24.5.06

Runo uusiutumisesta

matka toiseen paikkaan*

1
ja minä loin sinut
tyhjään maailmaan

en vain tiennyt
että sinusta tuli niin suuri

mikään ei ole ilman sinua

2
lepään vain hetken
tässä puun juurella
katselen lintuja ja tasaan hengitystä

tulen koska minun täytyy katsoa silmiisi
saadakseni voimaa tai menettääkseni sen

3
ja pelkään

etten löydä sinua enää
että olet mennyt minulta pois
etten löydä sinua enää
että olet mennyt minusta pois




4
kun tulen huoneeseen hän lähtee pois
kun puhun hän ei katso minua
kun nauran hän sulkee oven
kun olen yksin hän kaipaa minua

5
näen miten hän etääntyy
näen miten hänen ääriviivansa sulavat
ja hän kutistuu kokoonsa
kuin sateessa kastunut kenkä

6
nousen jatkamaan matkaa
hyvästelen linnut ja puun
joka lepoani viilensi




*
julkaistu lyhyempänä mm. aiemmassa ikkuna-blogissani v. 2006. Tähän kyseiseen versioon olen saanut aiemmin pikkuvinkkejä a-k.h:lta, mutta niitäkin olen muokannut ja loppu on pantu uusiksi. Runo on siis vastaus Runotorstain haasteeseen.

(Kuva John William Waterhouse)

36 Comments:

At 24/5/06 16:58, Blogger Liisa said...

Luen tässä (ainakin) kaksi tasoa, elämän luotuna pelkäävänä ihmisenä ja pelon tulevasta toteutuvasta itsensä kadottamisesta. Eli paikka ei ole paikka konkreetisti.

Meniköhän ihan metsään?

 
At 24/5/06 17:09, Blogger Rauno Rasanen said...

Haluatko kirjallisuustieteellisen vai freudilaisen tulkinnan?

 
At 24/5/06 17:49, Blogger Iines said...

Ah, RR, aavistan että tuota ekaa ei kannata pyytää , eikä varmaan tokaakaan, mutta pistäpä nyt jotain mielellään, ja ihan rehellisesti..

Liisa, kiintoisaa. Jospa runojen perään tulisi tällaisia pieniä tuntemuksia, niin näistä oppisi paljon, kaikin puolin.

 
At 24/5/06 18:39, Blogger Iines said...

Uusiutuminen on teemana kiintoisa ennen kaikkea siksi, että se käsitetään useimmiten nousevaksi kaareksi, joka on aina positiivinen kehityssuunta. Voiko termiä käyttää laskevasta kaaresta?
Kuihtumisesta? Itselläni muhii valokuvaidea, joka käsittelisi tätä kaarta toisinpäin, mutta en ole varma onko se uusiutumista. Onko vaikkapa rappio uusiutumista?

 
At 24/5/06 20:13, Anonymous Karpalo said...

Vähän hankala kommentoida kun ei voi lukea ruona samalla, mutta minusta runosi on tyylikäs. Siinä on monia tasoja joihin haluaa pysähtyä. Ihan toimiva kokonaisuus.

 
At 24/5/06 20:14, Anonymous terhonen said...

Minä näin tässä symbioosivaiheen surullista rakkautta. Sulautumisen tarvetta, koko maailman täyttämistä toisella. Tyhjiä lupauksia, sulkeutuvia ovia. Lopulta toinen kutistuu mittoihinsa ja saa ääriviivat.

 
At 24/5/06 21:08, Blogger Rauno Rasanen said...

Yritän arvioida runoasi filosofisen viininmaistajan "herkkyydellä".

(Liisa on aika lähellä omaa tulkintaani(?)

Kysynkin: puhuuko kirjoittaja jollekin toiselle vai itselleen?
Vai itsessään olevalle toiselle, jonka menettäminen tai josta eroaminen merkitsee myös itseyden katoamista?

Runon teema olisi näin ollen ikiaikainen rakkauden, jumala-/luontosuhteen tai muun vastaavan kokemuksen aiheuttaman "mielenhäiriön" - siis minämme vakautta koettelevan "sisäisen turbulenssin" - kuvausta.

Niinpä ei tässäkään versiossa voida täysin välttyä lievältä klisheemäisyydeltä, vaikka runon omakohtainen autenttisuus on kyllä uskottavaa.

Henkilökohtaisesti minulle jää tästä runosta levollinen, hieman aaltoileva ja pehmeä olo.

Jälkimakuna pieni vilunväre ja kevyt huimaus...

*** ½ (kolme ja puoli tähteä viidestä)

 
At 24/5/06 21:48, Anonymous Tui said...

Minä luin tätä suhteen kuvauksena. Mietintää aiheutti 1. osa. Onko rakkaus toiseen suurempaa kuin oli odottanut "mikään ei ole ilman sinua". Suhteessa on huumansa mutta laantuu vähitellen torjuntaan ja välinpitämättömyyteen. Kun rakkaus loppuu "olet mennyt minusta pois". Loppu ei ole kovin lohdullinen, matka jatkuu, mutta ei ehkä yhtä levollisena: "hyvästelen linnut ja puun
joka lepoani viilensi".

 
At 24/5/06 22:24, Blogger KK said...

Yleisvaikutelma on levollinen, hengitystä tasaava, hyvin miellyttävä. Jos johonkin pitää tarttua niin sanapariin "sitten koska". Toisaalta siinä voi olla tarkoituksellista huojuntaa, vitsiäkin: puhutaanko ajasta vai ehdosta. Puhuttelutavan muutos mietityttää myös: miksi ensin sinä ja sitten hän? Ovatko osat 4 ja 5 lainkaan tarpeellisia, tai numerointi yleensä? Tämä muotoseikoista; tulkinnassa (ja pisteytyksessä) olen Rauskin linjoilla. Summa: pysähtymisen ja uudelleen lähdön kuvat onnistuneita; puun varjossa on nähty jotain tärkeää.

 
At 24/5/06 22:53, Blogger Iines said...

Kiitos palautteista, ne ovat arvokkaita jokainen, ja niiden perusteella poistin juuri kaksi tarpeetonta sanaa runosta, toinen Karrin mainitsema sitten kun -juttu.

Kiintoisaa, miten paljon jokaisessa palautteessa on sitä, mitä tavoittelin runossa ja vielä kiintoisampaa se uusi, mitä palautteista saan. Tuo Raunon psykologinen tulkinta puhuttelee itseäni suuresti, samoin Liisan mainitsemat tasot ja paikan epäkonkreettisuus.

Tuolla persoonan vaihdolla, jonka Karri mainitsi, yritin ehkä liiankin konkreettisesti kuvata sinän etääntymistä häneksi, välimatkaksi.

 
At 24/5/06 22:53, Anonymous Sarah, runoilijan päiväkirja said...

Piti oikein avata kaksi erillistä ikkunaa. Kommentointi on vaikeaa, kun ei näe tekstiä edessään.
Tässä nyt kuitenkin olen, kun olit kaivannut kommenttia. Meni vähän aikaa, kun kävin jokaisessa sanomassa jotakin.
Tämä on nyt toinen kahdesta runosta, jonka kohdalla minulla on oikeasti vaikeuksia kommentoida. En tiedä, johtuuko se tahdista vai onko asia niin, että tässä on jotakin sellaista, mistä en saa kiinni.

Sanon nyt ensin, että se, mitä tarkoitit, ja subjektiivinen tulkinta ovat kaksi eri asiaa. On siis niin, että tulkitsen runon omaa näkemystäni vasten ja se mitä tarkoitit, ei välttämättä ole sama asia. Minusta sillä ei ole väliä, niin kauan kuin saan siitä omassa viitekehyksessäni jotain.

Se, mistä en saa kiinni, on se, keitä runon lyyrinen sinä ja minä ovat. Luominen viittaa niin vahvasti jumaliseen. Myöhemmin kuitenkin jää vaikutelma, että on kyse kahdesta ihmisestä ja menettämisestä, pelosta, haavautumisesta. Ehkä ihminen parisuhteessa "luo toisen", itselleen, sellaisena kuin häntä ei ole ollut ennen. Mutta tähän huomio kiinnittyy ensin ja sen kanssa joutuu vähän ponnistelemaan.
Toinen asia, johon kiinnitän huomiota, on tämän kielen hienovireisyys ja herkkyys. Et lyö lukijaa kanveesiin nyrkillä (joka sekin voi olla runossa toimiva tapa puhua) vaan äänesi on toisenlainen ja hyvä niin. Siinä ei ole mitään vikaa.
Kolmanneksi: kun kieli toimii, voisit hiukan rohkeammin etsiä omaa. Kun sivu ei ole tässä auki, minun on palattava koko ajan takaisin lukeakseni, mitä olet kirjoittanut. En muista, mitä siellä on! Linnut ja puu, silmät, ääriviivat...ihan kelpoisaa runokieltä, mutta jää hiukan varovaiseksi minulle. Jotenkin rohkeampaa otetta kaipaisin, sitä että antaisit tulla. Sanoisin, että kaikki on olemassa jo sisälläsi valmiina kun päästät itsesi irti. Ehdotan, että seuraavaksi et yhtään ajattele, että voikohan tällaista julkaista. En tiedä, ajattelitko nytkään. Vähän tuntuu, että jokin vielä vähän pidättelee.
Kirjoita lisää, kommentoin kyllä, jos vielä haluat. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä runo, kuitenkin. Odotan vielä kuitenkin sitä, kun omin itsesi pääsee vielä rohkeammin irti.

 
At 24/5/06 23:04, Blogger Iines said...

Kiitos, Sarah, sinulla taitaa olla todellinen runoilijan lahja: näet sisälleni muutamien rivien kautta.

Se vain, että jos olen kirjoittajanlaadultani ja luonteeltani hienovireinen ja herkkä, niin miten siihen räväkkyys istuu? Enkö tee silloin väkivaltaa itselleni, jos ryhdyn vaikkapa Karpalon tavoin kuvaamaan tyttöjen pillujen kukintaa. Hassua kyllä, mutta minusta hienovireisestä juuri tämä pilluruno oli yksi parhaista tähän mennessä. Onkohan tämäntyylinen ilmaisu minunkin omintani? En kai siitä muuten pitäisi? Tuntuu, että olen oppinut jo jotakin tämän runoanalyysin myötä. Kiitos siis Sarah ja muut palautteen antajat!

 
At 24/5/06 23:24, Blogger Iines said...

Vielä Sarah ja muut, jotka mainitsitte kommentoinnin olevan vaikeaa, kun ei näe juttutekstiä tällä sivulla.

Sen tekstin saa tähän esille klikkaamalla vasemmalla ylhäällä Show Original Post -linkkiä.

 
At 25/5/06 00:02, Anonymous Sarah, runoilijan päiväkirja said...

Ei, ei ja ei! Sinun EI tarvitse kirjoittaa räväkämmin, jos et halua. Kokeilla voi, aina ja kaikkea, mutta päinvastoin, kannustin ja yhä kannustaisin sinua etsimään sitä ominta itseäsi, päästämään sen irti. Jos sinun tapasi on olla herkkä, jopa lyyrinen, niin ole. Kaipasin perusfiiliksiin asti pääsemistä kirjoittamisessa (mikä ei kuitenkaan tarkoita hillitöntä revittelyä JOS se ei ole omaa. )
Varovaisuuden vastakohta ei välttämättä ole hillitön revittely vaan rehellisyys (mikä taas ei tarkoita sitä että lyyrinen minä olisi sama kuin kirjoittajaminä!) Varovaisuuden vastakohta on se, ettei pelkää sitä, mitä kirjoittaa. Ettei kirjoittaessaan pidättele itseään. Että unohtaa täysin sen, että joku lukee tämän vielä.

Olinkohan yhtään selkeämpi? Olen tajuttoman väsynyt, kirjoitan nykyisin öisin runoa ja lehtijuttuja ja päivällä ravaan tekemässä haastatteluja ja hoidan lapsia ja kaiken tämän seurauksena nukun kahdessa erässä joka päivä ja aika vähän. Pahoittelen siis, jos en ole kovin selkeä, teen parhaani.

 
At 25/5/06 00:21, Blogger Iines said...

Sarah, olit hyvin selkeä, ja hyvä kun täsmensit. Kiitos palautteesta!

Nyt kun vielä hoksaisin, miten päästän itseni, oman sisimpäni irti pelkäämättä mitään,
turvautumatta siihen mikä ei sovi minulle, ajattelematta mitä muut minusta ajattelevat. Kas, siinäpä se. Se juuri on ydinasia kohdallani, ei vain kirjoittamisessa.

 
At 25/5/06 00:52, Anonymous Sarah, runoilijan päiväkirja said...

Ydinasia kenen tahansa elämässä, miksei sitten ujon tai hillityn?

Itse en enää juurikaan mieti, mitä joku ajattelee jostakin tekemästäni. Sitten sattuu hassujakin asioita. Yksi toimittaja soitti tekemänsä haastattelun jälkeen: niin oliko sinulta kuollut lapsi, kun näissä runoissa puhutaan siitä. Olin, että: "no ei ole. "

Tämä on yksi lempiaiheistani, lyyrisen minän ja minän erillisyys. Proosan kohdalla ei automaattisesti ajatella, että "tuo kirjoittaa itsestään". Lyriikan kanssa oletetaan, ettei fiktio näyttele yhtä suurta osaa.

Minulle sillä ei enää ole niin väliä. Teksti on tekstiä ja arvostelen tekstiä fiktiivisenä, jos ei kirjoittaja toisin mainitse. Jos mainitsee, voi olla että en anna ollenkaan kritiikkiä. Ehkä se, ettei kirjoita suoraan itsestään, on se juttu. Uskon kuitenkin tunnemuistiin, siihen että on kokenut ja nähnyt asioita.Se ei ole kuitenkaan itsen siirtämistä suoraan tekstiin. En kirjoita itsestäni.

Olen myös luopunut siitä, että pyrkisin teksteillä miellyttämään muita kauheasti. Jos siihen pyrkii, ego tulee kirjoittamisen tielle. Se pohtii koko ajan, mitä muut ajattelevat tästä tekstistä (ja minusta sen kautta.) Että kehtaako tätä nyt sanoa, jos joku vaikka ajattelee, että olen tyhmä, heikko, mitä tahansa pahaa. Mutta kirjoittajana on uskallettava olla inhimillinen tai kirjoittaa huonosti. Kirjoitin tänään jonnekin muualle, että sivuluisu on inhimillistä. Se on kiinnostavaa. Kirjoittajan on uskallettava luopua hallinnasta. Ego on kirjoittajan pahin vihollinen. Myös liian arka kärsii egostaan, koska miettii liikaa toisten mielipiteitä.Huonosti kirjoittaminen on parempi kuin se että kirjoittaa hyvin, mutta liian etäisesti.

Sinä Iines, olet kirjoittajana samalla tavalla ainutlaatuinen kuin kaikki muutkin. Kaikki on jo kirjoitettu, mutta kukaan ei voi kirjoittaa sinun näkökulmastasi. Juuri sen minä haluan, lukijana, en enempää tai vähempää. En minä halua, että pyrit rajummaksi tai miksikään muuksikaan pakolla. Ole aito,ja jos aito sinä on haavoittuva, kirjoita herkkä teksti. Mutta päästä irti siitä, mitä joku muu siitä ajattelee. Sen ei ole väliä. Elämässä tai kirjoittamisessa, sen ei ole väliä. Etsi sitä, mikä sinulle ihmisenä tai kirjoittajana on ominaista. Hylkää se, mitä muut sanovat teksteissään.
Kirjoitan pitkästi, sillä olen viettänyt kevään miettien juuri tätä. En yritä olla Besserwisser, ja itse asiassa sanonkin että vastaus on sinulla, eikä minulla tai kenelläkään muulla.
Paras runo on sellainen, joka sanoo ääneen jotain minkä minä jo tiedän mutta en ole koskaan tajunnut ajatella. Sinä Iines tiedät sellaisia asioita. Me kaikki tiedämme.
Lopetan, ennen kuin alan kuulostaa päättäjäispuheelta. Tästä olisi niin paljon sanottavaa. Vaikka vielä se, että vasta kun tajusin, ettei kirjoittamisessa ole pakkoa, minun ei ole pakko saavuttaa sillä mitään, ei palkintoja tai jonkun arvostusta...silloin sen arvo alkoi vasta valjeta, ja se oivallus oli arvokkaampi kuin mikään saamani palkinto koskaan. Kirjoitan yhä, nyt entistä enemmän, ja uskaltaisin väittää että paremmin kuin ennen.

Olisin mieluusti lähettänyt tämän sinulle sähköpostiin, koska tämä piiiitkä pätkä kirjoittamisesta tuskin kiinnostaa kaikkia. Minulla ei taida olla osoitettasi. Ehkä poistat tämän luettuasi tai jotain? Se olisi mukavaa.

 
At 25/5/06 09:05, Blogger Iines said...

Sarah,

mielelläni jättäisin tämän kirjoituksesi näkyviin, koska siinä on kirjoittajaa ja ihmistä koskettavaa yleispätevää pohdiskelua, josta moni varmasti saa paljonkin. Kirjoituksesi on täynnä tärkeitä lauseita, ydinkohtia, jotka puhuttelevat minua. Kiitos paneutumisestasi ja rohkaisusta, ja ennen kaikkea siitä, että annat konkreettisia parantamisen ja miettimisen kohteita.

Sähköpostiosoitteeni on tuolla oikeassa yläkulmassa klikkauksen päässä:
i-iines@suomi24.fi

 
At 25/5/06 09:10, Blogger Iines said...

Senkin uhalla, että a.k.h. ei pidä tätä tarpeellisena, mainitsen, että käykääpä lukemassa hänen mielipiteensä uusiutumisesta tätä keskustelua alempana olevan jutun kommenttiosiosta. Minusta runo on riemukas ja ehdotonta kärkeä, vaikkei sitä ole ilmoitettu vissiin mukaan runotorstaihin. (Älä nyt suutu a-k.h.:)

 
At 25/5/06 18:54, Anonymous Karpalo said...

Tuli vähän ristiriitainen ole, kun viittasit pillurunooni, minähän rupesin muokkailemaan sitä sarahin kommentin jälkeen, kun halusin kokeilla, että miten se toimii jos tuomet ja pillun jättää pois. Kokeileminen kannattaa sillä sitä kautta voi löytää aivan uusia ulottuvuuksia tais itten sen, että juuri alkuperäisessä sai sanottua asiansa niin kuin sen halusi, kuten tässä mun kokeilussani kävi. Toivottavasti Sarah jatkaa kommentointiaan, ne jotka eivät sitä kestä voivat toki kieltää kommentoinnin häneltä tai kaikilta muilta, ihan miten haluavat, mutta itse kyllä toivon, että saan runostani mielipiteitä erilaisilta ihmisiltä, niin tutuilta kuin tuntemattomimmiltakin.

 
At 25/5/06 19:06, Blogger S. Liuhto said...

Tuli mieleen epäonninen suhteeni Kuningattareeni, niin hienosti runosi kuvasi tuntemuksia joita ainakin minä koen epätoivon hetkillä.

 
At 25/5/06 19:49, Blogger Iines said...

Karpalo,

runosi pillu oli raikas ja lämmin kuin mikä. :)) Minua suorastaan harmitti, että menit muuttamaan sitä, koska sain siitä uskoa siihen, että voi olla konstailematon ja voi sanoa pyrkimättä miellyttämään.

Sami L.,

rakkauden tuska on yleinen ja yhtäläinen. Jos joku tunnistaa ne runosta, runo on siltä osin onnistunut tavoitteessaan.

 
At 25/5/06 19:58, Anonymous Karpalo said...

Teen niin, että poistan sen muutetun version kokonaan ja palautan sen alkuperäisen, sillä se tosiaan on ominta spontaania minuani. Kiitos kommenteistasi.

 
At 25/5/06 21:00, Anonymous Sarah, runoilijan päiväkirja said...

Niin, ja ehkä niin on paraskin. Kommentithan voi aina testata ja sitten voi sanoa: näin on paras. En ollut ihan hulluna siihen Karpalon kakkosversioon, se menetti tuoreutta.

 
At 25/5/06 21:07, Anonymous Karpalo said...

Juu Sarah, niin minustakin.

 
At 25/5/06 21:37, Blogger Iines said...

Ah, olen iloinen, että Karpalon alkuperäinen runo saa olla! Se on todella tuore ja vaivattoman tuntuinen.

 
At 26/5/06 10:09, Blogger Liisa said...

Iines,

tässä tarkemmin mitä ajattelin herkästä runostasi. Enkä ole jaksanut lukea pitkiä kommentteja täältä.

Näin kirjoitin ensilukemalta:

Luen tässä (ainakin) kaksi tasoa, elämän luotuna pelkäävänä ihmisenä ja pelon tulevasta toteutuvasta itsensä kadottamisesta. Eli paikka ei ole paikka konkreetisti.

Alku tuo mieleeni luomistyön ja ihmisen erkaantumisen Luojansa yhteydestä kaikkivoimaisuudessaan.

Sitten minä muuttuu kirjoittajaksi, joka elämän vuoristoradalla väsyneenä etsii voimanlähdettä, Luojaansa, jota lähelle hän kokee pääsevänsä luonnon kautta.

"Kun tulen huoneeseen…

hän kutistuu kokoonsa
kuin sateessa kastunut kenkä." - jakso tuo tulkintaani mukaan toisen ihmisen ja alakulon, pelon ja kipeyden karikkoituvasta suhteesta.

Lopussa kirjoittajaminä jaksaa taas jatkaa elämäänsä eikä varmaakaan Luojan lahjoille, linnuille ja puille, viimeisiä hyvästejään heitä.

Summa summarum: matka mielentilasta uuteen. Sopii teemaan erinomaisesti. Ja pidin tästä kovasti, vaikka se ei ole helppo. Ja jokaisella on varmaankin ollut aivan erilaista sanottavaa. Tuota numerointia hiukan ihmettelin. Sillekin voi kyllä löytää merkityksen, vaikka ajanjaksoina.

 
At 26/5/06 12:35, Blogger A-K.H said...

Siihen ihteensäkö se taas meni?

 
At 26/5/06 17:27, Blogger Rauno Rasanen said...

a-k.h

Minä jo ehdotin freudilaista tulkintaa...

 
At 27/5/06 01:04, Blogger A-K.H said...

Niinpä. Siitä puhe mistä puute.

 
At 27/5/06 10:29, Anonymous molly said...

Ai Freudista puute? Sen kummemmin runoa analysoimatta niin kyllähän se herättää ajatuksia ja kertaa monelle tuttuja tunnelmia. Lukemiseni ja ajatuksenkulku pysähtyi hetkeksi kenkään, tuollainen muodonmuutos on minulle tuntematon

 
At 27/5/06 12:53, Blogger A-K.H said...

Aiheena olevaa uudistumista ei ole kovin tarkkaan määritelty, joten antaapa kengän uudistua. RR voisi kehitellä virtuoottisen tulkinnan.

 
At 27/5/06 20:00, Blogger Iines said...

ja hän kutistuu kokoonsa
kuin sateessa kastunut kenkä


Kukaan ei tajua hienoa kenkä-metaforaani.Hänhän oli jumalani ja sai sitten ihmisen mitat. Oikeastaan tarkoitus olikin pudottaa runon lukija kaunoisesta auvosta realismiin. - Ja kutistuuhan nahka sateessa, ihmisen nahkakin rypistyy sormenpäistä saunassa.

(Oikeasti kenkä puristui tuskaisesti runosuonestani, mutta nyt jälkeenpäin huomaan, että se on kohdallaan.)

 
At 27/5/06 21:09, Anonymous Anonyymi said...

Se vielä, että sateessa kastunut kenkä puristaa vielä vähän jälkeenpäin, ihan niin kuin oikea rakkauskin hiertää vielä mentyäänkin.. (Toivottavasti selitys kelpasi...:)

Iines ejk.

PST Olisiko kuitenkin niin, että hyvää runoa ei tarvitse näin kauheasti selitellä...

 
At 28/5/06 00:12, Anonymous molly said...

Hyvä on selitys ja niin on runokin :) Olisi tavallaan hauskaa jos runojen versiot olisivat näkyvissä, voisi katsella mitä "korjattu".

 
At 28/5/06 08:52, Blogger Iines said...

No molly, minäpä panen huvikseni tähän lopuksi vielä yhden monista vaihtoehdoista, joita väsäsin tuohon loppuun tavoittaakseni ajatukseni:


tiukasti pidän kiinni
vielä senkin jälkeen
kun olet kutistunut kokoosi
kun näen hahmosi reunat
ja katson kasvoja peilissä
sirpaleita ja tuhkaa lattialla

nousen poimimaan
ei en poimi
pysähdyn
jätän siihen ja istun toiseen paikkaan

 
At 4/6/06 00:29, Blogger Leonoora said...

Tosi kiinnostavaa vuoropuhelua, tulkintoja puhuttelevasta runostasi.
Eikös tämä ole alkuaan rakkausruno Hänestä, tärkeästä henkilöstä, mutta kuten hyvästä runosta aina, tästä sinun runostasi löytää myös monia eri tasoja, erilaisia näkökulmia tulkinoille.

 

Lähetä kommentti

<< Home