Auttamisen etiikasta
Keskustelin erään henkilön kanssa siitä, pitäisikö alkoholisti ohjata hoitoon vai ei. Ja nimenomaan sellainen alkoholisti, joka kieltää alkoholisminsa, on mukana työelämässä, on sivistynyt, hyvässä ammatissa eikä missään paskaduunissa, on terveen kirjoissa, hoitaa taloutensa mallikelpoisesti, pystyen jopa kartuttamaan sitä. Tunnemme nimittäin molemmat tämän kuvaamani ihmisen.Keskustelukumppani oli sitä mieltä, että kanssaihmiset ovat sitä varten, että auttavat toisiaan ja tukevat vaikeissa tilanteissa. Hänen mukaansa välittäminen on juuri sitä, että asioihin puututaan ja tuetaan toista tervehtymisen tielle. Ja hänen mielestään ihminen voi muuttua hyvinkin radikaalisti ja tehdä elämästään terveemmän.
Mietin vain, missä menee yksilön vapauden ja itsemääräämisoikeuden raja. Mietin myös sitä, kuka tietää toisen parhaan. Onko oman maailmankuvan mukainen ”paras” aina toisellekin paras? Onko joitain parhauksia, jotka ovat ehdottomia? Jos muutosta halutaan,eikö sen tule lähteä ihmisen sisältä, jotta se onnistuisi? Eikö alkoholistin hoitoon ohjaaminen ole holhoamista, jos alkoholisti ei vahingoita kanssaihmisiään? Ja pitäisikö saman kaavan mukaan ohjata myös lihavat ja ketjupolttajat hoitoon? Eiköhän läski tapa enemmän ihmisiä kuin alkoholi. Miksi ihminen saisi syödä itsensä hengiltä, mutta ei ryypätä?
Ja lopuksi, voiko auttaminen olla auttajan oman egon pönkittämistä? Niin usein olen kuullut auttajan lyövän rumpua edellään.
(Piirros L. Onerva)
posted by Iines @ 6:31 ip.
33 comments
33 Comments:
Mitä on paskaduuni?
Esität sinänsä kiintoisan kysymyksen, johon itselläsi olisi paljonkin sanomista.
Olisi minullakin, mutta en nyt viitsi asettua kommentilooran alimmaiseksi.
Alkoholi vaurioittaa kyllä toisella, läskiä pahemmalla tavalla, ja vaikuttanee pitkässä juoksussa myös työn tulokseen ja työetiikkaankin.
Tapauskohtaisesti varmaan pitää mietiä eettistä koodistoa alkoholistin hoitoon ohjaamisessa, mutta periaatteessa olen puuttumisen kannalla. Alkoholistihan voi terrorisoida työssä paitsi itseään, myös tehdä toisten elämästä helvettiä.
Välinpitämätön pessimisti sanoisi että kuolkoot vaan viinaan ja läskeihinsä, se on kumminkin ihan vapaaehtoista - ovathan alkoholismista, huumeista, ylipainosta ja tupakasta johtuvat vakavat seuraukset itseaiheutettuja. Ja jatkaisi vielä, että miksei valtiovalta voisi edesauttaa jakamalla ilmaista viinaa ja huumeita toivottomille tapauksille. Tulisivat kenties halvemmaksi pitkässä juoksussa yhteiskunnalle kun vähän avitettaisiin, nopeutettaisiin matkaa päätepysäkille. Ylipainoisille taas pitäisi olla ilmaisia matkoja Afrikan köyhimmille alueille, eiköhän suu ja jääkaapin ovi napsaisi sen jälkeen vähän harvemmin kun nälkään kuolemaisillaan olevat lapset tuijottaisivat läskejä suurilla surullisilla silmillään luurankosormet ojossa.
Mutta että se keskiluokkaisen työssäkäyvän, vielä omaisuuttaan kartuttavan alkoholistin avittaminen eroon viinasta?!Hänellä on varaa kyllä mennä terapiaan tai yksityisiin hoitolaitoksiin sitten kun ei enää pysty töitään tekemään. Pitää vaan odotella milloin vene kääntyy suuntaan tai toiseen :)
On ilmeisen harvinaista että viinasta joku eroaa sen koukkuun jäätyään, ihan lähimmäisen hyvää tarkoittavasta kehoituksesta. Ammattiauttajat, hekin tekevät vain rajatuissa rooleissa työtään. Ihmetekoihin hekään eivät pysty.
Se on meillä vielä tämä ihana demokraattinen vapaus valita, juoko, syökö, vai heittääkö ilman stimulantteja veivinsä!
Totta se on tuo mitä sanoit edellähuutajista. Varsinkin uskonnollisten lahkojen piirissä nämä egonsakorottajat, toisten elämän paremminhoitajat taitavat olla ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Jokainen saa tehdä itselleen mitä haluaa, kunhan työnteko onnistuu vielä. Kun haitat kasvavat aikaansaannoksia suuremmiksi, on minusta aika neutraalimpien osapuolien kuin alkoholistin puuttua peliin. Alkoholisti joka ei tunnista/tunnusta alkoholismiaan kun on ja pysyy sairaana.
Leonooran liberaali laissez faire-valtiokaan tuskin toimisi kauan aikaa. Totta kai kannatan jokaisen oikeutta valita riippuvuutensa, mutta jossain menee raja. Ehkä jossakin kohtaa siinä, missä minä ja toiset kohtaavat. Tai eivät kohtaa siis enää.
Eikä tätä mielipidettä kannattaakseen tarvitse todellakaan olla mikään fundamentalisti tai kaikenkieltäjä. Sitä en todellakaan ole, mutta yhteisön vastuuta yksilöstä peräänkuulutan myös. Joissain tilanteissa yksilö ei enää kykene kantamaan vastuuta, johon nk. normaalitilanteessa pystyy.
Tiedoksi, että SubTv-kanavalta tulee tänään klo 21, austraalialainen dokumentti prostituutiosta ja sen käyttäjistä, otsikolla: Miksi miehet maksavat siitä? Jos ketä kiinnostaa ko. aihe.
Eräs positiivinen tapaus täytyy tässä mainita.
Tuttavan mies oli jo vuosia ollut tuurijuoppo. Viikko, jos kaksikin putkeen aina meni kun aloitti. Oli vielä hitonmoisen agressiivinen ja ilkeä kännissä. Ja autolla piti aina päästä ajamaan humalassa. No, en tiedä mikä todella lopulta hänet vieroitti juoppoudesta, mutta nyt hän on ollut ilman viinan pisaraajo kohta 10 vuotta.
Oliko se viimeinen ulosajo autolla, josta pidin puhuttelun: Entä jos joku lapsi olisi jäänyt ajamasi auton alle ja kuollut!
Tuli pyöreitä vuosi täyteen, ja vaikka tiesin, että vaimo vihaa viinaa, ja saa kohtauksen kun näkeekin pullon, ostin miehelle kuitenkin lahjaksi ison konjakkipullon. Ajattelin, että se lahja kuitenkin olisi varmaan toivelistan kärjessä..
En muuten koskaan ole kysynyt joiko hän sen pullon, mutta siihen loppui alkoholinkäyttö kuin seinään. Usein hänet tavatessani nostan olematonta huiviani ja teen kunniaa. Eli ilmaisen ihailuni hänen päättäväisyydelleen.
Tässä tuli nyt ehkä sivumakuna tuota egonpönkittämistäkin.
Omaehtoinen havahtuminen ongelmaan olisi tietysti parasta - kuten esimerkissäsi kävi. Kaikki eivät tähän kuitenkaan kykene. Alkoholi taitaa sokeuttaa kuitenkin sen verran. Enemmän kuin kirkastaa tuulilasia.
Moneen voi jäädä koukkuun - alkoholiin, syömiseen, seksiin, materiaan, liikuntaan, kirjoittamiseen jne. Ihminen ei tunne tässä suhteessa rajoja.
Koukkuun jääminen ei siis aina ole pelkästään negatiivista. Myös positiivisia riippuvuuksia on.
Niin, pulassa olevan lähimmäisen pyyteetön,oikeanlainen auttaminen tilanteessa jossa sitä kaivataan ja tarvitaan saisi muodostua riippuvuudeksi, sillä harvinaista ja vaikeaahan se kaikkinensa on.
Mitä on oikeanlainen auttaminen? Vaikea kysymys kaiken kaikkiaan. Myös auttamisella on eettinen koodistonsa.
Jossakin tilanteessa tuulilasi voi olla samentunut niin pahasti, että yhteisöstä jonkun on parempi puuttua peliin. Eikä tämän tarvitse merkitä mitään egonpönkitystä, vaan myös aivan vastaavaa pyyteetöntä auttamishalua, aivan kuten viinapullon ojentaminen alkoholistille...
Yhteisö voidaan ajatella toisena yksilönä, työyhteisönä, tai laajimmillaan valtiona. Valtio, jossa kaikki on sallittua, eikä millekään ole minkäänlaisia rajoja/normeja, ajautuu varmasti anarkistiseen tilaan. Miksei tämä olisi mahdollista työyhteisössäkin.
Onnistuakseen muutoksen on lähdettävä omasta itsestä. Pään sisään muotoutuneissa ajatusmalleissa on tapahduttava jokin muutos, jotta löytyy motivaatio muuttua, alkaa pyrkiä irti haittaavasta riippuvuudesta, oli se sitten mikä tahansa.
Liiallinen "auttaminen" voi olla este. Lääkäreiden reseptitkään eivät aina tepsi. Jokin elämää suurempi asia saattaa pysäyttää. Ja tervehtyminen on mahdollista kaavalla 1. tunnista 2. tunnusta 3. toimi.
Niin kauan kuin nuo yksinkertaisilta tuntuvat ohjeet eivät tule sisäistetyiksi, muutosta ei todennäköisesti tule tapahtumaan.
Niin, ajattelemme asiaa vähän eri näkökulmista. Minä enemmän yhteisön, muut yksilön. Työyhteisön kannalta yksi anarkiaa aiheuttava jäsen voi olla turmiollinen. Yhteisön kannalta ajateltuna puuttuminen on siis mielestäni oikeutettua.
Yksilön tietysti pitää itse havahtua ongelmaansa ja tunnustaa sen olemassaolo, vasta siitä alkaa nousu ylöspäin ja yksilön tervehtyminen.
Itse en (vielä :)) tiedä miten "ihanaa" jatkuva alkoholin kittaaminen on. Ilmeisesti en ole löytänyt siitä vielä päivittäistä riippuvuuta aiheuttavaa vaikutusta. En toki sylje lasiin, pois se minusta, mutta vuosi vuodelta alkoholin tuottama olotila ja suurin osa makuelämyksistä ovat tulleet yhä enemmän vastenmielisiksi.
Ei viina yksin ja pelkästään tee kenestäkään riippuvaista, siihen tarvitaan varmasti myös otollisen psyyken ja olosuhteiden yhteisvaikutus.
Katsoin sen subin dokumentin. Niinpä niin. Joopa joo. Siinä bordelleissa käyvät miehet olivat joko yksinäisiä surkimuksia, tai sitten egoistimaghoja. Heikompien hyväksikäyttöä puolin ja toisin. Säälittäviä raukkoja kaikki!
Akh:lla oli haastava kysymys alussa. Mitä on paskaduuni?
Leonooran provosointi ei auta yhtään. En ajattele alkoholistien olevan raukkoja, jotka itse ovat aiheuttaneet "alennustilansa". Yhtä hyvin voisin itse olla hänen tilallaan. Kysymys ei ole mistään arroganssista, kuten K. yrittää väittää.
En ole väittänyt alkoholismin kulkevan geeneissä, enkä kaikkien alkoholistien olevan sikoja. Yhtä hyvin olemme sikoja kaikki.
Ymmärrän - oli mahdollisuus käsittää minut kategorisesti. Mitä en tarkoittanut.
Työyhteisön hyvinvointia yksi häirikkö, alkoholisti tai ei-alkoholisti, voi pahimmillaan siis järkyttää. Ja vaikuttaa koko ilmapiiriin.
Yksilöillä on vastuu toisistaan ja yhteisön toimivuudesta. Jos juo ja pystyy silti hoitamaan työnsä kunnialla, ei kai siinä mitään pahaa. Mutta jos juominen alkaa häiritä työntekoa, se on toinen juttu. Silloin yhteisöllä on oikeus/vastuu jotenkin saattaa itsensä uusiin uomiin. Miten tämä sitten tapahtuukin - jollain tavalla puuttumalla. Ehkei välttämättä tarvita hoitoonohjausta; ehkä lievemmät keinot riittävät.
Totta maar jos työyhteisössä alkaa jonkun juopottelusta olla haittaa, esimiehen tehtävä on tehdä asialle jotakin. Tuskin kukaan, missään työpaikoilla on täysin tietämätön siitä, ettei töissä olla päihtyneenä, tai luvattomasti poissa.
Ihan käyttökelpoisia nuo Liisan t:eet: Tunnista, tunnusta, toimi!
Kiitos mielipiteiden vaihdosta! Missähän Iines on luurannut un ei ole kantanut korsia kekoon?
Hyvää yötä kaikille! Kauniita unia ja enkelin suojelevien siipien suhinaa!
Mikäkö on paskaduuni?
No, tässä yhteydessä se on vaikkapa viittaus prekaarien käyttämään määrittelyyn tilapäis- ja pätkätöistä tai muista aliarvostetuista töistä. Ehkä pyrin termin valinnalla kokeilemaan, voiko kuka tahansa käyttää tätä termiä, joka hyristen hyväksyttiin alempana olevassa prekaarikeskustelussa kyllä toisten suuhun.. No, ironia sikseen, henkilökohtaisenn töiden arvottamiseeni se ei liity mitenkään, korkeintaan yleisiin arvostuksiin.
R. Dahlin ensimmäiseen kommenttiin viitaten sanoisin, että kyse on tässä tapauksessa nimenomaan sellaisesta kiltistä ihmisestä, joka ei terrorisoi työssään eikä kotonaan ketään, vaan on ylihuolehtivainen sekä töistään että perheestään, niin kummalta kuin se kuulostaakin. Alkoholisti hän kyllä on, koska käyttää päivittäin alkoholia, iltaisin kotonaan ja juo itsensä humalatilaan. Näin on mennyt vuosikaudet, ja tilanne on pysynyt samanlaisena. Kuka muuten on alkoholisti, missä kulkee normaalikäytön ja alkoholismin raja?
Yksi asia vielä.
Kyselin noiden ehdottomien parhauksien perään. Eli sellaisten asioiden, jotka ovat sellaisia selviöitä, joiden vuoksi ihminen voidaan pakottaa hoitoon.
Olisiko yksi parhaus elämä sinänsä, hengissä pysyminen? Ihminen kytketään koneisiin, elvytetään jopa vastoin tahtoaankin elämään, vaikka hän ei haluaisi.
Minulla ei ole nyt tilastoja alkoholin ja liikalihavuuden aiheuttamista sairauksista, mutta mikä panee minut vaan sitkeästi pysymään luulossani, että ylipaino aiheuttaa tilastollisesti enemmän sairauksia kuin alkoholi? Voi olla, että olen väärässä. Ja tietysti alkoholistin tuhopiiri on laajempi kuin ylipainoisen henkilön, koska alkoholistin koko lähipiiri on vaarassa sairastua henkisesti.
Kuulostaa siltä, että tämä tapaus on ns. harmiton. Harmillinen ja vahinkoa aiheuttava itselle tietysti. Mutta jos työt ja perhe hoituvat kunnolla, tarvitseeko asiaan puuttua, jos ihminen nyt vain on valinnut uransa: juomisen?
En oikein ymmärrä tätä "ohjata hoitoon". Totta kai alkoholistille (siis sille, joka on oman tulkinnan mukaan alkoholisti) voi sanoa, että on huolissaan tästä je kehottaa hoitoon, mutta eihän ketään voi pakottaa ottamaan hoitoa vastaan. Ketään, joka ei halua apua, ei voi auttaa.
Hoitoon ohjaamisella tarkoitin hoidon ehdottamista tai tuputtamista, siis toisen elämään puttumista siten, että tarjoaa omasta mielestään sopivaa ratkaisua toiselle. Siis samaaan tyyliin kuin ehdottaisi lihavalle laihduttamista tai tupakoijalle tupakatonta elämää.
Mielestäni tällainen puuttuminen toisen elämään on holhoamista, ellei kyseessä ole todella sairas ihminen. Ajatellaan nyt vaikkapa sitä Nikkilän mielisairaalaan pakottamista, joka koitui L. Onervan kohtaloksi useiksi vuosiksi.
Mitä RR sanoisit?
Entä mitä a-k.h. itse sanoisit asiasta?
Auttaminen muuten on kallistunut hurjasti eurojen myötä. Kun taloyhtiön mummot panivat yhteisvastuukeräykseen ennen 10 markkaa, olen huomannut heidän listaa silmätessäni antaneen pienestä eläkkeestään 10 euroa. Kalliiksi tulee mummuille hyvä sydän. Onkohan kukaan listakerääjä koskaan sanonut vanhuksille, että tämähän on 60 mummonmarkkaa, kiitoksia paljon, mutta kyllä pari euroakin olisi riitänyt?
Mummut taitavatkin olla tämän maailmanajan hyväsydämisimpiä ja avokätisimpiä keräyksiin rahan antajia.
Alkoholistit ovat tietyssä mielessä toivottomia tapauksia. Tätä väittämää vasten heidän auttamisensa on aina hieman kyseenalaista.
Eettisesti se tietenkin on oikein, mutta pakkohoidossa ei ole mitään mieltä. Ihmisen täytyy lopulta itse tehdä päätös hoitoon menemisestään - olipa tuo hoito sitten A-klinikkaa tai ehdotonta myllyhoitoa AA-jatkoineen.
Alkoholismiin ei kuitenkaan ole olemassa jotain selvästi parempaa tai parasta hoitoa.
Kyse on niin pitkälle henkilön persoonallisuuteen kietoutuneesta häiriöstä, että sen poispyyhkiminen ei onnistu kuin persoonaa "vaihtamalla".
Tietysti tällainen persoonallisuuden muutos voi tapahtua ainakin osittain, jos alkoholin tilalle löytyy korvaavia nautinnon kokemuksia, jotka vaikuttavat suoraan ja melko kestävästi itsetunnon kohoamiseen.
Uskoon tulo ja rakastuminen voivat olla tällaisia kokemuksia.
Alkoholistille "kontakti" Jumalaan lienee parempi vaihtoehto kuin rakastuminen, sillä parisuhde koettelee monella tapaa ihmisen itsetuntoa ja kuuliaisuutta.
Tunsin erään parin, jossa mies oli ollut alkoholisti, mutta sittemmin avioliitossaan yli 20 vuotta raittiina, kunnes retkahti virolaiseen prostituoituun, ajautui tekemään velkoja, raunioitti parisuhteensa ja ratkesi lopulta ryyppäämään.
AA-laisten hokema - "kerran alkoholisti, aina alkoholisti" pätee kyllä melkein kaikkiin juoppoihin, jotka ovat ainakin kerran elämässään menettäneet täysin juomisensa hallinnan esim. yli puolen vuoden ajaksi.
Mitä tämä hallinnan menettäminen eri yksilöille merkitsee, saattaa vaihdella, mutta jos ihminen vaikka dokaa sen puoli vuotta joka päivä - kävipä töissä tai ei, asuipa kotonaan tai roskiksessa, niin kyllä hänet alkoholistiksi voi luokitella.
Juodun aineen määrä on kuitenkin jo sitä luokkaa, ettei sitä enää voi pitää pelkkänä juoppoutena, jota on mahdollista säädellä.
*
Taidan kirjoittaa tästä aiheesta päreen...
Iines: "Mielestäni tällainen puuttuminen toisen elämään on holhoamista, ellei kyseessä ole todella sairas ihminen. Ajatellaan nyt vaikkapa sitä Nikkilän mielisairaalaan pakottamista, joka koitui L. Onervan kohtaloksi useiksi vuosiksi."
Onhan se holhoamista, mutta toisaalta, jos näkee, että toinen todella ON sairas eikä edes yritä auttaa, onko se välinpitämättömyyttä? Sitä voisi jäädä ainiaaksi miettimään, että mitä jos... Mitä jos olisi ehdottanut hoitoon menemistä. Olisiko ihminen ehkä pelastunut aikaiselta kuolemalta?
Nykyäänhän ei voi ketään noin vain hoitoon pakottaa. Ei se varmaan täysin mahdotonta ole, mutta vaatisi yksityishenkilöltä massiivisen operaation. Siksi minusta taviksen ei tarvitse varoa L. Onervan tapauksen toistumista. Se, että ehdottaa toiselle hoitoon hakeutumista, ei ole sama kuin hoitoon pakottaminen. Edellinen jättää päätösvallan kohteelle, jälkimmäinen ei.
Se, että ehdottaa toiselle hoitoon hakeutumista, ei ole sama kuin hoitoon pakottaminen. Edellinen jättää päätösvallan kohteelle, jälkimmäinen ei.
Aivan totta, mutta tästä ei olekaan kyse. Ajattelen vain sitä haavaa, jonka tuollainen ehdotus auttamatta jättää toiseen. Alkoholistilla on usein huono itsetunto ja se, että hänet luokitellaan hoidon tarpeessa olevaksi, on sama kuin se, että häntä ei hyväksytä sellaisenaan, sama kuin huonoksi ihmiseksi julistaminen. Näin oletan hänen sen kokevan.
Miksi edelleen ajattelen niin, että ihminen kyllä itse tietää ongelmansa ja ratkaisee jatkon itse. Jos hän päättää oma-aloitteisesti hakeutua hoitoon, hän saa varmaan ystäviltään kaiken mahdollisen tuen ja ylikin mahdollisen. Korostan sitä, että en puhu ns. rappioalkoholisteista, enkä tuhoa aiheuttavista juomareista, vaan ns. sivistyneistä iltajuojista, jotka turruttavat itsensä kotonaan huomaamatta ehkä sitä, että pari lasillista on vaihtunut pullolliseksi tai jopa kahdeksi.
Keskustelukumppanini syytti minua nimenomaan tuosta välinpitämättömyydestä, jonka otit esille. Olen kyllä äärimmäisen huolestunut hänen juomatavoistaan ja pidän tästä henkilöstä kovasti, rakastan, koska hän on kauan ollut lähipiiriäni. Voi olla, että olen heikko raukka kun ajattelen joskus jopa, että juokoon, jos saa siitä lohtua ja iloa elämäänsä. Eihän tämä elämä aina niin kaksista ole.
Iines: "Aivan totta, mutta tästä ei olekaan kyse. Ajattelen vain sitä haavaa, jonka tuollainen ehdotus auttamatta jättää toiseen. Alkoholistilla on usein huono itsetunto ja se, että hänet luokitellaan hoidon tarpeessa olevaksi, on sama kuin se, että häntä ei hyväksytä sellaisenaan, sama kuin huonoksi ihmiseksi julistaminen. Näin oletan hänen sen kokevan."
Joskus lähimpiä on pakko haavoittaa heidän parhaakseen. JOkainen joutuu tietysti itse pähkäilemään, kumpi on pahempi, se, että henkilön itsetunto saa kolhaisun vai se, että kukaan ei sano hänelle mitään ja hän jatkaa ja lopulta kuolee, kun ei saa hoitoa. Tietysti ei ole takuuta, että hän hakeutuu hoitoon huomautuksenkaan jälkeen eikä ole takuuta, että hän jatkaisi hoidotta, kunnes kuolo korjaa, vaikkei huomautusta tekisi. Se jää jokaisen ratkaisun varaan sitten, mitä päättää tehdä.
"Alkoholisti hän kyllä on, koska käyttää päivittäin alkoholia, iltaisin kotonaan ja juo itsensä humalatilaan. Näin on mennyt vuosikaudet, ja tilanne on pysynyt samanlaisena. Kuka muuten on alkoholisti, missä kulkee normaalikäytön ja alkoholismin raja?"
Iines, oletko koskaan kysynyt tältä henkilöltä, mitä hänelle kuuluu, miten töissä menee jne.
? vai eikö häneen saa juttuyhteyttä
Mikähän hänen mielestään alkoholin käytössä on kiehtovinta, ja tärkeää hänelle? Mitä hän siitä hakee...lohtua, pakoa johonkin, jostakinko...?
"Missä kulkee normaalikäytön ja alkoholismin raja?" Ja vastauksia muihinkin kysymyksiin: http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=Alkoholi
Leonoora, tiedän tarkkaan hänen kuulumisensa, hyvät ja huonot, koska hän on hyvin avoin ja kommunikointitaitoinen henkilö, erittäin sosiaalinen yksilö. Juominen on paljon seurustelujuomista, mutta se juuri onkin hälyttävää, että hän juo myös yksin, sekä suruun että iloon ja ilman syytäkin.
Harri, kiitos linkistä. Enemmän kiinnostavat kuitenkin ihmisten kokemusperäiset havainnot ja kommentit kuin asiantuntijoitten määrittelyt alkoholismista.
kuinka kukaan viittii jauhaa tommosta tekofiksua paskaa. Ihmettelen...
Lähetä kommentti
<< Home