28.5.06

Muutosvastarintaa

Olen tyypillinen härkä, haraamassa vastaan kaikkia pienimpiäkin muutoksia, jotka koskettavat minua.

Kun kesäloma alkaa, on maallemuutto kauheaa, kun kaikki muuttuu. On huonompi sänky, on tiskattava käsin, on pestävä nyrkkipyykkiä vessassa, on kannettava vedet saunalle, on tavattava alvariinsa naapureita ja sukulaisia, on huono nettiyhteys, on töitä minne vain katsookin.

Mutta sitten elokuussa, kun aamukaste ei kuiva päivälläkään, kun poikaset ovat lentäneet pöntöistään, alkaa harmittaa kaupunkiin muutto. Kaiken ihanuuden keskeltä, kun merivesi on lämpimimmillään ja puutarha uhkeimmillaan, marjat kypsymäisillään, pitääkin lähteä kaupungin katkuja haistelemaan, betoniluukkuun homehtumaan, jatkuvaan nettihuumaan kietoutumaan. Suorastaan perverssiä!

Koulussa karvani nousivat pystyyn jokaisen visiointi- ja missiointikäskyn edessä. Jokainen uusi opetussuunnitelma kismitti, ja vielä enemmän kun se sitten piti joka vuosi vaihtaa uuteen. Jokainen uusi oppikirjan painos suorastaan raivostutti, etenkin kun muutokset olivat usein kosmeettisia ja tärvelivät sivunumeroinnin, jonka olin juuri oppinut ulkoa. (Tiedättehän sen opiskelijan tavallisimman kysymyksen: mikä sivu?) Koulutyö tulisi mielestäni rauhoittaa jatkuvilta muutoksilta ja sallia opettajille vapaus visioida rauhassa tunneilla vaikka runoja lukien tai oppilaitten kanssa laulaen.

Jostain lehdestä (todennäköisesti HS) luin tässä viikonlopulla nuorten työmaailmankuvasta. Halutaan ennen kaikkea hyvää palkkaa, mutta sen lisäksi vapautta päättää itse monista työseikoista. No tähän yhdyn, mutta jäin pohtimaan nuorten esimiesihannetta. Hyvä esimies on useimpien mielestä ennen kaikkea innovatiivinen, eli muutosmyönteinen, uutta luova. No, minulla on kokemusta sekä epädemokraattisesta vanhasta jäärästä että innovatiivisesta esimiehestä. Ensimmäinen sortui pönöttämiseen ja menetti alaisten luottamuksen, toinen sortui tuuliviirimäiseen propellien pyörimiseen ja menetti paikkansa suuren hajaannuksen jälkeen, kun mistään visiosta ei tullut konkretiaa. Enemmän kuin esimiehen innovointitaitoja arvostankin esimiehen vuorovaikutustaitoja. Ammattipätevyyden ohella tietysti.

PST 1 Klikkaamalla piirroskuvaa teksti suurenee luettavaksi...
PST 2 Melkein unohdin pärettä vuollessani, että minullahan on nyt ikuinen kesäloma.

12 Comments:

At 28/5/06 11:03, Blogger Rita A said...

Ai että alkoi naurattaa tuo opiskelijan tavallisin kysymys: "Mikä sivu?" Muistan kun aikanaan keksin kirjoittaa sivunumeron taululle 10-vuotiaita poikia opettaessani, ja eikös vielä sittenkin yksi kysynyt: Mikä sivu? Eivätkä aikuisopiskelijatkaan paljon tuon omatoimisemmilta aina vaikuta. Meille on tullut monien ryhmien kanssa vitsiksi se kun ihmiset eivät lue tehtävän otsikkoa ollenkaan vaan alkavat suoraan kirjoittaa, tai kysyvät "Mitä tässä pitää tehdä?"

 
At 28/5/06 11:26, Blogger Iines said...

Joskus olen hatutuksen vallassa vastannut höhlän näköiselle opiskelijalle, että tuhat ja jotakin...

Toiseksi tavallisin narina oli, että onksnääkirjassa ja että tarviiksnääkirjottaa...

 
At 28/5/06 11:35, Anonymous Anonyymi said...

Iines, oli hauska törmätä suosikkilarsoniin ihan yllättäen sinun sivullasi! Damn the electric fence.

 
At 28/5/06 11:59, Blogger Iines said...

Gary Larson on suosikkejani. Pidän muutenkin vähän surrealistisista jutuista ja eritoten lehmät ovat lähellä sydäntäni...:)

 
At 28/5/06 14:47, Blogger a-kh said...

Eritoten on niitä ällöttävimpiä arkaismeja, arvoisa kielipoliisi.

Eritoten Raamattu on ollut hyvä kirja sikälikin, että sivunumerointi on ollut vakio.

Jos kysyttäisiin mieleenpainuneinta kirjaa, niin kyllä se olisi Raamattu. Se hakkaa reippaasti Hipsuvarpan ja Nököhampaan mennen tullen.

 
At 28/5/06 15:46, Blogger Iines said...

Katin kontit, onhan eritoten virkistävämpi kuin nimenomaan tai erikoisesti. Kielipoliisina edustan sitä koulukuntaa, jonka mukaan tulee käyttää kieltä rikkaasti ja jopa suosia sanoja, jotka uhkaavat painua unholaan.

 
At 28/5/06 16:15, Blogger Iines said...

Pakko lisätä:

Minun mieleenpainunein kirjani on ehdottomasti ison siskon aapinen, jonka kannessa oli sinisellä pohjalla kellervä kukko. Katselin sitä itsekseni ja koin valtavan elämyksen hoksatessani, että omituinen viiva sanavartalon välissä on tavuviiva. Olin tuolloin jo lukenut jonkin aikaa suoraan. Luulen, että tajusin tuolloin sen matemaattisen totuuden, että kokonaisuus on aina osiensa summa.

 
At 28/5/06 16:29, Blogger Liisa said...

Vakiokysymyksiä oppilailta yläasteella olivat myös "Joko päästään syömään?", "Miks sää tuut aina niin äkkiä tunnille?" ja "Mikset sää oo koskaan sairaana?"

Olin aikanani molemmissa. siis yläasteella että lukiossa. Jälkimmäisessä oli tunneille ns. kiidettävä, että 40-päisen porukan kanssa ehtisi jotakin ja se tapa siirtyi yläasteelle. Heti kun kello soi, tämä likka pomppasi liikkeelle ja toiset joivat rauhassa kahviaan.
Olisipa aikoinaan ymmärtänyt omankin etunsa. :)

Tuosta opetussuunnitelmarumbasta olemmekin jo vaihtaneet ajatuksia l. sama vanha käärittiin aina uuteen pakettiin. Onneksi luokassa sai myös laulaa ja leikkiä, pienempien ryhmien kanssa.

Minulla oli käytössä jostakin saatu testi tarkkaavaisuudesta. Siinä 1.kohta oli: lue koko testi ensin läpi. Ja viimeinen 30. kohta:
Luettuasi tehtävät kirjoita vain nimesi paperin oikeaan yläkulmaan.

Olinpa ilkeä ope.

 
At 28/5/06 17:11, Anonymous Anonyymi said...

Vanhassa Raamatussa pasuuna antoi pyterän hymyn. Tervemenoa rikkaasti takaisin mielipide-eroavaisuuksiin. Ymmärsit joukko-oppia jo ennen kuin sitä 70-luvulla alettiin kouluissa opettaa: joukko koostuu ydestä tai useammasta alkiosta ja sellainen joukko, jossa ei ole yhtään alkiota, on tyhjä joukko.

 
At 28/5/06 17:16, Blogger a-kh said...

Tuli vielä mieleeni pari rikkaan sanavaraston kukkaista: "erinomattain" ja "semminkin kuin".

 
At 28/5/06 17:48, Blogger a-kh said...

...mutta aina olen tykännyt pakinoitsija Ollin keksimästä Eturientolan erikoiskirjeenvaihturista, joka tiedonanturoi.

 
At 28/5/06 18:34, Blogger Iines said...

Totta Liisa, meillä oppilaat jallittivat aina sijaisia pyytämällä syömään vähän (lue 20 min)aikaisemmin, koska heitä pyörrytti nälästä. Sijaiset eivät tienneet, että ruoka kannettiin tarjolle tasalta eikä minuuttiakaan ennen. Mutta jäihän siinä sitten enemmän aikaa hypätä autoon ja ajaa Hesburgeriin syömään ja antaa piupaut ilmaiselle kouluaterialle.

Minä pidin kyllä sen akateemisen varttini aika väljästi, sillä edustin jo varhaisina opetusvuosinani kantaa, että oppilaitten tulee olla valmiina luokassa vastaanottamassa opettajaa eikä päinvastoin. ;)

- Eturientolan varavaurioräkäraunio eikun erikoiskirjeenvaihtaja naurattaa kyllä jo tässäkin.. Samoin ne mustapartaiset.

 

Lähetä kommentti

<< Home