätä keskustelua edelleen käydään. Hyvä kun käydään.

Laaksonen on julkisuudelle oikein sopiva kapine. Sanavalmis, hauska ja pohjoismaisen vaalea, eikä mitenkään uhkaava. Funtsikaapa, jos hän olisi Cher-tyylinen noitanainen, leveät kajalit silmissä vielä, mahdollisesti lävistyskin. Eipä varmasti pikkukuntien täti-ihmiset diggailisi yhtä estottomasti.

Laaksoseen ei kukaan äkkipäätä liitä mitään negatiivisia piirteitä, hän ei varmaankaan voi olla esim. luonteeltaan ryöhkeä tai laskelmoiva.

Tosiasia on, että hänen saamansa julkisuus ei paranna nopeasti unohdettujen, samaan aikaan julkaisevien naisrunoilijoiden asemaa mitenkään.

En ole runoilija, pienessä mitassa teen kritiikkiä, mutta en sitäkään runoudesta.

 
At 17/4/06 09:39, Anonymous Komposti said...

Koska myöhästyin Heli Laaksos keskustelusta, postasin oman versioni ilmiöstä. Jospa alentuisitte kurkkaamaan sitä!:)

Samoilla linjoilla anonyymin kanssa.

 
At 17/4/06 10:06, Blogger Iines said...

Anonyymi,

mahtavia stereotypioita tekstisi sisältää!

Ettäkö pikkukuntien täti-ihminen vieroksuisi Cherin näköistä mustasilmää automaattisesti ja että tällainen dramaattinen ulkonäkö vielä vaikuttaisi hänen runovalintoihinsa?! Hallelujaa, mikä yksinkertainen ajatuskuvio päässäsi surisee. Itse ainakin pidän kovasti mm. Sofi Oksasen habituksesta. Kiinnostun jos näen ihmisen naamioineen itsensä, aina!

Ja lisäksi tämä pikkukaupungin täti rokkasi Lordille, jos niistä euroviisuehdokkaista nyt joku piti valita. Ainoa esitys, jossa oli voimaa ja volyymia ja mielikuvituksen lentoa. Samoin tunnen outoa viehtymystä säkeisiin, jotka tulevat usein juoppojen ja pervoiksi tunnettujen runoilijoiden kynästä. Aliarvioit pahasti muita ihmisiä, erikoisesti pikkukaupungin tätejä, arvoisa anonyymi! Kiitos vaan kukkahatusta, jälleen kerran. Sehän napsahtaa päähäni nähtävästi ennen kuin ehdin suuni avata. Jos meidät pantaisiin rinnakkain, voisin muuten olla meistä se radikaalimpi.

Olen vakuuttunut siitäkin, että Heli Laaksonen ei ole mikään auvoinen pyhäkoulutyttö. Ja siitä, että hänessä on annos röyhkeyttä tai laskelmoivuutta siinä missä minussa tai sinussakin. En voi ymmärtää lukkiutunutta ja luutunutta kuvaasi, joka kertoo vain oman ajattelusi kapeudesta, eräänlaisesta ajattelun musta-valkoisuudesta, jonkalainen tapa nähdä ja tarkkailla elämää tekee minut aina voimattoman surulliseksi, kun törmään sellaiseen standardimalliin. Se estää avaran näkemisen ja toimii salpana ihmisen kehitykselle. Siinä ihminen on jo valinnut asenteensa ja mielipiteensä, ei kulje avoimena ja tarkkaile elämää ja ihmisiä, vaan lyö laput vanhojen asenteittensa pohjalta.

En ihmettele, ettet ole runoilija - runoilija näkee aitojen taakse.

 
At 17/4/06 10:18, Anonymous Anonyymi said...

Iines, en ajatellut kirjoittaessani "pikkukuntien täti-ihmisistä" sinua. En ole yhtään ajatellut, minkälaisesta paikasta olet kotoisin. Ajattelin sitä Kompostin postaamaa kiertuelistaa.

Mutta luultavasti emme ole samaa mieltä mistään.

 
At 17/4/06 10:21, Blogger Iines said...

Anni, kiva versio.:)

Olisi kiva lukea muittenkin versioita eri murteilla, vaikka joistain muistakin runoista. Tästähän saisi kivan murrerunomeemin - vääntää mielirunonsa osaamalleen murteelle.

Liisa - Laitilan munapitäjässä osataan kyllä tuo EU-rahoitus käyttää hyödyksi. Luulen, että hänellä on ollut neuvonantajat sieltä käsin. Taitava tyttö tässä osaamisensa hyödyntämisessäkin. Kuka on sanonut, että paras runoilija on keuhkotautiin jo nuorena hitaasti nääntyvä epäkäytännöllinen ja köyhä runoilija.

Vielä lisäys anonyymille: onhan filosofeillakin takapihoillaan siivottavaa (HS, kulttuuripalsta 15.4.), niin miksi ihmeessä ei runoilijoilla?

 
At 17/4/06 10:25, Blogger Iines said...

No anonyymi, miksi ihmeessä sitten puhut pikkukaupungien tädeistä? Kyllä siinä assalta otetussa kuvassa oli paljon setiäkin.

Ja en minä vain itseäni ajatellut. Tunnen paljon pikkukaupungin tätejä, jotka ovat omia lapsiaan rajumpia ja radikaalimpia.

 
At 17/4/06 10:53, Anonymous Anonyymi said...

Tutkimusten mukaan suurimpia kulttuurin käyttäjiä ovat keski-ikäiset naiset, siksi puhuin pikkuKUNTIEN tädeistä. Assalla nyt sattuu olemaan kaikkia sukupuolia.

Radikaaliuden käsitteenkin määrittelemme taatusti eri tavalla.

 
At 17/4/06 11:44, Anonymous molly said...

Laaksosesta vielä sen verran, että hän on selvästi päättänyt elantonsa julkisuudesta hankkia. On sivuseikka onko aiheena uusi runo- tai ruokakirja, maalaisidyllikoti tai jonkin mukavan ohjelman juontaminen vaikkapa tv2:ssa. Viimeinen oli keksitty mutta jos nyt vähän ennustan. Eikä kai itsensä brändäämisessä ja markkina-arvon kasvattamisessa mitään pahaa ole, pistää vaan silmään.

 
At 17/4/06 11:48, Blogger Iines said...

No pikkukuntia tuosta keikkalistasta oli niukasti kolmasosa, puolet keikoista tehtiin isoihin kaupunkeihin, kuten Helsinkiin monta keikkaa, samoin Vantaalle, Turkuun, Tampereelle, Hämeenlinnaan, Raumalle jne.

Tuon assan tilaisuuden yleisö tuskin koostui pelkästään satunnaisista ohikulkijoista. Sen verran kiireettömiltä kuvan miehet vaikuttivat. Uskon, että he tiesivät, missä tilaisuudessa olivat.

Mietin tuota radikaaliuden käsitettä uusimmassa päreessäni.

 
At 17/4/06 11:54, Blogger Iines said...

Molly, niin, onhan Paavo Haavikkokin merkittävä runoilija, joka on aina elänyt hyvin ansaitsemillaan tuloilla ja osannut panna ne poikimaan: "Osta Kansallis-Osake-Pankin osakkeita..."

Ehkä runoilijakin on vain ihminen, joka syö ja paskantaa.

 
At 17/4/06 12:02, Anonymous molly said...

Ihminen ei ole vain yhtä ;) Minusta Laaksosta leimaa enemmän julkisuuslähtöisyys kuin runoilu, ei ne tosiaan ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.

 
At 17/4/06 17:54, Anonymous Komposti said...

Molly, niin, onhan Paavo Haavikkokin merkittävä runoilija, joka on aina elänyt hyvin ansaitsemillaan tuloilla ja osannut panna ne poikimaan: "Osta Kansallis-Osake-Pankin osakkeita..."

Ehkä runoilijakin on vain ihminen, joka syö ja paskantaa.


Luulenpa, että Paavo Haavikolla on ollut hyvänä pesämunanaan myös perintöosansa tai oletan?

Paavo Haavikko on ikäluokkaa, joka ei edes päässyt oppikouluun ellei ollut varakkuutta takana.

http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=8&pid=353&lang=fi

Eihän Heli Laaksosta voi kuin ihailla, hän on yrittäjä, jonka on tultava toimeen omilla kyvyillään ja tuloillaan, ainakin viimeistään siinä vaiheessa kun EU-tuki loppuu.

Valitettavasti tuo lounaismurre on sen verran vaikeaa luettavaa, että tarvitsisi sanakirjaa, jotta ymmärtäisi sanomansa, onhan se sellaista iloista pulputusta kuitenkin, siis kuunneltavaa mieluummin kuin luettavaa.

 
At 17/4/06 18:08, Anonymous Komposti said...

Niin tuo aiempi linkki ei suoraan aukea Paavo Haavikkoon, täytyy kirjoittaa valintaikkunaan Paavo Haavikko ja siitä linkattua paljastuu, että isänsä on toimitusjohtaja eli oletettavasti hyvin toimeentulevaa sukua alunperin.

vanhemmat toimitusjohtaja Heikki Haavikko ja Rauha o.s. Pyykkönen

Lisäksi löytyy tieto, että Paavo Haavikko ei ole tienannut osakkeitaan runoilulla ja kirjoillaan yksin vaan myös muin keinoin.

Lisäksi hän on luonut uran kiinteistö- ja kustannusalalla. Hän perusti oman kustantamon nimeltä Art House vuonna 1975.

Googlaamalla löytyy tietoa.:)

 
At 17/4/06 18:50, Blogger Iines said...

Koska saamme Paavo Haavikon elämäkerran? Tuohan ei vielä paljon kerro, että isä oli toimitusjohtaja. Itselläni ei ole minkäänlaisia faktoja Haavikosta, huomaan yllättäen. Enkä löytänyt netistäkään muuta kuin tuotantoa koskevia tietoja ja tutkimuksia.

Tuo on muuten väärin muotoiltu väite, että oppikouluun menivät vain varakkaiden vanhempien lapset. Eivät menneet, sillä sinne oli pääsykokeet, joissa laiskimmat ja tyhmimmät rikkaatkin kersat raakattiin pois. Lisäksi kouluissa oli vapaaoppilaspaikkoja, ja sen ajan oppikirjojen hinnat eivät päätä huimanneet. Enemmän oli kyseessä se, että monilla tavallisilla työläisillä ja maaseutuväestöllä oli ennakkoluuloja herroja ja narreja kohtaan, omia lapsia ei haluttu panna koulun penkille vaan reiluun ja rehelliseen työhön. Kouluja pidettiin myös siis turhana kotkotuksena. Olen aina nähnyt tämän oppikouluunmenon arvostuskymyksenä ja tietynlaisen elämäntavan valintana, en tulomittarina, vaikkakin toki köyhyydelläkin osansa oli.

 
At 17/4/06 20:19, Anonymous Komposti said...

Hih, tarkoitatko, että toisin hänen elämänkertansa pramille vaiko mitä? Hänhän on vasta 75-vuotias elävä ihminen, että olisiko liian varhaista lopulliset muistelmat, näyttihän hän jotain jo kirjoittaneen.

Googlaamalla nimellä Paavo Haavikko löysin omiin tarpeisiini aivan riittävästi tietoa, ei hän ole minulle kovinkaan kiinnostava henkilö, että lisää kaipaisin.

Halusin tuoda tuon tiedon isän toimitusjohtajuudesta esille siksi, että ei Haavikkokaan liene yksin runoilulla tienannut hyviä päiviään (mm. osakkeitaan) vaan on tehnyt paljon myös niin sanottua "oikeaa työtä", aikamoinen työurakin takana ja mitä ilmeisemmin siis myös perinyt jotain. On niinku helpompi ponnistaa ja käydä koulua jos on taustalla rahaa.

Nykyisin lukioissa on suorastaan kallista opiskella taas, kirjoihin menee roimasti rahaa. Ei voi edes käyttää toisten vanhoja kirjoja vaan jokaiselle uudelle jaksolle joutuu hankkimaan uudet kirjat.

Tottahan tuokin on kouluennakkoluuloista, noinhan sitä on ajateltu ennen ja etenkin tyttöjen kouluttaminen on koettu turhaksi. Papan veljen fiksu leski koulutti ainokaisensa pitkälle, vaikka varmasti oli tosi tiukkaa. Ei ollut leskeneläkkeitä tai orpojenlapsilisiä yms.

 
At 18/4/06 05:55, Anonymous Komposti said...

Lisäyksenä edelliseen, kyllä kouluttaminen oli kuitenkin kallista koska oppikoulua ja lukiota ei ollut omalla paikkakunnalla ja joutui muuttamaan toiselle paikkakunnalle koulukortteeriin ja se ei ollut aivan halpaa, elättää koululainen sinne. Yleensä ison perheen lapsista vain joku pystyttiin kouluttamaan pitemmälle, toisaalta riippui tosiaan mihin perheessä haluttiin, ymmärrettiin satsata.

 
At 18/4/06 08:49, Anonymous Anonyymi said...

Molly sanoi hyvin. Olen samaa mieltä. Ei julkisuus nouse noin suureksi, ellei sen eteen näe itse kovasti vaivaa. Se on ollut nähtävissä Heli Laaksosen urassa jo alusta asti, pyrky & halu julkisuuteen ja julk. roolin rakentaminen. Kaikilla kirjoittajilla ei ole sitä halua. Eikä halua käyttää asiaan niin paljon energiaa.

 
At 18/4/06 10:52, Blogger Iines said...

No ei kukaan ole kiistänyt Laaksosen julkisuushakuisuutta. Mielestäni tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että tuo julkisuus tuntuu kantavan Laaksosta kovin pitkään ja yhä innokkaammin.

Voidaan varmaan myös ehkä tunnustaa Laaksosen ansiot, eikä hieman farisealaisesti nähdä hänessä vain porttia paremman runouden ja todellisten runoilijoitten säkeiden ääreen.

En väitä että Laaksonen on suuri runoilija, mutta kiinnostuneena seuraan hänen sanataiteensa kehityslinjaa ja hänen rooliaan runouden kentässä.

 
At 18/4/06 14:33, Blogger Iines said...

Haavikon elämäkerrasta vielä sananen. Nimittäin kyllähän kirjailijan eläessä voidaan jo julkaista monenkinlaisia muistelmia ja elämekertoja, kun ikää on noinkin mittavasti. Paras olisi koota noita tietoja ennen varsinaista seniiliyttä, joka jokaista aikanaan uhkaa.

Haavikon perinnöistä en tiedä, en isän taustoista, mutta sen vain tiedän, ettei toimitusjohtajuus ole korkeitten perintöjen tae. Voi olla, muttei välttämättä siis ole.

 
At 18/4/06 15:56, Anonymous Komposti said...

Hei haloo nyt on pakko sanoa, että muistetaanpa, että Heli Laaksonen on perustanut yrityksen! Hän on siis yrittäjä ja elättää itsensä yritystuloillaan, on vailla tavallista työttömyys-ja sosiaaliturvaa eli hänen on pakko markkinoida itseään mahdollisimman tehokkaasti saadakseen elantoa ja töitä. Hän elää julkisuudesta! Tottakait hän on sillon älykkäänä yrittäjänä julkisuushakuinen ja -haluinen.

Eu-tuen saajana häntä myös mitä todennäköisimmin valvotaan kaiken aikaa. Hänen on jaksettava vaikkei aina jaksaisikaan. Todennäköisesti hän myös pitää valitsemastaan työstä tai joutuu pitämään jos haluaa pitää Eu-tukirahat!?

Tänä päivänä on paljon maistereita mitä moninaisemmissa koulutusta vastaamattomissa töissä. Tehköötpä saman perässä kuin Heli tekee. Heli on hatunnoston arvoinen itsensä työllistäjä! Bravo Heli!

Heli Laaksonen voisi tituleerata itseään vaikka toimitusjohtajaksi.

 
At 18/4/06 16:32, Anonymous Komposti said...

Nytpä kiinnostuinkin Paavo Haavikosta henkilönä, ilmeisesti on tutustuttava häneen ja hänen tuotantoonsa ja taustaansa... Vaikka muistelmathan ovat usein kaunisteltua totuutta, mutta ovathan ne myös mielenkiintoisia. :)

Yritin etsiä Heikki Haavisto nimellä tietoa googlettamalla. Päädyin mielenkiintoiseen tietoon eli Paavo Haavikon perustama ArtHouse kustantamohan oli kuuluisan Sonera-kirjan julkaisija ja nykyinen toimitusjohtaja on Paavo Haavikon poika Heikki Haavikko eli Paavo on laittanut pojalleen isänsä nimen. Ilmeisesti Paavo Haavikko ainakin arvosti kovasti isäänsä.

Niin toimitusjohtajahan voi olla ihan mitä tahansa, rutiköyhä konkan tehnyt yrittäjä polo tai hyvin menestynyt. Otetaanpa selvää mikä on totuus. :)

 
At 18/4/06 17:29, Blogger Iines said...

Minäkin törmäsin googlettamalla Heikki Haavikkoon ja yllätyin hieman. Taisi siellä joku Sonera-kirjajuttukin vilahdella taustalla. Arvelin myös Paavon pojaksi.

 
At 18/4/06 19:27, Anonymous Komposti said...

Tässäpä vähän pramille Haavikko tietoa. Syntyisin hän on Helsingin Kalliosta. Isä oli aluksi kirjansitoja ja myöhemmin perusti maahantuontiliikkeen tuoden maahan toimisto- ja paperitavaraa. Ilmeisesti isän yritys menestyi hyvin, koska oli varaa pitää kotiapulaistakin. Eteviä näkyvät olevan. Kunnioitettavaa.

Kyllä se Sonera-kirja julkaistiin Haavikkojen toimesta, muistankin sen nyt, kun sitä hiukan silloin kummastelin.

http://www.kirjasto.sci.fi/haavikko.htm

Haavikko's autobiographical works include YRITYS OMAKSIKUVAKSI (1987, an attempt at a self-portrait), VUOSIEN AURINKOISET VARJOT (1994) and PROSPERO (1995). In Yritys omaksikuvaksi Haavikko returned to his childhood. He was born and brought up in Kallio, a working class area. His father was a bookbinder who eventually became director of his own business - he was an importer of office supplies and paper goods. "In the kitchen is a bed, which is for the housemaid. That's Martta. I opened the door for her down there when she arrived. Someone had left. Martta says don't touch your willy because when you're in the army you're made to stand in a row, and the one with a big willy is ashamed. When you go to the lavatory, you have to lift up the seat so that you don't make drips on the seat. The lavatory is small and high, and the upper part links through to the bathroom." (trans. Hildi Hawkins, from Helsinki: a literary companion, 2000)

After spending some time in the real estate business, Haavikko joined one of the major Finnish publishing companies, Otava. He worked as literary manager from 1967 to 1983, becoming a member of the board in the late 1960s. After restoring the company's financial health and literary profile, in 1989 he became managing director of Art House, his own publishing firm. Art House has especially gained fame for its focus on non-fiction literature, science, physics, mathematics, and other "hard" sciences. In 2001 its turnover was 10 million FIM. At the age of 70 Haavikko decided to retire from his work as the managing director from the beginning of 2002, but continue as the chairman of the board. - Haavikko married the prominent writer Marja-Liisa Vartio (1924-1966) in 1955. He is now married to Ritva Rainio. In 1969 Haavikko received an honorary Doctor of Philosophy degree from Helsinki University. Haavikko won the Nordic Council Drama Competition in 1996, but declined to attend the celebration. In his diary from August 1995 to December 1998, KAHDEN VUODEN PÄIVÄKIRJA (2001), Haavikko revealed his - justified - bitter thoughts about the way in which critics have treated his works. In 2001 Haavikko published five books, none of which were included among the best works of the year, recommended by the leading newspaper Helsingin Sanomat. However, the magazine Suomen Kuvalehti selected Haavikko's collection of aphorisms, KÄYTÄNNÖN METAFYSIIKKA, in the list of 86 most interesting books of 2001. In 2002 Haavikko received the Nossack Prize...

 
At 18/4/06 20:04, Blogger Iines said...

No tuossahan näkyvät kyllä olennaisimmat faktat, eli taustalla työläis- (vai käsityöläis?)piireistä bisnekseen ponnahtanut isä.

Nuo Haavikon avioliitot olivat minulle kyllä tuttuja, sillä niistähän on tietysti kirjoitettu, taiteilijaliittoja kun ovat ja molemmat osapuolisuudet tunnettuja henkilöitä. Marja-Liisa Vartiohan oli hienovireisen latautuneen draamallisen proosan kirjoittaja.

 

Lähetä kommentti

<< Home