15-vuotiaat tuomiolla
Helsingin Sanomissa oli pikku uutinen, jonka mukaan pari 15-vuotiasta teinipoikaa tuomittiin käräjillä sakkoihin ja vahingonkorvauksiin koulutoverinsa kiusaamisesta. Pojat olivat mm. lukinneet tämän hiekoitusastiaan, jonka päälle laittoivat raskaan penkin, niin ettei poika pääsyt itse pois, vaan opettaja päästi pojan vapauteen. Pojat tuomittiin vapaudenriistosta ja kiusaamisesta 20 päiväsakkoon, jolloin molemmille kertyi maksettavaksi 120 euroa. Lisäksi he joutuivat korvamaan kiusatulle 400 euroa kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluja 1000 euroa. Tähän astihan kai kouluja on tuomittu korvauksiin kiusaamisesta ns. valvonnan puutteen vuoksi.Jotenkin aina ajattelee, että lapset ovat syyntakeettomia ja yhteiskunnallisen rangaistuksen ulkopuolella, vanhempien vastuulla vielä 15-vuotiainakin. Mutta siinähän se raja juuri meneekin, eli 15-vuotias on jo itse vastuussa tekemisistään. Vai onko? Vanhemmathan lapsen rötökset joutuvat maksamaan. Miten maksukyvytön lapsi voidaan tuomita rahallisiin korvauksiin? Voisiko sakot osoittaa suoraan lapsen huoltajille? Eikö ole huoltajien vika, jos he eivät ole ohjanneet lastaan muiden huomioonottamisessa ja empatiassa muita ihmisiä kohtaan? Lapsihan on kai aina viaton. Jossain maassahan on tai oli käytäntö, että vanhemmat tuomittiin sakkoihin lapsensa merkittävän suuresta koulupinnaamisesta, koska katsottiin, että vanhempien tulee saada oma jälkikasvunsa pysymään koulunpenkillä.
Toisaalta aina sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää ja että rangaistukset eivät ohjaa lasta hänen omaksi parhaakseen. Eivät välttämättä ohjaakaan, mutta en ymmärrä, miksi rangaistuksella ei voida myös osoittaa tietä eksyneille, koska kerran muu ei ole tehonnut. En usko siihenkään teoriaan, että kaikki johtuu yhteiskunnasta, joka säästötoimillaan kuristaa ihmiset ahdinkoon, ja tämän ahdingon myötä sitten ei jakseta pitää lapsista huolta. Olen myös nähnyt urani varrella aika monia syrjäytyjiä, joiden elämä voisi olla toisilla raiteilla, jos joku olisi ottanut hetkeksi ohjenuorat nuoren väsyneistä käsistä tai kantanut häntä hetken.
Mielenkiintoinen on myös televisiosarja, jossa vanhemmat ovat ääliömäisen avuttomia omien lastensa kanssa ja antavat näiden riehua mielipuolisesti kotona ja jopa hakata itseään. Sitten tulee paikalle supernanny, joka tekee vanhemmille rajat, joita lasten tulee noudattaa. Oikein näkee, miten lapset ovat janonneet vanhemmistaan tukea ja turvaa, jota nämä eivät aiemmin ole osanneet lepsuudessaan antaa.
Mikä saa minut ajattelemaan, että täysin rajoitta (tarkoitan välittämistä, puuttumista, keskustelemista, ohjaamista jne.) kasvaneet lapset pyrkivät lisäämään vallankäyttöään muihin kiusaamalla heitä, kun taas liian tiukoissa rajoissa kasvaneet lapset voivat vahingoittaa itseään, eivät muita? Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja on hyvä esimerkki jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Tiukasti kasvanut tytär aikoo murhata rakastajansa, mutta kääntääkin veitsen omaan kehoonsa.
(Maalaus Nicolaes Maes))
posted by Iines @ 8:15 ap.
33 comments
33 Comments:
Minulla ainakin oli melko kova kuri kotona, nimenomaan kotiintuloaikojen ja sen sellaisten kanssa. Myös kolttosiin puututtiin aika kovin puhein, samoin suvaitsevaisuus ja rakkaus kaikkia eläviä kohtaan tarttui tehokkaasti vanhempien asenteista.
Silloin kiellot ja rajat tuntuivat kurjalta ja turhalta, mutta näin myöhemmin olen monesti kiitellyt ääneen vanhempiani hyvästä kasvatuksesta.
En kuulemma edes ollut lapsista kaikkein helpoin - tosin teini-ikä meni kummemmitta ongelmitta :)
Niin Tiia, tuo oli hyvin sanottu että suvaitsevaisuus "tarttui asenteista". Miten monesti ajatellaan, että lapsi oppii sanomisesta ja komentamisesta. Komentamiseen en itse usko pätkääkään, keskustelemiseen kyllä ja kaikkein eniten läsnäolemiseen eli lähelläoloon, sekä fyysisesti että henkisesti.
Vanhempia ei pidä hyyssätä lastensa kelvottomista tekosista. On olemassa kotikasvatus ja on olemassa koulukuri. Tosin lapsella saattaa olla kurittomat vanhemmat, mikä saattaa johtaa ylisukupolviseen kurittomuuteen.
Näytää siltä, että tämän päivän koululta ei voi vaatia opetustehtävän lisäksi kasvatusvastuuta. Viime kädessä kasvatusvastuu oli kodilla. Sanotaan, että lapsi kasvaa kasvattamattakin, mutta näkisin sen tarkoittavan lähinnä pituuskasvua.
Kuten havaitsette, en ole enää samaa mieltä kuin ennen.
Oliko sinulla joku mielipide tästä asiasta?
Tukka pois pojilta ja linnaan. Ei vaan ei.
RR, jos minua tarkoitit, niin onko sillä oikeastaan väliä, onko minulla mielipide? Ei varmaan edistä asiaa, jos tarjoan helpon luun, johon tarttua. Pyrin pikemmin kasaamaan mieleeni juolahtaneita ajatuskulkuja asian tiimoilta.
No jaa. On minulla tuon hajanaisen sepustukseni alla sellainen pohjavire, että en usko pahuuteen ilman ihmisen myötävaikutusta - ikuisuuskysymys - vaan pidän sitä ihmisten kylkiäisenä. Vain ihminen voi harjoittaa henkistä väkivaltaa. Voisin siis ojentaa syyttävän sormeni vaikka sinne vanhempiin päin, jos se mitenkään asiaa auttaisi.
On muka tieteellisten tosiasioiden vastaista väittää, että ihmisillä olisi synnynnäinen taipumus väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja sotimiseen. Sellaista käyttäytymismallia ei ole geneettisesti ihmisluonteeseen ohjelmoituna. Edellisen merkinnän olin tehnyt joskus päiväkirjaani. Lausunnon ovat allekirjoittaneet Sevillassa v. -86 kaksikymmentä tiedenaista.
Sen tarkemmin en ole tuota merkintää taustoituttanut, mutta pitänee edelleen paikkansa. Vai lieneekö geenikartoituksessa sen jälkeen löydetty pahuuden, väkivaltaisuuden aiheuttajageeni!?
On järkyttävää tosiaan miten lapseksi itsekin jääneet vanhemmat tekevät vahinkoa lapsilleen, kuten Iines mainitsi.
Oi, miten monesti on sivusta seuranneena tehnyt mieli ottaa levoton, hätääntynyt, huutava lapsi syliini, äidin riuhtoessa ja raivotessa tälle vihamielisellä äänensävyllä, jopa uhaten hylätä tämän.
Karmeinta on miten huumeenkäyttäjä äitejä hyysätään, ollaan niin suvaitsevaisia että! Aviopareille pitäisi olla vanhempainkoulu ennen lastentekoa. Pitäähän autokoulukin käydä ennenkuin saa luvan autolla ajeluun. Minun mielestäni kaikki alkoholistinaiset ja miehet, ja kaikki huumeenkäyttäjät pitäisi pakolla sterilisoida. Piste.
Jaapa jaa, tuskin olet tosissasi tuon jälkimmäisen kommenttisi kanssa.
Mutta joskus tuntuu, että uusavuttomia nuoria vanhempia on aika paljon. Seurasin juuri botoxilla käydessäni sairaalan kahviossa erään äidin ja hänen pikku poikansa huutamista, istuivat edessäni olevassa pöydässä. Molemmat huusivat, poika itki peloissaan ja hädissään, sillä hänellä oli jokin letku nenässä, jota ei saanut ottaa pois. Äiti huusi takaisin, ei millään tavoin pyrkinyt esimerkiksi suuntaamaan pojan huomiota johonkin kivaan, jolloin poika olisi unohtanut ohuen letkun. Ei selvittänyt, miksi letkun pitää olla, komensi vaan poikaa olemaan hiljaa ja sanoi lopuksi, ettei hän kestä, ja että nyt mennään takaisin osastolle ottamaan se letku pois! Lopulta poika huusi hysteerisenä ja äiti tempasi laukkunsa ja lähti vauhdilla pois. Äiti oli niin aggressiivinen, ettei kukaan uskaltanut ilmeisestikään tarjota apuaan äidille.
Muuten ajattelen niin, että se joka ei pärjää yksin tässä kovassa maailmassa, tarvitsee tietenkin kipeästi muiden tukea, sekä rahallista että muuta. Ja olen valmis maksamaan veroni mukisematta ja jopa iloiten, että roponi edelleen kelpaa.
iines ejk.
Ai että en ole tosissani :)!? Niin, en tiedä kumpiko on "humaanimpaa", antaa lasten kärsiä narkkareiden ja alkoholistienkin itsekkyydestä, siinähän lapsi on vain tiellä, kun riippuvaiset, (keskenkasvuiset) toteuttavat omia narsistisia mielitekojaan... No, hoitavathan yhteiskunnan ammattikasvattajat ja kasvatuslaitokset ja sijaiskoditkodit näiden säälittävien raukkojen lapset. Mutta tehdäänhän aborttejakin sosiaalisista syistä, -miksei sterilisaatioita?
Oman kehon itsemääräämissoikeus? Ihmisoikeudet? Onko niitä monellakaan päihde- ja huumeriippuvaisten lapsilla? Todella? Monta sydämensärkevää esimekkiä nähneenä. Tuskin huumeidenkäyttäjät (naisetkaan) tulevat vähenemään, tai peräti loppumaan, (jota tietysti toivon) monelle on liian raskasta elää ilman stimulantteja, ilman pakoa todellisesta minästään! Miten tällainen yksilö pystyy huolehtimaan jälikasvustaan, kun ei pysty kantamaan vastuuta edes itsestään!
No, sinullahan on tukevat perustelut shokeeraavalle ajatuksellesi. Ymmärrän kantasi luullakseni hyvin.
Silti pakkosterilisaatio kävelee ihmisoikeuksien yli, sillä kurjimmallakin rikollisella on samat humaanit oikeudet kehoonsa ja koskemattomuuteensa kuin kenellä tahansa muulla kunniallisella kansalaisella. Sekään, että hän laiminlyö lapsiaan, ei anna oman käsitykseni mukaan lupaa pakkosterilisaatioon. Eihän "hullujakaan" enää steriloida.
Täytyy olla muita keinoja auttaa ihmisiä, ennen kaikkea lapsia tietysti. Lapsihan sitä paitsi rakastaa huonoakin vanhempaa. Minä en tiedä, mikä on inhimillisin keino, mutta erehtyvää ihmistä ei voida kohdella eri oikeuksin kuin erehtymätöntä. Missä vaiheessa esimerkiksi huumenainen tulisi steriloida? Kolmikymppisenäkö? Kuka sen päätöksen tekisi? Kuka takaa, ettei nainen parannu, jos häntä mieluumin vaikka pakkohoidatetaan?
Onkohan se supernanny tositeeveetä vai feikkiä? Aidoilta ne tilanteet kyllä näyttävät. Tämän sukupolven vanhemmat ovat osin ihan pihalla lastenkasvatuksesta, kun maalaisjärki on laitettu sivuun ja säädetty lait ja asetukset.
Nuoria laitetaan nykyään vastuuseen myös sovittelujen kautta. Vanhempien pitäisi niissä tilanteissa olla vahvoja eikä aina pelastaa pulasta. Kantapään kautta oppii parhaiten.
Kai me kannamme edellisten sukupolvien taakkaa (sodat, henkisesti poissaolevat isät, väsyneet kotirintamaäidit) edelleen. Kaikille ei ole riittänyt sylejä eikä edes käsiä taluttamaan. Elämä ei ole reilua. Minä ainakin isäni kuollessa itki sitä isää, jota minulla ei ollut koskaan. Ja olen antanut sen anteeksi hänelle.
Menipä vakavaksi.
Samaa mietin joka kerta kun katson supernnannyä. Mutta lapset eivät kai osaa näytellä raivoamista ja itkemistä niin luontevasti kuin nämä, ja sillä perusteella olen valmis uskomaan ohjelman aitouteen melko pitkällekin, vaikka feikkauksen makuakin on.
Olen ajatellut sitäkin, olisiko tämä uusavuttomuus liiallisen hyvinvoinnin syy? Juuri tuo mainitsemasi kantapään kautta oppimisvaihe on tainnut monelta liikaa autetulta jäädä pois.
Tuossa vinjetissäs on sana alakulo. Mitä se tarkoittaa? Onko yläkuloa?
Vaikeita kysymyksiä esität? Valintojahan meidän jokaisen on tehtävä elämässämme. Rajoja kuvaamallasi tavalla ei voi minun mielestäni tietenkään vetää. Mutta mielestäni jo yksikin lapsi, joka on joutunut sosiaalitätien ja setien pyöritykseen toistuvasti vanhempien epäsosiaalisuuden ja päihderiippuvaisuuksien johdosta riittäisi sterilisaation syyksi. Siinä olisi sitten valinnanpaikka. Joko stimulantit tai lapsi. (Lapset)
Tietysti vanhempia olisi tuettava kaikin mahdollisin keinoin. Ja niinhän nytkin (todennäköisesti) tehdään. Osa pystyy tietysti muuttamaan elämäntapojaan, mutta se osa taitaa olla aika pieni sittenkin, ainakin heillä, joilla käyttö on ollut pitkäaikaista ja siihen on liittynyt paljon monenlaisia vaikeita muita onelmia. No tietysti on myös olemassa tehokkaita ehkäisykeinoja, ja viisaat osaavat hoitaa nämä asiat itse.
Muistan ikäni eräänkin tarinan (tosi), jossa neljä pientä lasta jäi huutamaan lastenkotiin
jonne äiti saattajineen lapset vei. Äiti oli alkoholismisminsa vuoksi kykenemätön lapsistaan huolehtimaan. Ja monta muuta järkyttävää tarinaa.
Nuorten naisten alkoholinkäyttöhän on runsaanpuoleista nykyään, ja nainen alkoholisoituu nopeammin, voi vain arvailla mitä siitä seuraa, puhumattakaan yhä enemmän niin "cooleista", muodikkaista ja kiehtovista erilaisista huumausaineista.
No mikään veljeni vartija en todellakaan halua olla, jyrkistä mielipiteistäni huolimatta, jokainen eläköön elämäänsä itse valitsemallaan tiellä. Helppoa se ei ole kenelläkään. Elämä kyllä opettaa yhtä jos toistakin. Ymmärrän toki eri riippuvuuksista kärsiviä, heidän eksyksissä oloaan, yksinäisyyttään, rakkaudettomuuttaan, epävarmuuttaan, itsesyytöksiään, huonommuudentunteitaan jne.
Olen itse kokenut alkoholistin lapsena sen turvattomuuden, ainaisen pelon, epävarmuuden, jopa nälän, sen kun ei ole aikoihin mitään suuhun pantavaa...kaapin perällä homeinen kuivunut leivänkannikka, rähiseviä kotiin isän kuskaamia juoppoköörejä, tappeluita, poliiseja, ambulansseja...toivon vain sydämestäni ettei ainutkaan lapsi tarvitsisi jäädä toiseksi viinan tai minkä muunkaan päihteen syrjäyttämänä omassa kodissaan!
"Olen itse kokenut alkoholistin lapsena..."
No eihän tässä sitten hätiä mitiä! Suoraselkäiseksihän sinäkin näyt kasvaneen. Tulevaisuus näyttää valoisalta.
Leonoora, olet kumman ponnekas ja tiukka ollaksesi alkoholistin lapsi...
Itse luulen olevani tyypillinen tämän haaran edustaja: arka, häpeäväinen, herkkä, väittäisin että hyvä lukemaan toista ihmistä, hänen sieluntilojaan - alkoholistin lapsi elää veitsenterällä ja kehittyy väkisinkin ihmistuntijaksi, jolla monesti on kyky ymmärtää syvästi kärsiviä lähimmäisiään. Siksi minua kummastuttaa tuomitseva asenteesi. Voi tietysti olla, että se on suojautumiskeino elämässä selviämiseksi.
Kysyvälle: Eikö muuten alakulo ole kaunis sana? Paljon kauniimpi ja vivahteikkaampi kuin diagnoosilta kuulostava masennus.
"Arka, häpeäväinen ja herkkä", kyllä ne ne piirteet ovat minussakin, mutta jo hieman miedontuneina. Lapsesta asti minussa on asunut "tiukka, ryppyotsainen pieni moralisti" (!), eikä se ole itseni suojaamista tai selviytymiskeino, kokemuksitani se on minussa kehittynyt. Ennemminkin olen suojautunut mielistelemällä, liehittelemällä, käyttämällä koiran roolia hyväksyntää hakiessani, tehdäkseni itseäni tykö.
Olen jo monta kertaa vaahdonnut lasten kärsimyksistä sivullasi, kun se asia ei koskaan jätä minua kylmäksi. No nyt annan muillekin puheenvuoron, ja vaikenen vähäksi aikaa.
Mukavia mökkisäitä ja ajatuksia sinulle ja kaikille muillekin!
Jtb:lle: Kiitos.
Eihän perimänkään osuutta kokonaan voi sivuuttaa. Olen pienen etäisyyden päästä seurannut sukupolvien ketjua, jossa nuorin on saanut ADHD-diagnoosin. Teoriasi vapaan/ankaran kasvatuksen vaikutuksesta siihen, mihin suuntaan väkivaltaisuus kääntyy, pitää tässäkin tapauksessa paikkansa. Ulkopuolisen ammattiauttajan avulla homma ilmeisesti saatiin kuitenkin raiteilleen.
On kamalan sääli, miten tiukalle nuorisopsykiatrian voimavarat on vedetty. Ne säästöt käyvät vielä kalliiksi.
Vaikka toteamus "lapsille pitää asettaa rajoja" alkaa kuulostaa kliseeltä kasvatuskeskusteluissa, en voi kuin toistaa tuota mantraa.
Rajojen asettamisessa on näkemykseni mukaan kyse juuri siitä, että lapsi tunnistaa omat rajansa: sen mihin hän loppuu ja mistä toinen alkaa.
Kun lapsi kasvaa liian "väljästi", siis hänen sallitaan talloa toisten alueelle(tarkoitan henkistä ja fyysistä koskemattomuutta) ilman seuraamuksia, hän jatkaa toisten tallomista, kunnes ehkä kokemuksen kautta oppii rajat.
Liian tiukasti kasvatettu taas oppii liian tiukat rajat, joiden sisään yrittää ahtautua; on liian kiltti, ja kääntää kaiken sisäänpäin.
Lapsen tulee olla tilaa kasvaa, mutta se tila ei saa tulla toisia tallomalla.
Ai niin, unohdin vielä yhden jutun:
On aivan järkeenkäypää, että lapselle on ahdistavaa olla perheessä se, jolla on suurin valta. Miten turvaton onkaan maailma, jossa pieni lapsi on itse koko maailman herra. Turvallisuus on lapselle tärkeä elinehto, ja vanhemmat, jotak eivät kanna vastuuta mistään, (eivät edes omista tunteistaan) luovat suurta turvattomuutta.
Kaikkein vaikeinta vahemmuudessa onkin se, että pitää kasvaa lapsen mukana: se, mikä on olennaista alle vuoden ikäiselle, saattaa olla jopa vahingollista kaksivuotiaalle.
Olen jahtaillut alakulon ja *kuloisen alkuperää, mutta turhaan. En pääse mökillä kunnon lähteiden kimppuun. Mutta sana jäi kiinnostamaan, nimenomaan se kulon merkitys. Monestihan sanan alkuperää pystyy arvailemaan pureskelemalla sanaa, mutta tämä kulo/-inen ei käänny mihinkään muuhun merkitysketjuun mielessäni kuin kuulo tai kulua, ja noissa ei ole kai mitään analogiaa. Oli miten oli, sana on hieno ja voisi olla masennuksen tilalla useamminkin käytetty, koska alakulohan on normaali mielentila, jota ei tarvitse pelätä ja naukata onnellisuuspilleriä, koska elämän kuuluu olla rytmiä, ei jatkuvaa onnentilaa.
Noihin lapsiasioihin ei ole lisättävää, eiköhän luu ole osaltani kaluttu.
Pitäisi olla etymologinen sanakirja, mutta eiköpähän tässä kuitenkin kulosta ole kysymys, kulottuneesta maasta, joka on polttamalla kulotettu tai muuten kulottunut. Eräs matsäpalon muoto on latvakulo. Voisihan sitä yläkuloksikin sanoa.
No kulottunut maa on kyllä alakulon kanssa jotenkin yhteneväinen, mutta.. Ei kai kielitiede ole näin mielikuvituksellista, että tunnetilaa nimitetään näin symbolisesti? Usein noissa etymologisissa selityksissä paljastuu hyvin loogisia ja yksinkertaisia ajatuskulkuja. Ja usein noista alkuperämuodoista on tippunut vain matkan varrella jokin palataalikonsonantti tai dentaalispirantti tai yksinäisklusiili pois... *muistelee*
Yritin olla yksinkertainen. Töintuskin on työllä ja tuskalla. Juurtajaksan on juureksen kopistelua mullasta. USW
Sari, kirjoitit että: "Kaikkein vaikeinta vahemmuudessa onkin se, että pitää kasvaa lapsen mukana." Ja vielä: "Että lapsi tunnistaa omat rajansa: sen mihin hän loppuu ja mistä toinen alkaa."
Siksi en voi ymmärtää, että ennen kaikkea tätä julistat: "Vaikka toteamus "lapsille pitää asettaa rajoja" alkaa kuulostaa kliseeltä kasvatuskeskusteluissa, en voi kuin toistaa tuota mantraa."
Rajojen 'asettaminen' on mielivaltaa! Rajojen 'asettuminen' molemminpuolisen kasvun myötä on todellisuutta.
Minä taas inhoan lapsia - pieniä piruja. Ihminen ei ehkä ole synnynnäisesti paha, mutta empatiakyvytön ja itsekäs kylläkin ja tämä näkyy pienissä lapsissa hyvin. Kaikki kiusaaminen ei ole vanhempien syytä vaan johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että lapsi ei osaa asettua toisen lapsen asemaan, mikä taas johtaa jonkin asteiseen julmuuteen. Tämä kiusaaminen ei ole "tietoista" vahingoittamista, sillä ei edes tajuta, että se vahingoittaa.
Tämä on minusta pahinta. Pienet lapset ovat petoja, jotka kasvavat tai sitten eivät.
Rajojen 'asettaminen' on mielivaltaa! Rajojen 'asettuminen' molemminpuolisen kasvun myötä on todellisuutta
Tähän viisauteen uskon ja sen myötä luullakseni olen elänyt omassa elämässäni - myös työssäni koulussa niin pitkälle kuin byrokratia ja ylhäältä tulevat säädökset antavat myöten.
Olen vain havainnut, että tällainen luottaminen vaatii aika suurta kypsyyttä aikuiselta. Olen varmaan etuoikeutettu, kun minulla on tieto ja ehkä sitten taitokin, ja tiedostan samalla, että kaikilla ei ole tätä hyvää osaa, eri syistä, joille ehkä eivät voi mitään.
Miten paljon on sisäisesti epävarmoja ja rikkinäisiä aikuisia! Ja miten paljon energiaa heiltä vaatii jokapäiväisestä elämästä hengissä selviäminen. Ja miten paljon on aikuisia, joiden arvomaailmassa materia kulkee yli kaiken muun, vaikka oma sisin ei niin järkkynyt olisikaan.
Tätä taustaa vasten on kai turha olla kovin positiivisella mielellä, kun ajattelee lasten henkistä kasvua aikuisuuteen ja vastuuseen, edes omasta elämästään.
Olen aina ajatellut niin, että rajoja ei asetella jonkin puolesta, vaan jotakin vastaan. Tämän kun oivaltaisi, voisi nähdä elämässä enemmän mahdollisuuksia.
PS Teini-ikäinen tyttäreni pyysi minua aikanaan asettamaan itselleen kotiintuloajan, koska "kaikilla muillakin" oli sellainen. :) Mainittakoon, että kaikki toimi hyvin ilmankin, mutta sanoin tietysti hänelle jonkin rajan, ja hän oli tyytyväinen, koska oli samanlainen kuin muut.
Arawn, tuskin voi sanoa, että ihminen on luontaisesti empatiakyvytön, jos on kyse aivan pienestä lapsesta. Tunteethan kai syntyvät vasta vuorovaikutussuhteessa, jossa ne opitaan testauksen kautta. Se mitä testauksen jälkeen jää jäljelle, on tietysti inhimillistä, ihmiselle ominaista - ovathan vuosituhannet sen todistaneet. Eihän linnunpoikakaan osaa lentää syntyessään, ja silti sitä ei voi määritellä synnynnäisesti lentokyvyttömäksi.
No joo, ilmaisen itseäni taas kummallisesti - lapsi on synnynnäisesti empatiakyvytön eli toisin sanoen ihminen syntyy empatiakyvyttömänä ja hyvässä lykyssä se kehittyy vuosien myötä.
Tämän vuoksi minusta kaikki vika ei ole vanhemmissakaan. Sitä paitsi, ihminenhän ei ole syntyessään "tyhjä taulu" vaan ilmeisesti persoona on jossain määrin synnynnäinen. Kaikki kakaran toilailut eivät siis ole kurittomien vanhempien vastuulla, varsinkaan, mitä vanhemmaksi lapsikulta kasvaa.
Hassu tapa määritella lapseutta siitä käsin, mitä lapsi ei ole. Minusta lapsi on kuin vehnänjyvä, alkio, jossa on kaikki mahdollisuudet siihen, mitä häneen heijastetaan. On aika triviaalia siis sanoa, mitä alkiosta tai jyvästä puuttuu.
Kyllä lapsi on tabula rasa eli kirjoittamaton taulu. Geneettinen perimä takaa vain sen, miten hän tulee käsittelemään tiedostamattomasti häneen osuneita heijasteita. Heijasteet ovat siis ratkaisevat, ei instrumentti, jolla niitä käsitellään. Geneettinen perimä ei sisällä pahuutta, vaan mahdollisuuden pahuuteen.
"Hassu tapa määritella lapseutta siitä käsin, mitä lapsi ei ole. Minusta lapsi on kuin vehnänjyvä, alkio, jossa on kaikki mahdollisuudet siihen, mitä häneen heijastetaan. On aika triviaalia siis sanoa, mitä alkiosta tai jyvästä puuttuu."
Ei lainkaan hassu. Se on vain se maitolasijuttu, että onko lasi puolitäysi vai puolityhjä - minusta se on puolityhjä. Minä en erityisesti pidä lapsista (tielle toki osuu mukaviakin yksilöitä) ja minulle siinä on juuri olennaista se, mikä lapsesta puuttuu. Lapselta puuttuvat myötätunto ja itsehillintä sekä käytöksen että äänimäärän suhteen, ja nämä ovat merkittäviä syitä, miksi minä en pidä lapsista.
"Kyllä lapsi on tabula rasa eli kirjoittamaton taulu. Geneettinen perimä takaa vain sen, miten hän tulee käsittelemään tiedostamattomasti häneen osuneita heijasteita. Heijasteet ovat siis ratkaisevat, ei instrumentti, jolla niitä käsitellään. Geneettinen perimä ei sisällä pahuutta, vaan mahdollisuuden pahuuteen. "
Lapsi on tabula rasa, koska sinä sanot niin? Minäpä en usko sanojasi. Lapsi ei ole mikään muovailupallo, jota voisi muokata haluamaansa suuntaan pienestä pitäen vaan lapsella on jo persoona. Se ei tietenkään tarkoita pahuutta, pahuudesta minä en ole puhunut yhtään mitään, en edes usko varsinaiseen pahuuteen, ainakaan missään metafyysisessä merkityksessä.
Käsittääkseni persoonallisuustutkijat ynnä muut alalla vaikuttavat tutkijat ovat pitkälti luopuneet tabula rasasta. Ja vielä pidemmälle; persoonallisuus periytyy. Tämä on yksi syy, miksen itse halua lapsia. Olin hirmuisa lapsi, en kestäisi sitä, että itselläni olisi lainkaan samanlainen.
Lapsi on tabula rasa, koska sinä sanot niin?
Ei. Tuo on se, mitä minä lapsesta ajattelen. Muut voivat ajatella tietysti eri tavalla, jopa geenitutkijat. Ja minä voin tietysti olla väärässä tieteellisessä mielessä, mutta näin minä nyt ajattelen.
Näkemyksemme eroaa varmaan siinä, että minusta persoona tai geeniperimä on instrumentti, vaikkapa viulun jousi, eikä sävellys, joka piirtyy esiin soiton myötä. Jotenkin näin.
Tere taas! Palasin juuri myrskyjen silmästä, tai kulmakarvalta. Ihan ei trombi yltänyt, eikä kananmunan kokoiset rakeet iskeneet kedolle, mutta melko läheltä se myrsky liipasi, jyrisi ja paukkui!
Jo mm. vauvaikäisen katsekontakti (luinko vai kuulinko jostakin) äitiin, äidin silmien "palaute", katseiden vuorovaikutus, on tärkeää lapsen kehitykselle.
Morjens Leonoora!
Paukkui täälläkin, mutta ukkosella oli kiire täältä pois itään päin..
Muistan itsekin tuon oman vauvani katseen, joka oli hyvin intensiivinen ja tutkiva, haki silmiäni. Mitä olisi tapahtunut, jos silmäni olisivatkin katsoneet muualle tai menneet pois..
Lähetä kommentti
<< Home