23.5.06

Hiljainen tango sateella soi...

Sadepisarat voivat nähtävästi olla myös turkooseja! Mistä kummasta ne sen värin sieppasivat, kun luonnossa on vain vihreää ja meri on tästä olohuoneen ikkunan takaa napatusta kuvasta kaukana? Kesällä olen tottunut siihen, että merikuviin tulee mukaan turkoosia, vaikka sitä ei paljain silmin näe. Turkoosi taitaa olla nykyinen mielivärini.

Oli ihanaa herätä sateen lätinään. Jo kolme viikkoa sitten kylvin takapihalle nurmikon siemenet, kun paikkailin pihaa koiran monivuotisen mylläyksen jäljiltä. Eivät ole suostuneet itämään kuivalla, eivät lämpimällä. Jos nyt sitten turpoaisivat sateesta ja työntäisivät itunsa esiin kurkottamaan kohti valoa.

Olen miettinyt tämän blogin kohtaloa. Maallemuutto lähestyy, ja siellä minulla on vain hankala ja tuskastuttavan hidas gprs-yhteys. En pysty millään sillä systeemillä pitämään kolmea blogia, kuten nyt. Ja kesällä puutarha- ja kuvablogit ovat kaiketi ne oleellisimmat. Olisipa sielläpäin mahdollisuus langattomaan wlan-yhteyteen! Tässä kylässä, jossa asustelen kesät, ei ole edes kaapeliverkkoa, eli takapajulassa ollaan. No, muuta on sitäkin runsaammin, ja ehkä minulle tekee vain hyvää uusiutua ja olla vähemmän ruudun äärellä.

5 Comments:

At 23/5/06 14:48, Anonymous Anonyymi said...

Kirjoitat tekstin vain valmiiksi ja sitten kun sen on valmis, otat vain kopion, avaat netti yhteyden ja liität sen blogiin. Ja painat sitä nappia, joka kirjoittaa sen Blogiisi. Ei mene aikaa eikä rahaa paljon GPRS yhteyteen yhdellä kertaa.

 
At 23/5/06 15:14, Anonymous Anonyymi said...

Samojen ongelmien äärellä... Tosin "mökkikuntaamme" on tulossa (ehkä jo tullutkin) langaton satelliittiverkkoyhtys, joten on ihan mahdollista, että pääsen bloggaamaan ihan ihkuomalla mäkilläni.

Grps + blootooth ei ole yhtään hankala yhdistelmä, mutta pirun hintava tuolla saapasmaassa. Halpa yhteys kun ei tietenkään toimi siellä vuorilla.

Mutta kummasti kesä meni viime vuonna ilman näitä nörttitouhujakin!

 
At 23/5/06 15:30, Blogger Iines said...

Aivan Sir, niin olen tehnytkin. Ensin teksti valmiiksi, ja sitten liitän sen blogiin. Se mikä eniten harmittaa on kuvien hidas latautuminen koneelta blogiin, se on tuskaisen hidasta, ja minä kun en kuvatonta juttua julkaise yhdessäkään blogissani.

Olen aika uuno näitten muitten vaihtoehtojen kanssa. Gprs toimii sinänsä vakaasti, mutta siis se ääretön hitaus. Jos wlan toimisi sielläpäin, hankkisin luonnollisesti sen, mutta en usko sen vielä toimivan lounaisrannikolla. Ja mikä tämä bluetooth oikein on?

 
At 23/5/06 19:35, Blogger a-kh said...

Koirakeskustelu on julistettu päättyneeksi, mutta tämä on pakko kertoa, jollei jo Hesarissa ole kerottu. Nimittäin Pohjois-Savossa ruvetaan hoitajapulaa vähentämään kouluttamalla koirahoitajia.

Suora sitaatti: "Terveyden-ja sairaanhoidon kustannukset kuormittavat kuntia yhä enevässä määrin, ja apua etsitään monelta suunnalta. Psykologisten hoitomuotojen tutkimussäätiö herättelee keskustelua hoitajakoirien tuotannosta ja käytöstä."

Asiaa lämmittelee täällä fysiologian emeritusprofessori ja savon kielen seuran puheenjohtaja Osmo Hänninen.

Tässä ei sitoutettaisi koiraa ihmiseen, vaan ihminen koiraan. Koira tekisi psykososiaalisen työn, kunhan hoidettava ruokkisi ja pissattaisi ja kakittaisi sitä.

Koirahoitureita tarvitaan, koska osa terveydenhuoltohenkilöstöstä väistää sairaaloitten ja terveyskeskusten painetta julkisen sektorin ulkopuolelelle. Kunnallinen hoitajakoira sitoutuisi työhönsä ja tyytyisi palkkaansa paremmin kuin hoitajaihminen.

Odotan kiihkeästi, että noin neljän kuukauden kuluttua palaat palstoille, siis mökkipalstoilta blogipalstoille. Toivottavasti kukaan ei ryövää paikkaasi.

 
At 23/5/06 23:25, Blogger Iines said...

Pilailetko taas? Jotta voisin täyttää toiveesi minun pitäisi kyllä olla pois blogimaailmasta neljä kuukautta. Ja en minä kyllä sellaista ole sanonut tai suunnitellut, joten toiveesi ei taida toteutua. Kuka sitä nyt voisi olla lähes puoli vuotta pois blogiltaan?

Minulla on siis mökillä nettiyhteys, gprs, johon sisältyy datasiirtoa 100 Mt halpaan kuukausihintaan, ja 100 Mt:n ylittävä osa on sitten kalliimpaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home