Malja elämämme rikkaudelle!

Olen käynyt joka päivä pururadalla kuin paraskin urheilu- tai kuntofriikki. Asettelen huolellisesti kävelysauvani, Right-sauvan varmasti oikeaan käteen, Left-sauvan vasempaan. Kiinnitän rapisevat tarrat ranteiden ympäri, katson eteenpäin ja suoristan selkäni, ja tunnen pienen tekonahkareppuni painon lapaluitteni välissä.

En tiedä, saisiko sauvakävelijä pitää reppua selässä, mutta minäpä pidän. Siellä on nimittäin kamera, pieni vesitaskumatti sekä inhalaatiojauhe hengitysteiden avaamiseksi. Kesäisestä nokkosrokosta lähtien hengitystieni ovat olleet aika tukossa, ja allergiatesteihin jonotellessa pidän jauhekiekkoa varalla, jos hengästyminen jumiuttaisi putket tosissaan. Mieluiten otan kuitenkin vesihuikat taskumatista, jos henkeä ahdistaa.

Pururata kiertää paikkakunnan ainoan vuoren ympärillä, ja eripituiset kuntoreitit risteilevät myös vuoren halki, vuoroon ylä-, vuoroon alamäkeä. Toistaiseksi olen vain kiertänyt vuorta, koska ylämäet ovat melko jyrkkiä. Tapanani on kyllä loikata radalta sivuun, melko korkeallekin vuoren päälle, jos silmäni porautuvat kiinnostavaan yksityiskohtaan, jonka haluan kuvata. Joka reissulla löytyy jotakin, milloin muurahaispesä, milloin sieniä, milloin syyskuinen kukkaloisto.

Jäkälät ovat oma lukunsa – niin vaikeita kuvattavia ne ovat. Jäkälä nosti pikarinsa hauraan – nyt malja elämämme rikkaudelle – tämän Helvi Juvosen runon haluaisin tulkita kuvaksi, kun polvistun märkään maahan vangitsemaan yhtä pikaria makrokuvaan, joka tuhannesti ja taas tuhannesti menee kuitenkin pieleen. Miksi tuo hauraan hapera sienimäinen tihentymä ei antaudu minulle? Miksi se aina ylivalottuu?

Sitäkin olen muuten miettinyt, johtuuko nykyinen hengenahdistukseni äänisairauteni pahenemisesta. Jos aivoissani on tapahtumassa jokin pieni niksahdus jossakin hermoradan nanomikro-osasessa, sellainen joka heijastuu samaan heikkoon kohtaan kuin muutama vuosi sitten, kun äänihuuleni alkoivat oireilla? Jospa jokin tärkeä solu muuntuu siellä parhaillaan tai peräti kuolee? Solujahan nyt tulee ja menee, jopa keskioluen vaikutuksesta, saati sitten jonkin oudon radaltapoikkeaman vuoksi.

Kaihoten ja kadehtien luen kohtalotoverini blogimerkintää botox-piikillä käynnistä. Miten häneen piikit tehoavat ja sitten kaikki on hyvin. Hitto. Joudun jättämään jo toisen piikin väliin, kun en voi nyt syöttää kehooni mitään lääkkeitä ennen allergiatestejä. Ja väliäkö tuolla oikeastaan onkaan, sillä teho meikäläisen äänihuuliin on omassa sairaalassani ollut minimaalinen.

Olisin muuten varmaan onnettomampi, jos minulta vietäisiin kyky kirjoittaa.

(Maalaus Edouard Manet)