12.11.06

Isämuistelus

Pienenä olin isän tyttö. Istuin usein hänen sylissään ja etsiydyin hänen lähelleen, koska hän oli aina kotosalla ja äiti kävi töissä kodin ulkopuolella.

Isällä oli tumma, hyvin runsas ja taipuisa tukka, kapeahkot kasvot. Hän poltti usein tupakkaa ja esiintyi lähes aina melko hyvin pukeutuneena. Hän oli mieltynyt kissanrusettiin, jonka solmi leukansa alle joka aamu, töitä aloitellessaan. Muilla miehillä oli kravatti tai useimmilla ei mitään, mutta minunpa isälläni oli erivärisiä kissanrusetteja!

Kotona oli isän toimistohuone, jossa hän teki töitään. Hän oli asianajaja, ja milloin hän ei ollut käräjillä, hän otti vastaan asiakkaita. Kaikki kelpasivat, herroista mustalaisiin; ketään ei käännytetty takaisin, ilmeisesti koska isän säännöllinen alkoholin kulutus vaati sievoisia summia, ja mustalaisilla tuntui olevan rahaa. Meillä kävi Rositaa ja Valdea, ja moni heistä jutteli minulle, kun istuin toimiston sohvalla heitä tarkkailemassa. Häpeä sanoa, että erään kerran siskon kansssa huutelimme heille puskista mustalainen mullisilmä uhkas minut tappaa -lorua.. Siihen aikaan ei tunnettu romani-sanaa ja oli päivänselvää, että lapset lällättivät poikkeavia minkä kerkesivät.

Isän toimisto oli jännittävä paikka. Siellä oli kaksi suurta Billnäsin kirjoituspöytää ja kaksi pyörivää kirjoitustuolia, joista toinen natisi ja narahteli, jonkin kierteisen saranan kaivatessa öljytippaa, jota ei koskaan tullut. Siellä oli myös upea musta kirjoituskone, Underwood-merkkinen, joka on minulla vieläkin. Sain kirjoitella sillä heti, kun sormet ylettyivät näppäimille. Pöydän laatikoissa oli erilaisia papereita, valkoisia eripaksuisia arkkeja ja hiilipapereita, koska lakiasiakirjat piti aina kirjoittaa kahtena kappaleena, joskus useampanakin. Muistan, miten jännittävää oli kokeilla hiilipaperilla monentamista. Kirjoitin yhden sanan ja tarkistin jännittyneenä, jäljentyikö se alapaperiin. . Ja kyllä se sinne ilmestyi taianomaisesti, hivenen violettiin vivahtavana kylläkin. Käytin hiilipapereita myös piirtämiseen, ja luovutin taideteokseni sekä äidille että isälle ylpeänä. Tapansa mukaan isä ihasteli tuotoksiani ja käski tehdä lisää, äiti tuhahteli paperin haaskausta.

Meillä oli isän kanssa jokailtaiset nukkumaanmenoseremoniat. Istuin hänen sylissään ja hän nutuutti minua, ts. hieroi leuallaan päätäni ja minä kikatin hervottomana ja pyysin lisää nutuutusta. Sitten alkoi replikointi, jossa toistelimme toisillemme: hyvää yötä, nuku hyvin, kauniita unia, onnea matkalle ja kaikkea muuta mitä mieleen tuli. Näin sain nukkumaanmenoa siirrettyä aina hiukan myöhemmäksi ja isä oli juonessa mukana.

Vasta kouluiässä opin häpeämään isän alituista ryyppäämistä. En kehdannut pyytää kavereitä meille, vaan kävin itse aina heidän luonaan ja välttelin heidän kutsumistaan. Joskus kun isä oli selvä, ilahduin ja soitin nopeasti parhaan ystäväni meille "leikkimään" tms. Hetket olivat kuitenkin aika harvinaisia ilonpilkahduksia. Myöhemmin äiti ei enää jaksanut isän juomista ja ainaista rahapulaa, vaan muutimme pois kotoa, eräälle koululle. Kipein erokokemus oli se, kun äiti lähetti minut viemään isälle pestyjä lakanoita kassillisen. Isä oli yksin siellä talossa, autioissa huoneissa, Billnäsit myyneenä, ja kun ojensin pala kurkussa lakanakassin, hän sanoi vain, että koirankin veitte.

Näen edelleen unia, joissa isä asuu siinä talossa, yksin, hylättynä ja rappiolla. Koskaan hän ei kuitenkaan kuole, vaan sinnittelee siellä pullojensa keskellä, ja aina minä kuljen siinä unessa talon pihalla uskaltamatta mennä ovesta sisään. Oikeastihan isä kuoli ajat sitten kotikuntansa vanhainkodissa, minulta saamani kirje kädessään, luonnollisen äkkikuoleman. Niin, siinä kirjeessä ilmoitin, että hänestä tulee isoisä ja että olen menossa naimisiin.

(Maalaus Boris Kustodiev)

21 Comments:

At 12/11/06 13:50, Blogger Leonoora said...

Hieno muistelus, hyvin kirjoitettu.

 
At 12/11/06 13:54, Blogger Iines said...

No, patetia näyttää tässä blogissa jatkuvan, nyt tällaisessa muodossa.

Kyllä tälle jutulle saa nauraakin, ei tämä ole tarkoitettu kuolemanvakavaksi. Tässä on myös koomisia aineksia, mutta näin tämä muistelus nyt tupsahti esiin. Toisella kertaa olisin piirtänyt isän kuvan hauskemmaksi ja pitänyt mielessä sen kissanrusetin.

 
At 12/11/06 14:08, Anonymous Iines J said...

Sait nuo muistot isästäsi todella elämään. Loppu oli vähän surullinen, mutta toisaalta isäsi kuoli varmaan onnellisena kuultuaan hyvät uutisesi.

 
At 12/11/06 14:47, Blogger Iines said...

Kyllä, Iines Jalokivi, näin tulkitsen. Ja saattoihan se olla sattumakin. Keuhkoveritulppa ei kai kysy hetkeä ikänsä tupakoineelta. Olen realisti, kuitenkin. Draamallisia virityksiä en vain voi vastustaa.

 
At 12/11/06 17:42, Anonymous Anonyymi said...

Kyllä. Toimii.

Proosa - olkoon sitten romaania, novellia tai esseeproosaa - on minun mielestäni parhaimmillaan kuin maalaustaidetta.
Se synnyttää (myös) lukijassa visuaalisen kokemuksen tai muiston.

Mitä kirjoittikaan Dostojevski arvioinnissaan Tolstoin Anna Kareninasta: "flawless as a work of art."
(En osaa kääntää tätä kunnolla suomeksi.)

 
At 12/11/06 19:17, Anonymous Anonyymi said...

Kas kun et kirjoittanut useantamista.

kh

 
At 12/11/06 19:19, Anonymous Anonyymi said...

Hei Rauski!

Kirjoittiko Dostojevski arvionsa enklanniksi?

kh

 
At 12/11/06 20:14, Blogger Iines said...

Kas kun et kirjoittanut useantamista. (a-k.h)

Tiedetään, että monentaminen rikkoo tarinan tyylin. Jotenkin se vaan jäi. Ehkä voisi kuitenkin ajatella, että kertojan ääni palauttaa lukijan välillä nykyaikaan?

 
At 12/11/06 20:30, Anonymous Arru said...

Koskettava muistelus! Miten vieläkin ovat läsnä tunteet ilosta suruun. Välittyy myös suhteenne lämmin läheisyys.

 
At 12/11/06 20:35, Anonymous Anonyymi said...

Pidin minäkin pitkään rusettia, mutta sitten piti sosiaalisen painostuksen takia luopua siitä; alkoivat näet nimitellä sitä homopropelliksi. Solmin sen aina itse, en käyttänyt tritsoja. Siirryin sitten kravattikantaan oltuani jonkin aikaa kaularättisipsuttaja, mutta huom., en kaulaliinasipsuttaja. Rätti oli nuorna miesnä sikäli hyvä, että se suojasi paidankaulusta likaantumiselta. Aina ei ollut tyttölapsia paitoja pesemässä.

kh

 
At 12/11/06 21:02, Blogger Iines said...

Arru,

oli se läheinen suhde. Aika moni vissiin luulee, että alkoholistit ovat aina pahoja ihmisiä, jotka pahoinpitelevät perhettään. Ja että alkoholistin perheen elämä on tunneköyhää ja kovaa.

Ei meillä olut. Minua ei ole koskaan lyöty tai minulle ei ole kotona edes sanottu pahasti. Ainoan selkäsaunani, kevyenpuoleisen varvulla virpomisen sain äidiltä, samoin kuin muutaman luunapin. Isä oli aika hellämielinen, ja meillä oli erittäin hyvä keskustelu- ja hassutteluyhteys - huomaan sen oikeastaan nyt vasta. Kaikesta huolimatta meillä pelasi kaiken aikaa kommunikaatio, ja se lienee selitys sille, että ollaan siskon kanssa aika sosiaalisia ja sopuisia yksilöitä, jotka eivät ole sortuneet elon tiellä vaan pärjänneet kohtuullisen hyvin, jopa erittäinkin hyvin. :)

a-k.h:lle voisin kuvitella rusun kaulaan. Samaten huivi sopinee imagoon. - Vaan parhaiten huivi taisi sopia Arto Mellerille, jonka tavaramerkki se oli.

 
At 12/11/06 21:49, Anonymous Anonyymi said...

Minun ei tarvitse kuvitella mitään. Korva ja karvat paljastavat kaiken. Sitten on vielä ne pärstäkuvat kauheine rilleineen.

 
At 13/11/06 11:33, Blogger Sari said...

Kaunis tarina, sävyjä täynnä.

Minulla on samakaltainen suhde omaan isääni, joka onneksi on vielä elossa.

 
At 13/11/06 15:50, Anonymous Leelia said...

Kaunis tarina.

 
At 13/11/06 16:51, Anonymous Anonyymi said...

Miten tästä eteenpäin?

 
At 13/11/06 17:44, Anonymous Paju said...

Iines,

isillä, elämämme ensimmäisllä miehillä oli ainakin yksi yhteinen piirre: molemmilla kissanrusetti kaulassa. Onkohan se helpompi solmia kuin kravatti.

Kosketit tarinallasi, kiitos.

 
At 13/11/06 17:56, Anonymous Anonyymi said...

Kaikki on jo sanottu, mutta sanon kuitenkin: koskettava tarina, tai ei kai tarina, vaan tosikertomus. Oli helppo sujahtaa tekstin sisään, maalaukseen, hetkiin.

 
At 13/11/06 20:29, Anonymous Anonyymi said...

anonymous kh

Bad joke. Saat takaisin yhtä huonon vastauksen.

Dostojevski kirjoitutti toisella vaimollaan Anna Grigorjevnalla kaikki tekstinsä puhtaaksi viidellä eri kielellä - ja kommenttinsa myös...:-I

 
At 14/11/06 01:54, Anonymous Anonyymi said...

Raano se ei jiä vastaasta vaelle.

On muuten mukavampi panna anonyymiksi, kuin alvariinsa käydä tilillä. Niin makaa kuin betaa.

kh

 
At 14/11/06 12:42, Blogger Iines said...

Mitä kirjoittikaan Dostojevski arvioinnissaan Tolstoin Anna Kareninasta: "flawless as a work of art." (RR)

Niin, siis siteerauksissa tulisi tietenkin viitata, jos mahdollista, aivan alkuperäiseen lähteeseen, siihen ensimmäiseen. Totta on, että eihän Fjodor noin kirjoittanut, vaan hänen vaimonsa Anna Grigorjevna.

 
At 14/11/06 21:29, Anonymous Obeesia said...

Surullinen tarina, mutta kauniisti kirjoitettu.

 

Lähetä kommentti

<< Home