Toinen kuolemansynti: myötätunto
Mainittakoon tässä vaiheessa, että olen riisunut tarkoittamastani synnin käsitteestä ahtaan uskonnollisen näkökulman seitsenosaisessa kirjoitussarjassani.
Tarkoitan synnillä pahaa tekoa, rikosta ihmisyyttä, en Jumalaa vastaan. Ja kun nimeän jonkin kuolemansynniksi, en tarkoita, että mainittu ominaisuus on aina ja kaikkialla rikos ihmisyyttä vastaan. Se voi olla myös syvästi myönteinen ominaisuus, kuten nöyryys uuden asian edessä vaikkapa opiskelutilanteessa tai myötätunto toisen ihmisen surun edessä.
Toiseksi kuolemansynniksi nimeän siis myötätunnon, joka tarjoutui tähän Tuomas Akvinolaisen nimeämän toiseksi pahimman kuolemansynnin - kateuden - vastakohtana. Kysyn seuraavassa, miten myötätunto voi olla kuolemansynti. Ja johdonmukaisuuden nimissä: onko se toisen perinteisen kuolemansynnin, kateuden, vastakohta, jos tässä vastakohtia haetaan?
Ensinnäkin, en ymmärrä, miksi kateus olisi kuolemansynti. Sehän todistaa vain, että ihmisen tunteet elävät, toimivat niin kuin niiden pitääkin. Jos jollakulla on omistuksessaan muutaman miljoonan markan unelmakämppä rantalaitureineen, niin miksi sitä olisi synnillistä kadehtia? Tai jos joku on umpiterve, niin miksi sairas ei saisi kadehtia terveen olotilaa?
Toiseksi, minusta on kieroa piilottaa kateuden tunteensa ja teeskennellä, ettei muka yhtään harmita tai tee mieli sitä, mitä emme omista tai mitä meillä ei ole. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkea tulisi kahdehtia, vaan lähinnä sitä, että kateus on liikkeellepaneva voima, siis resurssi, jota ei kannata heittää hukkaan.
Nimitän tässä kateuden puuttumista siis myötätunnoksi, vaikka semanttisesti myötätunto on vallan muuta, paljon kantaaottavampi tunne kuin kateuden puute. Nimitän siis sitä, että emme kadehdi huvilaa Kulosaaren rannoilla myötätunnoksi, jota meidän on pakko tuntea plantaasin omistajaa kohtaan, jos kerran emme kadehdi häntä ja kuitenkin tiedämme tarkoin huvilan sijainnin ja kauneuden. Tai myötätunnoksi tervettä kohtaan, jos sairaana emme kadehdi terveyttä. Hyväksymme tyynesti eriarvoisuuden ja sen, että olemme alemmalla tai huonommalla portaalla.
Mitä enemmän tämänkaltaista myötätuntoa maailmassa on, sen eriarvoisempana yhteiskunta säilyy. Myötätuntoon liittyy hiljainen hyväksyminen, ja sen myötä tyyneys ja toimimattomuus, olojen perimmäinen säilytyshalu ja ehkä myötätunnon kohteen sopeuttaminen rakenteeseen, jossa kitka ilmenee. Esimerkiksi se, että huoruus halutaan laillistaa, on juuri tällaista myötätunnon väärinkäyttöä. Hyväksymällä seksin kauppatoiminnan tuemme yhteiskunnallista alistamista ja eriarvoistamista sen kansanosan osalta, joka ei osaa pitää puoliaan ja joka on saatu uskomaan siihen, että itsensä myyminen on samaa kuin yritystoiminnan harjoittaminen valvotuissa oloissa.
Sen sijaan kateus johtaa kapinaan ja vallankumouksiin, kuten mm. historiallisessa proletaarin nousussa isäntiä ja johtajia vastaan. Jos proletariaatti olisi tahtonut vain leipää, se ei olisi koskaan noussut. Se nousi vasta kun näki kaikki ihanuudet, mitä rahalla saa.
(Maalaus Annibale Caracci)
24 Comments:
I: Kateus on liikkeellepaneva voima, siis resurssi, jota ei kannata heittää hukkaan
Kateuden positiivisuus vs. negatiivisuus riippuu tasan siitä, mihin sen johdosta ryhtyy. Esimerkiksi jonkun koulumenestyksestä
kateelliset voivat suunnata tarmonsa omaan pänttäämiseensä tai siihen, että yrittävät tehdä sen "hikun" elämästä mahdollisimman kurjaa. Jostain syystä useimmat tuntuvat valitsevan jälkimmäisen vaihtoehdon, jolloin kateus toimii pelkästään tuhoavana voimana.
I: Nimitän tässä kateuden puuttumista siis myötätunnoksi
Eikö vaikka piittaamattomuus sopisi sanana paremmin tuohon merkitykseen? Vaikka tällä kertaa määritteletkin myötätunnon tavanomaisesta poikkeavan merkityksen, silti tuo tökkii aika pahasti.
I: Hyväksymme tyynesti eriarvoisuuden ja sen, että olemme alemmalla tai huonommalla portaalla.
Mitä enemmän tämänkaltaista myötätuntoa maailmassa on, sen eriarvoisempana yhteiskunta säilyy. Myötätuntoon liittyy hiljainen hyväksyminen, ja sen myötä tyyneys ja toimimattomuus, olojen perimmäinen säilytyshalu ja ehkä myötätunnon kohteen sopeuttaminen rakenteeseen, jossa kitka ilmenee.
Itse tunnen myötätuntoa nimenomaan niitä kohtaan, joiden uskon olevan jossakin suhteessa itseäni huonommassa jamassa ja se tunteena aiheuttaa nimenomaan halun muuttaa tilannetta. Jos jollakulla taas on asiat jossain suhteessa paremmin kuin minulla, niin en pyri etupäässä muuttamaan heidän asemaansa huonommaksi vaan omaani paremmaksi - jollen siis ole itse tyytyväinen nykytilanteeseen.
I: Hyväksymällä seksin kauppatoiminnan tuemme yhteiskunnallista alistamista ja eriarvoistamista sen kansanosan osalta, joka ei osaa pitää puoliaan ja joka on saatu uskomaan siihen, että itsensä myyminen on samaa kuin yritystoiminnan harjoittaminen valvotuissa oloissa.
Sen sijaan kateus johtaa kapinaan ja vallankumouksiin, kuten mm. historiallisessa proletaarin nousussa isäntiä ja johtajia vastaan.
Tuossa on juurikin se pointti, että niiden "sorrettujen" täytyisi ihan itse tuntea sitä kateutta ja nousta kapinaan, emmekä me myötätuntoiset tai piittaamattomat ulkopuoliset voi päättää heidän puolestaan, mitä heidän tulisi kadehtia, mihin pyrkiä ja millä keinoin. (Oletan, ettet kuitenkaan tarkoita sitä, että kadehtiessamme myötätunnon tuntemisen sijaan vaikkapa prostituoitujen "helppoa rahantuloa" olisimme halukkaampia toimimaan radikaalimman muutoksen hyväksi.)
Eikö vaikka piittaamattomuus sopisi sanana paremmin tuohon merkitykseen?
En ole itsekään myötätunto-sanaan täysin tyytyväinen. Koska kateudelle oli kaikkein vaikeinta keksiä tarkkaa vastakohtaa, päädyin hyvin vapaaseen vastakohtatulkintaan. Mielessäni käväisivät myös sanat välinpitämättömyys ja sallivuus. Koska kateus on kuitenkin hyvin voimakas ja subjektiivinen ominaisuus, halusin valita vastakohtapariksi tunneväritteisen sanan, jonka voi edes löyhästi solmia kateuteen.
Mariakristiina, ehkä kuitenkin huomasit, että korostin päreessäni sitä, että kullakin määrittelemälläni kuolemansynnillä on myönteiset vaikutuksena ihmisiin? Tällä kertaa en kuitenkaan puhunut niistä, koska näkökulma on synnillisyydessä, siinä, miten hyvälläkin asialla voidaan ratsastaa rumpua lyöden erilaisin, jopa kyseenalaisin motiivein.
Tuossa on juurikin se pointti, että niiden "sorrettujen" täytyisi ihan itse tuntea sitä kateutta ja nousta kapinaan, emmekä me myötätuntoiset tai piittaamattomat ulkopuoliset voi päättää heidän puolestaan, mitä heidän tulisi kadehtia, mihin pyrkiä ja millä keinoin.
Juuri näin. Ja parhaiten he nousevat, jos emme avustuksin tue vääränlaisia rakenteita, edes hätävarjelun nimissä. Tarvitaan enemmän kuin ropoja ja pintojen pyyhintää.
Oletan, ettet kuitenkaan tarkoita sitä, että kadehtiessamme myötätunnon tuntemisen sijaan vaikkapa prostituoitujen "helppoa rahantuloa" olisimme halukkaampia toimimaan radikaalimman muutoksen hyväksi.
Oletat oikein. Olen nimittäin sitä mieltä, että kyseinen rahantulo on äärimmäisen kivuliasta ja raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Kukapa näin kovissa oloissa saatuja roposia kadehtisi. Joka seteli on varmaan ansaittu. En muutenkaan ole rahan perään enkä osaa kuvitella, että ainutkaan luotu osaisi ajatella noin mustin mielin, että joku kadehtisi prostituoiden rahoja. Että tulikin mieleesi!
Olen kuullut useammankin miehen suusta kateelliseen ja kaunaiseen sävyyn lausutut sanat: "naisilla on niin helppoo, kun ne voi myydä pillua jos rahat loppuu." Tästä olen kyllä joka kerta järjestänyt tiukkasävyisen keskustelun.
Myöskin ex-asunnossani oli viereisessä talossa nainen, joka toimi välillä(teki myös muita töitä) prostituoituna ja hiekkalaatikolla naapurin naiset mäkättivät aina selän takana: "Tuokin kulkee aina kalliissa vaatteissa ja koko ajan juoksee kampaajalla. No, onhan se helppoa, kun rahaa tulee huoraamalla ovista ja ikkunoista". Tässä oli minun nähdäkseni kyseessä eräänlainen kateus, joskin halveksuva sellainen. Että kyllä me luodut pystymme vaikka minkälaisiin tunteisiin ja asenteisiin..
-minh-
Airaksisen kateuskäsitys haiskahtaa populismilta. Muutenkin kannattaa suhtautua varoen onnellisuusoppaisiin, erityisesti Airaksisen, joka suhtautuu avoimen halveksuen ihmisen eettisiin pyrkimyksiin.
Synti on teologinen käsite, jota tietysti voi käyttää väjemmässä merkityksessä, mutta niin, ettei synny väärinkäsityksiä. Siis mitä on synti?
Mitenkä niin helposti juututaan näissä päreissä alapään asioihin.
Mikäkö on synti?
Tarkoitan synnillä pahaa tekoa, rikosta ihmisyyttä, en Jumalaa vastaan, kuten päreessäni kirjoitin.
Esimerkki myötätunnon synnistä: ihmisten eriarvoisuuden hyväksyminen osoittamalla myötätuntoa ja ymmärrystä mm. prostituutiota kohtaan.
Esimerkki nöyryyden synnistä: laiska alistuminen alipalkattuun suurta osaamista vaativaan työhön.
Alapään asioita en kyllä tässä keskustelussa näe. Prostituutiosta puhuminenhan on ihmisoikeuskysymys.
I: Ja parhaiten he nousevat, jos emme avustuksin tue vääränlaisia rakenteita, edes hätävarjelun nimissä.
Kurjuus, kateus ja kapina ei toivoakseni kuitenkaan ole ainoa tie yhteiskunnalliseen muutokseen, mutta ehkä olen kovin naiivi uskoessani vielä pyrkimykseen päästä myötätunnon siivittämänä reilumpaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan demokraattisin keinoin - siis siten, että epäkohdan tullessa esille, mietitään yhdessä, mitä sille voisi ja kannattaisi tehdä, ja valitaan sitten toteutettavaksi parhaana pidetyt ratkaisuehdotukset. Jos vain odotetaan, että ihmisillä menee tarpeeksi kurjasti, jotta he ryhtyvät kunnolla kapinoimaan, on sivutuotteena mielestäni kuitenkin liikaa inhimillistä kärsimystä.
I: Oletat oikein. Olen nimittäin sitä mieltä, että kyseinen rahantulo on äärimmäisen kivuliasta ja raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Kukapa näin kovissa oloissa saatuja roposia kadehtisi. Joka seteli on varmaan ansaittu. En muutenkaan ole rahan perään enkä osaa kuvitella, että ainutkaan luotu osaisi ajatella noin mustin mielin, että joku kadehtisi prostituoiden rahoja. Että tulikin mieleesi!
Tuli mieleeni, koska olen lukenut netistä (liikaa?) sen kaltaisia juttuja, joihin minh jo kertoi törmänneessä. Aikaisempien juttujesi perusteella osasin kuitenkin tällä kertaa päätellä, ettet kuulu kyseisellä tavalla ajattelevien joukkoon.
T: Suomalainen toivoo, että kadehditulla menisi yhtä paskasti kuin itsellä. Amerikkalainen toivoo kadentiessaan pääsevänsä yhtä hyvään asemaan kuin kateuden kohde.
Muistelen lukeneeni tai kuulleeni samantapaisen jaottelun itä- ja länsisuomalaisten välillä - se taidettiin jopa esittää selityksenä sille, miksi meillä täällä Länsi-Suomessa menee suhteessa niin paljon paremmin mm. taloudellisesti.
Tältä pohjalta voisi varmaan sanoa suurin piirtein, että suomalainen kateus on synti, amerikkalainen yhteiskunnan liikkeelle paneva voima.
Tulipa tässä mieleen, että pahaksi lienee myös sellainen kateuteen perustuva pohjalaistyyppinen "hankitahan komian tähäre uus raktori ku tua naapuriki justihin osti" -kilpavarustelu, jos ei oikeasti olisi varaa eikä tarvetta sille uudelle traktorille.
"Mitenkä niin helposti juututaan näissä päreissä alapään asioihin."
Se tapahtui jo Paratiisissa a-k.h - näin minulle on kerrottu.
Entisestä viattomuudesta (parittelusta) tuli yhtäkkiä mieltä kalvava - yksilöllinen ja yksilöity - himo nautintoon. Siten naisesta tuli miehelle "päivän tarjous" eli kaupan väline.
Nietzsche kirjoitti jotenkin niin, että nainen oli Jumalan toinen erehdys.
Jumala nimittäin loi naisen sen vuoksi, että ihminen - siis mies (joka oli luotu ensin) - ei olisi kokenut elämäänsä tylsäksi ja tyhjänpäiväiseksi.
Ja katso! - heti kun nainen oli luotu, ikävyys katosi maailmasta tykkänään eikä ole sen koommin sinne palannut.
(Kateus ja mustasukkaisuus sen sijaan ovat lisääntyneet...)
*
En mä saa otetta tästä aiheesta. Idea vaikuttaisi jopa mainiolta, mutta eiköhän aiheen käsittelyn vaikeus johdu mm. siitä hämmentävästä tosiasiasta, että hyveet ja paheet/synnit eivät ole erotettavissa toisistaan niin selkeästi kuin haluat ajatella.
Sitäpaitsi synti on - kuten a-k.h jaksaa muistuttaa - kristinuskon keksintö, ja pohjautuu siten hyvin erityyppiseen perusteluun kuin paheet hyveen vastakohtana Aristoteleen hyve-etiikassa.
*
Huomautettakoon samalla, että Tuomas Akvinolaisen Aristoteleen ajatteluun perustuva kristillinen teologia perustuu melkoiseen väärinkäsitykseen tai ajatukselliseen "katkokseen".
Jos melko nopeasti huomattiinkin (areiolaiskiista), ettei Platonin ajattelu ollut kristillisen itseymmärryksen mukaista (niin paljossa kuin kristillinen teologia kykenikin Platonia hyödyntämään teoreettisesti - esim. ideaoppi), niin Aristoteleen rationalistisen naturalismin perusta on sen sijaan monin verroin etäämmällä kristillisen sanoman ytimestä kuin Platon.
Se Arskan kuuluisa "liikkumaton liikuttaja tai ensimmäinen syy" kun ei ole sama kuin kristinuskon persoonallinen Jumala, joka loi tyhjästä vaan rationalistinen malli, jolla A. yritti selittää sen, miten kaikki on saanut alkunsa.
Mutta mitä oli ennenkuin "kaikki alkoi"? Tämän ongelman edessä Arskakin taipui - luonnollisesti aika vähin äänin.
*
Synnille on aika vaikea keksiä konkreettista vastakohtaa, koska kristillisyydessä sen voi sovittaa vain Jumalan armo - Kristuksen kautta.
Aristoteleen etiikassa sen sijaan kullekin hyveelle on olemassa yksilöity ja systemaattisesti määritelty pahe, mutta Aristoteles ei korosta lainkaan samalla tavoin (vapaan) tahdon tai armon merkitystä paheen alkuperänä tai sen sovittajana kuin kristinusko.
Aristoteleelle esim. anteliaisuus on hyve, mutta vain kohtuullisen rahan lahjoittamisen merkityksessä.
Jos joku lahjoitti koko omaisuutensa ja joutui siten itse hunningolle tai jos hän antoi suurestakin omaisuudestaan vain yhden halvimmista kolikoistaan, niin hänen käyttäytymistään voi pitää - jos ei paheellisena, niin ainakin sen suuntaisena.
Arskalle hyve oli ennenkaikkea kohtuullisuutta, kun taas pahe oli liiallisuutta hyveessä - molempiin suuntiin eli liian paljon tai liian vähän hyvettä.
Näin ollen - jos yrität määrittää yksittäiselle synnille paheena vain yhtä vastakohtaa, niin ei onnistu.
Puhumattakaan nyt vielä kerran siitä, että synnin käsite itsessään on kristinuskossa niin epämääräinen ja vapaan tahdon sekä armon problematiikkaan sidottu, ettei siitä ota tolkkua ehkä pirukaan.
*
Kristillinen etiikka on kyllä hyve-etiikkaa, mutta ei Aristoteleen määrittämässä merkityksessä.
Katolisuudessa ja etenkin ortodoksisuudessa käytetään termiä mieliala- tai omantunnon etiikka, jolla viitataan siihen, että ihmisellä on mahdollisuus katumukseen ja sitä kautta mielenmuutokseen (metanoia).
Paha ihminen voi siis katumuksen kautta muuttua paremmaksi.
Ripin psykologinen ideahan piilee juuri tunnustamisessa ja katumuksessa.
(Mutta tietenkin katumus-mielenmuutos-Jumalan anteeksianto sotii armo-oppia vastaan, jossa esitetty kaava toimii tasan päinvastoin: Jumalan anteeksianto-mielenmuutos-katumus!
Ylipäätään kristillinen teologia sisältää loogisia paradokseja enemmän kuin ehkä olisi "hyväksi" sen uskottavuuden kannalta.)
Luterilaisuus, joka korostaa "yksin armosta"-oppia ei "mielenmuutos-mallia" painota, koska siinä ihminen saattaa lopultakin käyttäytyä ulkoisesti oikein, mutta olla sisäisesti paatunut.
Eli mitään katumukseen perustuvaa mielenmuutosta ei koskaan tapahdu.
Tämä on kiinnostava aihe. Ei-kristillinen platonikko -kirjailija/filosofi Iris Murdoch on pohtinut aihetta syvällisesti.
Juuri näin. Ja parhaiten he nousevat, jos emme avustuksin tue vääränlaisia rakenteita, edes hätävarjelun nimissä.
Olet sitten leninisti. Ei saa korjata epäkohtia, pitää antaa luokkataistelun kärjistyä, jotta tulisi vallankumouksia.
Tuo tie vie suoraan Gulagiin.
Ja mitä Timo Airaksiseen tulee, niin on suoranainen ihme, että niin "hengetön" mies voi toimia käytännöllisen filosofian laitoksen johtajana ja siten etiikan huippuasiantuntijana.
Pursimies Airaksisesta olisi aikoinaan tullut erinomainen liikennepoliisi, joskin myös säännönvalvojilta vaaditaan hyveellisyyttä ja jopa tiettyjen perusarvojen kunnioitusta - edellyttäen, ettei ole natsi tai vastaava.
Joten se siitä. Luennoikoon Airaksinen etiikasta. Onhan niitä leipäpappejakin...
"Ehkä on vain yksi kuolemansynti: kärsimättömyys."(Frans Kafka)
Tässä oli sitä jotain. Mietteen ajatus ja retoriikka viehättävät minua.
Kärsimättömyys näyttäisi kaiken lisäksi soveltuvan sekä kristilliseen että aristoteeliseen käsitykseen paheesta.
Kristillisyydessä se viittaisi väärän itsekkyyden - siis ylpeyden paheeseen ja Aristoteleella kohtuuden vastakohtaan/vastakohtiin.
Tosin Aristoteleella ihminen sai olla perustellusti ylpeä ansaituista saavutuksistaan.
Arpajaisvoitosta ei tietenkään voinut ylpeillä - se oli sattumaa eikä hyveen ansiota.
Tässä muuten ilmeneekin taas kerran radikaali ero kristillisten kardinaalihyveitten usko, toivo ja rakkaus Arskan huomattavasti egoistisempaa näkemystä edustaviin hyveisiin verrattuna olkoonkin, että niiden tuli - kuten kristillistenkin hyveitten - aina toteutua oman yhteisön/yhteiskunnan konventioitten ehdoilla.
Havaitsemme myös taas kerran, miten vaikea kuolemansynneille paheina on määritellä yksi ainoa vastakohta.
Meidän täytyisi tuota vastakohtaa määritellessämme jatkuvasti pitää mielessä kristillinen että kreikkalainen näkemys hyveestä, sillä nuo käsitykset ovat pahasti sotkeutuneet kulttuurissamme etenkin Tuomas Akvinolaisen sinänsä erinomaisen arvostettavan, johdonmukaisen (lukuunottamatta edellä mainittua Aristoteleen ensimmäisen syyn/liikkumattoman liikuttajan ja kristillisen Jumalan samaistamista keskenään) sekä laajan systemaattisen teologian vuoksi.
Olet sitten leninisti. Ei saa korjata epäkohtia, pitää antaa luokkataistelun kärjistyä, jotta tulisi vallankumouksia (Panu)
Ai jaa. Semmoinenkos minä olen. Hyvä tietää, kun en noita nimilappuja ole koskaan kylkiini liimannut.
Ajattelen niin, että epäkohdat pitää korjata rakenteita rytisyttämällä, ei pintoja pyyhkien ja kiilteitä suihkien.
Esimerkiksi huoranheitukoille koulun penkille työntämistä, ammatin opiskelua - he ovat usein vailla mitään tutkintoa - joten opot eivät ole aikoinaan hoitaneet hommiaan eivätkä vanhemmat joutaneet olla läsnä tytölleen. Tässä on siis kipukohtia, jonne huomio tulee suunnata, siellä on mätäpaiseita, jotka pitää puhkoa.
Ei siinä vallankumousta ehdi odotella eikä Gulagiin matkata.
Pahimmillaan kateus on pikkusieluisen, henkisesti kehittymättömän narsistin, usein pinnallisen materialistin ominaispiirre.
Hyvinvointiyhteiskuntamme lunonut sankari?!
Luonut, tai kenties lumonnut...!
Ajattelen niin, että epäkohdat pitää korjata rakenteita rytisyttämällä, ei pintoja pyyhkien ja kiilteitä suihkien.
Sosiaalidemokraatit erosivat aikoinaan kommunisteista, koska olivat oivaltaneet, että epäoikeudenmukaisuuksista kärsivillä ihmisillä ei ollut aikaa odottaa joskus hamassa tulevaisuudessa koittavaa vallankumousta. Kun vertaan sosiaalidemokraattien aikaansaannoksia (pohjoismaiset hyvinvointivaltiot) kommunistien aikaansaannoksiin (Neuvostoliitto, Kiina, Kamputsea), valitsen empimättä ensinmainitun vaihtoehdon. Sinä oletettavasti jälkimmäisen.
Esimerkiksi huoranheitukoille koulun penkille työntämistä, ammatin opiskelua - he ovat usein vailla mitään tutkintoa
Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa mitenkään itsestäänselvästi.
Panu
Onkohan tämä "hyvinvointimme" nyt ainoastaan, ja pelkästään sossujen aikaansaamaa, ja esimerkkivaltioistasi, tiedätkö varmasti missä näistä elävät tyytyväisimmät, onnellisimmat ihmiset? Minä en sitä tiedä.
Minuun ei kommunistin lappua saa ilveelläkään, kuten ei muutakaan nimilappua. Miksi ihmisen pitäisi solahtaa johonkin nimettyyn lokeroon? Kontrollointihalua tällainen nimittelytaipumus?
Ihminen, joka ei kykene kommunikoimaan muuten kuin latelemalla oppimiaan ideologiakliseitä, on kommunistiin tai bolsevikkiin verrattavan totalitaarisen ideologian sokea ja fanaattinen kannattaja.
Ihailtavaa itseironiaa.
Sinä nyt et tuntisi itseironiaa, vaikka se kävelisi käsillään vastaan vihreäksi maalattuna.
No, ellet esimerkiksi näistä päreistäni sitä löydä, olet tottunut liian helppoon tekstiin, jossa ironia todella on puettu hehkuviin vaatteisiin.
No, ellet esimerkiksi näistä päreistäni sitä löydä, olet tottunut liian helppoon tekstiin, jossa ironia todella on puettu hehkuviin vaatteisiin.
Sinun päreesi ovat täynnä mielenosoituksellista itsesääliä, joka on vallankäyttökeino kuten naisilla yleensäkin. Heti kun sinulle heitetään argumentteja, joita et osaa kumota, alat parkua sitä, kuinka sinua tai naiseuttasi sorretaan ja solvataan. Keskustele sitten tuollaisen kanssa.
En ole koskaan maininnut sanaakaan naiseuteni sortamisesta. Tässäkin täytit tyhjän aukon ennakkoluuloillasi. Naiseuden sortaminen ei nimittäin kuulu kielikuvaflooraani alkuunkaan.
Olen aina keskustellut niin kauan kuin pysytään asialinjalla, eikä aleta tykittää koko omien ennakkoluulojen arsenaalilla ja syyttäen kaikkien maailman telaketjufeministien ideologioista minua, joka en edes ole feministi.
Minkä minä sille voin, että joitain yhtymäkohtia ajatuksissani on feministien ajatuksiin - tasa-arvon kannattaja ja heikomman sukupuolen puolustaja kun olen. On kai aika simppeliä heittää tällaisen yksilön harteille vastuu koko feminismiliikkeestä? Vastaan vain omista puheistani.
Sinulla varmaan on tieto siitä yhdestä ja ainoasta tapauksesta, jonka vuoksi puhalsin oman keskusteluni poikki. Sehän tapahtui sinun blogissasi, sinun poistamatta ala-arvoista solvausta kuten mikä tahansa muu media olisi tehnyt.
Lähetä kommentti
<< Home