Sivistyksestä
Eräässä lehtikeskustelussa joku kyseli, että kun kaikki jo tuntevat kirjallisuuden klassikkoteokset, niin mitkä ovat ne uuden ajan teokset, jotka kuuluvat yleissivistykseen ja jotka jokaisen itseään sivistyneenä pitävän tulisi lukea tai tuntea peruspiirteittäin. Mitkä ovat uusia klassikkoja?Minussa on varmaan jokin perustavaa laatua oleva vika, kun hivenen ärsyynnyn tästäkin kysymyksestä, monen muun kirjalistausjutun ohella. Milloin kysytään kymmentä mielikirjaa tai kymmentä parasta luettua teosta, niin kuin sanojen virtaa voisi asettaa staattiseksi listaukseksi. Voisin poimia vain tietyn teeman mukaisia teoksia tai teoksia tietyssä valossa jonkinlaiseksi listakyhäelmäksi, josta olisin luultavasti vaihtuvaa mieltä jo seuraavalla viikolla.
Tuohon uusien klassikkojen nimeämispyyntöön liittyy mielestäni muitakin omituisuuksia, nimittäin ensinnäkin sivistyksen käsite. Kirjoittaja kysyy, mitkä teokset kuuluvat yleissivistykseen. Eikö sivistys kuitenkin liity aina lukijan kokemukseen, tapaan saada vaikutteita, tapaan pystyä kasvattamaan henkistä pääomaansa vaikkapa nyt kirjoista? Voiko sivistys olla valmiina kirjan kansien välissä annoksina, joita noudetaan kuin kaupan hyllyltä? Eikö tässä nähdä väärin sivistyksen paikka, sillä sivistyshän asuu lukijan päässä ja sydämessä, jos yleensä asuu. Voiko sivistyneeksi tulla lukemalla tietyt kirjat? Eivätkö ne voi valua kuin vesi hanhen selästä, jälkiä jättämättä? Ja voi kai olla sivistynyt lukematta klassikkokirjoja?
Kuitenkin on niin että lukeminen kannattaa aina, mutta minusta se vain on prosessi, johon pitää olla oma halu. Snellman nyt tietysti taisi sanoa, että sivistys ei ole sitä, että laskeutuu kansan tasolle, mutta minusta se voi olla sitäkin. Sivistynyt ihminen on niin valistunut ja sydämeltäänkin avara, että hän näkee ja tuntee ja laskeutuu tarvittaessa automaattisesti ja empaattisesti vaikka miten alas, jos on tarvis. Sivistynyt ihminen voi mainiosti pitää yhtaikaa vaikka Heli Laaksosen ja Jarkko Tontin runoista.
Millaisia vastauksia tämä mies sitten sai kyselyynsä? En ole lukenut koko keskustelua, mutta ensi hätään hänelle tarjottiin Ruben Stilleriä, Huussikirjaa, iänikuista Härkösen Häräntappoasetta, Tuurin Pohjanmaata, Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinaa, Koirien Kalevalaa, Donna Tarttin Jumalia, Dan Brownin Da Vinci -koodia. Tarjottiin myös Googlea ja Wikipediaa, koska näistä saa nippelitietoa tarpeeksi voidakseen olla pikkurilli pystyssä millä tahansa foorumilla. Hassua, mutta yhdyn ironisessa mielessä tuohon viimeiseen siinä mielessä, että sitähän yleissivistys nykyään on.
Sekin osoittaa mielestäni lyhytnäköisyyttä, että pyritään nimeämään uusia klassikkoteoksia. Eihän uusi voi olla klassikko. Vasta tulevat polvet näyttävät sen, mitä kelpuuttavat mukaansa matkansa varrelle. Ei pidä hätiä niin kovasti, sivistys ei tule ottamalla, se tulee ihmisen huomaamatta niin, ettei hänen tarvitse olla edes tietoinen sivistyksestään. Olisiko tämä jopa yksi sivistyksen tuntomerkki?
(Piirros: Mazer, Snellman)
posted by Iines @ 8:47 ap.
18 comments
18 Comments:
Tuossa paremmuusjärjestyksessä olen kanssasi ihan samaa mieltä. Ei kirjoja enempää kuin valokuviakaan voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Tai tietysti voi, mutta onko se sitten oikea on taas ihan makukysymys. Tästä syystä en ole osallistunut koskaan varsinaisiin valokuvauskilpailuihin, näyttelyt ovat aivan eri juttu. Minua aikanaan ärsytti kamerakerhoissa nuo ns. pöytä ja vuosikilpailutkin vaikka niissä kyllä olin mukana. Syynä oli lähinnä se, että niistä sai oppia koska arvostelija, oli se sitten kuka vaan, kritisoi kuvia ja kertoi mitä hyvää ja huonoa HÄN niissä näki.
Mikä on sitten sivistystä? Minkälaisista kirjoista pitäminen,minkälaisia kuvia (tauluja,valokuvia) haluaa katsella ja seinilleen laittaa? Määrääkö hinta sen vai se, että pitää niistä?
Vai onko se sivistystä, että kirjahylyssä on pitkä rivi arvokkaan näköisiä kirjoja joita ei ole edes avannutkaan saatikka lukenut.
Toden totta klassikot määritellään vasta vuosien jälkeen. Jokaisella aikakaudella on aina ollut klassikoita, mutta yleensä ne ovat syntyneen aiemmilla aikakausilla.
Voiko sivistystä yleensä määritellä, mutta sivistymättömyyden kyllä huomaa.
Voiko sivistystä yleensä määritellä, mutta sivistymättömyyden kyllä huomaa.
Viisaammat mäaritelkööt. Itse en nyt katsonut sanakirjasta sen tarkkaa määritystä, vaikka muistikuva on, että sivistys määritellään vallan muuksi kuin sisäsyntyiseksi ominaisuudeksi. Luulen, että siinä korostetaan juuri tuota oppimisen osuutta, eli sivistys ei tapahtuisi ilman vaikuttajia ja vaikutteita. Eikä tietenkään tapahdukaan. Tarvitaan esikuvia, kasvatusta, opettamista ja ohjaamista, mitä en ole kyseenalaistamassa. Olihan oma ammattinikin ohjaamista opin tielle.
Minusta yleissivistyksen hakeminen laskelmoiden valituista kirjoista on kuitenkin jotenkin korni ikään kuin sivistys olisi kaupan. Mutta, voi olla että olen väärässä näine tunnelmineni, jotka tuo kirjoitus herätti.
Ihmisenä, joka ei harrasta, mutta arvostaa kirjallisuutta, en voine kuin haaveksia pääsystä sivistyneisiin piireihin... Ja ehkä, jos haluaisin tehokkaasti muuttaa itseni moukasta sivistyneeksi, voisin tehdä sen ulkokohtaisen vakuuttavasti lukemalla kirjallisuutta jostakin listasta.
Mutta noin muuten: Eikö sivistynyt ole juuri sellainen, joka osaa sen resonanssin kautta, jota tietty kirja hänessä herättää, tunnistaa sen, millä on hänelle arvoa --- ja sellainen, joka vieläpä uskaltaa ajatella oman subjektiivisuutensa jollakin merkittävällä tavalla myös kertovan jotain kirjan arvosta (muiden mielipiteestä ja listoista huolimatta)?
No tuon määritelmän voisi allekirjoittaa ensilukemalta. Juuri se tunnistus - kytkös uudesta aiempaan "henkiseen pääomaan" kumuloi varmaan sitä mitä voisi kutsua sivistykseksi.
Onko teillä Iines ja Kootee sellaista muistikuvaa, että olisitte kuulleet joskus sanottavan, että sivistystä on se mikä jää jäljelle kouluoppien karistuttua muistista?
Tämä viittaisi tuonne tiedon puolelle vai osin, koska sivistystä olisi se mitä jää sinne sielun tai mielen pohjalle. Turha wikipediamainen nippelitieto (sanon tämän sitä väheksymättä) siis katoaa. Ei tietenkään niiltä, jotka sitä nimenomaan harrastavat.
Ei sivistys ole mielestäni kirjoissa ja kansissa, elämänkoulu on kova sana tälläkin alueella. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät varmaankaan ole klassikkojaan lukeneet ja ovat sivistyneitä.
Jännää muuten, että nykyään helposti veikataan kirjan, runokokoelman tai musiikkikappaleen muuttuvan klassikoksi heti kohta ilmestyttyään. Klassikkoainesta, sanotaan.
Mitäpä jos yrittäisimme määritellä sivistyksen negatiivisesti (ohittamalla sopimuksenvaraisen tapakulttuurin), eli mitä sivistys ei ainakaan ole.
Niin, tuo syntynyt klassikoksi on huvittava ilmaisu. Ehkä nykyään kun mikään ei kestä - eivät kodinkoneet, ei rakkaus, ei terveys, ei työ hetkeä kauempaa - jo parin vuoden kestosuosikkina olo nähdään klassikkona.
Tuo negaation kautta määrittely voi olla iso urakka. :)
Harmillista etten ehdi kunnolla lukea taas niin kiintoisia tekstejäsi ja suosittuja kommenttilaatikoitasi, mutta kenties tuota tuonnempana. Puhuttelevia kuvia olet myös ottanut. Tervehdykseni näin pikaisesti tässä!
Leonoora, ehkä on parempikin, ettet lue. Siellä on tosi pitkiä keskusteluja, joita valtaosa taatusti ei jaksa kahlata lävitse, kuin osan korkeintaan. Terveisiä vaan itsellesi, jos palaat tähän paikkaan vielä toiste.
Sivistystä se on kirjallinenkin yleissivistys ja siinäkin voi erikoistua, voi tulla kirjallisesti erikoisen sivistyneeksi. Ns. kirjallisten klassikoiden osalta en ole erikoisen sivistynyt. Luin esim. ns. venäläiset klassikot liian nuorena. Minulla ei ollut kykyä ymmärtää niitä niin kuin olisi pitänyt. Vanhemmiten ei ole tullut kerrattua kaikkea, vaikka olisi pitänyt, mutta jos kirjallisissa esseissä tai muissa yhteyksissä törmään klassikkoja koskeviin alaviiteisiin, jotka tuntuvat tärkeiltä, yritän kyllä tonkia ne esille, vaikkakaan en aina. On kirjoituksia, joissa tunnutaan vain briljeerattavan kirjallisella ns. tietämyksellä. Lapsena kun en kaikkea ymmärtänyt, yritin pitää edes juonesta kiinni. Toisella lukemisella Sota ja rauha vaikutti jo jännittävältä, ja Anna Kareninakin. Karamatzovin veljekset on kuulemma maailman paras dekkari, mutta siihenkin olen vanhemmiten palannut vain kirjallisen tietämyksen vajeessa. Jossain suuressa reduktiossa olen kadottanut opuksen kansanpainoksen. Jotkut laskettelevat veljeksiä ulkomuistista. Venäläisiä ja muunkinmaalaisia klassikkoja on vielä runsaasti liikkeellä ja taitavat pysyä kirjallisen sivistyksen peruskamana vielä pitkään. Tsehov on tässä yhteydessä pakko mainita.
Minä puolestani en lukenut klassikoita kauhean nuorena, sillä minulla oli aika pitkä satu- ja tarinaikä, joka johti sitten vasta tyttökirjojen (runotytöt, pikkunaiset, humisevatharjut jne.)ja klassisen runouden (ensin kotimaiset Södergranit, Valat, Harmajat, Kailaat, Sarkiat, Leinot jne.) läpi kunnon proosaan. Suoritin sitten tutkintoni kirjallisuudesta, johon tietysti luin mainittavimmat klassikot läpi, vaikka osan oli kyllä lukenut jossain vaiheessa aiemmin. Venäläiset klassikot upposivat aika mukavasti ja sivumäärät taittuivat kepeästi. Samoin Shakespearet, Cervantesit ja muut suuruudet. Odysseuksesta veistelin monta esseetä ja oikeastaan Homeroksen avulla taisin saada jalkani laitoksen oven rakoon, oven, jonka sitten elämänolosuhteiden vuoksi jouduin sulkemaan. Tai jouduin ja jouduin, mutta suljin kuitenkin.
Tällaisten klassikkojen jälkeen kirjallinen maku ja oma ajattelu muuttui sellaiseksi, että uudet kirjat eivät tuntuneet miltään, ei koskaan, ei oikeastaan yksikään. Silti minulla on satoja klassikoita luonnollisesti vielä lukematta.
Kun kolmisen vuotta sitten sairastuin, kuljin eräään ison vanhojen kirjojen myymälän hyllyrivien edessä. Tajusin, etten koskaan ehdi lukea kaikkia klassikkoja, vaikka lukisin täyspäiväisesti. Se oli haikea tunne. Ehkä vasta siinä tunsin sanataiteen suuruuden ja laajuuden ja ihmisen pienuuden. (Huh, tulipa teatraalista tekstiä, mutta jotenkin noin ajattelin:)
Lisäys uusia kirjoja koskevaan kappaleeseen, ennen kuin joku pillastuu:
siis ne tuntuivat ohuilta ja pieniltä tuon laajan ja pitkällisen klassikkoelämyskauden jälkeen. Nyt tilanne on toinen, kun luen jopa enemmän uusia.
Hei Iines.
Minusta on hauska muistella lukemiani hyviä kirjoja ja tehdä niistä vaikkapa lista, kuten olen blogillani tehnytkin. Muuten en ole listaihmisiä. Minulla ei yleensä ole kauppalistaa eikä muuta vastaavaa. Mutta kirjoja ja musiikkia on mukava listata joskus.
Luulen, että listaamaan alunperin innoitti kirjallisuusohjelma "Kirja A&Ö". Siinä Tuula-Liina listaamaan viisi tai kymmenen (en muista tarkkaa lukua) itselle merkittävää teosta. Minusta on mielenkiintoista nähdä mitkä teokset kirjailija nostaa esiin.
Runoudesta. Itse luettaisin kouluissa esim. lukiolaisilla, etenkin runo-osastolla mieluummin aikalaisrunoutta kuin klassikkoja. Ehkä useampi löytäisi näin kirjallisuuden ja etenkin runouden aikaisemmin, tai edes joskus.
Siinä muutama ajatus sateisena lauantaina.
Hei Maria,
luettuja kirjoja minäkin olen kyllä kirjannut, mutta paremmuuslistat koen ylimaallisen vaikeiksi. Kesäisin teen jopa muistiinpanot parhaista lukemistani opuksista, käsin vihkoon.
Tuon Tuula-Liinan ohjeen koin vaikeaksi tuoreeltaan, mutta ymmärrän kyllä, että suurin osa pitää sitä hyvänä ja kiinnostavana. Tiedostan melko selkeästi, että vika on täällä päässä, omassa ajattelussani. Ja oudolla tavalla luen kyllä muiden listoja, jotka koen merkitseviksi informaation antajiksi heistä.
Luullakseni lukioissa luetetaan aika tavalla nimenomaan nykyrunoutta ja nykytekstejä, mutta opetussuunnitelmiin kuuluvat luonnollisesti myös kurssit kirjallisuuden historian merkittävistä klassikoista, joten ei niitä sivuuttaa voi kokonaan. Luettamisen voisi kyllä minunkin mielestäni jättää kursoriseksi ja syventäville kursseille, kiinnostuneille opskelijoille, sillä heitäkin on. Olen muutenkin kaikkea pakkoluettamista vastaan, vaikka sen yhden kokonaisen kirjan haluaisin luettaa sillä Samilla, joka sanoi minulle, ettei ole koskaan lukenut kirjaa. Pääsisi samalla tästä häpeätahrasta eroon.
No, minäpä olin niin sivistymätön, että katsoin wikipediasta, mitä sivistys tarkoittaa:
Sivistys on jossakin kulttuurissa oleva käsitys siitä, mitä tuon kulttuurin jäseneltä vaaditaan käytöksen ja opillisen tietämyksen suhteen, jotta häneen voidaan olla näissä suhteissa tyytyväisiä.
No joo, minä en ole sivistynyt! Eihän minuun ole edes ope tyytyväinen.
Kuten havaitsit, on sivistys sopimuksenvarainen asia.
Yksityisen, yleisen, keskinäisen vai erinäisen?
Aivan noin Maria, ja kyllähän minä Tuula-Liinani katsoin ja odotan myös häntä takaisin ihan hänen oman persoonansa vuoksi. Minua viehättää hänessä se, että häntä katsoessaan huomio kiinnittyy vain hänen sanoihinsa ja ajatuksiinsa, koska hän uhraa itsensä taka-alalle, toisin kuin esimerkiksi Runoraadin sinänsä viehättävä ja hyvä Minna Joenniemi (tulikohan nimi edes sinnepäin).
Lähetä kommentti
<< Home