8.10.06

Haave rakkaudesta*

Kuuntelin eilen illalla suomalaisia tangoja, oman aikansa laulurunoutta. Levylautaselle juuttui pyörimään pariinkin kertaan Matti Salmisen tulkitsema kavalkadi Suomalainen tango.

Melkein itketti, suloisen kaihoisasti tosin vain, se ydin, mikä lauluista kirkastui eri tavalla kuin joskus ennen.

Nimittäin ei rakkautta olekaan, on vain haave rakkaudesta, tähdet meren yllä, satumaa, laulu rakkauden, joka antaa ihmiselle toivoa ja voimaa elää.

Tämä yksinkertainen totuus selittää sen, miksi ihmiset jättävät rakastettujaan, miehet vaimojaan ja lapsiaan, naiset miehiään ja lapsiaan, toisen vuoksi. Silmissä siintää rakkauden virvatuli, jota on pakko tavoittaa. Ei voida jäädä paikoilleen toteamaan, että eihän rakkautta ollutkaan.

On vain matka rakkauteen, ihmisen ainoa toivo. Kun oletetun päämäärän saavuttaa, tuuli tyyntyy hetkeksi, kunnes myrsky nousee jälleen. Myrskyn voi kestää, mutta siihen voi myös kuolla tai ainakin murtaa oksansa. Voi myös puhjeta uuteen kukkaan paremmaksi luullussa maaperässä, mutta voiko missään kukkia ikuisesti?

Kun iso mies laulaa rakkauden haaveesta voimalla ja volyymilla, ääni tunnetta tihkuen, voiko muuta kuin uskoa?

On loppuun harmonikka soinut
jo yöhön unelmani haihtuu,
vaan yhä lämmön tunnen sen.
En aikaa pysäyttää mä voinut
ja arkipäivään juhla vaihtuu,
jää silti haave rakkauden.

Sadun saareen
halki yön käydä sain,
sateenkaaren

päähän luo rakkaimpain.
Olin hetken niin onnellinen
unen uskoin mä jatkuvan sen,
ilman yhteisen iltamme muistoa kestäisi en.

Haave rakkaudesta ainoa on
kukka ikuisesti kuihtumaton,
tule unikuva luokseni
tule minun vuokseni
kukkaseni kuihtumaton.
Haave rakkaudesta ainoa vaan
meille jokaiselle lahjoitetaan
läpi elämän se uskoa antava on
kantava voima ainiaan.
(Juha Vainio san., Toivo Kärki säv.)

Ja eihän siinä pahaa ole, että rakkaus on vain virvatuli viehkeä, eikä siinäkään, että niitä voi olla monta elämämme tiellä. Ehkä sen kuuluukin olla niin? Ehkä tärkeintä onkin olla matkalla, liikkeellä, nähdä unta perillepääsystä.

* Välipostaus syntipohdiskelujen lomaan

(Maalaus Jean-Baptiste-Siméon Chardin)

8 Comments:

At 8/10/06 18:13, Blogger Liisa said...

Niinhän se on muissakin haaveissa kuin rakkaudessa. Kaiho ja odotus ovat sitä prosessia ja täyttymys monta kertaa pettymys. Tässäkö se oli?

Olisi nyt paljon uutta luettavaa, kun vain ensin toivun reissusta. Konekin on uusi ja temppuillut koko päivän. Tosin en koko päivää tässä ole ollut. kävin sateen tauottua 6300 askeleen lenkillä. Koivunkeltainen ihan kirvelee silmiä täällä. :)

 
At 8/10/06 19:23, Blogger Sari said...

Rakkautta on niin pitkään kun joku rakastaa. Ei se ole vain haave tai tunne, vaan arkea ja työtä.
Eikä siksi yhtään vähemmän kaunista.

Rakastettu,rakastaja.

 
At 8/10/06 19:34, Blogger Iines said...

Liisa, mukavaa kun palasit reissusta ja bloggailet taas enemmän. :) Minunkin koneeni temppuili eilisestä lähtien, kun koneelle asentui vahingossa Ultimate Cleaner -haittaohjelma, joka häiriköi pahasti räväyttelemällä avoinaisia ikkunoita milloin mihinkin. Nyt sain sen vasta pois, kun kysyin eräältä keskustelupalstalta neuvoa.

Sari, on tietenkin sitä rakkautta, jota on esimerkiksi perheen jäsenten välillä.

Tarkoitan tuolla rakkaudella sitä rakkauden saarta, hurmaa haihtuvaa, jota ei ole mahdollista säilyttää eikä pakastaa tulevan varalle. Sinne niin moni kaipaa koko elämänsä, sitä ajaa takaa. Minäkin ehkä osittain toivon sitä.

 
At 8/10/06 23:49, Blogger A-K.H said...

Rakkaus on sisäistä kutinaa, jota ei voi raapia.

 
At 9/10/06 01:13, Blogger Rauno Rasanen said...

"Rakkaus on sisäistä kutinaa, jota ei voi raapia."

Jostainhan se kutina kuitenkin johtuu? Ettei vain olisi allerginen reaktio?

Silloin pitää välttää "epämääräisiä" ajatuksia sekä kontakteja, painaa huppu silmille ja mennä peiton alle.

Esimerkiksi porno vain pahentaa oireita.

 
At 9/10/06 11:46, Blogger A-K.H said...

Löytyisi jostain luostari, jossa voisi ruoskia synnin itsestään oikein kunnolla ulos. Jokohan tämä puoli syntiä tuli iineksen päreessä esille.

 
At 9/10/06 12:00, Blogger Iines said...

Itseruoskinnan voisi kai liittää tuohon ylempään päreeseen. On kai vain kohtuullista pitää itsensä ruoskimalla kaidalla tiellä.

 
At 9/10/06 14:50, Blogger Leonoora said...

Se on mielenkiintoinen ilmiö tämä rakastumisen ihme. Eilen katsoin taas taas tositv:tä (?) Maajussille morsianta ohimennen, ja kyllä eräs poika siinä oli jo valokuvan perusteella, ja nyt kohdatessaan livenä erään tytön ilmeisen "rakastunut". Sanojakaan ei millään tahtonut tulla suusta ulos. Vain hymyä ja hämmennystä. Kaunista ja niin viatonta tässä tapauksessa.
Kun taas Aune Flinckin väitöskirjan parisuhdeväkivallasta mukaan rakkautta ei ainakaan ole: "Olemassaolon oikeuden loukkaaminen, ihmisarvon mitätöiminen, tunteiden, tarpeiden ja toiveiden huomiotta jättäminen ja vastuiden laiminlyöminen.
"Parisuhteen solmimisen väärät motiivit ja väärät odotukset tuottavat väkivallalle alistavia pettymyksiä" -muun muassa.

 

Lähetä kommentti

<< Home