7.12.06

Parrasvaloista

Pääsen taas pitkästä aikaa botox-piikille kokeilemaan, miltä tuntuu olla mykkänä pari viikkoa. Jos pistos äänihuuliin siis tehoaa, ääni hiipuu kuiskaavaksi ja hyvin heikoksi, katoaa joskus kokonaan pariksi viikoksi. Jos ääni ei häivy, piikki ei tehoa.
Elän toivossa, että häipyy, koska sen jälkeen seuraisi parempi kausi. Olen kyllästynyt olemaan hiljaa, ja olen väsynyt teeskentelemään tervettä, kun en kuitenkaan pysty sanomaan ilman piikkiä kuin muutaman sanan lauseita kerrallaan, aina en niitäkään.

Aika hyvin osaan petkuttaa vieraita, liikkuessani kaupungilla tai asioidessani virastoissa ja liikkeissä ja joutuessani kosketuksiin muiden kanssa. Minulle on muotoutunut tietynlainen puhumisen tapa. Valitsen lyhyitä ilmaisuja, ja yritän käyttää konsonanttialkuisia sanoja, koska konsonantin antama tuki jostain syystä saa myös perässä seuraavan vokaalin tulemaan vaivatta. Jos sen sijaan heitän sanan alkuun pitkän vokaalin, esimerkiksi aamu, äänihuulet kramppaavat yhteen, ja sanaa ei tule ilman uutta hengitystä ja hengenvetoa. Outo piirre on se, että puhe kulkisi kyllä tau-ot-ta-mal-la ta-vuik-si, mutta kukapa sellaista jaksaisi kuunnella. Pitää ajatella myös kuulijoita ja säästää heidät tuskastumiselta.

Puhumisen vaikeus eristää väkisin, tahtoi tai ei. Välillä tuntee olevansa totaalisen yksin muiden joukossa, vaiti ollen, pää täynnä lausumattomia ajatuksia ja kysymyksiä. Sitä ei vain jaksa nousta estradille, ei jaksa koettaa ääntä kuuluville, koska se vaatii fyysisiä ponnisteluja ja hengityksen uudelleen organisointia. On myös niin, että ihminen, joka vastailee yksitavuisen lyhyesti, koetaan tietenkin joko hiljaiseksi, töykeäksi tai vetäytyväksi. Ehkä eniten on harmittanut se, että joudun olemaan varsin yksitavuinen taloyhtiön puheliaille mummoille ja papoille. Yksi heistä mm. pillahti kyyneliin, kun sai keväällä tiedon Rubenin kuolemasta.

Itselleni on vakiintunut sana aivan suosikiksi, vaikka en ole koskaan ollut jees-ihmisiä. Haluan osoittaa sillä ystävällisyyttä kanssaihmistä kohtaan. Toinen keskustelua edistävä sana, erinomainen käytössä, on niinkö. Kun liitän tähän lievän kulmien kurtistuksen tai kohotuksen, voin osoittaa olevani ajattelukyinen yksilö. Varsinaista vauhtia keskusteluun saa huudahduksella ihanko totta tai ei ole totta. Näissä on lisäksi hyvää se, että niissä ei ole pitkiä vokaaleja, joten ne tulevat suustani kuin terveenä ollessani. Toisaalta olen huomannut nyt sen, että ihmiset puhuvat enemmän kuin ennen, ja olen oppinut nielaisemaan sen, ettei oman mielipiteen julkituominen olekaan merkityksellistä kokonaisuuden kannalta. Maailma pyörii vaikkei itse olisikaan parrasvaloissa.

23 Comments:

At 7/12/06 12:45, Anonymous Anonyymi said...

Toivottavasti pistos tällä kertaa tehoaa. Kirjoitit tuossa huomanneesi, että ihmiset puhuvat enemmän kuin ennen. Minun silmissäni ihmiset näkyvät liikkuvan sulavammin ja tasapainoisemmin kuin ennen.

 
At 7/12/06 13:33, Anonymous Anonyymi said...

Kun muutin pois pääkaupunkiseudulta, en usko, että kukaan huomasi poissaoloani. Täällä taas ei kukaan kaivannut läsnäloani. Hammaslääkärikin tuossa soitti ja perui viikolla tapaamisen.

 
At 7/12/06 15:47, Blogger Leonoora said...

A-K, älä välitä, ei Villekään välittänyt...vaikka tuo on kyllä ilmiselvästi joulumelankoliaa. Täällä blogistanissa läsnäolosi on tärkeää, eikö niin, Iines ja Liisa?

Miten me muuten saataisiin kaikki yhdessä manattua Iinekselle ääni takaisin!?

 
At 7/12/06 18:30, Anonymous Anonyymi said...

Hola Iines!

Olen espanjalanen nainen ja asun Suomessa. Aloitin juuri blogin ja loysin sinut Vida tranquilan sivuilta. Minun blogi kertoo kokemastani syrjinästä täälä. Tänään
blogini tuli mielipideäänestys ja sielä on aika mielenkiintoisia komenteja. Tule käymän ja äänestämän! Voit linkitää jos haluat, kiva jos tuot muitakin mukanasi naisten asiaan.

Un saludo,

María V.

 
At 7/12/06 18:48, Blogger Iines said...

Hei Maria V,

kävin äänestämässä ja jättämässä pitkän kommenttini mielenkiintoiseen blogiisi, Jostain syystä (ennakkosensuuri?) se ei tullutkaan näkyviin. Saas nähdä, tuleeko ollenkaan..

Leonoora, ei taida manaukset auttaa. Toivotaan, että pistos tehoaisi.

 
At 7/12/06 18:48, Anonymous Anonyymi said...

Iines, voisit lähettää vähän joulukähinää äänitiedostona.

 
At 7/12/06 18:53, Blogger Iines said...

No, ne kähinät nähdään maanantain jälkeen, kun käyn pistettävänä. Voi olla, että saan varsin seksikkään äänen, niin että se ei oikein passaa joulukähinäksi.

 
At 7/12/06 20:37, Anonymous Anonyymi said...

Hei Iines!

Kiitos paljon komentista, julkaisin sen.

Kirjotin koko lastentarhajutun blogini.

Minula on moderointi, koska en tiedä vielä miten täälä tapahtuu, mitä ihmiset kirjoitavat. En ole otanut yhtän komentia pois, kaikki olen laitanut blogin. Varman pian voin otaa se moderoinin pois, katsotan.

Laitan linkin sun sivulle, sopihan?

Buenas noches!

María

 
At 7/12/06 20:55, Blogger Iines said...

Maria V,

linkitys sopii, kiitos siitä! Hyvää yötä!

 
At 7/12/06 23:24, Anonymous a-k.h said...

Hyvää ötyä!

 
At 8/12/06 23:30, Blogger catulux said...

"Puhumisen vaikeus eristää väkisin, tahtoi tai ei. Välillä tuntee olevansa totaalisen yksin muiden joukossa, vaiti ollen, pää täynnä lausumattomia ajatuksia ja kysymyksiä."

Iines-hyvä. Puhuitpa paljon tai sitten vähän ei ihmisen perusyksinäisyyttä paranna mikään lääke. Itse puhun paljon ja heittelen työpaikalla kärjistyksiä ja kysymyksiä. Ja toimin usein keskustelujan avaajana.

Siitä huolimatta jaan "erillisyyden" tunteesi; koen usein olevani taukotuvassa kuin risaiset kalsarit siellä silkkipyjamoiden joukossa; istumassa yksin takapenkin piruna, yksin, vaikkakin ihmisten keskellä. Ja samalla olen ajatusteni vankina..

Tietenkin, jos puhumattomuus estää arkisten asioitten toimittamasta ja hoitamaista, on asia taakka ja kurja juttu.

Äänivaikeutesi tosin kuulostaa aika mystiseltä ja harvinaislaatuiselta??

Kaikesta huolimatta taistelumieltä! äänen kanssa ...tai ilman....

 
At 9/12/06 14:09, Blogger Ripsa said...

Olen ajatellut että jos joskus tapaisin Iineksen livenä, tulos voisi olla tragikoominen.

Minä kuulen ehkä neljänneksen siitä mitä tavallinen ihminen. Vasemmasta korvasta meni kuulo 12-vuotiaana, toispuoleisen sikotaudin seurauksena kuulohermo kuoli. Oikeasta korvasta meni osa kuulosta jo silloin, lopusta osa parikymppisenä kovaäänisen jazzin, bluesin ja rock'n rollin vuoksi. Ja kuulo huononee edelleen.

Minulla on kuulokoje joka ei enää ihan auta. Pitäisi mennä viittomakielen tunneille jonnekin, mutta ainakaan tässä kaupungissa niitä ei järjestetä tällä erää missään.

Kyllä melkein-kuurous haittaa aika paljon. Esimerkiksi suomalaista kuunnelmaa tai näytelmää on vaikea kuulla, koska äänitehostemiehet tehokkaasti peittävät replikoinnin.

Osaan lukea huulilta aika paljon, mutta se ei aina auta, varsinkin kun suomalaisilla ei ole tapana väännellä naamaansa ja heilutella käsiään saadakseen ajatuksensa esille.

 
At 9/12/06 17:26, Anonymous Anonyymi said...

Epäilen, ettei iineksen tapaamisen tragikoomisuutta estäisi edes hänen äänellisyyensä, mitähäh? On se sen verran revitellyt näillä palstoilla. Olisi kyllä kiinostavaa seurata, yrittäisikö hän selviytyä tilanteesta räpättämällä vai vaikenemalla. Ripsasta en sano mitään, koska en tunne tapausta. Olisihan teitä jo kaksi (en kehtaa sanoa mitä): toinen ei puhu ja toinen ei kuule. Puuttuu vielä se kolmas, se joka ei näe.

 
At 9/12/06 18:08, Blogger Iines said...

No jaa, en kiellä viimeisen kommentoijan tarkkanäköisyyttä ja hyvää ihmistuntemusta, sillä ainekset myös koomisuuteen kohdallani ovat olemassa.

Ehkä meikäläisen tapauksessa koomisuutta on jopa enemmän kuin traagista puolta, mitä moni ei taida uskoa - minkä ymmärrän hyvin, koska täällä antamani kuva on tummavoittoinen, johtuen kirjoitusten aihevalinnasta.

Täältä puuttuvat kuitenkin sävyt, ilmeet ja eleet, oma ulkoinen olemukseni ja tapani ilmaista asiani, jotka yhdessä paljastaisivat sen, että monen tekstin tyylilaji on itse asiassa vallan toinen, miltä näyttää.

Jaksan aina ihmetellä sitä, miten tosissaan lauseeni otetaan ja suoraan sanottuna yksipuolisen hartaasti, kuin jonkun papin sana. Jos olisin mies, tekstiini suhtauduttaisiin taatusti toisin. Livessä minä olen nimittäin kyllä se keventäjä, joka useinkin saa naurun toisten huulille, oli yleisö suuri tai pieni. Tai siis entinen yleisö, nythän on vain muutama kerrallaan, joskus ei sitäkään.

Joku sanoi ylempänä, että sairauteni on mystinen. - Siis ei ole alkuunkaan, tässä ei ole mitään salaperäistä. Tämä on diagnosoitu fyysinen sairaus, joka johtuu hienoisista muutoksista aivojen tietyn osan tyvitumakkeissa. Tiedetään siis, mitä aivoissa on tapahtunut ja mihin se heijastuu. Muualle se ei heijastu, ja muuta se ei aiheuta, kuin mitä jo tiedetään. Vain aiheuttajaa ei tiedetä, mutta eihän tiedetä monen muunkan sairauden, esimerkiksi syövän tai infarktin, jotka voivat iskeä laakista täysin terveeseen ihmiseen. - Ennen vanhaan, silloin kuin naisia pidettiin hysteerisinä olioina, ajateltiin tämän sairauden olevan sielullista laatua, mutta ei enää. Korkeintaan jossain vanhemmassa ammattikorkeakoulutason nopeasti kyhätyssä kouluesitelmässä (netistä löytyi ja Kompostin blogista) on maininta sairauden sielullisesta alkuperästä.

 
At 9/12/06 19:27, Anonymous Anonyymi said...

En väheksy sairauttasi, joka esiintyy ihmisillä muuallakin kuin äänihuulissa. Älä nyt luule, että taas vitsailen.

Terveisin!
Harras lukijasi

 
At 9/12/06 19:42, Blogger Iines said...

Hartaalle lukijalle

No en ottanut vitsinä, vaan hyvänä tilanteentajuna. On hiton hyvä, ettei surkutella! Oikeastihan elämä on täynnä tragikomediaa.

 
At 9/12/06 20:50, Anonymous kh said...

Se muuten oli myös vitsi, tai ainakin lohkaisu. Sen takia täytyi varotella.

 
At 9/12/06 21:02, Blogger Iines said...

No minä otin kyllä tosissani tuon, että tätä meikäläisen sairautta esiintyy ihmisillä muuallakin kuin äänihuulissa.

Esimerkiksi pilapiirtäjä Kari Suomalaisella oli tämä sama sairaus niskalihaksissaan, ja pää oli sen vuoksi aina vähän takakenossa lihaskouristuksen vuoksi. Tämän huomasi valokuvista, ja hän puhui siitä avoimesti. Älyyn se ei hänelläkään vaikuttanut. ;)

 
At 9/12/06 23:56, Anonymous a-k.h said...

No mutta sehän ei ollut vitsi. Se vaikutti kyllä Karin äänentuottamistapaankin. Lähikeskustelussa sen huomasi.

 
At 10/12/06 18:49, Anonymous Anonyymi said...

Tarkoitin tietenkin puheen tuottamista. Ääntä nyt voi tuottaa miten vain...

 
At 10/12/06 22:25, Anonymous Anonyymi said...

Olen kiinnostuneena lukenut blogiasi muutaman kuukauden ajan. Toivottavasti et pahastu, kun kysyn äänisairautesi nimeä. Karilla oli muistaakseni torticollitis spastica. Miten botox, joka on lamaavasta hermomyrkystä botuliinista kehitetty, voi auttaa äänihuuliasi tottelemaan?

 
At 10/12/06 22:55, Blogger Iines said...

Olen kyllä usein maininnut äänisairauteni nimen, mutta tulkoon taas: spasmodinen dysfonia (dysphonia spasmodica). Kari Suomalaisen sairaus oli spasmodinen torticollis (torticollis spasmodica). Molemmat ovat neurologisen dystonian eli lihasjänteyssairauden eri muotoja.

Sairaudelle on ominaista se, että tietyt tahdonalaiset lihakset supistelevat omia aikojaan ja aiheuttavat lihaksessa pienen kouristuksen. Karilla lihas supisteli niskassa, minulla äänihuulissa, kun yritän puhua. Botox vähentää lihaksen supistusta eli spasmia rentouttamalla eli lamauttamalla lihaksen kouristelua. Vaikutus kestää muutaman kuukauden. Ao. linkissä halukkaille lisäinfoa minun lajistani.

http://www.geocities.com/dystonia2003/dysfonia.html

 
At 23/1/07 10:56, Anonymous Anonyymi said...

Googlasin spasmodinen dysfonian ja löysin Iineksen blogin.Wow!Sairastan samaa viheliäistä sairautta kuin sinäkin iines.Botox pistokset ja epävarmuus äänen toimimisesta ovat minullekin tuttuja juttuja.
Minua ilahdutti se blogissasi,että kerrot rohkeasti ihmisille mitä on elämä äänen kanssa,jonka toimivuuteen ei voi luottaa.Jatka iines samaan malliin!!!

 

Lähetä kommentti

<< Home