28.9.06

Malja elämämme rikkaudelle!

Olen käynyt joka päivä pururadalla kuin paraskin urheilu- tai kuntofriikki. Asettelen huolellisesti kävelysauvani, Right-sauvan varmasti oikeaan käteen, Left-sauvan vasempaan. Kiinnitän rapisevat tarrat ranteiden ympäri, katson eteenpäin ja suoristan selkäni, ja tunnen pienen tekonahkareppuni painon lapaluitteni välissä.

En tiedä, saisiko sauvakävelijä pitää reppua selässä, mutta minäpä pidän. Siellä on nimittäin kamera, pieni vesitaskumatti sekä inhalaatiojauhe hengitysteiden avaamiseksi. Kesäisestä nokkosrokosta lähtien hengitystieni ovat olleet aika tukossa, ja allergiatesteihin jonotellessa pidän jauhekiekkoa varalla, jos hengästyminen jumiuttaisi putket tosissaan. Mieluiten otan kuitenkin vesihuikat taskumatista, jos henkeä ahdistaa.

Pururata kiertää paikkakunnan ainoan vuoren ympärillä, ja eripituiset kuntoreitit risteilevät myös vuoren halki, vuoroon ylä-, vuoroon alamäkeä. Toistaiseksi olen vain kiertänyt vuorta, koska ylämäet ovat melko jyrkkiä. Tapanani on kyllä loikata radalta sivuun, melko korkeallekin vuoren päälle, jos silmäni porautuvat kiinnostavaan yksityiskohtaan, jonka haluan kuvata. Joka reissulla löytyy jotakin, milloin muurahaispesä, milloin sieniä, milloin syyskuinen kukkaloisto.

Jäkälät ovat oma lukunsa – niin vaikeita kuvattavia ne ovat. Jäkälä nosti pikarinsa hauraan – nyt malja elämämme rikkaudelle – tämän Helvi Juvosen runon haluaisin tulkita kuvaksi, kun polvistun märkään maahan vangitsemaan yhtä pikaria makrokuvaan, joka tuhannesti ja taas tuhannesti menee kuitenkin pieleen. Miksi tuo hauraan hapera sienimäinen tihentymä ei antaudu minulle? Miksi se aina ylivalottuu?

Sitäkin olen muuten miettinyt, johtuuko nykyinen hengenahdistukseni äänisairauteni pahenemisesta. Jos aivoissani on tapahtumassa jokin pieni niksahdus jossakin hermoradan nanomikro-osasessa, sellainen joka heijastuu samaan heikkoon kohtaan kuin muutama vuosi sitten, kun äänihuuleni alkoivat oireilla? Jospa jokin tärkeä solu muuntuu siellä parhaillaan tai peräti kuolee? Solujahan nyt tulee ja menee, jopa keskioluen vaikutuksesta, saati sitten jonkin oudon radaltapoikkeaman vuoksi.

Kaihoten ja kadehtien luen kohtalotoverini blogimerkintää botox-piikillä käynnistä. Miten häneen piikit tehoavat ja sitten kaikki on hyvin. Hitto. Joudun jättämään jo toisen piikin väliin, kun en voi nyt syöttää kehooni mitään lääkkeitä ennen allergiatestejä. Ja väliäkö tuolla oikeastaan onkaan, sillä teho meikäläisen äänihuuliin on omassa sairaalassani ollut minimaalinen.

Olisin muuten varmaan onnettomampi, jos minulta vietäisiin kyky kirjoittaa.

(Maalaus Edouard Manet)

13 Comments:

At 29/9/06 18:04, Anonymous Obeesia said...

Helvi Juvosen runo on mielikkini. Jos jaksat, käy katsomassa sivullani http://hyasintti.vuodatus.net/blog/152694

Minäkin konttaan kasvien takia. Aikoinaan sain kuvatuksi hienon dian torvijäkälästä, sellaisesta, missä näkyy hieman punaistakin. Minulla ei ole diaskanneria, joten en sitä kuvaa voi näyttää.

 
At 29/9/06 18:23, Blogger Iines said...

Kävin sivullasi.

Kas vaan. Tuo pieni runo on suomalaisen lyriikan helmi. On vain yksi, joka on mielestäni samanveroinen, siis täydellinen, ja se on tämä Saima Harmajan Aaltojen hyväilystä, hiekka on väsynyt, tulisit aivan hiljaa, tulisit juuri nyt -runon säkeistö.

En ole muuten vielä etsinyt netistä jäkäläkuvia, mutta teenkin sen nyt. Uteliaisuuteni heräsi, kun mainitsit torvijäkäläkuvasi.

 
At 29/9/06 21:37, Anonymous Obeesia said...

Harmajan runokin on mielikkini! Lauloin sen mieheni sävellyskonsertissa.

Runohan alkaa laulaa ihan itsekseen. Sen alkukin soi.
"Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa."

Harmaja (kuten A.Kivikin Sydämeni laulussa) käytti l-äännettä. Siitä se laulavuus.

 
At 29/9/06 21:50, Blogger Iines said...

En ole koskaan kuullut tuota ihanaista runoa laulettuna. Ymmärrän hyvin, että se on tahdottu säveltää. Kunpa blogeihin saisi äänikanavan, johon voisi tallentaa mielimusiikkiaan tai omia sävellyksiään ja lausuttuja runojaan toisten kuultavaksi.. Se olisi kiehtovaa. Ja en tarkoita nyt hitaasti kelautuvia videoita, vaan ihan vaan äänikanavia, joissa kuva ei häiritse.

Muuten jäkäläkuvista - en löytänyt yhtään kaunista jäkäläkuvaa koko netistä! Pitää yrittää itse ottaa se kuva.

 
At 30/9/06 10:25, Blogger Anna Amnell said...

Kotikaupunkini Iisalmen kulttuurikeskuksen edessä on kuvanveistäjä Anu Matilaisen veistos "Pikarijäkälät" (2001), muistomerkki iisalmelaisille taiteilijoille, etenkin Helvi Juvoselle.

 
At 30/9/06 10:55, Blogger Rauno Rasanen said...

Iines

Audiobloggausta olen miettinyt minäkin jo lähes vuoden.

Mulla on tehtynä ainakin parikymmentä enemmän tai vähemmän epämääräistä, minuutin tai kahden, äänisketsiä, mutten pysty niitä toistaiseksi siirtämään blogiini.

No - enpähän munaa itseäni enempää kuin, minkä olen jo saanut aikaan...

 
At 30/9/06 11:22, Blogger Iines said...

Jo löytyi jäkälistä muutamia hyviä kuvia, kun haki sanalla "pikarijäkälä". Silti arvelen lähteväni vielä tänään jäkäläjahtiin kameran kanssa, sateella kun tulee hyviä kuvia.

Katililla on muuten video-audioblogi. Kuuntelin hänen eläytyvän tulkintansa laulusta When I talk to walls. Lisää tällaista, mutta ei videona, koska kelautuminen kestää liian kauan hätäisille bloggaajasurffareille. Nostan kyllä Katilille hattua, täysi taiteilija.

 
At 30/9/06 12:19, Blogger Liisa said...

Konttaisin minäkin jos pystyisin. Jäi hiukan harmittamaan kun viime syksynä en mökkijärven rantojen jäkäliä vielä hoksannut kuvata. Tiirailin vain maisemia.

Siis siellä sataa. Täällä on vielä pilvipouta, mutta kylmä. Toivottavasti saat ikuistettua sadehelmikyyneleitä jäkälissä.

 
At 30/9/06 19:44, Blogger Iines said...

Sade lakkasi täällä, oli vain tihkua. Otin 131 kuvaa. Jotain panen kohta kuvablogiin näytille.

Housunpolvet sain märiksi, samoin villapaidan hihat.

 
At 30/9/06 20:20, Blogger Leonoora said...

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,548,808,6916,7269.
Oheisen osoitteen tieto lienee sinulle tuttua, vai kuinka?

 
At 30/9/06 20:42, Blogger Iines said...

Leonoora, kiitos linkistä. Artikkeli oli kiinnostava, mutta minun äänihuuleni eivät ole halvaantuneet, vaan sairauden nimi on siis dysphonia spasmodica, neurologinen sairaus, jossa äänihuulten kiristyminen vaikeuttaa puhumista. Botox-ruiskeet laukaisevat näitä kiristyksiä. Muuta keinoa lääketiede ei vielä tunne, mutta tutkimuksia tehdään kaiken aikaa.

 
At 1/10/06 16:20, Blogger Leonoora said...

Eipä kestä. Toivottavasti lääketiede kehittyy, kehittää pikaisesti apua tuovia parannuskeinoja.
Sitä ei itse tule aina ajateltuakaan, millaista olisi, jos ei pystyisi puhumaan, käyttämään ääntään. Uutta oli minullekin lukea siitä, miten esim. puheääni muodostuu.

 
At 1/10/06 16:25, Blogger Iines said...

Pystyn puhumaan, mutta en pysty luennoimaan.

Pärjään täysin itsenäisesti ja aion jatkossakin pärjätä.

 

Lähetä kommentti

<< Home