Blogin lopetus

Tämä blogi ei enää päivity blogilistalle.

Uusi blogi on osoitteessa http://i-iines.blogspot.com

(Postimerkin kuva Martta Wendelin)

HUOM. Teksti on normaalikokoista Explorer-selaimella luettaessa, mutta jostain tuntemattomasta syystä valitettavan pientä käytettäessä Firefox-selainta. En näe keinoa korjata tilannetta muuttamatta kaikkia tekstejä erikseen isokoiseksi - jolloin ne olisivat Explorerilla luettuna normaalia suurempia.

Viimeinen postaus tähän blogiin

Olkoon tämä viimeinen merkintä tähän blogiin, kun tämä ei kerran taivu beta-versioksi. Ja kun tämän tekstiäkään ei saa sopivan kokoiseksi.

Panen tähän viimeiseen ikkunaan lupaamani kuvan itsestäni, laihanpuoleisena koululaisena. Kasvojeni nykyinenkin muoto erottuu kuvasta hyvin. Oikeastihan minulla on isäni kasvojen muoto, hieman pitkulainen, ei kuitenkaan ihan yhtä pitkulainen kuin isällä jonka kuva löytyy toisaalta kuvablogistani; ja posket ehkä tasaavat tätä pitkulaisuuden vaikutelmaa. Silmätkin ovat isän silmät.

Kehottaisin sitä bloggaajaa, joka teki kaksivuotiaan kuvastani (huom. alempi kuva linkin sivulla) varsin pitkälle meneviä tulkintoja persoonallisuudestani, katsomaan hyvin tarkasti tätä koululaisen kuvaa. Vieläkö tulkinta istuu ylläni? Olen itse aina ajatellut niin, että lapsen silmistä ja ilmeen teeskentelemättömyydestä näkyy parhaiten lapsen sielun ja mielen tila ja ehkä luonnekin. Minulla soivat hälytyskellot, jos lapsi hymyilee jokaisessa valokuvassa kuin viimeistä päivää.

Itse olen onnellinen siitä, että minua ei ole opetettu teeskentelemään, koska minua ei ole koskaan lyöty tai kohdeltu huonosti. Vaikka isäni oli alkoholisti, olen saanut paljon rakkautta molemmilta vanhemmiltani. Olen vain oppinut isän vuoksi peittelemään asioita ja häpeämään liikaa, ja se on suurin este sille, että osaisin kokea maailman aina onnellisena ja kaikin puolin harmittomana paikkana.

Ähkypostaus

Kun nyt Blogistanissa tuntuu vallitsevan yleinen jouluähky eikä keskustelu oikein kulje, pannaan tähän yksi henkilökohtainen höpötyspostaus, johon ei tarvitse reagoida puoleen eikä toiseen, ellei jaksa.

Tulin hankkineeksi 8,6 kilon kinkun, vaikka oli vain pari jouluvierasta. Se täyttää edelleen jenkkikaappini yhden hyllyn kokonaan, ja tulevien päivien ateriaongelmia ei ole. Se vaan, että sinappi taitaa loppua ennen kuin kinkku, joten uusi tuubi on ostettava, vaikka sinappituubi uhkaa sitten vanheta, koska se kestää meikäläisellä parhaimmillaan pari vuotta. En nimittäin syö ollenkaan makkaraa, en pötköä, en leikettä, ja tarvitsen sinappia lähinnä salaattikastikkeen maustamiseen. Olen inhonnut makkaraa niin kauan kuin muistan, koska yhdistin nakkimakkarat lapsena sormiin. Kieltäydyin ehdottomasti syömästä sormia samassa yhteydessä kun kieltäydyin juomasta lehmänmaitoa, eikä niitä saanut millään ilveellä kurkustani alas.

Tahtoisin jo keventää ruokavaliotani ja aloittaa nälkäkuurin päästäkseni vihdoin ensi kesäksi ihannemittoihini. Olen liimannut huoneentaulukseni punapukuisen naisen kuvan, joka sauvoo hymyillen ja hyvin hoikkana punaisilla kävelysauvoilla kohti kevättä. Sellainen aion olla ennen kuin rantakausi koittaa. Muutenkin mielen valtaa kaikkinainen uudistuminen näin valon ajan kynnyksellä, pimeän väistyessä. Pitää pitää huolta itsestään kaikin puolin, terveydestä, ulkonäöstä, hengen ja sielun tilasta ravitsemalla niitä oikein ja runsaasti, ruumiin sijasta.

Aloitin habitusmuokkauksen eilen käymällä silmälääkärissä uudistamassa lasini, koska en näe mm. lukea kehnosti luettavuusvaatimukset täyttäviä blogeja, joita on aivan liikaa. Olen usein kummastellut, miksi kirjoittajat eivät ota huomioon lukijoita tehdessään blogien visuaalisia pohjia. Lähes kaikissa blogeissa kirjaimet hukkuvat sameanvärisiin kirjaimia syöviin pohjien väreihin. Tai sitten kuvitellaan, että musta tausta valkoisten kirjainten pohjalla on tyylikäs. Tai pidetään normaalikokoista kirjasinta (eli aanelosella kirjasinkoko 12) selkokielisyyttä vaativille idiooteille suunnattuna.

Miksi kummassa muurahaisenpisun kokoinen fonttilaji on muka kaunista? Ja kun sen vielä yhdistää värilliselle pohjalle, tehdään kyllä karhunpalvelus lukijalle, oli näkö mikä tahansa. Oma lukunäköni ei ole kovin huono, vaan pikemmin normaalia parempi ikäiselleni - silmälääkäri kehui lisäksi valkoisia mykiöitäni ja terveitä silmänpohjiani, ja silti en näe näitä blogien pikkupränttejä siristämättä silmiäni. Harmi, sillä moni tällainen blogi kiinnostaisi enemmänkin. Jätän nämä kuitenkin suosiolla, koska kirjoittajakaan ei välitä lukijoiden parhaasta, vaan pitää tärkeämpänä omaa esteettistä nautintoaan.

Eilisen päivän kuljin siis mustuaiset laajentuneina silmälääkärin tiputtamista silmätipoista ja nautin kaikista joulun valoista ja tuikuista, joita kaupunki ja koti on täynnä. Ne näkyivät nimittäin monisakaraisen tähtikuvion sisällä lähes iltaan saakka, ikään kuin sädekehä olisi ympyröinyt jokaista liekkiä ja tuikkua. Ylimaallisen kaunista! Kunpa olisin saanut kuvattua sen, mitä näin. Yllä olevan Paul Kleen maalauksen tähdet kuvaavat aika hyvin sen, miten näin kaikki valot. Oikein harmitti, kun tippojen vaikutus illalla lakkasi.

(Maalaus Paul Klee)

Muuttuuko ihminen?

Eilisissä uutisissa mainittiin, että Saddam Hussein hirtetään kolmenkymmenen päivän kuluttua. Miekkonenhan siis on hirvittävillä teoillaan ansainnut kuoleman, mutta silti hirttäminen on väärin. Puistattaa kuulla 2000-luvulla, että joku hirtetään kolmenkymmenen vuorokauden kuluttua, olkoonkin sitten ihmiskunnan vihollinen.

Ihan kuin ei oltaisi edetty mihinkään niistä ajoista kun toisinajattelevia heitettiin leijonille tai poltettiin rovioilla. Tai katkaistiin kaula salaliitosta epäiltynä, kuten eilisessä Elisabet I -televisioelokuvassa Skotlannin kuningattaren kaula, jota nitkutettiin kirveellä irti muusta kehosta hieman kömpelöön eurooppalaistyyliin. Sujuvammin englantilaisilta kävi ihmisen puhkominen ja vielä elävän ihmisen kiduttaminen sisälmyksiä esiinkaivaen ja niitä kärventäen.

Tämmöisiä totuuksia ja julmuuksia televisio suolsi tapaninpäivänä tuutista ulos. Pani vain vetämään lankoja yhteen Maria Stuartin mestauksesta Saddam Husseinin hirttoon. 500 vuotta väliä, ja yhä vaan kirves heiluu tai silmukka kiristyy. Tuntuu kuin ihminen ei kehittyisi edes sysäyksittäin. Oppiikohan ihminen koskaan sitä totuutta, että väkivalta lisää väkivaltaa? Ettei väkivaltaa pidä kostaa väkivallalla?

(Elisabet I:n muotokuvan tekijä tuntematon)

Kaunein joulukortti

Hain kauan kaikkein kauneinta joulukorttia, ja tässä se on, Rudolf Koivun kuva. Sen myötä toivotan kaikille blogini vakituisille lukijoille ja satunnaisille harhailijoille jouluiloa, tähtien tuiketta ja kynttilöiden loistetta!

En ajattele sulkevani blogia pyhiksi, vaan kirjoitan, jos asiaa tulee, koska kirjoittaminen on niin äärimmäisen hauskaa.

Lahjaksi vuohi

Joulu on hyväntekeväisyyden sesonkiaikaa. Nyt voi ostaa hyvän joulumielen vaikka antamalla lahjaksi lehmän tai vuohen ystävälle, jolla on jo kaikkea.

Suomen World Visionin Lahjaksi lehmä -nettikaupasta voi valita ystävälleen muitakin hauskoja hyväntekeväisyyslahjoja, joista on iloa sekä ystävälle että kehitysmaan lapsille, kun lahja toimitetaan puutetta ja hätää kärsivälle perheelle köyhään kohdemaahan.

Kun vaan voisi olla varma, että rahat menevät sinne minne luvataan eikä järjestön "organisaatiokuluihin". En ole perehtynyt tarkemmin World Visionin toimintaan, mutta mm. sen painama moniväriesite on herättänyt kyselyjä lahjoitettujen rahojen käyttötavasta.

Olen miettinyt, mikä olisi paras tapa antaa almunsa tarvitsevalle. Onko hyviä ehdotuksia? Juuri annoin almuja koululaisille, jotka myivät pientä joulupukkikynttilää ovellani, hinta seitsemän euroa. Rahat menivät kuulemma leirikoulua varten. Havahduin vasta jälkeenpäin, että tulin maksaneeksi 42 mummonmarkkaa kynttilästä, joita marketista saisi samalla hinnalla kaksi tai kolme kappaletta.

Kaksi yötä jouluun. Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoille! Panen vielä erillisen joulukortin tämän hieman kriittisen juttuni yläpuolelle.

Sananen suomalaisesta joulujuhlaperinteestä

Pitäisikö suomalaisten koulujen joulujuhlaperinteen kristillistä osuutta muuttaa maahanmuuttajina olevien koululaisten erilaisen kulttuuritaustan vuoksi? Uutisissa esitettiin eilen tämänsuuntaisia kysymyksiä, ja vastaavia ajatuksia on ollut aika ajoin esillä lehdissä.

Kysymys on outo. Eikö maahanmuuttajia nimenomaan pidä kotouttaa tähän maahan, johon kuuluu erottamattomana osana sen koko kulttuuri, kieli ja tavat? Mitä pahaa on esittää ohjelmaa, jolla on pitkä historia ja sen myötä juuria tämän maan uskonnollis-myyttisessä mullassa? Voisiko ajatella, että se tulisi tehdä jopa ylpeänä siitä, että on, mitä esittää?

Nyt en tarkoita sitä, että maahanmuuttajalapset tulee mukauttaa suomalaiseen kulttuuriin, vaan siis kotouttaa eli tutustuttaa perin pohjin, jotta heidän olisi helpompi kotiutua täysvaltaisiksi kansalaisiksi ja selvitä uudenlaisessa yhteiskunnassa, ymmärtää sen tapoja ja ihmisiä. Eihän erilaisuuden näkeminen voi olla kuin hengen rikkaudeksi. Vastaavasti suomalaiset saavat kokea tätä kulttuurien ja uskontojen kirjoa, kun kouluissa järjestetään kansainvälisiä tilaisuuksia, vaikkapa sen mukaan, mitä kansallisuuksia koulussa on edustettuna. Ja voihan joulujuhliin tuoda uutena piirteenä kansainvälisyyttä maahanmuuttajalasten ohjelmanumeroissa.

Koulujen perinteiset joulujuhlat ovat mittaamaton muistojen aarreaitta, jota mielestäni tulisi pikemmin tukea ja elvyttää kuin pyrkiä karsimaan. Elävä ohjelma alkaa muutenkin olla kortilla mekaanisten ohjelmien rinnalla, joita lapset tuijottavat päivittäin välkkyvästä ruudusta yksinään, vailla yhdessä koetun tilaisuuden lumoa. Kukapa ei muistaisi omaa joulujuhlaansa, sen aiheuttamaa hyvää mieltä ja jännityksen euforiaa? Tai kenelle suvirsi ei toisi tunnetta kesälomasta ja alkavasta vapaudesta?


(Kuva Rudolf Koivu)

Eteenpäin, sanoi akka lumessa

On aika hassua, että Elinkeinoelämän valtuuskunnan Jorma Ollilakin kehottaa naisia hakeutumaan johtopaikoille Suomessa. Ikään kuin se olisi kiinni naissukupuolen arkuudesta tarttua vallan kahvaan. Kyllä se kiinni lähinnä siitä, että naisen kädessä on useimmiten yhä paistinpannun tai kattilan kahva.

Toimituspäällikkö Ulla Appelsin (IS, 16.12.) on sanonut, että naisen menestykseen tarvitaan miestä. Tähän on helppo yhtyä. Mies aukaisee ladun, nainen hiihtää perässä. Ja naisen perässä hiihtää perheen jälkikasvu, helmoihin takertuen. Näin se on aina ollut ja kenties on aina oleva, ikävä kyllä.

Tulevaisuuden johtajiahan valitaan ikäluokista, jotka ovat juuri nyt potentiaalissa vanhemmuusiässä. Ja tutkimusten mukaan äitien ajankäytöstä kuluu päivittäin pari tuntia miehiä enemmän kotitöiden ja -vastuiden hoitamiseen. Appelsinin laskelman mukaan naisen vuorokauden olisi oltava 27 tunnin mittainen, jotta nainen olisi miehen kanssa tasa-arvoinen.

Tasa-arvon suurimpana kompastuskivenä pidetään usein sitä, että naisen euro on 80 senttiä. Näinhän ei ole, sillä euroja saa aina lisää. Kaikkien ongelmien ydin on siis naisen ajanpuute. Ja tässä kohdin naiset voivat mielestäni katsoa peiliin ja miettiä, tuliko naitua vain naimisiinpääsyn riemusta vai todellisesta rakkaudesta, jossa puolisot ovat tasavertaisia kaikessa, myös perheenjäsenten ajankäytössä. Kirsi Pihan kirjassa Äitijohtaja todetaan monen naisjohtajan suulla, että johtajuudesta ei tulisi mitään, ellei mies osallistu perheen arjen pyörittämiseen jopa naista enemmän.

(Kansikuva Martta Wendelin)