Tasaraha
Precario on latinaa ja tarkoittaa rukoilemista. Siitä on johdettu nimi prekariaatti, joka viittaa epävarmoihin ja tilapäisiin työsuhteisiin, joissa toimeentuloa pitää anella. Termi nousi tietoisuuteeni kunnolla vasta makasiinimellakoiden yhteydessä.Olen käsittänyt niin, että prekariaattiliikkeeseen kuuluvien tai sitä kannattavien yhtenä ohjelmanjulistuksena on perustulon maksaminen kaikille vailla ehtoja, ilman työhön sitomista, joten se liikkeen mukaan antaisi valinnanvapauden työn, koulutuksen ja asuinpaikan suhteen. Olisi myös hylättävä käsitys siitä, että yhteiskunnallinen hyvinvointi ja rikkaus on kiinni siitä, kuinka paljon ihmiset tekevät palkkatöitä. Perustuloa maksettaisiin myös, vaikkei haluaisi tehdä työtä.
"Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta siten on riistetty sosiaaliset perusoikeudet kuten äitiysetuudet, sairausloma tai palkattujen lomien ylellisyys." (Euro Mayday)
Olen aika ymmälläni tämän liikkeen edessä. Ei niin, etten ymmärtäisi, mitä tässä halutaan ja mitä asiaa ajetaan. Toki, ja tietäväthän kaikki pätkätöihin ajatuneiden ongelmat ja työn selvät epäkohdat, juuri niin kuin liike ne mainitseekin. Jään vain pohtimaan, että jos maailmassa kaikki saisivat valita vapaasti sen työn, josta leipänsä tienaavat, niin kuka tekisi ne pienipalkkaisimmat, raskaimmat ja kurjimmat työt. Mahtaisiko pääkaupunkiseudun talous tukehtua perustulon maksatuksiin? Ja mistä ne rahat otettaisiin, kun jotkin työalat mitä todennäköisimmin kärsisivät työvoimapulaa, ja tuottaisivat tappiota? Mistä saataisiin kouluihin opettajat, kun sitä työtä pitäisi tehdä säännöllisesti? Mistä saataisiin tehtaisiin kolmivuorotyöläiset? Vanhainkoteihin hoitajat, kun nytkin jo työntekijöitä on liian vähän ja työssäolevat voimiensa äärirajoilla?
Uusinta Eeva-lehteä selaillessani huomasin, että muuan menestynyt sisustusalan pariskunta teki työtään upeaksi disainatussa kodissaan, jonka huoneissa vallitsi jännittävä värisuora eteisestä makkariin asti. Työtä tehtiin mukavasti lojuen olohuoneen pehmeällä sohvalla, läppäri sylissä, ja mitä todennäköisimmin muu viihde-elektroniikka siinä lähimaastossa, ehkä jopa kaukosäätimen painalluksen päässä. Tämä on juuri sitä, mistä olen monesti kirjoittanut. Uusi ihminen on sellainen, joka ei käy työpaikalla, vaan linnoittautuu kotiinsa, jonka bunkkerista käsin kontrolloi ja operoi maailmaa. Uusi työ mielletään aivotyöksi, jonka raskain osa on innovointi. Ja jos työtä ei aina hotsita tehdä, onhan perustulo ja viihdykkeet.
Ja siitä oikeasta pätkätyöstä olen niin murheissani, että olen voimaton sanomaan siitä yhtään mitään. Asia on elämää suurempi tragedia. Tätä prekariaattiliikkeen ajamaa pätkätyön asettamista työmoraalin esikuvaksi ja uudenlaiseksi elämänfilosofiaksi en näe kuitenkaan vaihtoehtona. Päinvastoin, se saa kylmät väreet selkääni.
posted by Iines @ 7:37 ip.
62 comments
62 Comments:
Puhut taas kerran asiaa. Pitkään ihmisiä ohjanneena sekä omaa psykologiaani observoituani voin kauhulla allekirjoittaa pelkosi siitä mitä työmaailmassa tulee tapahtumaan prekarikoiden. Ihmisen mukavuudenhalu, selkärangattomuus, omaneduntavoittelu, velvollisuuksien lykkääminen yhtäällä ja yritteliäisyys ja motivaatio toisaalla... Siis huomattakoon että lasken itseni mukaan tuohon. Enhän minäkään tee muuta kuin mitä itse haluan ja mitä itse katson välttämättömäksi. Eikä siinä auta loitsu eikä rukous, vaikka precario merkitsisi mitä.
Töitä on vieressä, mutta tässäpä vaan bloggailen kun ei ole pomoa. Mikä oli todistettava. Quid erat demonstrandum, mutta variatio delectat, kuten jo muinaiset roomalaiset... :D
En pidä tämän hyvin marginaalisen luokkataisteluliikken alatyylisestä ohjelmajulistuksesta.
Mitä seuraavaksi kirjoitan, ei ole omaani, vaan toimittaja Seppo Rothin tekstiä Sunnuntaisuomalaisesta, mikä ei johdu laiskuudesta ajatteluun, vaan siitä, että en sanoisi asiasta yhtään paremmin.
"Prekariaatti jatkaa vaihtoehtoväen ajattelun historiallista linjaa.
Kansalaispalkka on vanhastaan tuttu vihreiden ajatus. Kun vihreydestä aikanaan tylsyi terävin särmä, tiedostava nuoriso omi eläinaktivismin.
2000-luvun alussa moni innostui globalisaatiokriittisestä Attac-liikkeestä. Nyt Attacin unohduttua prekariaatti on aktivistien suosikki. Globaali näkökulma on vaihtunut pätkätyöläisten etujen ajamiseksi.
Liittyikö prekariaatti vapun välikohtaukseen helsingissä? Yhteyttä tuskin voidaan osoittaa, koska prekariaatti on vain verkosto, ja 99 prosenttia verkoston jäsenistä ei varmasti ole poliisien kivittämisestä kiinnostunut.
Vapun tapahtumat kuitenkin riistäytyivät käsistä prekariaattiverkoston "EuroMayDay-mielenosoituksen jälkimainingeissa.
Verkostosta löytyy muistakin yhteyksistä tuttuja aktivistinimia. Esimerkiksi EuroMayDayn organisaattorina oli "anarkistiveteraani". Hän on nykyisin tutkija, joka luennoi prekariaatin ideologisista perusteista.
Hän on kuulunut moniin vaihtoehtojärjestöihin. Yhteyksiä löytyy myös eläinaktivisteihin. Kymmenen vuotta sitten hän oli vangittuna kuulusteltavana epäiltynä eräiden rehusekoittamoiden tuhopoltoista, mutta todisteita ei löytynyt."
Sanoin jossain aikaisemmassa postauksessani, että prekarismi kuulostaa ihanasti proletarismilta. Iskulausekin olisi periaatteessa valmiina: "Kaikkien maiden prekaristit liitykää yhteen".
Minun tunnuslauseeni tulee Descartesin cogitosta: "Pyöräilen, siis olen."
Lähden tästä pyöräilemään.
Kannattaa lähteä pyöräilemään. Minä taas lähden lehmiä kuvaamaan. Eihän tällaista ohjelmanjulistusta jaksa nyt miettiä. Lehmät kutsuvat.
Niin, perustuloksihan on ehdotettu muutamaa sataa euroa, siis kovasti samanoloista summaa kuin minimitoimeentulotuki tällä hetkellä on. Sillä summalla sitten lekotellaan designsohvilla? Oletko myös sitä mieltä, että toimeentulotuki on pahasta ja sen varassa elävät syntisiä?
Verrattuna toimeentulotukeen ero olisi byrokratian keventämisessä ja liikkumisvapauden lisäämisessä: perustulon varassa elävä saisi esim. opiskella; nythän ainakin työttömyyskorvauksen menettää helposti jos uskaltaa käyttää työttömyysaijkaansa hyödyksi ja ryhtyä opiskelemaan muuta kuin työvoimatoimiston hyväksymillä huttukursseilla.
Useimmat työläiset tahtoisivat sen vakituisen työn. Sitä ei kuitenkaan tarjota, päinvastoin: työ on jatkuvasti yhä sirpaleisempaa. Totta kai tämän kasvavan työläisjoukon asiaa lähtevät ajamaan ne, jotka ovat selvimmin sopeutuneet, ne jotka ovat jopa ylpeitä senmallisesta työntekijyydestä, jota he edustavat. He vaativat edes hieman turvllisuutta ja jatkuvuutta rikkonaiseen pätkäputkeen, siis ilman raskasta ja hidasta byrokratiaa ja sen tuottamaa lisäepävarmuutta. Muuthan toivovat tilanteen olevan välivaihe, joka on epävarmuuksineen ja turvattomuuksineen vain kestettävä.
Ja siitä oikeasta pätkätyöstä olen niin murheissani, että olen voimaton sanomaan siitä yhtään mitään. Asia on elämää suurempi tragedia.
On siis parasta vain olla vaiti ja tekemättä mitään, kun on niin voimaton ja on niin traagista? Tarjolla on hyvin selkeä ehdotus, joka epäilemättä tekisi "oikeaa pätkätyötä" tekevien olot siedettävämmiksi, mutta sitä on vastustettava, koska tuntuu siltä, että sitten jotkut moraalittomat käyttävät etua väärin? Mistä nämä laiskottelijat muuten tulisivat, kun nytkin suomalaisten "työmoraali" on sellainen, että sosiaalietuuksia hakevat selvästi harvemmat kuin ketkä olisivat niihin oikeutettuja?
Lisätään nyt vielä siltä varalta, ettei se muuten ole pääteltävissä: tuo mielenosoituksista tuttu prekariaatti.org vaikuttaa minusta monilta osin aika höperöltä, vaikka symppaankin osin sitä, minkä vuoksi järjestäjät puhkuvat intoa. Perustulosta puhutaan kuitenkin muualla paljon tolkullisemmpin.
Kun Jan-Otto Anderson ( http://ises.abo.fi/~janderss/kaksval.htm ) oli kasarin puolivälissä puhumassa ASS:n kesäseminaarissa kansalaispalkasta, niin vastustin ajatusta, koska katsoin, että jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus toimeentuloon mielekkään työn kautta. Mielekkääksi työn tekisi osallisuus kokonaisuudesta, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä.
Maailma on muuttunut ja tässä asiassa olen kääntänyt kelkkani. Sitä samaa edustaa prekariaatti.orgin strategia: Jos kerran epätyypillisistä työsuhteista on tullut tyypillisiä, siis niitä ei nykyään solmita edes toistaiseksi kestäviksi, niin miksi ihmisille ei taata kansalaistuloa.
Kysymyksessähän on vain jatkettu lapsilisä, jota nykyäänkin maksetaan kaikille lapsille vastikkeettomasti perheen varallisuudesta tai tuloista riippumatta.
Ehkä tähän pysähtyneistön ja tilapäistön kiistan selvittämiseen tarvittaisiin sitä perestroikaa ja glasnostia :D
Eufemia, olet nyt hieman alkanut harrastaa limboilua. Tuota synti-tokaisuasi en taida viitsiä edes kommentoida.:)
Minä nyt vaan en näe millään tavoin prekariaattiliikettä pätkätyöläisten pelastajana, päinvastoin, näen prekaarien yrittävän ratsastaa pätkätyöläisillä auringonnousuun.
Sanon aivan suoraan, että minä en hyväksy perusrahan maksamista niille henkilöille, jotka eivät halua tehdä työtä, vaan ovat mieluummin ilman työtä perusrahalla. Prekariaattiliikkeen ohjelmaanhan kuuluu se, että perusraha pitää maksaa, vaikkei haluakaan tehdä työtä. Siellä on nimenomaan tuo sanamuoto, että pitää maksaa, vaikka ei halua.
Eufemia ja jtb, hyväksyttekö te perusrahan maksamisen niille, jotka kieltäytyvät työstä, koska eivät halua tehdä sitä? Vastatkaa mielellään vain kyllä/ei. Älkää käyttäkö risusavotttaesimerkkiä, sillä kaikki työhän on yhtä arvokasta.
Minusta tämä keskustelu voisi mainiosti pysyä liikkeen eettisissä periaatteissa, eikä vain pätkätyössä, josta on tosiaan tehty kelpo prekaariratsu matkalla tasarahaan.
Olen myös sitä mieltä, että perusrahan maksaminen merkitsisi pätkätöiden lopullista hyväksymistä ja lakkauttaisi kaikki toimet työelämän vakauttamisesta. Se olisi erittäin tuhoisaa ennen kaikkea naisvaltaisille aloille. Naiset pysyisivät pienipalkkaisina ja perusrahan varassa elävinä ja vakaammat työt jäisivät miehille. Tämä on väistämätön kehitys, kun tarkastelee nyt niitä aloja, joilla pätkätyöttömyyttä on eniten.
Ei pidä heittää kirvestä kaivoon. On vielä monia ovia avaamatta, ja on monia keinoja kohentaa pätkätyöläisten asemaa saattamalla heitä esim. nyt puuttuvien sosiaalietuuksien piiriin. Yksi tärkeä keino olisi naisten yhteiskunnallinen herääminen ja järjestäytyminen omia etujaan ajavaksi isoksi kansalaisryhmäksi.
jtb, hyväksyttekö te perusrahan maksamisen niille, jotka kieltäytyvät työstä, koska eivät halua tehdä sitä?
Kyllä, koska uskon, että kaikki ihmiset haluavat olla tarpeellisia ja toteuttaa elämänsä.
Eufemia ja jtb, hyväksyttekö te perusrahan maksamisen niille, jotka kieltäytyvät työstä, koska eivät halua tehdä sitä?
Kyllä.
Syitä: Uskon ihmisten suuren enemmistön haluavan olla tarpeellisia ja toteuttaa omaa käsitystään hyvästä. En tiedä onko poikkeuksia. Arvelen, että suuri työstä kieltäytyvistä olisi niin huonoja työntekijöitä, että heidän pakottamisensa olisi turhaa, siitä ei saataisi irti kuin kokemus, että saatiinpas nöyryytettyä. (Työstä kieltäytyviä on muuten hyvin vähän - eihän esim. prekariaatti.org -sivuilla puhuttu työstä kieltäytymisestä vaan säännöllisestä työstä, siis perinteisestä työpaikasta kieltäytymisestä.) Lisäksi pidän ihmiselämää arvossa. Meillä on varaa pitää elossa ja arvossa heidätkin, joista ei ole "hyötyä".
Mitä tulee syntitoteamukseeni, no:
Työtä tehtiin mukavasti lojuen olohuoneen pehmeällä sohvalla, läppäri sylissä, ja mitä todennäköisimmin muu viihde-elektroniikka siinä lähimaastossa, ehkä jopa kaukosäätimen painalluksen päässä. Tämä on juuri sitä, mistä olen monesti kirjoittanut. Uusi ihminen on sellainen, joka ei käy työpaikalla, vaan linnoittautuu kotiinsa, jonka bunkkerista käsin kontrolloi ja operoi maailmaa. Uusi työ mielletään aivotyöksi, jonka raskain osa on innovointi. Ja jos työtä ei aina hotsita tehdä, onhan perustulo ja viihdykkeet.
Minusta tuosta huokuu sellainen työmoraaliajattelu, josta synnin käsitettä ei oikein voi erottaa. Otsasi hiessä jne.
Eufemia, tässä on nyt turha asetella pyhimyksen sädekehää omille kutreilleen ymmärtämällä vähäosaisia ja ihmiselämää. Herra paratkoon, niinhän minäkin teen, ja kuka sen mittaa vaikka arvostaisin elämää sinuakin enemmän. Minä en ottaisi yhteisiä rahoja antamatta työpanostani.
Eufemia, repertuaariini ei kuulu synti-sanaa, joten en myöskään hahmota maailmaa sen kautta. Tuo sanahan on sinun sisälläsi, sinä sitä käytät, sinä näet syntiä. Minä näen bunkkeroitumisen omaan viihdekeskukseen sellaisena kuvana, jossa bunkkerissa istuja etääntyy yhteisöllisyydestä pikku hiljaa samalla kun hänen oma itsensä kasvaa kaiken aikaa ja täyttää tilaa. Ihminen joka kaiken aikaa toteuttaa itseään ja etsii nautinnollista elämää, on etäällä todellisuudesta ja elämänsykkeestä, sillä ei elämä kulje viitoittamaamme tietä, sattumalla on aina sijansa, kohtalolla on aina oikkunsa, force majeurilla on aina sijansa, kaikki voi muuttua yhdessä hetkessä. Toinen ihminen voi olla pelkkä häiriötekijä bunkkerissa, vieras voi muuttua uhkaajaksi, vaikka tulisi vain lainaamaan kupin sokeria.
Yritin kuvata sitä, millaisena näen tämän uuden ihmisen kehityksen, sisäisen maailmankuvan, sillä se on minusta tässä kehityksessä olennaisinta ja tärkeintä ja sisältää suurimmat kysymysmerkit.
Eufemia, limboilet nyt olan takaa. Olen hieman hämmästynyt puhuessasi synneistäsi ja otsasi hiessä -jutuista. Olet nyt täyttänyt jonkin tyhjän tilan omilla ennakkoluuloillasi, sillä minä en noin ajattele enkä ole sanonut. Ajattelen yksinkertaisesti vain niin, että en tahdo antaa latinkiani niille, jotka kehtaavat sanoa, etteivät halua tehdä työtä, mutta perusraha kelpaa. Todellinen tarvitseva voi sen sijaan tulla kysymään vaikka päälläni olevaa paitaa.
Niin se vielä, hyvä Eufemia ja jtb, että huomaan teidän syyllistäneen minut kollektiivisesti pätkätöitten ymmärtämättömyydestä. Olen kasvanut suureksi pöpöksi silmissänne ja lyötte nyt samalla pöytään ennakkoluulojanne kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ymmärrä omaa kantaanne. Kehottaisin nyt lukemaan vain rivit ja jättämään rivinvälit vapaiksi.
En itsekään ottaisi yhteisiä rahoja antamatta työpanostani - vaikka kuulun niihin, jotka eivät edes hae tai halua vakituista työpaikkaa. Elän silti omillani ja ilomielin maksan veroja.
Mutta nähtyäni esimerkkejä niistä varsin harvoista, jotka kieltäytyvät työstä ylipäätään - he näyttävät mielestäni olevan nimen omaan niitä, jotka apua eniten tarvitsevat. Mielenterveysongelmaisilta he lähinnä ovat vaikuttaneet, ja lisäksi siltä, että olen puhunut kirottujen luokasta.
Kuten hyvin tiedät, tekstistä voi yleensä aivan perustellusti tehdä monta tulkintaa. Minä tulkitsin tekstiäsi kuten yllä kuvasin: minusta se vaikutti moralisoivalta ja tuomitsevalta, kuvaamaasi elintapaa nimen omaan syntisenä pitävältä. Väität vastaan, ja uskon mitä sanot; selvä, et tarkoittanut sitä mitä arvelin. Minulle ei kyllä vielä aivan valjennut mitä sitten tarkoitit. Tekstisi voi kuitenkin hyvin helposti lukea kuten luin, enkä usko olevani ainoana tätä mieltä.
Pätkätöiden ymmärtämättömyydestä? Suureksi pöpöksi? Lyön? Nyt taisit lisäillä rivienväleihin jotain ihan itse. Luultavasti et usko, mutta suhtaudun sinuun varsin hyväntahtoisesti. Ajattelen vain erinäisistä asioista näemmä eri tavoin kuin sinä. Ei siitä kannata pahastua.
sillä ei elämä kulje viitoittamaamme tietä, sattumalla on aina sijansa, kohtalolla on aina oikkunsa, force majeurilla on aina sijansa, kaikki voi muuttua yhdessä hetkessä.
Juuri näin! Miksi emme siis rakentaisi nöyryyttävän sosiaaliavun sijaan rohkaisevaa saman hintaista perustuloa!
Eufemia,
ei ei ja ei! Olen pettynyt siihen, ettet tunne minua vielä yhtään, vaikka olet jo vuosia lukenut tekstejäni eri palstoilla.
Uskallan sanoa, että en ole koskaan tuominnut ketään. En moralisoi luterilaisesti. Minä kyselen ihmisen humaanisuuden ja rakkauden perään. Uskallan sanoa, että rakastan ihmisiä, näen heissä hyvää, rikollisessakin. Minusta armo ja anteeksianto on aina ollut tärkeää, enkä puhu nyt kristillisistä tai uskonnollisista käsitteistä, vaan toistemme rakastamisesta ja armahtamisesta.
Kaltaistesi kirjoitukset saavat minut toivottoman turhautuneen pettymyksen valtaan. Näinkö vähän täälläkin ymmärrämme toisiamme? Sinäkin olet filosofi, etkä tunne moraalin laajaa käsitettä, vaan näet sen tuomitsemisvälineenä.
Iines, ei kannata vaipua epätoivoon. Ties vaikka joku päivä ymmärtäisin mitä sanot. Myönnän lukevani blogiasi nimen omaan siksi, etten ollenkaan ymmärrä ja havaitsen sen.
Moraali taas, tai etiikka - ajattelen jotakuinkin näin: minun moraalini koskee minua, vastaan itsestäni ja erheistäni. Muiden moraali on heidän asiansa.
Kuka kirjoitti:
"Uskallan sanoa, että en ole koskaan tuominnut ketään."
Ja sitä ennen:
"Olipa hyvä linkki! Luin tarkoin nuo prekariaatti-ohjelmat ja jutut. Ällistyttävää! Prekariaattihan on juuri se ihmistyyppi, jonka etiikan ja moraalin perään olen koko blogihistoriani kysellyt."
Tästä voi minun vaatimattomasta mielestäni päätellä vain, että olet koko blogihistoriasi ajan epäillyt olemassa olevan ihmistyypin, jolla ei ole etiikkaa saati moraalia.
Mitään tuomitsevampaa en ole koskaan lukenut.
Minun ajatusmaailmassani epäily ja pohdiskelu ei ole kyllä tuomitsemista. Eivätkä edes johda siihen. Onko arvostelu, arviointi, kyseenalaistaminen, jtb, sinun maailmassasi todella tuomitsemista? Onko se tuomitsemista, jos ei hyväksy jotain?
Sinä tuomitset nyt minut kyseenalaisin perustein.
Eufemia: Muiden moraali on heidän asiansa Hitlerinkökin? Poikkeus vahvistaa säännön?
Onko se tuomitsemista, jos ei hyväksy jotain?
Mitäpä muutakaan se olisi?
Kyllä, Hitlerinkin moraali on hänen asiansa. Minun moraalini vaatii kyllä minua toimimaan niin, että koetan parhaani mukaan estää toisten ihmisten vahingoittamisen, mutta en usko, että pystyn pakottamaan ketään omaksumaan moraalini. Yhteisö pakottaa jäsenensä tiettyyn järjestykseen, mutta eettisen kannan omaksumiseen ei voi pakottaa kuin aivopesulla. Sitä taas en pidä hyvänä. Siispä keskustella voin, ja tarpeen tullen voin koettaa estää toisten konkreettisia toimia, enempää en.
Teon ja ihmisen tuomitseminen on kaksi eri asiaa. Tekoja pitääkin voida tuomita, ihmisiä sen sijaan armahtaa.
Mikäli en olisi kyseenalaistanut = tuominnut työelämässä esimieheni tekemää moraalista vääryyttä, se jatkuisi edelleen. Puuttumalla asiaan tietyin valtuuksin paransin työpaikkani työilmapiiriä ja estin pitkään jatkuneen laittomuuden. - Eufemia, jos olisin ajatellut, että esimieheni moraali on hänen asiansa, joku olisi kärsinyt suuresti työpaikallani. (Tapaus on arkaluontoinen, joten en voi kertoa enempää yksityiskohtia.)
Tekoja pitääkin voida tuomita, ihmisiä sen sijaan armahtaa.
Teot eivät ole eettisiä subjekteja.
Kuten varmasti huomasitkin, sillä sanoin niin, ei minunkaan kantani estä minua estämästä toisten vahingoittamista, päinvastoin. Se ei siis estä asioihin puuttumista - puuttuminen on minun toimeni, siis minun moraalini asia.
Olen nähnyt tämän pätkätyöläisyydeksi sanotun ilmiön pitkän kehityksen, joka paljolti alkoi liikealalla ensin työn osittamisena ja lopulta työajan osittamisena. Työajan osittaminen tarkoitti aluksi sitä, että suhteellisen hyvin koulutetut tekivät vapaaehtoisesti kahta työtä. Kun pankit sulkeutuivat, kiiruhtivat monet virkailijat kauppaliikeiden kassoille tienaamaan espanjanmatkansa tai muuta. Tämä ei ole huuhaata, sillä ravasin toimittajana myös liikealan työpaikkoja melkoisen rupeaman.
Joillekin osa-aikatyö sopi, mutta monet olisivat halunneet tehdä täyden päivän. Silloin ei puhuttu pätkätöistä, vaan osa-aikaisesta työstä.
Arvelen, että useimmat ihmiset eivät etsi työttömyyttä, vaan mielekästä työtä. En minäkään ole aina voinut toteuttaa itseäni työssä, mutta kun on pitänyt asettaa vaa'alle työssäkäynti ja työttömyys, niin kyllä duuniin on täytynyt hakeutua ja tehdä sitäkin, mitä ei olisi kuunaan halunnut, jopa leimata kellokorttia. Olen kokenut myös työttömyyttä ja saanut sen johdosta osakseni viranomaiskohtelua, jota sanoisin nöyryyttämiseksi.
Synti on teologinen käsite. Sitä ei kai tarvita tässä keskustelussa, paitsi jos on tarvetta hengelliselle alueelle.
Pelkästään yksityisen moraalikoodiston varassa on vaikeaa tulla toimeen, jos se kovin paljon poikkeaa yleisistä elämismaailman arvoista (joita tosin ei kaikkia tarvitse arvostaa). Minua on joskus vaivannut ylikorostunut riippumattomuuden tarve ja käyttäytymiseni on osin ollut sen ilmentämistä, mutta kyllähän me toisiamme tarvitsemme, vaikka kovinkin haluaisimme vastustaa ns. yleistä etua, normistoa ja sanktioita ja koko konstellaatiota. Tarvitsemme myös rajoja.
Teot eivät ole eettisiä subjekteja. (jtb)
Jos lapsi lyö toveriaan, äiti estää sen, koska tuomitsee lyömisen. Lastaan hän sen sijaan ei lakkaa rakastamasta, vaikka toruisikin.
On rumaa lyödä
on = predikaatti
rumaa = predikatiivi
lyödä = subjekti
Se ei siis estä asioihin puuttumista - puuttuminen on minun toimeni, siis minun moraalini asia.(Eufemia)
Tämä pitää sisällään myös ajatuksen siitä, että tuon toisen moraali ei vastaa omaasi. Olet siis suorittanut arvioinnin, eli et ole hyväksynyt hänen moraaliaan, vaan jtb:tä lainatakseni: tämä on tuomitsemista - olet siis tuominnut tuon toisen moraalin. Naps.
Eikös tuon lauseen subjekti ole passiivi?
Tarvitsemme myös rajoja.
Ehkä sinä, en minä.
A-K, synti on teologinen käsite, joka on saanut siksi vahvan jalansijan kulttuurissamme, että jotain sitä kovasti muistuttavaa näkee mielestäni usein ei-teologisissakin yhteyksissä.
Tietysti on hankalaa, jos oma moraalikoodisto poikkeaa kovasti ympäröivän yhteiskunnan moraalikoodistosta. Kuitenkaan en osaisi yhteiskuntarauhan nimissä sopeutua puoliinkaan olemassaolevista yhteisöjen moraalikoodeista - aivan riippumatta siitä, että tarvitsen toisia ihmisiä. Toisin sanoen minulla on eettisiä kantoja, ja ne ovat jossain merkittävässä mielessä minun. Oletan, että toisillakin on. Minun mahdollisuuteni saada muut mitenkään pakolla muuttamaan etiikkansa minun etiikkani mukaiseksi, siis sisäistämään ajatukseni ominaan, ovat luultavasti hyvin vähäiset. En edes tahdo yrittää. Moraalia koskevat ajatukseni voivat levitä vain jos toiset kokevat ajatukseni omikseen, ja tuo kokemus, kuten sanoin, on heidän oma asiansa.
Yhteiskuntahan on rajojenasettamista, valtio perustuu väkivallalle, demokratia enemmistön hyväksymälle pakolle.
Iines, kuvaamasikaltaisessa tilanteessa olen havainnut, että toinen toimii tavalla, jolla en antaisi itseni toimia. Lisäksi olen havainnut toisen ihmisen, jota minun oman moraalini mukaan tulee auttaa. Mitenkään merkityksellisesti tuomita voin vain jos tiedän, että toinen on toiminut myös omaa moraaliaan vastaan.
Voin myös tukea sitä väkivaltakoneistoa, joka pakottaa ihmiset noudattamaan tiettyä yhteistä säännöstöä. Varauksin tuenkin, mutten minä tuota koneistoa mitenkään kovoin moraalisena osaa pitää.
Mutta nyt lähden kotiin laittamaan parsakeittoa, hyvää yötä siis.
On rumaa lyödä
Eikös tuon lauseen subjekti ole passiivi?
Ei ole. Se on verbin perusmuoto, I infinitiivi, lyhyempi muoto, joka voi mainiosti esiintyä subjektina, oletettavasti myös eettisenä.
Eufemialle hyvää parsaillallista, Saksassahan on nyt sesonki.
Miksi nyt ryhdyt saivartelemaan:
Se on verbin perusmuoto, I infinitiivi, lyhyempi muoto, joka voi mainiosti esiintyä subjektina, oletettavasti myös eettisenä.
Ensimmäiset infinitiivitkö ne nyt prekaareja (tai muita eettisiä subjekteja) ovatkin? Mutta hyvä niin, jos sen tunnustat.
Ei tässä nyt ole aihetta mihinkään tunnustuksiin. Varsin selkeää symboliikkaahan tuohon lauseenjäsennysesimerkkiini sisältyi. Todistinhan siinä aika vastaanpanemattomasti, että teko (lyöminen) voi olla tekijästä (lapsi)irrotettu itsenäinen merkitysyksikkö. No, myönnetään, en voinut vastustaa kiusausta: tuo eettisen maininta oli ehkä turhaa revittelyä, se olisi voinut jäädä pois.
eufemia ja jtb minä en ymmärrä mitä hienoa on työstä kieltäytymisestä?
Luuserit ovat aina luusereita!
Anni v, kyllä, minulla on sairaus, jonka vuoksi olen vastoin tahtoani työkyvyttömyyseläkkeellä jopa aika merkittävästi ennen aikojani.
Olen kuitenkin tehnyt koko ajan säännöllistä päivätyötä, joskus hammasta purren ja innottomasti, joskus vastoin halujani, ja olen monesti joutunut sopeutumaan sellaiseen, mitä en tahdo tehdä. Minusta elämään nyt vain kuuluu se, että työt on tehtävä, vaikkei aina huvitakaan.
Olen myös maksanut jokaikisestä palkastani tietyn prosenttimäärän tulevaa eläkettäni, eli työeläkemaksua. Nyt kun tuo isohko summa jäi eläkkeestäni pois, veroprosenttini nousi kuusi prosenttiyksikköä, joten tästä eläkkeestänikin maksan veroa yhtä paljon kuin joku palkastaan. Enköhän ole siis eläkkeeni itse ansainnut. Olen havainnut muuten sellaisen oudon ja aika yleisen luulon, että jokuset nuoremmat eivät tajua, että eläkkeistäkin maksetaan melko kovaprosenttista veroa, kaiken aikaa. Ei se ole siis mikään apuraha.
Sairauteni on siksi harvinainen, että sitä ei myönnetä opettajien ammattitaudiksi, rimaa hipoen. Runsas ja rasittavissa oloissa suoritettu työpuhunta rasittaa kuitenkin äänihuulia merkittävästi, mikä on aiheuttanut mm. minun äänihuuliini monenlaistakin haittaa, jotka osaltaan vaikeuttavat puhumistani. Joku voisi puolestaan ajatella, että olen antanut liiaksikin työelämän alttarille.
Anni v, sinäkin täytit Eufemian tapaan tyhjän aukon omilla ennakkoluuloillasi. Mitä sinä tiedät minun historiastani? Miten voit olla varma, että minä en ole ollut mukana tukemassa taistelua työntekijän kaikinpuolisesta taloudellisestakin hyvinvoinnista?
On hieman vaikea käsittää, miten monet perustuloa selvästi tunnepohjalta vastustavat - Iines kirjoituksensa perusteella mukaan luettuna - voivat samanaikaisesti pelätä mahdollisen perustulon olevan niin suuri, että merkittävä osa työikäisistä jäisi mieluummin sen turvin kotiinsa lekottelemaan kuin hankkisi lisätyötä, ja kauhistella, mistä tuollaisen rahoittamiseen löytyisi varat. Eikö se nyt ole melko itsestäänselvä johtopäätös, että juuri noista taloudellisista reaaliteeteista johtuen perustulo välttämättä jäisi melko vaatimattomalle tasolle? Ja että valtaosa ihmisistä ei haluaisi tyytyä pelkän perustulon mahdollistamaan varsin vaatimattomaan elintasoon.
Perustulon - puhun nyt siitä perustulomallista, jota itse kannatan, eli kaikki nykyiset etuudet ja tulonsiirrot korvattaisiin jokaisella kansalaisella maksettavalla perustulolla (esim. 400 euroa/kk) ja ansiotuloja verotettaisiin tasaprosentilla (esim. 45%) - etuna on nimenomaan se, ettei tuloloukkuja pääsisi muodostumaan vaan työn tekeminen kannattaisi aina taloudellisesti. Lisäksi se vähentäisi byrokratiaa huimasti. Työhaluttomat ovat varsin marginaalinen ongelma ja kuten keskustelussa on jo tullut esille, ei heidän voida antaa nälkäänkään kuolla ja jo nykyisessä systeemissä heilläkin on oikeus toimeentulotukeen, jollei muita tuloja tai varallisuutta ole riittävästi hengissä pysymiseen.
Jos nyt välttämättä haluat jotakin asiaa perustulon suhteen kauhistella, niin kiistanalainen kysymys perustulon kannattajien keskuudessa on nykyisin se, pitäisikö työkyvyttömien ja eläkeläisten heikommat mahdollisuudet lisätienestien hankkimiseen kompensoida erillisellä lisällä (esim. 100 e) vai lisäisikö se vain turhaa byrokratiaa yksinkertaiseen ja selkeään malliin. Ansiosidonnaisuudetkin jäisivät tietenkin yksilön itsensä hoidettaviksi vaikkapa yksityisten vakuutusyhtiöiden kautta. Voinet kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä perustuloon siirtymisen kaltaisten suurten muutosten läpiviennissä yleensä kestää melko kauan (poliittisista syistä) ja todennäköisesti juuri eläkkeiden kohdalla tulisi jonkinlainen siirtymäaika eli ei ole kovin todennäköistä että itse joutuisit pelkälle perustulolle.
Huijui, miten tyhjät aukot täyttyvät tässäkin Mariakristiinan kirjoituksessa omilla luuloilla siitä, miten perustulon vastustajan arvellaan ajattelevan.
Mariakirstiina arvelee mitä todennäköisimmin minun vastustavan perustuloa, koska pelkään itse jääväni perustulolle. Minulla on säännöllinen, virasta ansaittu eläke, joka ei juuri muuksi muutu ja johon olen tyytyväinen. Elämässäni ei ole taloudellisia uhkatekijöitä tai tämänsuuntaisia pelkoja.
Kirjoittaja arvelee minun myös pelkäävän, että merkittävä osa työikäisistä jäisi perusrahalle. No, näin en ajattele, joten en ole myöskään voinut sanoa näin. Kirjoituksestani ei löydy tällaista kohtaa, vaan se löytyy kirjoittajan omista luuloista, joita hän olettaa aika itsevarmaan tyyliinsä minulla olevan. No, en ole idiootti. Tietenkin perusrahalle jäävien osuus olisi pieni. Tuleeko kirjoittajalle millään tavoin mieleen sellainen ajatus, että kenties pohdinkin asiaa eettiseltä ja moraaliselta kannalta? Prekariaattiliikkeen ohjelmajulistus on muotoiltu melko röyhkeään tyyliin, ja puhun kaiken aikaa prekariaattiliikkeestä, kuten olen kirjoituksessani ilmaissut. En puhu muiden suunnittelemista perusrahamalleista, koska en ole niihin perehtynyt. En ota niihin kantaa tässä vaiheessa, vaan tutkin asiaa ensin. On aivan mahdollista, että jokin malli on mielestäni hyvä ja kannatettava.
Mariakristiina heittelee samanlaisia ilkeähköjä piikkejä kuin Eufemia ja jtb, jotka asettelivat sädekehää omille kutreilleen: eli jos en kannata mainitsemaani prekariaattimallista perusrahaa, se tarkoittaa sitä, että en välitä syrjäytyjistä kuten he hyvyydessään, vaan antaisin syrjäytyjien jopa kuolla. Tämä on niin naiivi ja toista aliarvioiva ajattelutapa, että en välitä puuttua siihen tämänkään kirjoittajan kohdalla. Jos tuon vertaa ei nähdä metsää puilta, olkoon. Sanon vain että voi pyhä yksinkertaisuus. Älkää suoltako kaikkia ennakkoluulojanne väärään osoitteeseen.
Luulen, Mariakristiina, että kirjoitukseni ei kauhistellut, kuten sanot, ja että siitä puuttui tuon sanan sisältämä huudahtelutyyppinen ja tekopyhä sävy. Luulen, että juttuni oli suhteellisen tyynesti kirjoitettu. Sen kärki yritti pohdiskella uudenlaisen sukupolven maailmankuvaa, enkä pyrkinyt laskeskelemaan, mikä on taloudellisesti kannattavaa, mikä ei. Ekonomistiajattelu ei istu juttuihini.
Senkin tajuan, kun kovasti pinnistelen kykyjeni äärirajoille, että perustuloon siirtyminen on iso asia, joka ei tapahdu hetkessä. Mutta kun minulla ei ollutkaan oma lehmä ojassa.
I: Huijui, miten tyhjät aukot täyttyvät tässäkin Mariakristiinan kirjoituksessa omilla luuloilla siitä, miten perustulon vastustajan arvellaan ajattelevan.
Mariakirstiina arvelee mitä todennäköisimmin minun vastustavan perustuloa, koska pelkään itse jääväni perustulolle. Minulla on säännöllinen, virasta ansaittu eläke, joka ei juuri muuksi muutu ja johon olen tyytyväinen. Elämässäni ei ole taloudellisia uhkatekijöitä tai tämänsuuntaisia pelkoja.
Niitä "tyhjiä aukkoja" täyttelet näköjään itsekin - yritin sanoa, että perustulonmallin pahin vika olisi näillä näkymin työkyvyttömien ja eläkeläisten asema mallin mahdollisen toteutumisen jälkeen, sekä herättää ajattelemaan asiaa (ehkä turhan henkilökohtaiseksi menevän kärjistyksen kautta). Tarkoitus oli siis tuoda esiin, että vaikka itse kannatan perustulomallia enkä pidä kirjoituksesi työhaluttomuusproblematiikkaa kovin olennaisena perustulomallin kannalta, on mallissa todellisiakin ongelmia. Oletin näet, että itse työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla voisi hyvinkin olla asian pohtimiseen tarjolla näkökohtia, joita nuorena opiskelijana ja (ehkä pakon edestä) tulevana pätkätyöläisenä ei tule ajatelleeksi.
I: Kirjoittaja arvelee minun myös pelkäävän, että merkittävä osa työikäisistä jäisi perusrahalle. No, näin en ajattele, joten en ole myöskään voinut sanoa näin. Kirjoituksestani ei löydy tällaista kohtaa, vaan se löytyy kirjoittajan omista luuloista, joita hän olettaa aika itsevarmaan tyyliinsä minulla olevan. No, en ole idiootti. Tietenkin perusrahalle jäävien osuus olisi pieni.
Kirjoituksessasi huolestumisesta työntekijöiden riittävyydestä kieli mielestäni kohta: Mistä saataisiin kouluihin opettajat, kun sitä työtä pitäisi tehdä säännöllisesti? Mistä saataisiin tehtaisiin kolmivuorotyöläiset? Vanhainkoteihin hoitajat, kun nytkin jo työntekijöitä on liian vähän ja työssäolevat voimiensa äärirajoilla? Myönnän kohdanneeni samantapaista huolta ja pelkoakin useasti mm. aihetta (perustuloa) käsitelleissä uutisryhmäkeskusteluissa ja muotoilinkin kommenttini mielestäni niin, että siitä kävi ilmi, että kyseessä on yleisesti esiintyvä (vaikkakin mielestäni perusteeton) huoli, jonka kirjoituksesi perusteella oletin sinunkin jakavan. Lienemme siis kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei yhteiskunta kaatuisi työvoimapulaan perustulon myötä?
I :Tuleeko kirjoittajalle millään tavoin mieleen sellainen ajatus, että kenties pohdinkin asiaa eettiseltä ja moraaliselta kannalta?
...eli jos en kannata mainitsemaani prekariaattimallista perusrahaa, se tarkoittaa sitä, että en välitä syrjäytyjistä kuten he hyvyydessään, vaan antaisin syrjäytyjien jopa kuolla. Tämä on niin naiivi ja toista aliarvioiva ajattelutapa, että en välitä puuttua siihen tämänkään kirjoittajan kohdalla. Jos tuon vertaa ei nähdä metsää puilta, olkoon. Sanon vain että voi pyhä yksinkertaisuus. Älkää suoltako kaikkia ennakkoluulojanne väärään osoitteeseen.
Siltä moraaliselta kannaltahan tässä onkin osallistuttu keskusteluun vastaavalla moraalisella pohdinnalla siitä, olisiko sitten oikein jättää ns. työhaluttomat heitteille, kun perustoimeentulon takaaminen myös heille perustulon avulla ilmeisesti olisi mielestäsi jollakin tapaa väärin. Olet näet ainakin tässä keskustelussa kritisoinut lähinnä juuri tuota, että perustuloa maksettaisiin myös työhaluttomille (yhteiskunnallisen päätöksenteon moraalikysymys), etkä niinkään sitä, että joku ei tekisi tai ottaisi työtä mahdollisuudesta huolimatta (yksilötason moraalikysymys). Et ole myöskään tuonut esiin, mikä sitten olisi oma ehdotuksesi "työhaluttomien" ja syrjäytyneiden kohteluksi (asuntola täysihoidolla??). Mitenköhän tuo työhalukkuus muuten tarkistettaisiin?
I: Sen kärki yritti pohdiskella uudenlaisen sukupolven maailmankuvaa, enkä pyrkinyt laskeskelemaan, mikä on taloudellisesti kannattavaa, mikä ei. Ekonomistiajattelu ei istu juttuihini.
Ja kun uudenlaisen sukupolven edustajat (esim. Eufemia ja minä) sitten eivät ihan purematta nielleet esittämiäsi maailmankuvaamme koskevia luulojasi, joihin pohdintasi perustit, ja muodostivat samalla omia mielikuviaan tekstistäsi samoin kuin itse muodostit mielikuvia maailmankuvastamme mm. prekariaatti.orgin ja Eeva-lehden tekstien tyhjiä aukkoja täytellen, niin närkästyit kovasti. En ryhdy korjaamaan käsityksiäsi sukupolveni maailmankuvasta, sillä sellaista yhtenäistä kokonaisuutta kuin sukupolveni maailmankuva ei ole olemassakaan - on vain pirstoutunut joukkko erilaisia maailmankuvia.
Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa - johon perustulomallin kannattaminen tai vastustaminen kuuluu - täytyy ottaa huomioon sekä taloudelliset että moraaliset näkökohdat. Moraalisista olemme vain eri mieltä, mutta taloudellisissa faktat ovat uskoakseni puolellani.
Tarkoitus oli siis tuoda esiin, että vaikka itse kannatan perustulomallia enkä pidä kirjoituksesi työhaluttomuusproblematiikkaa kovin olennaisena perustulomallin kannalta, on mallissa todellisiakin ongelmia.
”Työhaluttomuusproblematiikkaani” paisutellaan nyt halullisesti. Ei joidenkuiden työhaluttomuus minulle ongelma ole, ei edes merkityksellinen asia yhteiskunnallisessa ajattelussani. Esimerkit olivat kursorisia, eivät syvällisen pohdinnan tarkoin kiteytettyjä lopputulemia. Blogikirjoitus ei ole lehtiartikkeli.
Olen puhunut prekariaattiliikkeen ohjelmajulistuksen sävystä, ja niistä tunnelmista, joita se minussa herättää. En ole ottanut kantaa muuhun kuin prekaariohjelman julistuksessa mainittuun perustulomalliin, jonka sanamuoto höyryää yhtä lailla kuin minun esimerkkini. En ole puhunut sanaakaan mistään yleisestä kansalaisten perustulosta, jota monet tahot ovat suunnitelleet. Toivon, että nämä asiat pidetään erillään.
Sanoin tässä keskustelussa ylempänä, että on hyvin mahdollista, että pidän jotain perustulomallia hyvänä, kun perehdyn siihen. En siis katso olevani vastuussa totaalisesta perustulon vastustamisesta, jos epäilen ja kyseenalaistan sitä tässä vaiheessa. Minulle on ominaista kaivaa jokainen kivi kuopastaan, ennen kuin vakuutun asiasta. Kun tämä on tapahtunut, asia saa minusta uskollisen ja rohkean tukijan.
Oletin näet, että itse työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla voisi hyvinkin olla asian pohtimiseen tarjolla näkökohtia, joita nuorena opiskelijana ja (ehkä pakon edestä) tulevana pätkätyöläisenä ei tule ajatelleeksi.
Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vasta lyhyen aikaa, alle vuoden, enkä ole kokenut tässä mitään epäkohtia. Minulla on virkaeläke, joka on kiinteä, varma ja riittävä, eikä siihen ole tulossa kuin korkeintaan parannuksia. En siis keksi muuta valittamista kuin korkean veroprosentin, jonka kyllä sallin oikeastaan mielelläni voidessani vielä tässä vaiheessa osallistua täysipainoisesti yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen. Olen lisäksi sen verran eläkeläisiä nuorempi, että minulla ei ole eläkeläisystäviä eikä tietoa muiden eläkkeistä ja heidän kokemistaan asioista terveisinä teille nuoremmille.
- olisiko sitten oikein jättää ns. työhaluttomat heitteille, kun perustoimeentulon takaaminen myös heille perustulon avulla ilmeisesti olisi mielestäsi jollakin tapaa väärin.
Puhun vain prekaariohjelmajulistuksen sävystä, enkä ota harteilleni koko maailman työhaluttomien mollaamista, se ei ole ideologiani mukaista, päinvastoin. Heidän joukossaan on onnettomia ihmiskohtaloita, mieleltään sairastuneita ym. vastaavia, jotka eivät edes kykenisi säännölliseen työhön.
Sen sijaan tästä kohdasta puhun: "Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta siten on riistetty sosiaaliset perusoikeudet - - Me olemme prekariaatti.” (http://www.prekariaatti.org/)
Miksi yhteiskunnan tulisi maksaa päivärahaa terveelle työkykyiselle ihmiselle, joka kieltäytyy koulutuksensa mukaisesta työstä? Onhan todennäköistä, että tällä kieltäytyjällä olisi yhteiskunnan varoin maksettu ilmainen koulutus takanaan, sillä valtaosa nuorista kouluttaa itsensä jollekin alalle. Tällaisia kieltäytyjiä tarkoitan, en muita.
Mitenköhän tuo työhalukkuus muuten tarkistettaisiin?
Viittaan yllä olevaan vastaukseeni.
Ja kun uudenlaisen sukupolven edustajat (esim. Eufemia ja minä) sitten eivät ihan purematta nielleet esittämiäsi maailmankuvaamme koskevia luulojasi, joihin pohdintasi perustit, ja muodostivat samalla omia mielikuviaan tekstistäsi samoin kuin itse muodostit mielikuvia maailmankuvastamme mm. prekariaatti.orgin ja Eeva-lehden tekstien tyhjiä aukkoja täytellen, niin närkästyit kovasti. En ryhdy korjaamaan käsityksiäsi sukupolveni maailmankuvasta, sillä sellaista yhtenäistä kokonaisuutta kuin sukupolveni maailmankuva ei ole olemassakaan - on vain pirstoutunut joukkko erilaisia maailmankuvia.
Tunnen kokoavani palapeliä, kun tarkkailen sinun ja Eufemian ikäisten maailmaa. Näitä palasia olen kommentoinut, kyseenalaistanut, ihmetellyt, vetänyt alustavaa synteesiä, koettanut saada johonkin järjestykseen. En ole kuvitellut palapelin olevan valmis, joten päätelmäsi minun ajattelutavastani on kaukana todellisuudesta.
Uusi ihminen tulee väistämättä vastaan myös aikakauslehdistä, blogeista, muusta mediasta, ja mikä tärkeintä - vuosikaudet elin kasvavan uuden ihmisen keskellä opiskelijamaailmassa, jossa oppilaani olivat 16 – 40-ikäakselilla.
Olen nähnyt, miten juttuni Laura kehittyy, olen lukenut hänen aineitaan ja esseitään, olen keskustellut hänen kanssaan, olen kuunnellut hänen väittelyitään erilaisista yhteiskunnallisista aiheista, olen nähnyt kun hän esiintyy näytelmissä, olen tavannut hänen vanhempansa tai ihmetellyt heidän näkymättömyyttään. Uskon tuntevani Lauran oman tyttönikin kautta.
Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa - johon perustulomallin kannattaminen tai vastustaminen kuuluu - täytyy ottaa huomioon sekä taloudelliset että moraaliset näkökohdat. Moraalisista olemme vain eri mieltä, mutta taloudellisissa faktat ovat uskoakseni puolellani.
Minulla ei ole mitään tätä vastaan. Toivon vain, että myös naisen asema kestää perusrahan, jos se on tullakseen.
"Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta siten on riistetty sosiaaliset perusoikeudet - - Me olemme prekariaatti.”
Tuossahan ei puhuta - kuten olen jo pariinkin kertaan sanonut - työstä kieltäytymisestä, vaan vakituisesta työsuhteesta kieltäytymisestä. Siis siitä, että on kyllä valmis tekemään vuoden mittaisen sijaisuuspätkän tai puoli vuotta jotain kirjaprojektia, tai vaikka sitä sijaisuutta ja projektia yhtä aikaa, mutta ei edes hae pysyvämpiä työpaikkoja. Kyseessä on aivan eri asia kuin työstä kieltäytyminen. Tämä lisääntymään päin oleva haluttomuus sitoutua yhteen toimeen on monien työntantajien kannalta erinomainen ja edulliseksi tuleva juttu. Kirjoitin siitä vastikään, 6.5.
Eufemia: Siis siitä, että on kyllä valmis tekemään vuoden mittaisen sijaisuuspätkän tai puoli vuotta jotain
Mutta eihän julistuksessa noin sanota.
Se, että ei halua X:ää, ei minun ajattelussani tarkoita, että haluaa Y:tä. Se, että ei halua X:ää, voinee tarkoittaa myös sitä, ettei halua mitään. Minulle tuli mieleen tämä jälkimmäinen vaihtoehto, jostain syystä.
Uskon, että sinulle tuli mieleen tuo vaihtoehto Y, koska se on sinun elämässäsi likeinen tilanne, niin kuin kerroit.
Olen ennenkin kirjoittanut negaatiosta, jota siteeraamassani prekariaattijulistuksessa käytetään. Miksi määritetään asia kieltämisen kautta, kun se voitaisiin määritellä selkeästi myöntämisen kautta?
Olisi voitu sanoa Me olemme ihmisiä, jotka haluamme lyhytkestoisia työpaikkoja, sijaisuuksia, projekteja, pätkätöitä - Tämä olisi muoto, joka antaisi mielikuvan työhaluista ja edistäisi prekariteetin asiaa. Vai olisiko ja edistäisikö?
Onko kiellon kautta määrittäminen jonkinlainen eufemismi, asian pehmentäminen, pumpuliin kääriminen? Kysyn tätä, en väitä. Poliittinen eufemismia vain on kovin tuttua.
Miksi määritetään asia kieltämisen kautta, kun se voitaisiin määritellä selkeästi myöntämisen kautta?
Jos sijoittajien voittoon ja pörssivihdon kasvuun perustuva markkinademokratia vaatii työntekijältä joustoa ja vielä sitä, että jouten ollessa pitäisi kehittää itseään (ulkonäköään, asennettaan, peräti osaamistaan), jotta joskus taas saisi pätkätyön, niin kieltäminen onkin myöntämistä. Siis: Ei me haluttukaan koko elämän kestävää paskaduunia saadaksemme vapaa-aikaa.
I: Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vasta lyhyen aikaa, alle vuoden, enkä ole kokenut tässä mitään epäkohtia. Minulla on virkaeläke, joka on kiinteä, varma ja riittävä, eikä siihen ole tulossa kuin korkeintaan parannuksia. En siis keksi muuta valittamista kuin korkean veroprosentin, jonka kyllä sallin oikeastaan mielelläni voidessani vielä tässä vaiheessa osallistua täysipainoisesti yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen. Olen lisäksi sen verran eläkeläisiä nuorempi, että minulla ei ole eläkeläisystäviä eikä tietoa muiden eläkkeistä ja heidän kokemistaan asioista terveisinä teille nuoremmille.
Siis oletin, että olisit pystynyt melko helposti arvioimaan, selviäisitkö ongelmitta siinä hypoteettisessa tilanteessa, että työkyvyttömänä joutuisit elämään pelkällä perustulolla (esim. 400 e) tai korotetulla perustulolla (esim. 500 e), tai pystyisitkö jotenkin muuten rahoittamaan toimeentuloasi (edelleen samaisessa hypoteettisessa tilanteessa). Välttämättömien menojesi määrä on se tieto, jota tuon arvioin tekemiseen tarvittaisiin (koska oletan, etteivät kaikki välttämättä halua tehdä julkista tiliä menoistaan, olisin mieluusti tyytynyt "selviäisin kyllä" tai "ei riittäisi alkuunkaan" tarkkuudella olevaan vastaukseen). Tiedän itse voivani tarvittaessa varsin hyvin selvitä vaikka 400 eurolla kuukaudessa, mutta olenkin nuori, suhteellisen terve ja tottunut nuukailemaan opintotuella. Haluaisin siis vain tietää erilaisessa elämäntilanteessa olevan kannan siihen, olisiko realistista ja inhimillistä vaatia muilta samaa. En pyytänyt ottamaan kantaa nykyisen eläkkeesi tasoon, enkä tietenkään oleta, että voisit puhua kaikkien eläkeläisten puolesta.
Miksi yhteiskunnan tulisi maksaa päivärahaa terveelle työkykyiselle ihmiselle, joka kieltäytyy koulutuksensa mukaisesta työstä? Onhan todennäköistä, että tällä kieltäytyjällä olisi yhteiskunnan varoin maksettu ilmainen koulutus takanaan, sillä valtaosa nuorista kouluttaa itsensä jollekin alalle. Tällaisia kieltäytyjiä tarkoitan, en muita.
Mitenköhän tuo työhalukkuus muuten tarkistettaisiin?
Viittaan yllä olevaan vastaukseeni.
Tarkoitin siis sitä, mistä yhteiskunta tietäisi, kuka on kieltäytynyt työstä. Laskettaisiinko kieltäytymiseksi vain se, jos vastaa "ei" työtarjoukseen (esimerkiksi tilanteessa määräaikainen työsuhde oltaisiin vakinaistamassa), vai sekin, ettei vaivaudu lähettämään työhakemusta (koska vakituista työpaikkaa hakee kuitenkin suuri määrä ihmisiä, jotka haluaisivat nimenomaan vakituisen paikan ja joilla todennäköisesti on paremmat mahdollisuudet saada kyseinen paikka)? Mikä taho tuota valvoisi ja millaisella järjestelmällä? Kuinka paljon yhteiskunnan resursseja menisi kyseisen järjestelmän ylläpitoon? Olisiko summa kenties suurempi kuin ilman tarkistuksia työhaluttomille maksettavat perustulot? Myönnän, että olen tässä suhteessa ikävä pragmatisti.
I: Toivon vain, että myös naisen asema kestää perusrahan, jos se on tullakseen.
Selittäisitkö, mikä kytkös naisen asemalla ja perustulolla on mielessäsi? En viitsisi ryhtyä arvailemaan.
Maailmankuvasta: Tunnet nuoria ihmisiä ja olet mm. lukenut heidän kirjoituksiaan - itse olen yksi heistä, joten jospa ei viitsittäisi ryhtyä kiistelemään siitä, kumpi on paremmin perillä nuorten maailmankuvasta. Väittäisin tosin edelleen, että teet turhaa työtä olettaessasi löytäväsi jonkin koko ikäluokkaa yhdistavän suuren yhteisen maailmankuvan - jotkin palaset voivat olla yhteisiä, sillä olemme kaikki laman lapsia ja kestosuurtyöttömyyden varjossa varttuneita, joten esimerkiksi usko koulutuksen (tai ylipäätään minkään) takaamaan vakituiseen työpaikkaan tulevaisuudessa on todennäköisesti mennyt monilta. Sen vuoksi on kehitetty selviytymiskeinona monia (ja tässä ne maailmankuvat alkavat jälleen pirstaloitua) perinteisestä uran ja vakityöpaikan tavoittelusta poikkeavia tapoja suhtautua työelämään (projekti- ja pätkätyöelämän vapauden ja sitoutumattomuuden ihannointi, vapaaehtoistyö kansalaisjärjestöissä yms., muiden elämän osa-alueiden merkityksen korostaminen jne.).
Mariakristiina, Eufemia ja Jack the Blogger
Minulla ei ole lisättävää siihen, mitä olen sanonut prekariteettiohjelmajulistuksen sävystä ja sanamuodosta. Kaikki on osaltani edellä luettavissa.
Onko tämä nyt varmasti viimeinen sanasi?
I: Minulla ei ole lisättävää siihen, mitä olen sanonut prekariteettiohjelmajulistuksen sävystä ja sanamuodosta. Kaikki on osaltani edellä luettavissa.
Selvä. Koska itselläni on sanottavaa muista esille nousseista aiheista, siirryn sitten tästä häiritsemästä omaan blogiini.
Mariakristiina,
Et häiritse, mutta en katso olevani velvollinen olemaan altavastaajana ja tulituksen kohteena asiassa, johon minulla ei ole lisättävää.
Jiihaa, tyhjiä aukkoja!
Voi jösses, tulituksen kohteena! Kun ihmiset ovat kanssani eri mieltä, väittävät vastaan ja kyselevt tarkemmin näkökantojasi, oletkin yhtäkkiä "tulituksen kohteena"?? Ja sinä väität haluavasi tänne keskustelua! Ilmeisesti sen on oltava päänsilittelykeskustelua, jossa ollaan kanssasi ainakin lähes yhtä mieltä?
Miten ihmeessä kanssasi voi keskustella olleessaan eri mieltä, kun MK:kaan ei näy onnistuvan, vaikka on esim. paljon kiihkottomampi kuin minä?
Totta puhuen, mitä olen tätä blogia lukenut, olen saanut sen käsityksen, että ei voi. No, hyvä tietää.
Hei vaan arawn,
sinäkin palasit sitten pitkästä aikaa sanomaan painavan sanasi.
Oikeastaan odottelinkin jo sinua, käväisit mielessäni etiäisenä, joka kohta saapuu kommentoimaan minua. Näinhän olet ennenkin tehnyt.
- Ai ettei kanssani voi keskustella? Älä puhu potaskaa. Tässäkin keskustelussa on yli 50 kommenttia. Muissakin päreissäni on monia kymmeniä keskustelukommentteja. Pysytään nyt edes totuudessa.
Iines: "Ai ettei kanssani voi keskustella? Älä puhu potaskaa. Tässäkin keskustelussa on yli 50 kommenttia. Muissakin päreissäni on monia kymmeniä keskustelukommentteja. Pysytään nyt edes totuudessa."
Pysytään vaan. Minä en väittänyt, etteikö kanssasi voisi ylipäätään keskustella. Syytät koko ajan muita itsesi väärin tulkinnasta ja "tyhjien aukkojen täyttelystä", mutta olet itse hyvin hanakka tekemään samaa.
Jos pysytään siinä "totuudessa", minä sanoin: "Miten ihmeessä kanssasi voi keskustella olleessaan eri mieltä." Avainsanat ovat "ollessaan eri mieltä". Mielestäni tätä kanssasi ei voi tehdä, ainakaan kunnolla, koska vetäydyt lopulta tuon "mua kiusataan ja parjataan"-tekosyyn taakse, vaikka vastapuoli yrittäisi olla kiihkoton - MK aivan varmasti yrittää, minulla ei ole siitä mitään epäilystä. En usko, että MK:lla on mitään salaisia pyrkimyksiä lytätä sinua, tulittaa sinua, kiusata sinua, mutta jotenkin näyt silti näkevän niitä (minusta niitä ei ollut muillakaan vastaanväittäjillä) - huomautan, että käsitän kommenttisi tulituksen kohteeksi joutumisesta juuri tällaiseksi, että ajattelet muiden jotenkin tahallaan ahdistelevan sinua.
Kommenttien lukumäärä ei minusta ole ainoa eikä edes paras mittari kertomaan, syntyykö aitoa keskustelua vai ei. Paljaimmillaan yksi tyyppi voisi floodata blogiisi 50 kommenttia. Olisiko se todiste keskustelusta?
Tietysti tähän vaikuttaa sekin, kuinka keskustelun käsittää. Minun näkökulmastani, jos toinen yhtäkkiä vetäytyy rauhallisesta keskustelusta vedoten "tulitukseen itseään kohtaan", se ei ole kunnon keskustelua tai ainakin se sabotoi sitä. Tämä on minun mielipiteeni.
En keskeyttänyt keskustelua yhtäkkiä, vaan sen jälkeen, kun olin kertonut pohjia myöten niistä ajatuksista, tunteista, tunnelmista, visioista, joita prekariaattiliikken ohjelmajulistuksen sanamuoto ja sävy minussa herättivät.
Mariakristiina haastoi minut kuitenkin ahdistavasti ja tiukasti vastaamaan kysymyksiinsä yleisestä perusrahasta, josta en puhunut ja josta minulla ei ole tietoa tarpeeksi. Ilmeisesti hän oletti minun vastustavan käsitettä perusraha, vaikka jo aiemmin ylempänä keskustelussa olin kirjoittanut mitä todennäköisimmin saattavani tukea yleistä perusrahaideaa, kunhan saan siitä lisää tietoa.
Mariakristiina kävi päälle kuin yleinen syyttäjä heti sen jälkeen, kun jtb ja Eufemia vuorottaista sarjatulta käyttäen yrittivät todistaa minut kovaksi ja sydämetttömäksi ihmiseksi, samalla kun asettivat kruunun omaan päähänsä. Minusta mm. otaksunta, että voisin jättää elämän kolhimat ihmiset vaille yhteiskunnan turvaa, osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä ellei jopa oman sydämen ahtautta. Lisäski väite on niin loukkaava, että se jopa itkettää minua, mille en voi mitään.
Sinä haukut minua aina huonoksi keskustelijaksi. Harvoin huono keskustelu johtuu kuitenkaan kai yhdestä kesksutelijasta. Menepä vaihteeksi myös Eufemian, Jack the Bloggerin ja Mariakristiinan blogeihin arvioimaan heidänkin keskustelutaitojaan. Jään odottamaan raporttiasi.
Iines: "Mariakristiina kävi päälle kuin yleinen syyttäjä heti sen jälkeen, kun jtb ja Eufemia vuorottaista sarjatulta käyttäen yrittivät todistaa minut kovaksi ja sydämetttömäksi ihmiseksi, samalla kun asettivat kruunun omaan päähänsä."
Kas, minusta mitään moista ei tapahtunut. Minusta kukaan ei käynyt kenenkään päälle eikä yrittänyt todistaa ketään kovaksi ja sydämettömäksi. Minusta sin ryntäät tähän johtopäätökseen aina, jos joku kritisoi juttujasi, ei ole samaa mieltä kanssasi, epäilee. Uskon, ettet itse koe tekeväsi näin, mutta täältä vinkkelistä se näyttää juuri tuolta varsinkin kun minulla itselläni on kokemusta juuri siitä, että olen jotain sanonut ja sinä laukkasit oitis tulkitsemaan sen murskakritiikiksi itseäsi kohtaan - vaikka juttu koski sitä, kuinka eri maissa ajatellaan eri tavoin koskien puluja...
"Minusta mm. otaksunta, että voisin jättää elämän kolhimat ihmiset vaille yhteiskunnan turvaa, osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä ellei jopa oman sydämen ahtautta."
Minusta se kertoo vain siitä, ettei otaksuja tunne sinua (sikäli, kun kukaan näin otaksui - käsitin, että sinulta KYSYTTIIN, mitä ajattelet heistä ja niistä, jotka eivät ole elämän kolhimia, mutta eivät halua tehdä vakitöitä).
"Lisäski väite on niin loukkaava, että se jopa itkettää minua, mille en voi mitään."
Minä en usko "en voihin" - minusta maailmassa on hyvin vähän asioita, joita ihmiset eivät voisi tehdä, niin hyvässä kuin pahassakin. Eri asia sitten on, tarvitseeko kaikille asioille tehdä mitään. Mutta tästä olemme jo vääntäneet kättä ja taisimme jäädä erimielisyyteen.
"Sinä haukut minua aina huonoksi keskustelijaksi. Harvoin huono keskustelu johtuu kuitenkaan kai yhdestä kesksutelijasta. Menepä vaihteeksi myös Eufemian, Jack the Bloggerin ja Mariakristiinan blogeihin arvioimaan heidänkin keskustelutaitojaan."
Jackista en tiedä, mutta mitä MK:ta ja Eufemiaa olen seurannut, molemmat ovat minusta sinänsä hyviä keskustelijoita, vaikka MK:n kanssa en aina tulekaan juttuun. Eufemialta olen aina ihaillut hänen kiihkotonta, maltillista tapaansa keskustella. MK:n kanssa olemme ruotineet erimielisyyksiämme hänen blogissaan, en ryhdy kelaamaan niitä tässä - myönnän kyllä, että minunkin on toisinaan vaikea keskustella hänen kanssaan, mutta luulen sen johtuvan enemmän minusta kuin hänestä.
Enkä kutsuisi sinua "huonoksi keskustelijaksi" kokonaisuudessaan - keskustelutavoissasi on vain pari piirrettä, jotka minusta vaikeuttavat asioita (hei, minullakin on, ällös huoli, MK ruotsi niitä varsin perusteellisesti ja ansaitusti, vaikka eipä kritiikki koskaan mukavaa ole...)
I: Mariakristiina haastoi minut kuitenkin ahdistavasti ja tiukasti vastaamaan kysymyksiinsä yleisestä perusrahasta, josta en puhunut ja josta minulla ei ole tietoa tarpeeksi. Ilmeisesti hän oletti minun vastustavan käsitettä perusraha, vaikka jo aiemmin ylempänä keskustelussa olin kirjoittanut mitä todennäköisimmin saattavani tukea yleistä perusrahaideaa, kunhan saan siitä lisää tietoa.
Pahoittelen, jos koit sävyni ahdistavan tiukkaavaksi. Työhaluttomien kohtelun, työhaluttomuuden määrittelyn ja selvittämisen osalta halusin sekä selvennystä siihen, mikä kantasi oikein on, sekä herättää ajattelemaan asiaa moraalisen pohdintasi lisäksi myös käytännölliseltä kannalta (ts. olisiko kuitenkaan järkevää ylläpitää todennäköisesti kallista järjestelmää vain sen vuoksi, ettei pidetä moraalisesti hyväksyttävänä maksaa yhteiskunnan tukea "terveelle työkykyiselle ihmiselle, joka kieltäytyy koulutuksensa mukaisesta työstä"). Tämä kysymys ei ole kiinteästi sidoksissa siihen, millä mallilla kansalaisten perustoimeentulosta huolehditaan, ja päälinjauksesi juuri tuohon asiaan olet tuonut vahvasti esille tämän kommenttikeskustelun aikana.
Toinen kysymys on sitten perustulomalli ja sen toteuttamiseen liittyvät mahdolliset ongelmat. Tämän asian suhteen pääsimme melko nopeasti yli perustulon vaikutuksesta työhalukkuuteen, mutta nostin samassa yhteydessä esiin itseäni perustulomallissa mietityttäneen ongelmakohdan eli työkyvöttömien ja eläkeläisten tilanteen, johon ihan rehellisesti kaipa(i)sin kommentteja puolesta tai vastaan sekä mahdollisia kehittelyideoita - mutta ilmeisesti hain niitä väärästä paikasta.
Toin esille kaksi aikaisemmissa keskusteluissa esiintynyttä vaihtoehtoa eli sama perusraha kaikille tai korotus näille erityisryhmille. Kun lisäksi esitin esimerkkisumman perustulon realistiseksi määräksi, olivat kaikki keskustelun kannalta olennaiset tiedot mielestäni käytettävissäsi - tarkennuksiakin olisit voinut halutessasi pyytää.
Kysyin mielestäni varsin yksinkertaisen ja selkeän kysymyksen: "olisiko realistista ja inhimillistä vaatia työkyvytöntä (tai eläkeläistä) selviämään 400 eurolla kuukaudessa?" Kieltävän vastauksen tulkitsisin viittaavan erityisryhmäkorotuksen tarpeellisuuteen, mikäli perustulomalliin päätettäisiin siirtyä - se ei siis olisi kannanotto perustulomallia vastaan tai sen puolesta. Pyrin siis (itsekkäästi) käyttämään tilaisuutta hyväkseni saadakseni tarvittavia tietoja ja näkökohtia voidakseni kehittää oman kantani edellä esitettyjen perustulomallin toteutusvaihtoehtojen suhteen, sillä itselläni ei ole tässä vaiheessa riittävästi elämänkokemusta tarvittavan arvion tekemiseen.
Minulla on paha tapa selventää juurta jaksaen, mitä kirjoitin ja mitä sillä hain, aina jonkun esittäessä siitä omia oletuksiaan. Mikäli tämä häiritsee, minusta pääsee kätevästi eroon pitämällä kyseiset oletukset ihan omana tietonaan tai ruotimalla niitä jossain muualla kuin julkisella areenalla.
Minusta kiihkottomuus ja maltillisuus ei ole automaattisesti keskustelijalla hyve. Se voi olla älykkääällä henkilöllä merkki myös tunnemaailman kapeudesta ja kylmyydestä. Esimerkiksi elokuvan Hannibal Lecter oli erinomainen keskustelija, kiihkoton ja maltillinen, tietyllä tavalla ystävällinen aina ollessaan puhekontaktissa muihin.
Kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, millä tavalla keskustelija arvostaa toista omilla sanamuodoillaan ja lauserakenteillaan, pyrkiikö näyttämään muille paikan abstraktilla kielenkäytöllä, heittämällä oletuksia ikään kuin toisen ylle toisen sanomaksi tai ajattelemaksi. Tällaisilla sanallisilla näkymättömillä keinoilla voi harjoittaa jopa henkistä väkivaltaa, joka jää joiltakuilta samanhenkisiltä ja ehkä jopa keskustelijalta itseltäänkin huomaamatta.
Kai muuten huomasit, että teit minusta ("kiihkottomuus ja maltillisuus" olivat Arawnin minusta käyttämiä määreitä) juuri sanamuodoillasi, tai "heittämällä oletuksia ikään kuin toisen ylle toisen sanomaksi tai ajattelemaksi" Hannibal Lecterin veroisen julmion? Hitsi, jokunen Hannibaliksi halajava saattaa nyt vihertyä kateudesta ...
Mutta silti: etsihän niin löydät tuolta paljon ylempää eräästä viestistäni tämän: "Väität vastaan, ja uskon mitä sanot; selvä, et tarkoittanut sitä mitä arvelin." Olin ihan tosissani. Samoin olen ihan tosissani sanoessani, sekä tässä että lukemattoman monta kertaa aiemminkin, että tulkitset motiivini väärin. Myöntäisitkö minulle sen oikeuden, minä minä myönsin sinlle, eli suostuisitko uskomaan sen mitä sanon omista motiiveistani?
Iines: "Minusta kiihkottomuus ja maltillisuus ei ole automaattisesti keskustelijalla hyve. Se voi olla älykkääällä henkilöllä merkki myös tunnemaailman kapeudesta ja kylmyydestä. Esimerkiksi elokuvan Hannibal Lecter oli erinomainen keskustelija, kiihkoton ja maltillinen, tietyllä tavalla ystävällinen aina ollessaan puhekontaktissa muihin."
Minusta kiihkottomuus ja maltillisuus ovat aina hyveitä. Jos henkilön tunnemaailma on kapea, se on jo oma tarinansa. Sitä paitsi, eihän puhe ollut keskustelijoiden siis ihmisten hyveistä ylipäätään vaan _keskustelun_ hyveistä - ja myönnät itsekin, että Lecter oli hyvä keskustelija, oli hän ihmisenä millainen hyvänsä.
Yritin sanoa kommentillani sitä, että kun täällä blogimaailmassa usein tunnetaan jonkin verran toisiamme, ei voi pitää keskustelijan persoonaa ja hänen ajatustaan erillään toisistaan.
Tällöin on selvää, että keskustelu ei muodostu vain näkyvästä ortografiasta eli kirjainten muodostamasta kuviosta ruudulla, vaan ortografia latautuu aina lukijan tunnemerkityksellä, oikeastaan se saa muotonsa vasta siinä.
Tällöin Lecterin keskustelun sisältöä arvioidaan ottamalla huomioon myös hänen oletetut motiivinsa.
Näin tapahtuu mielestäni missä tahansa keskustelussa, eritoten tämä kärjistyy poliittisissa keskusteluissa, joissa voi olla vaikea hyväksyä vastakkaista kantaa edustavan henkilön esittämää ajatusta, kun sama ajatus voidaan hyväksyä oman puolueen keskustelijan esittämän. (Vakuudeksi virhetulkinnalle: minun ei ole vaikea hyväksyä, koska liikun vapaasti poliittisella kentällä juuri siitä syystä, että ajatus ja asia ratkaisee, ei puolue tai ryhmä.)
Yritin sanoa kommentillani sitä, että kun täällä blogimaailmassa usein tunnetaan jonkin verran toisiamme, ei voi pitää keskustelijan persoonaa ja hänen ajatustaan erillään toisistaan.
Ethän sinä tuntenut minuakaan, vaan uskoit ja luulit 'Häneksi'.
Puhun tuossa edellä siis siitä, että tuntemiskokemus värittää kuvaamme keskustelijasta, esimerkiksi blogimaailmassa tai keskustelupalstoilla ja siitä, että keskustelun sisältö latautuu tajuntaamme tämän kokonaisuuden perusteella.
Ei kai sillä ole väliä, onko tuo mielikuva totta tai ei. Se on totta meille, ja se värittää meidän kokemustamme, tahdoimme tai emme, oli tuo henkilö kuvan mukainen tai ei. Voimme olla siis myös väärässä, mutta mielikuva vaikuttaa joka tapauksessa kokonaisuuteen.
Mitä tuohon luulooni tulee, niin oletko aivan varma, että minä olin se luulija? Kenties olinkin tarinan sadunkertoja?
Eivät ko. anarkistiset ilmiöt nouse yhteiskunnissa tyhjästä. Olosuhteilla on aina kaltoinkohdeltuja liikkeelle sysäävä voima. Se vain on merkillistä, että se tiedetään, ja myös se miten ääri-ilmiöitä voitaisiin myös torjua. Mutta nää nutipäät haluaa vain säästää, säästää joillekin, johonkin!
Itse ymmärrän hyvin prekariaattien vaatimuksia. Se pelko, että kansalaispalkka poikisi kaikista "yhteiskunnan loisia" on mielestäni turha. Kateus, nöyryyttäminen...mitä kaikkea vastustajien ajatusmaailmaan sisältyneekään!?
Terve, tasapainoinen ihminen ei jää koskaan "vain" löhöilemään, laiskottelemaan pelkästä nautinnonhalusta, jos sitä niin kauheasti pelätään.
Toisaalta -miten paljon vahingollista työtä maailmassa teetetäänkään! (Saastuttavat, luontoa riistävät, ihmisiä sairastuttavat jne.) Ja millaiseksi nykyisten päättäjien "filosofiat" ovatkaan muuttaneet työyhteisössä työskentelyilmapiirejä! Karmivaa kiusaamista, kilpailuttamista, kyräilyä, nokkimista, tehokkuuden maksimointia, ihmisarvon polkemista!( Vert. pakkotyölaitokset, keskitysleirit pahimmillaan).
Missään nimessä kaikki työ ei läheskään ole tärkeää! Jokainen tykönään päättäkoon ja pohtikoon sitä sitten, mikä on ja mikä ei!
Kiittäen lopuksi omalta osaltani mielipiteittensä esiintuojia!
Olen lukenut kaikki keskustelut tästä aiheesta uudelleen ja huomaan, että perustulot ja prekariteetit ja tuhopoltot ovat vain pieniä yksityiskohtia suuremmasta keskustelusta, jota en osannut nostattaa esiin, vaan sorruin muiden lailla keskustelemaan lillukanvarsista.
Minulla on ollut yksinkertaisesti aiheena uusi ihmiskuva, suuret linjat siitä, millainen on uusi polvi. En unohda hetkeksikään sitä, kuka tämän polven on kasvattanut, vaan katson yhtä lailla itseäni kuin muita ikäpolvilaisiani. Voi olla, että luen Osku Pajamäen kirjankin, huolimatta sen ankarista ylilyönneistä. Oskun ansio on keskustelun herättäminen, mutta muiden tehtävä on käydä se keskustelu.
Lähetä kommentti
<< Home