12.9.06

Sanat suussani sulavat

Suomi on satiirin kehitysmaa, mutta paras suomalainen satiiri löytyy kuitenkin jostain, nimittäin blogeista, miesten blogeista, kun Pahkasikakin otti ja kuoli.

Yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että sotaa tässä tarvitaan, naisten sotaa itsejään vastaan. Mies on taivaan lahja naiselle, mutta nainen on naiselle susi, eniten itselleen. Paradoksi sisältyy siihenkin, että nainen lukee mieluusti miesten kirjoittamaa satiiria ja kikattelee sille iloisesti, mutta ei itse kirjoita sitä, koska se ei kuulu hänen rooliinsa. Nainen on edelleen se, jolle tapahtuu, ei se joka tekee.

Millaiset rummut olisivat raikuneetkaan Blogistanissa, jos yllä viitatut lahjakkaat miessatiirikot olisivat saaneet bloginsa kirjaksi ja kutsun television keskusteluohjelmaan! Kun naissarkastikko-satiirikolle tapahtui kaikki tämä, missä rummut? Missä huikea nousu tilaajamäärässä? Miehet ovat hiljaa ja naisetkin vaikenevat kuin mustarastas heinäkuussa. Eivätkö Birdyn satiiriset heitot lopultakaan sisällä tarpeeksi pekonihuumoria ja sillintuoksua? Tai hulvatonta perseet olalle –kielenkäyttöä? Siitäkö suomalaisessa laatusatiirissa pohjimmiltaan onkin kyse?

36 Comments:

At 12/9/06 13:45, Blogger a-kh said...

Taidat panna sinäkin tekstejäsi jonoon muuallekin kuin blogiin, rivohkoa ilmaisua käyttääkseni. Olen jossain vaiheessa vilkaissut tuota selibaattilogia ja todennut, ettei kuulu kategoriaani. Vuotoa on, selibaatin aikanakin, varsinkin jos on vielä menstruaatioiässä tai nuhainen. Monenlaista julkaistaan ja jätetään julkaisematta. Mitäpä tuohon muuta sanoisin. Päreen keskimmäisen kappaleen neljässä ensimmäisessä rivissä on olennainen, oi, nainen.

 
At 12/9/06 15:38, Blogger Tony said...

Tuota Selibaattipäiväkirjaa ei löydy blogilistalta. Tai ainakan minä en löytänyt millään haulla.

Muistan lukeneeni lehdestä tuon blogin pitäjän haastattelun ja miettineeni, että kas vain, hienoa. Jos hän olisi ollut entuudestaan tuttu ja osallistuva blogikeskustelija, niin varmaankin oltaisiin kuultu rumpujen pärinää ja hurrausta.

Tärkeää silti, että joku hänet nostaa täälläkin esiin. Ikävä vain kun en saa lisättyä blogilistan suosikkeihin.

 
At 12/9/06 16:17, Blogger Iines said...

Tony,

Siiveniskuja on blogilistalla, ja Selibaattipäiväkirja on osa sitää.

Koetin saada tämän saman linkin tuohon päreeni Birdy-kohtaan, mutta jostain syystä Blogger ei sallinut sitä, vaikka ennenkin olen linkannut Birdyä. Saas nähdä pelaako linkki tässäkään. Varalla tässä vielä: http://www.uta.fi/~tlmihap/tarina.html

Hiljaisuutta minäkin oudoksun. Miehen osaksi ei koskaan tällaista unohdusta menestyksen kynnyksellä osuisi - se on kylmä totuus. Mutta että naisetkin vaikenavat.. Hävettää.

 
At 12/9/06 16:29, Blogger Iines said...

a-k.h:lle vielä plussaa terävistä hoksottimista: juuri ne neljä riviä ovat päreeni ydin.

 
At 12/9/06 17:53, Blogger a-kh said...

Ja minä kun luulin, että olit ne piruuttasi kirjoittanut.

 
At 12/9/06 18:30, Blogger Iines said...

a-k.h,

ne on sydänverellä raapustettu.

Alitit muuten juuri riman. :(
Onkohan sinullakin tapana täyttää tyhjiä aukkoja omilla ennakkoluuloilla ja oikaista niiden mukaan? *hämmästyy*

Tai sitten et yksinkertaisesti ole lukenut pitkiä paasauksiani, mm. tuolta sivun alimmasta jutusta.

 
At 12/9/06 19:58, Blogger a-kh said...

Alan pian huolestua.

 
At 12/9/06 21:55, Blogger Iines said...

Älä kuitenkaan masennu. Huomenna on shortsikelit.

 
At 12/9/06 22:15, Blogger a-kh said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 12/9/06 23:23, Blogger Iines said...

Nokkosrokon jämät.

 
At 13/9/06 17:59, Blogger Iines said...

Muistan aiemman kirjoitukseni, jossa peräsin Blogistanin naisten huumorikirjoituksia. Tämä päreeni tässä valottaa ehkä paremmin, mitä pohjimmiltani hain: nimenomaan sarkastisen ja satiirisen huumorin keinoin kirjoitettua sinänsä vakavaa/tärkeää/todellista asiaa, ei hömppää, jollaiseksi naishuumorin silloisen tunmemukseni nojalla koin. Sanoin varmaan kärkevästi, mutta oli tulkinnoissakin ylilyöntejä.

Uskon, että lukijat kautta Suomen ovat Selibaattipäiväkirjan löytäneet. Hieman huolestuneena katsoin kuitenkin juuri blogilistan tilastoja, joiden mukaan Siiveniskuilla on 100 lukijaa, kun taas häneksi itseään kutsuvalla tyttösinkulla on 463 lukijaa.

 
At 13/9/06 18:55, Blogger a-kh said...

Olipa varsinaisia syvällisyyksiä tuossa tyttösinkussakin.Täytyypä oikein paneutua. Antaapa kaikkien nokkosrokkojen kukkia.

 
At 13/9/06 19:07, Blogger Iines said...

Kaikki kukat saavat kukkia, sillä minä ainakin pidän villistä puutarhasta. Se ei estä silti kasvitarkkailua ja havainnointia.

 
At 13/9/06 23:24, Anonymous Anonyymi said...

Observointia.

 
At 13/9/06 23:40, Blogger Rauno Rasanen said...

Naiset eivät ole tosikkoja vaan miehillä ja naisilla on perimmältään erilainen huumorintaju.

Molemmat nauravat esim. samalle sketsille, mutta miksi? Eri syistä lopultakin.

Ja koska mies tässä maailmassa falloksineen tuppaa uhoamaan, (vaikka polo onkin täysin kohdun (tai rumemmin: reiän) armoilla) hän määrää naurun hierarkian.

Silti en voi ymmärtää, etteivät perhe-elämää kokeneet naiset pysty ottamaan etäisyyttä satiiriin, vaikka miehet luullakseni pystyvät? (Tai sitten satiirikin on yksinomaan miesten maailmaa).

Ikäänkuin nainen ottaisi "sukupuolidramaturgiansa" jopa näissä stereotypioissa täysin annettuna. Ja että jos sen kyseenalaistaa, niin miehet ei tykkää.

Tää sama ongelma on juuri teiniässä olevilla tytöillä (tottakai myös pojilla, mutta aktiivisuuden aste on aivan erilainen - luonnollisesti(?):
Miks se ei katso mua? Onks mussa joku vika, ku se ei hiffaa mua? Miks mä en kelpaa sille?

Sukupuoliroolit määräävät myös huumorintajun, vaikka älyä ne eivät kumma kyllä determinioi...Mies ja nainen todella ovat yhtä alykkäitä (näin uskon "vakaasti"- anteeksi lainausmerkit).

Vielä huumorista.

Esim. Birdy edustaa marginaalista vittuiluryhmää, kun taas naisten suhteen yhtä pöhjäke lausuntoautomaattimme Panu taas koetaan kohta kansalliseksi suurmieheksi..?

Panun perusperiaatteet pohjautuvat hänen onnettomiin varhaisiin tyttökokemuksiinsa, joiden tuskaa hän ei - koska hän sadomasokistisesti nauttii kokemastaan tuskasta - tänäkään päivänä suostu antamaan anteeksi.

Sääli. Loistava lahjakkuus jäädyttää itsensä tällä tavoin monotonistisesti pajattavaksi journalistiksi.

Sukulaissielunsa Nietzschen tasolle Panulla on vielä pirunmoinen matka.

 
At 14/9/06 00:23, Blogger Iines said...

Minulla ei ole kunnia tuntea tätä lausuntoautomaatti Panua, josta puhut. Kerran olen kirjoittanut yhden Panun blogiin, jonka kommenttiosiossa oli paljon anonyymejä. Ja muuan "Panu" kyllä kirjoitti näin minulle tuossa sivun alimmassa jutussa:

"Panu said...
- - minulla on syytä uskoa, että yllä oleva lirkuttelusi on valhetta, jolla yrität harhauttaa yksinkertaisimpia. Ihmisestä, joka systemaattisesti ja kyynisesti valehtelee, ei yleensä pidetä, koska valehtelu on rumaa ja halveksittavaa, ja jos jatkuva, kyyninen ja pilkallinen valehtelu on osa hänen olemustaan, häntä saatetaan jopa täysin oikeutetusti ja aiheellisesti alkaa vihata. Me moraaliset tiedämme tämän, sinä et.


Mutta eihän tämä ole satiiria!

Satiiri on nähdäkseni pilkkaa, ivaa, sukkelaa ilkeyttä, ja joukossa aina pisara huumoria, pisara ihmisen rakastettavuutta, mikä tekee purevastakin ivasta yleispätevää ja inhimillistä ja erottaa sen paljaasta matalamielisyydestä ja aggressiosta.

Yllä olevasta ilkeydestä puuttuu tuo tärkeä elementti, minkä takia tyyli jää frustroituneen tyhjäksi ja pahansuovaksi kolinaksi.

 
At 14/9/06 00:30, Blogger Rauno Rasanen said...

Katos vaan likkaa. En minäkään usko Panua.
Hän feikkaa liikaa kärsimyksiään...(toisaalta - niin teki myös Nietzsche).

Ajatellaan näin: ensimmäinen torpedo kohti PANUA osui.

Saas nähdä onnistuuko Blogistanian sukellusvene torpedoimaan vielä muitakin kohtia tästä niin halutusta kohteesta?

Ongelmana saattaa olla, että PANU on niin sanotusti XXX-luokan sukellusvene, joka kyllä kestää nykyiset (akkojen) torpedot...

 
At 14/9/06 00:39, Blogger Iines said...

Kukaan ei torpedoi ketään, etenkään minä joka en tunne kyseisen blogin historiaa kuin yhden keskustelun osalta tältä syksyltä. Senkin jätin kesken.

Minua kiinnostaa tässä nyt se, miten veli nostaa veljeä, kuten nyt sinäkin Rauno kaveriasi.

 
At 14/9/06 00:45, Blogger Rauno Rasanen said...

Iines

Sinä ja Panu tappelette samoista "psykoehdoista".

En jostain syystä käy tässä noita ehtoja määrittelemään.

En ole psykologi. Siitä kiitos Jumalalle (jota en tunne)...

 
At 14/9/06 00:47, Blogger Iines said...

Ei tarvitsekaan. Minä en vaan usko enkä nyt yhtään tiedä, mitä tarkoitat psykoehdoilla. Vaan, ei taida haitata mitään. :)

 
At 14/9/06 00:50, Blogger Rauno Rasanen said...

Minun retoriikkani yrittää vedota ensisijaisesti Panuun, vaikka tiedänkin, että "hullu mikä hullu".

Miksi sä Rosa (Iines) turhaan? (meidän miesten) tähden) ryhtyisit kailottamaan?

Mutta an tulla.

PANU:lta tuskin saamme selitystä...

 
At 14/9/06 00:57, Blogger Iines said...

Miesten takia?

Minulle mies ja nainen on loppupeleissä sama, molemmat ovat ihmisiä. Kysy siis, miksi ihmisen takia ryhtyisin kailottamaan.

No, en ryhdykään, vaan painun pehkuihin. Asia ei oikeastaan olekaan kiinnostava, kun te miehet teette aina tuon sukupuolijaon.

Feminismissäkin on pohjimmiltaan kysymys siitä, että nähdään ihmisen ykseys, ei eri sukupuolia.

 
At 14/9/06 01:03, Blogger Rauno Rasanen said...

Miten tämän nyt sanoisi.

Onks sun sängyssä kivat peitot?

 
At 14/9/06 02:19, Blogger Rauno Rasanen said...

Syvään hengittäneenä sanon. YES NYT

 
At 14/9/06 11:47, Blogger Iines said...

No jos tilkkutäkki on kiva, niin sitten on. :)

 
At 14/9/06 11:56, Blogger Iines said...

PS Älä käsitä tätä kutsuksi. Erään anonyymin mukaanhan minä pyydystän blogillani miehiä. :D

 
At 14/9/06 12:36, Blogger a-kh said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 14/9/06 14:23, Blogger Iines said...

Höpsistä, sehän on reikä aivoihin. Lisäksi se on nokkosrokkokorva.

 
At 14/9/06 21:46, Blogger Iines said...

Vilkaistu on. ?

Jos tarkoitat viittausta Paskan nainen tilittää -blogiin, niin onhan sillä lukijoita, mutta ei se satiiria ole. Se on ihan sitä, että ruma sana sanotaan niin kuin se on. Muiden on kiva nauraa, kun yksi uskaltaa kirota kaikkien puolesta.

 
At 14/9/06 22:03, Blogger a-kh said...

En muuten pidä siivottomasta kielestä ja tarkoitin vain Markku Jokipiin postausta blogikirjoittelusta.

 
At 14/9/06 22:28, Blogger a-kh said...

Joku osaa kirotakin sivistyneesti, mutta en pidä itsetarkoituksellisesta kiroilusta enkä rivoilusta. Minunhan ei tarvitse jokaiseen ratikkaan hypätä.

 
At 14/9/06 23:04, Blogger a-kh said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 14/9/06 23:06, Blogger a-kh said...

.

 
At 14/9/06 23:08, Blogger a-kh said...

x

 
At 14/9/06 23:10, Blogger a-kh said...

x

 
At 15/9/06 09:20, Blogger Iines said...

Tuosta rastista tulee aina mieleen Jänis Vemmelsäären ristiturpa. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home