Rakentava radikaalisuus
Edellisen päreeni kommenttilaatikossa tuli erään anonyymin kanssa puheeksi katsantojemme erilaisuus. Minä arvelin hänen tarjoavan päähäni jo tutuksi tullutta kukkahattua, ja kerroin hänelle suorat sanat tätien radikaaliudesta. Hän arveli hieman kuivasti, että meillä on varmaan "tästäkin erilainen näkemys". Mitä siis radikaalius on ja tarvitaanko sellaista asennetta enää, kun risupartojen hippiajoistakin alkaa olla ihmisikä?Radikaalius on mielestäni laajasti ymmärrettynä ennen kaikkea tapa olla irti ja operoida vailla sidoksia mihinkään tihentymään. Radikaalia on mielestäni tehdä tekoja, jotka edistävät yhteiskunnan kehittymistä ja olemassaolon jatkuvuutta, omalla uudistavalla tavallaan. Radikaalisuus ei siis ole tuhoavaa, vaan kauskantoisesti rakentavaa, vain toimintatapa on poikkeva.
Radikaalisuuden rasitteena on se, että radikaali toiminta on usein nähty repivänä, tuhoavana, kuten esimerkiksi kettutyttöjen eläinten vapauttamiset. Näissä operaatioissahan itse kohde usein tuhoutuu, mutta tulevaisuudessa siintää utopia paremmasta maailmasta - tarhattomasta yhteiskunnasta, joten toiminta on siis itse asiassa yhteiskuntaa kehittävää ja jalostavaa välivaiheen toimintaa. Näin sen näkevät kettutytöt itse, mutta me tavalliset tallaajat tuijotamme tietysti karkuun päässeitä minkkejä, jotka päättömän kauhun vallassa juoksevat autojen alle tai suden suuhun. Minäkin tuijotan näitä viattomia luontokappaleita ja ihmettelen ihmisen ahneutta ja omistushalua. Mietin, voisiko olla vähemmän radikaaleja keinoja edistää luontoon kuuluvien eläinten vapauttamista ihmisen orjuudesta. Nämä eläimethän eivät hakeudu ihmisen luo vapaaehtoisesti, kuten kissat ja koirat saadessaan valinnanvapauden.
Jotenkin näin määrittelen siis radikaaliuden. Se ei tarvitse ulkoisia tehosteita, mutta voi ilmentää sisäistä kapinaansa pukeutumalla ja ehostamalla itsensä poikkeavasti. Ja voi olla niinkin, että joku omaksuu vain radikaalit tehosteet erottuakseen massasta.
(Maalaus Peter Paul Rubens)
posted by Iines @ 12:06 ap.
26 comments
26 Comments:
No jaa...
Vai niin.
Kyllä tämä minusta on ihan hyvä aihe. Vai tyhjensiköhän pajazzon? :)
Eikö radikaali tarkoita juuriin käyvää? Radikaali ei niinkään kritisoi ilmiöitä kuin pyri juurimaan syitä.
Naura Pajazzo. Kyllä se siitä. Keksin, että olen vapaa radikaali, kasvimaan pölhö.
Hmm, tämä päreeni ja siihen liittyvät kommentit (jtb:n lukkunottamatta) johtunevat liiasta pashan- ja mämminsyönnistä. Taidan siirtyä meemiosastolle seuraavaksi.
Oikeasti yritin kait tällä jutullani todistaa ed. juttuni anonyymille, että kyllä täällä radikaalit osataan selittää. Voi olla, että lasken parhaillaan pussin pohjalla hopealusikoita.
Täällä Puutteenperällä näki paljon omituisesti pukeutuvia, kun mielenterveyspotilaat jalkautettiin. Päreesi on niin monipolvinen ja rönsyilevä, että juttu pitäisi panna uusiksi käyttämällä vanhaa filosofista tyäkalua, Occamin partaveistä. Toisin sanoen paljouteen ei pidä mennä mennä, ellei se ole välttämätöntä. On valitava yksinkertainen selitys, jossa on vähän peruskäsitteitä. Eräs täkäläinen professori ilmaisi asian sanomalla, että ei pidä manata liikaa olioita.
Johonkin tuossa voisi ja pitäisi tarttua ja toivottavasti sen joku tekee. Minulla taitaa olla päässäni liikaa pashaa. Edellinen sana ei ole painovirhe.
PS. Hymiöt unohtuivat. Hymyillään, kun postaillaan!
No en minä toivo, että huonoon juttuun kukaan tarttuu. Ottaisin tämän pois, mutta olkoon tässä muistutuksena siitä, että tiukempaa seulaa kannattaa käyttää jatkossa. En minä tähän juttuun itsekään uskonut, en edes oikein tiedä, mikä tässä oli punainen lanka.
Ei tätäkään keskustelua voi tappiona pitää. kello on jo aika paljon, mutta kun mämmiähky hellittää, voi päreelle hyvinkin lennähtää kultainen parvi. Ja joka aamu on armo uus. Sitä paitsi parhaillaan telkkarissa menee Karen Blixenin elämästä tehty tarina. Elämäkertaa lukiessani odotin hänen menehtyvän miehensä tartuttamaan syfilikseen, mutta hän kuolikin anoreksiaan, ruokahaluttomuuteen, joka tuntuu vakiintuneen tietynlaisen vaivan nimeksi.
Iines, älä kuitenkaan ryhdy meemeihin. Ne ovat tappavan tylsiä.
Siinä pelossa sanon jotakin radikaaliudesta. Toistan varmuuden vuoksi sanakirjamääritelmän (en sinulle, tuon jtb:n vuoksi): Perinpohjaisia muutoksia vaativa (vars. yhteiskunnallisessa ja poliittisessa mielessä).
Radikaalia viimeksi ovat olleet Ranskan opiskelijamellakat, joilla saivat aikaan tuloksenkin. Lakiehdotus vedettiin pois. Ranskan mellakkapoliisi ei tunnetusti ole helläkätinen, joten tuotakin asiaa ajaessa tuli monelle pipi.
En lakkaa ihmettelmästä, että meidän nykyinen opiskelijanuorisomme ei saa aikaan mitään vastaavaa, pätkätöitä vastaan tms. Ennen opiskelijaliikkeet Euroopasta rantautuivat tännekin, mutta nyt opiskeleva nuorisomme tuntuu olevan aneeminen tai erilliskulttuureihin jakautunut.
Suomessa on muutenkin kansa jotenkenin "lammasmaista". Ei täällä saada edes kunnon mielenosoitusta aikaan. Arkadianmäellä saavat huseerata miten haluavat, polttoaineen hintaa voi nostaa kuten parhaaksi näkee, jotta saadaan omistajille muhkeat tuotot, samoin kuin työntekijöitä voidaan laittaa tehdaskaupalla kilometritehtaalle ja siirtää tuotanto kiinaan, jotta omistajat saavat enemmän rahaa. Samoin johtajien palkkoja voidaan jostaa parillasadalla %:lla, noin ohimennen, kun tavallinen duunari saa 2-3% korotuksen.
Jotkut johtajat voivat kiusata alaisiaan miten haluavat, koska on jo niin iso johtaja, ettei isompaa löydy, soilloin saa toimia oman mielensä mukaan.
Tulipas vuodatus, mutta tätä se on. Radikaalius on ja loistaa poissaoloaan suomesta.
Olen itsekin ihmetellyt varsinkin opiskelijoitten jonkinlaisen innon ja säihkeen puutetta, ihan kuin energiat olisivat vähissä ja keho kyllästetty oman hyvinvoinnin ja viihtymyksen maksimoinnilla. Olen ennenkin hokenut mantraani siitä, että opiskelijaikäinen nuoriso tekee viihde-elektroniikasta itselleen bunkkerin kotiinsa, ja tästä koneistetusta pisteestä käsin hallitsee ja kontrolloi nautinnollista maailmaansa, poistuu tapaamaan ja etsimään vain toisia samanmielisiä baareihin turvatakseen seksin saannin ja toiveen elämän jatkuvuudesta sekä hakeakseen heijastuspintaa omalle hedonistiselle elämälleen. Tällaisessa egosentrisessä maailmankuvassa ei ole tilaa solidaarisuudelle saatikka tarvetta radikalismin keinoin muuttaa mailmaa. Pahimmat älähdykset tulevat ainoastaan tasolla "bunkkerini viihteen saantia rajoitetaan - olen siis rikollinen kun en suostu tähän".
*
Pahus, harmittaa tuon Blixenin missaaminen eilen. Katsoin nimittäin Harry Potterin kolmetuntisen filmin juuri ennen, ja nousin jaloittelemaan (koneelle:). Juuri tarkistin, ettei tule uusintanakaan FST:ltä ainakaan tänään.
Yhdyn edellisen kirjoittajan sanoihin sekä meemeistä että opiskelevan nuorisomme radikalismista. Kuusikymmenluvulla tapahtunut arvomurros sekä yhden asian liikket, sodanvastaisuus, teini- ja muu opiskelijapolitiikka ja poliittisen kontaktipaninnan etsiminen itselle olivat oma lukunsa. Aika oli suopea myös runoudelle ja kustantajat reagoivat lähes reaaliaikaisesti erilaisista yhteiskunnallisista teemoista virinneisiin keskusteluin. Tammen huutomerkkisarja tulee nyt ensinnä mieleeni. Virikkeitä haettiin ja saatiin erilaisista eurooppalaisista liikkeistä, mutta täällä ei sentään ajauduttu äärimmäisyyksiin, jonka tulosena oli ruumiita ja verta kaduilla. Ilmapiiriä sähköisti kylmän sodan lisäksi Vietnamin sota, joka vauhditti Sadankomitealiikkeen syntyä. Syntyi myös Vienamin Ystävydyyden Komitea, FNL-ryhmiä ja mitä kaikkea aina maolaisuutta myöten.
Tämän kaiken täytyi tapahtua, ja varmasti senkin, että 70-luvulla kulttuuri- ja opiskelijaporukoissa jämähdettiin taistolaisuuteen.
Sitten jämähdettiin juppilaisuuteen, lamaan ja hedonismiin, työttömyyteen ja pätkätöihin. Kuusikymmenluvulla tapahtunut arvopohjan murtuminen ja sitä seurannut normittomuus vaikuttavat vieläkin.
Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on minusta huolestuttava ilmiö, ja itse hyvinvointiyhteiskunnan käsitteelle on haluttu antaa alkuperäisestä poikkeava sisältö. Kyse ei ole ollut holhousyhteiskunnasta, mutta nyt alkaa olla. Työttömyyden, pätkätöiden, syrjäytymisen ja ylipäätään taloudellisten ongelmien takia sosiaaliluukulle joutuva on lähtökohtaisesti rikollinen, joka yrittää kupata yhteiskuntaa.
Olisi vieläkin sanottavaa, mutta täytyy ruveta muihin hommiin. Sitä paitsi alan livetä itse aiheesta. Kettutytöistä en sano muuta kuin että aikansa kutakin. Sama koskee muutakin. Pysyvää on vain muutos.
Työttömyydestä huomionarvoista on nyt myös valkokaulustyöttömyys, jota ei edes tahdota myöntää. Se ei sitä paitsi näy tilastoissa, koska useimmat valkokaulukselliset ovat poissa listoilta koulutukseensa nähden toisarvoisissa hanttihommisssa tai nippelinappelijatkokurseilla.
Kiinnostavaa on myös se, että sairaanhoitajille ei aina löydy töitä, vaikka on toisaalta pula hoitajista. Virkoja ei perusteta, ja suomalaisen sairaanhoidon laatu alkaa olla alapuolella arvostelun. Norjasta kyllä löytyy töitä, kuten tänäisessä Hesarissakin kerrottiin.
Monet opiskelijat käyvät töissä opiskelun ohella, jospa tuokin on syynä "rauhallisuuteen".
No, ehkä voisi ajatella myös, että elleivät opiskelijat olisi niin rauhallisia, voitaisiin saada muutos tuohon epäkohtaan, että rahoittaakseen päätyönsä (opiskelun) on käytävä sivutyössä.
Suoraselkäiset työläiset saivat aikanaan duunarien kehnoja oloja parannetuksi. Samanlaisen "asioiden hoito" - ideologiaksi sitä ei kai voine nimittää- sai monet kuitenkin pelkämään saman kurjistmisen toistuvan täällä kuin suuressa naapurissa. Sos.demeille koitti kulta-ajat. Heistähän suurin osa ei katso olevansa tavan duunareita, vaan sitä hienomapaa, valkokauluksista väkeä ja herrojen ja pääoman parhaita kavereita. Kohta monet asiat juuri siinä jamassa kun pahimmillaan kuviteltiin naapurissa olevan.
Tiet jäävät hoitamatta, yhteisessä hoidossa olevat talot rapistuvat, koulutus, terveydenhoito, työssäoloehdot...mitä parannuksia viime vuodet ovat tuoneet? Puuttuu enää suuret kerjäläisjoukot kaduilta!
Mielenkiintoinen ilmiö muuten, että sosiaalidemokratiaa kannattaa vieläkin todennäköisesti suurin osa tavallisista duunareista. Ilmeisen turvallisuushakuista porukkaa!
Jaapa jaa. Noista puolueista en sano sen enempää, mutta muistan miten pari vuotta sitten Virossa käydessämme ihmettelimme teitten surkeaa kuntoa.
Nyt omassa kotikaupungissani tiet ovat paikoin huonommassakin kunnossa kuin Virossa. Samoin kaupungin terveydenhuoltoa on selkeästi huononnettu, ja viikonloppuisin täällä on jo tilanne, että päivystykseen on lähdettävä naapurikaupunkiin asti, jos lääkäriä mielii. Samoin poliisi on naapurikaupungissa, joten jos joku päättää vaikka tunkeutua kotiisi murha-aikeissa, taatusti ehtii tehdä tekosensa ennen kuin poliisi eväänsä väräyttää.
Itseltäni on mennyt usko oikeastaan kaikkiin nykyisiin puoluekoneistoihin. Pitäisi löytyä voimakkaita yksilöitä, suuria persoonallisuuksia, jotka uudistaisivat poliittista ajattelua ja loisivat uskoa poliittiseen päätöksentekoon..
Erittäin samaa mieltä kanssasi.
"Pitäisi löytyä voimakkaita yksilöitä, suuria persoonallisuuksia, jotka uudistaisivat poliittista ajattelua ja loisivat uskoa poliittiseen päätöksentekoon.."
Olihan tämä provo, olihan! Oikeasti minua varovaisesti hymyilytti. Onneksi edes runouden rintamalla tuntuvat uudet tuulet puhaltavan...
Kieltämättä arvelin, että mieleen nousevat Hitlerit, Mussolinit, Stalinit, Francot, jaa, tarviiko jatkaa...
On kuitenkin niin, että politiikasta puuttuvat persoonallisuudet. Lattapäät lainehilla soittelevat banjoa samaan tahtiin...
Hupaisa ilmaisu: Lattapäät lainehilla! Mietin juuri tuossa aamukahvilla (lukiessani juttua lehdestä miten suurten johtajien palkat ovatkaan nousseet)että tietysti todellisuus on toisenlainen heille, jotka siirtyvät kalliilla autolla hienoihin toimistoihinsa. Ehkä joskus rupusakki vilahtaa katukuvassa. Luksusasunnot ja rikkaille suunnitellut lomaparatiisit täydentävät äveriäitten niin erilaista maailmankuvaa ja kokemusmaailmaa.
Mutta sallittakoon se kaikin mokomin heille. Ovathan he sen ansainneet ahkeruudellaan ja yrittelijäisyydellään! Lopulta kaikki olemme yhtä äveriäitä mullan alla tai tuhkana!
Kyllähän opiskelijat ja nuoret taiteilijat jatkuvasti tekevät kaikenlaisia adresseja ja tempauksia milloin minkäkin asian puolesta. Eri asia on halutaanko niitä huomioida tiedotusvälineissa tai onko suuri yleisö niistä kiinnostunut. Internet on pullollaan vastakulttuuri-informatiota, eri asia on kuinka paljon sitä luetaan.
Julkisella puolella useat uusien tuulien ilmavirtaukset kaadetaan heti kättelyssä vetoamalla tulo/menoeriin. Näin on runoudessa, teatterissa ja varmasti useissa muissakin aktiivisen vastakulttuurin taiteessa.
Päästäkseen näkyviin vastakulttuurin pitää olla osa kulttuuria, että kulttuuri saadaan levitettyä. Valitettavasti välillä tuntuu, että kustannustoimistoissa, teattereissa, tv:ssa paikkaansa pitää vanhentunut ikäporras, joka katsoo kaikkia uusia tuulia alaviistoon. Peruste on aina sama, tuotto ei ole taattu.
Kysymys kuuluukin, että jos ihmiset saadaan ostamaan maitolasinalusia, ryppyvoiteita ja selluliittivoiteta olisiko niin vaikea markkinoida vastakultuuria ihmisille? Ehkäpä sitä ei haluta ilmoille ihan jostain muusta syystä.
Lisäksi ihmiset ovat niin tottuneita erittäin korkeatasoisiin olosuhteisiin, että ilmaiseksi tehdyiltä esityksiltä odotetaan aivan järjettömiä. Oliko asiat näin 70-luvulla? En voi tietää, mutta epäilen.
Esm. teatterin uudistushakuisuus ja poliittisuus tuntuu menevän vaan taaksepäin kokoajan, koska ihmiset on niin tottuneita telkkasarjojen draaman kaareen. Tapahtuu sellasta, että Hesarissa saatetaan taivastella miksi Brectilästä teatteria edustava näytelmä ei aiheuta samaistumista.
Täällä on joitakin, joidenka mielestä säilyvyys ja uudistuminen hetinyt tähän yhteiskuntaan, mutta vaikeata se on kun graffitin tekemisestä monen tuhannen euron sakot ja merkinnän rekisteriin. Mukavaa sitten mennä työhaastatteluun, kun töitä tuntuu muutenkin irtoavan vain vuokraamalla itsensä.
Yksillölle tälläiset rangaistukset samalla kun Coca-Cola voi ostaa vaikka koko kaupungin seinät ja peittää ne photoshopatuilla roolimalleillaan.
Itse en uskaltaisi mitään kovin radikaalia tehdä sen pelossa, että töitä ei sen jälkeen enää irtoa. Vastakulttuurin edustaminen nettiblogissakin tuntuu välillä vähän epävarmalta.
Se surettaa ihan mielettömästi, että on monesti kuullut, että erittäin lahjakkaita taiteen/vastakulttuurin tekijöitä torjutaan ihan mitättömin perustein.
Poikaystäväni on sivarina. Sekin pelottaa kuinka monta prosenttia työpaikoista sanoo hälle ei, vaikka sen pitäisi tässä yhteiskunnassa jo olla laitonta. Sen verran useassa työhakemuksessa on törmännyt ruksikohtaan, joka liittyy asepalveluksen arvonimiin. Ihan esm. makkaratehtaan linjalle tarvitaan aseenkäyttötaitoa.
Esm. yhden kaverini runokokoelmasta poistettiin aivan loistava poliittislyyrinen kehyskertomus, koska siitä ei voinut tarkasti määritellä edustaako se runoa, proosarunoa vai proosaa.
Vaikka tämä yhteiskunta vaikuttaa kauhean vapaalle edistävän radikalismin suhteen, käytännössä se kontrolloi ihmisiä todella vahvasti estämällä esm. toimeentulon, jos haluaa toteuttaa vastakulttuuria. Puhumattakaan muunlaisesta leimaamisesta.
Ah, tämä pitkä ja ansiokas selvitys jäi nyt yllä olevien koirasurujuttujeni alle, vähän piiloon, eikä kukaan taida sitä enää huomata. Omatkin ajatukseni ovat nyt muualla, enkä taida jaksaa miettiä tarkemmin esittämiäsi näkökulmia, jotka näppituntumalta tuntuvat oikeaan osuneilta.
Huomiotani kuitenkin kiinnittää tuo terminologia - vastakulttuuri. 70-luvulla ei taidettu suostua ajattelemaan, että jokin oma on vastakulttuuria, vaan luulen että takaraivossa oli ajatus, että "tämä on valtakulttuuria ja muut ovat vanhoillista puskateatteria tai muuta hapatusta." Ajettiin siis ainoata oikeata kulttuuria, kun nyt ehkä ajetaan enemmän rinnakkaiskulttuureja. Mene tiedä
Lähetä kommentti
<< Home