7.9.06

Huoneentaulu

Minulla on tässä koneen vieressä ruutupaperi, jossa on tekstattuna tikkukirjaimilla: LUOTA ITSEESI JA KUVIISI. Ilman huutomerkkiä, mutta sanat riittävät.

Kun luen lauseen, saan siitä positiivista energiaa ja tunnen puhdistuvani, palautuvani omaksi itsekseni. Vanhojen huoneentaulujen merkitys on kai sama: ne valavat uskoa ihmiseen, lupaavat parempaa huomista, lohduttavat, ovat vanhan ajan mantroja, kuten vaikkapa nämä keittiöni seinältä:Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi. Älä sorru elontiellä. Muruja on elon onni, suurin osa suruja.

Olen kuin magneetti: kerään itseeni kaikki hiukankin tähän ilmansuuntaan singotut nuolet ja menen lukkoon, vetäydyn. Kestää pitkän aikaa, ennen kuin jollain mantralla saan nuolet irti itsestäni, koska minut on niin rakennettu, että automaattisesti uskon olevani huono. Tarvitsen jatkuvasti todisteita siitä, että kelpaan, saan olla. Jos tällaiseen ihmiseen heittää kiven, se voi musertaa. Ja meitä tällaisia ihmisiä on paljon eikä tämä tunne ihmisestä lähde varmaan koskaan pois. Sen kanssa pitää vain elää.

Elämä onkin oikeasti opettelemista. Koskaan ei saavu perille, mihinkään. Eilen kuitenkin istutin rautatieomenapuun takapihalle. Aamulla aikaisin kävin pururadalla sauvakävelemässä kolmen kilometrin lenkin. Jatkeeksi kuvasin puutarhassa kastepisarakuvia. Sitten postasin ne kuvablogiin. Sitten kirjoitin tämän päreen. Sitten muistin, miten sain alaluokilla sapiskaa aineista, kun aloitin joka kappaleen sitten-sanalla.

(Valokuva Jan Fikacek)

36 Comments:

At 7/9/06 13:31, Blogger Marikki said...

Joku yksinkertainen lause, kun se on juuri se oikea, voi antaa uskomattoman paljon.

Etsin juuri sellaista omaan tilanteeseeni. En ole vielä täysin kuullut, ymmärtänyt, mitä pohjimmiltaan tarvitsen, jotta osaisin etsiä itselleni oikeat sanat.

Tai sitten ne vain tulevat jostakin vastaan.

 
At 7/9/06 13:36, Anonymous Obeesia said...

Eipä olla enää alakoulussa!

 
At 7/9/06 14:44, Blogger A-K.H said...

"Hyvän ja iloisen tulee ihmisen olla."

 
At 7/9/06 14:47, Blogger Iines said...

Ei niin, ollaan elämän "yläkoulussa", mutta ei aina siltä tunnu..

 
At 7/9/06 14:49, Blogger Iines said...

Tuo a-k.h:n lausahdus on kenties Marikille juuri se etsitty. Helppokin kuin mikä..

 
At 7/9/06 16:08, Anonymous Blogikäki said...

”Elämän tarkoitus on kestää omaa olemassaoloaan päivä kerrallaan” on minun lauseeni.
Välillä korvaan olemassaolo-sanan riittämättömyydellä. Sen ironia saa minut melkein yhtä hyvälle tuulelle kuin vanha teekkariaforismi siitä, miten ”vain toivo kuolemasta piti hänet hengissä”.

 
At 7/9/06 17:18, Blogger Rauno Rasanen said...

Iiines

Sinä olet ihan kiva.

 
At 7/9/06 19:11, Blogger A-K.H said...

Iines

Älä ylpisty, vaikka kehutaankin.

 
At 7/9/06 19:19, Blogger Iines said...

Meinasin juuri sanoa Raunolle, että hän vasta hurmaava onkin. Ja a-k.h., en löydä sanoja kuvatakseni sinua.

 
At 7/9/06 20:42, Blogger S. Liuhto said...

Miksi pitäisi luottaa itseensä? Miksi pitäisi kuvitella itsestään mitään?

 
At 7/9/06 20:47, Blogger Iines said...

Tuossahan se Totuus taitaa ollakin! Yksinkertainen, selkeä totuus, joka armahtaa ihmisen, rakastaa sellaisenaan. Raatonakin. Tai sitten ei rakasta, mutta sallii olla ja hengittää.

Hiiteen kaikki itseluottamuksenkehittämiskurssit.

 
At 8/9/06 12:21, Anonymous Murphy said...

Missä on noin hieno veistos?

 
At 8/9/06 13:26, Blogger Iines said...

Prahassa

Valokuvaaja on muuten Jan Fikacek. Korjaan seuraavan postauksen yhteydessä.

 
At 8/9/06 16:09, Anonymous Komposti said...

Minulla on huoneentauluna tällainen:
"Pienikin teko on parempi kuin suurenmoinen aie".

Tuo on vanha taulu ja lienen ostnut sen tilanteessa jolloin lienen kyllästynyt humalaisten nousuhumalassa aikomiin hienoihin ideoihin jotka eivät tietenkään koskaan toteutuneet.

Äitini on kerännyt mietelauseita ja yksi oli juuri tuo jonka häneltä bloggasin eli, että "Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi...". Muistelen, että se jatkui vielä jotenkin vai sekoittaneko johonkin? Ehkä?

 
At 8/9/06 16:42, Anonymous Elegia said...

Onko tuo kuva Prahasta? Jotenkin on niin tutun näköinen. Muistaakseni jostakin vanhasta "kauppakeskuskäytävästä" avautui sali, jossa roikkui hevosveistos väärinpäin. Se oli aika uljas näky.

 
At 8/9/06 16:45, Anonymous Komposti said...

Minusta tuo hevosveistos on kammottavan puistattava. Juoksisin karkuun.

 
At 8/9/06 17:11, Blogger Iines said...

Patsas on siis Prahassa. Tuossa pari kommenttia ylempänä on linkki isompaan kuvaan.

Patsas on monimielisyydessään kiehtova. Minulle se kuvaa tämän jutun yhteydessä sitä, että vaikka ihminen on aina matkalla jonnekin/johonkin, hän ei koskaan pääse perille. Vain matka on ikuista. (Ja ihminen voi huomaamattaan ratsastaa hevosella, jonka jalat onkin sidottu tai joka on kuollut.)

 
At 8/9/06 18:30, Blogger A-K.H said...

Imettelen vähän, ettei kielipoliisi puutu tuollaiseen ilmaisuun kuin sauvakävelemässä. Kas kun ei keppijuoksemassa.

 
At 8/9/06 18:33, Blogger A-K.H said...

"Imettelen" on ihan oikein, vaikka onkin pianovihre.

 
At 8/9/06 18:39, Blogger Iines said...

Kielipähkinä

Sano paremmin seuraava virke (ilman että merkitys muuttuu):

Aamulla aikaisin kävin pururadalla sauvakävelemässä kolmen kilometrin lenkin.

 
At 8/9/06 19:17, Blogger Liisa said...

Eiköhän ole ihan kelpaavaa tekstiä! Substantiivit sauvakävely, lumikenkäily, keppijumppa, vesijuoksu ym. ovat aivan yleisessä käytössä. Verbejä näkee käytettävän vähemmän. Minä käytän niitä surutta. Mutta uusia sanojahan saa keksiä minkä kerkeää.

Kokeilen kuitenkin. :))

"Aamuvarhaisella kävelin kolme kilometriä pururadalla sauvat heiluen."

 
At 8/9/06 20:13, Blogger Iines said...

Mainio versio! Ja tyyli sopisi hyvin blogipäreeseeni.

Ollakseni pilkuntarkka sanoisin kuitenkin, että sinänsä luontevan (mutta perinteisen kieliopin vastaisen) sauvakävellä-verbin välttely voi johtaa ilmaisun pitenemiseen tai kömpelyyteen jota muinoin substantiivitaudiksi kutsuttiin. Yhdyssanasubstantiivihan vaatii rinnalleen vielä verbin:

harrastaa sauvakävelyä/tehdä sauvakävelylenkki ~ sauvakävellä.

Googlaamalla löytyi muuten yli 900 esimerkkiä sauvakävellä-verbin käytöstä, myös kielen ammattilaisten käyttämänä. Kai tämä enteilee verbin kotiutumista kieleen.

 
At 8/9/06 21:56, Blogger A-K.H said...

Aamulla aikaisin kävin pururadalla sauvomassa kolmen kilometrin lenkin.

Aamulla aikaisin kiersin pururadalla kävelusavoin kolmen kilometrin lenkin.

Harrastan sauvakävelyä on ihan hyvä ja sekin, että olin sauvakävelyllä, mutta ei enää se, että olin sauvakävelemässä. Jos olisit juossut koko matkan sauvojen kera,olisitko ollut sauvajuoksemassa.

Sauvominen kuuluu perinteisesti vesilläkulkulkemiseen ja hiihtämiseen, mutta voi sen liittää kävelyynkin ilman tuollaista koomista sauvakävelemässä-verbiä.

 
At 8/9/06 21:56, Blogger A-K.H said...

po kävelysauvoin

 
At 8/9/06 21:57, Blogger A-K.H said...

po vesilläkulkemiseen

 
At 8/9/06 23:21, Blogger Leonoora said...

Ihanat omenapuut!!!
Itse olen keräillyt nyt erilaisten omenien siemeniä kuivumaan. Ajattelin kasvattaa niistä uusia omenapuita.(!?) Kenties mahdoton tehtävä, jalostamisisineen kaikkineen, mutta kuuden eri lajin siemeniä on jo tallessa sitä varten. Mietin laittaisinko ne nyt jo talveksi sisälle ruukkuihin, vai kylväisinkö keväällä suoraan maahan.

 
At 8/9/06 23:23, Anonymous sauva kävelyllä said...

Yhdyssanoja kirjoitetaan nykyään tuhkatiheään väärin. En ole varma, onko ilmiö jostain lähtien lisääntynyt, vai tuntuuko minusta vain siltä.

akh

 
At 9/9/06 10:06, Blogger Iines said...

Miksei a-k.h:n sauvomista voisi käyttääkin, vaikka sen merkitys liittyy kiinteästi hiihtämiseen. Ellei sauvomisen laatu ilmene lauseyhteydestä, voi sekaannuksia tulla.

Sen sijaan substantiiviin liitetty tavan instruktiivi kiersin kävelysauvoin kolmen kilometrin lenkin tuntuu tässä keinotekoiselta. Eihän yleensä sanota, että kiersin suksin/polkupyörin/luistimin, vaan kiersin hiihtäen, pyöräillen, luistellen. Tai vielä paremmin: hiihdin, pyöräilin, luistelin.

Sauvakävellä ei ole minunkaan mielestäni korrektia kieltä jämpteissä teksteissä. Blogeissa ja muissa henkilökohtaisissa vapaa-ajan kirjoitteissa kieli on kuitenkin vapaampaa ja sallii elävät liikehdinnät puhekielen suuntaan.

Olen aina hieman surrut sitä, että oma, melko puristinen kieleni aiheuttaa osassa lukijoita kielteisen reaktion. Esimerkiksi vapailla, isoilla keskustelupalstoilla kirjakielen käyttäjä luokitellaan helposti snobiksi tai ylpeäksi. Ihmisyyttä ei nähdä kielen takaa, vaan ennakkoluuloisten ihmisten herraviha saa tätäkin kautta outoja purkautumisia.

Noista yhdyssanoista vielä. Kyllä! Yhdyssanojen väärin kirjoittaminen on lisääntynyt huimasti mm. siitä, kun aloitin uraani. Silloin vielä sai opettaa kielioppia ja oikeinkirjoitusta tuntitolkulla ja pitää asiaan liittyviä testejä pienin väliajoin. Nyt kieliopin ja oikeinkirjoituksen opetus on antanut jalansijaa yleiselle viestintä- ja mediakasvatukselle. On myös niin, että kun oppilaita kasvatetaan itseohjautuviksi ohjuksiksi, niin tämä ohjus usein suunnistaa niin avarille vesille, ettei sieltä löydy apuja kielen perusrakenteisiin. Tulee sitten bumerangina kysymään, että heituleekstääyhteenvaierikseen.

Syitä löytyy siis noilta väljiltä vesiltä, jotka usein ovat englanninkielisiä, joilla sanat ovat sanaliittoja, eivät yhdyssanoja; tai jos väjät vedet ovat suomenkielisiä, niin ne vilisevät kielivirheitä. Osansa on myös veltolla, nuorisoa kosiskelevalla mainos- ja markkinointikielellä. Ja osansa on sillä, että yhä enemmän on nuoria, jotka eivät koskaan ole lukeneet yhtäkään kirjaa IRL, kun elävät IRC.

 
At 9/9/06 20:03, Anonymous irtileikattu said...

Jos tohtisin, tekisin huoneentaulun minua vaivaavasta asiasta. Vai onko konsteja, joilla sellaisen saisi pidettyä salaisena ja näkyvänä vain itselleen?

 
At 10/9/06 09:55, Blogger Iines said...

Näkymätön muste (sitruunamehua pensseliin, silitys kuumalla raudalla;) ja salakirjoitus!

Vaan miksi salata tunteensa, aatoksensa? Olisiko huoneentaulu parhaimmillan, jos se loistaisi tähden lailla silmiin paraatipaikalta?

 
At 10/9/06 15:22, Anonymous akh said...

Maito käy samaan menetelmään.

 
At 10/9/06 15:22, Blogger Pälli said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 10/9/06 15:24, Blogger Pälli said...

Rakastamista on se, että sallii olla ja hengittää. :)

Vähän aikaa sitten minulle kerrottiin... Suoritusmentaliteetti voi syntyä siitä, että on pienenä jäänyt paitsi jostain, ja yrittää sitä sitten ansaita. Taikka esimerkiksi minun tapauksessani ihan vaan kasvamisesta keskipohjalaisessa yhteisössä, jossa työtä, tekemistä ja aktiivisuutta arvostetaan yli kaiken.

Minun mottoni - ei huoneentaulu - on: "Det viktigaste i livet är att älska." Juuri siksi, että suorittamiseni kohdistuu niin usein tehtäviin, esineisiin ja asiohin. Ja kuitenkin tärkeintä ovat ihmiset... Ehkä tuohon pitäisi lisätä vielä, että "och få vara älskad". Siis saada olla rakastettu. Ja tuon lauseen kieliopillisesta virheettömyydestä ei ole mitään tietoa :)

 
At 10/9/06 17:21, Blogger Iines said...

Eri tilanteissa on kai omat huoneentaulunsa. Oma "Luota itseesi ja kuviisi" koskee tätä bloggaamista.

Muu laajempi huoneentaulu, tai missio kai nykyään pitää trendikkäästi sanoa, voisi olla vaikka jokin hiukan sarkastinen ja kuivakka tokaisu, koska olen lakannut uskomasta näihin universaaleihin rakkaus-teemoihin - niin surullista kuin se onkin. Kun sitä rakkautta ei maailmassa tunnu löytyvän oikein mistään, ellei nyt ihan itsensä läheltä vain, perhepiiristä. Eikä aina sieltäkään, vaan joskus se oma piiri onkin helvetti, kun lukee ja seuraa ihmisten kirjoituksia elämästään. Ja ajattelee vielä niin, että pinnalla on vain se kuuluisa jäävuoren huippu.

En tahdo ampua alas huoneentauluasi, Pälli. Jos useampi ajattelisi noin, jotain voisi parantuakin tässä maailmassa. Olen vain tällainen armoton kyynikko tässä rakkausasiassa.

 
At 10/9/06 19:38, Blogger Sari said...

Meidän maalla on joidenkin kiertävien antiikkikauppiaidenkin himoitsema huoneentaulu: "Ilonen sydän ja rauhallinen koti on elämän onni": Mielestäni se oli jo lapsena jotenkin onnea tihkuva miete.

Itselläni lukee koneen vieressä: "Tekijällä tulloo jottai, tekemättömälä ei mittää".
Sen lisäksi että se on kotoisa muistutus murteesta, se saa laittamaan kriittiselle yli-minälle suun suppuun!

Ai niin, ja kolmas, erittäin tehokas, oli erään nuoruuden ystäväni tuliainen ruotsin kesätöistä: valkoinen kyltti, jossa luki koruttomasti: "LEV IDAG".

Kliseidenkin takana on viisautta, joskus.

 
At 10/9/06 20:16, Blogger Iines said...

"Tekijällä tulloo jottai, tekemättömälä ei mittää".

Taidan varastaa tämän, kun minulla on niin kauhean kriittinen yliminä. Naureskellessa rentoutuu leukaperätkin ja liuskoja kertyy kuin Laila Hirvisaarella - kaikella kunnioituksella. Nyt on kasassa 56 tiukkaa liuskaa, puolesta liuskasta kolmeen päivässä. Jos tuo tehoaa, huomenna on sitten parikymmentä päälle. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home