Lastensuojelua

Aluelehdessä on uutinen, jonka mukaan erään yläastetta käyvän oppilaan lähipiiriin kuuluva ihminen on tehnyt tutkintapyynnön koulun päivänavauksista. Syy on se, että syyslukukauden ensimmäisenä päivänä koulun päivänavauksessa soitettiin Sir Elwoodin Hiljaiset värit -yhtyeen sovittama ja esittämä Jo joutui armas aika.

Uutisesta ilmenee, että samainen mies kanteli jo lapsen ala-asteen rehtorista ja koulun aamunavauksista lääninhallitukseen, jossa valitukset eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään. Kyseinen oppilas oli ilmeisesti itse halunnut olla porukan mukana avauksissa, koska vanhemmilta ei ollut tullut kieltolappua koulun kyselyyn. Tai ainakaan oppilas ei tuonut sitä perille asti.

Koulujen rehtorit noudattavat uskonnonvapauslakia, ja johtavana periaatteena on jo vuosien ajan ollut ihmisen erilaisuuden hyväksyminen ja toisen kunnioittaminen, ainakin opetussuunnitelmissa, mutta useimmiten myös käytännössä, tietenkin pienin vaihteluin eri kouluissa. Käytössä on oltava aina myös erillinen tila oppilaille aamunavausten ajaksi, mikäli he tahtovat. Voi myös pitää kuulokkeita korvilla, jos ei halua erilliseen tilaan. Ongelma on ilmeisesti siinä, että lapset ja nuoret eivät halua erottua kavereistaan vanhempien tai holhoojien heille syöttämien maailmankatsomusmallien vuoksi.

Olisiko niin, että suurempi vaara lapselle onkin kotoa valmiiksi tarjottu malli kuin koulujen hyvin ympäripyöreät ja maailmojasyleilevät aamunavaukset? Kouluissa sentään esitellään uskonnonkin tunneilla erilaisia uskontoja ja tapoja suhtautua maailmaan ja kaikkeen olevaiseen. Kouluissa opetetaan lisäksi kriittisyyttä ja korostetaan itsenäisen ajattelun merkitystä varmaan jo kaikissa oppiaineissa.

Joskus on lehdissä myös uutisia vanhemmista, jotka jostain omasta maailmankatsomuksellista syystään eivät päästä lapsiaan ollenkaan kouluun, vaan opettavat heitä kotona. Henkistä väkivaltaa, joka panee kysymään jo sitä, pitäisikö lapset ottaa huostaan joksikin aikaa. Otetaanhan lapsia huostaan fyysisenkin väkivallan vuoksi.

(Maalaus Mikhail Nesterov)

Maaseudun syystunnelmia tihkuisena lauantaina

Kontallaan II eli paneminen jokamiehenoikeudeksi

Olen tänään keskustellut hieman kuumentuenkin viettelyn eettisyydestä - keskustelu jatkunee edelleen jonkin aikaa - ja olen aiheeseen sopivasti lueskellut Kaarina Hazardin kolumnikokoelmaa Kontallaan, josta kirjoitin hiljakkoin.

Hämmästyttää se, että myös jokuset naiset ovat sitä mieltä, että seksi voidaan hyvinkin nähdä kauppatavarana ja teknisenä suorituksena. Sekin hämmästyttää, että edelleen yleinen on myös se perustelumalli, jossa vedotaan kysynnän ja tarjonnan lakiin, mutta unohdetaan, että tämä malli tuo kiistatta ja aina tullessaan kurjuutta, orjuutta, tauteja ja kuolemaa.

Monesti prostituution laillistamisen perusteeksi esitetään myös marginaalisia tilanteita, kuten vammaisten seksinnälkää tai seksittömän avioliiton pelastamista. Loukkaavinta tässä on se kauhistuttava ihmiskäsitys, joka todistelee huoruuden pystyvän olemaan vapaaehtoista ja helppoa toimintaa. Samallahan tullaan kiistäneeksi naisen inhimillisen kärsimisen kyky - saman kvaliteetin, johon kaikki ihmisoikeudet perustuvat. Kuka välittää huoran kyyneleistä, kun tämä jää yksin miesten lähdettyä vaimoja panemaan?

Hazard nimittää tätä ajattelua Paneminen jokamiehenoikeudeksi -liikkeeksi, joka toistaa käsitystä siitä, että paneminen ei perimmältään tunnu naisista miltään, joten he voivat hyvin luovuttaa tavaransa yhteiseen käyttöön niille, jotka sitä haluavat, etenkin kun saavat palkan vaivoistaan. Nämä yleispanijat eivät ymmärrä, miksi nainen niin kovin tahtoo pitää kiinni tavarastaan, joka on hänelle itselleen arvoton, mutta miehille niin kovin arvokas. Koska nainen on pohjimmiltaan tunnoton olento, sopii huoraaminen hänelle luonnostaan niin kuin hevoset mustalaisille ja kaupankäynti juutalaisille. Ankara paradoksi vallitsee vain siinä, että huorissa käyminen ei koskaan tapahdu päivänvalossa, vaan salaa. Miehet eivät halua paljastua, vain tyydyttää himonsa.

Myötätuntoni on huoran puolella, ja yleensäkin naisen, koska mies edelleen polkee naista sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti. Huorissa kävijä harjoittaa julmuutta sekä vaimoaan että huoraa kohtaan. Hän on epärehellinen, pettää huoraa, itseään, vaimoaan, lapsiaan. Hän on puoliksi rehellinen vasta sinä päivänä, kun tulee kotiin huikaten perheelleen: "Hei, anteeksi että olen myöhässä, kävin huorissa ja nyt on nälkä." Kokonaan rehellinen on vasta sitten, kun tuo huoran päivällispöytään ja ottaa hänet aviovuoteeseen vaimon ja itsensä väliin.

(Lähde: Kaarina Hazard, Kontallaan, muistiinpanoja mediasta, 2006)

"On etäällä etsitty onni" *

Blogejakin lukiessa havaitsee, että erilaiset elämäntapahallinnat ovat trendikkäitä ja lisäksi yllättävän helppoja. Ihmisen tulee ohjelmoida itsensä oikealla tavalla ja naks - onni on käsillä, sielua ympäröivä ikävyys unohtuu ja oma maailma pelastuu.

Onni on extreme-laji, jota mitä todennäköisimmin saa kohta ostaa konkreettisessa muodossa laitteena, jonka voi kytkeä piuhoilla päähänsä. Samalla voi bodata kehoaan timmiksi kuoreksi tämän onnellisuuden ympärille. Kenties yhtä aikaa voi kuunnella myös lempimusiikkia. Tyhjyys ei pääse tunkemaan mistään rakosesta ihmispolon mieleen.

Alkukesästä blogini yläpalkissa oli mietteenä kirjailija-kääntäjä Kyllikki Villan sanomus mielentilan rytmistä: On ihan luonnollista, että elämässä on myös alakulo. Nyt ihmiset kestävät huonosti edes yhtä surullista päivää. Elämässä on rytmi.

Onnea ja mielenrauhaa etsiskellään asiantuntijakojuista ja toisaalta negaatiosta - kieltämällä olemassa oleva todellisuus, ottamatta osaa ahdistaviin asioihin. Oma mielenrauha kävelee tarvittaessa muiden yli. Jostain syystä muistan tässä erästä neiti Vepsäläistä, opiskelutoveriani fonetiikan luennolta. Hän sanoi, että jättää heti taakseen marisevat ja ikävät ihmiset. Odotin koko ajan, koska neiti Vepsäläinen siirtyisi hymyilemään muualle.

Miten viisas oli L. Onerva runoillessaan:

Oikea onni
on ihmisen vasta,
koska hän laannut
helyä onnen
on tavoittamasta.

Ja lopulta, kestääkö ihminen rajatonta onnea? Minun maljani on ylitsevuotavainen. (Raamattu, Ps. 23:5)

Voisiko se riittää, että ei ole kaiken aikaa onneton? Voisiko saada nautintoa myös itkiessä, kyynelten valuessa poskilta alas? Ei pyyhkisi niitä pois. Puhdistaisiko kyynelvirta, virkistäisikö alakulo mielen paremmin kuin amerikkalainen mielenhallintametodi tai hiljaisuusretriitti kuusamolaisessa lomakeskuksessa? Jos keskittyy bodynsa ja sensitivynsä hallintaan, sulkeeko silloin silmänsä lähimmäisiltä? Eikö ihmisen kuulukin ahdistua maailma hädän edessä?

* Kaarlo Kramsu

(Maalaus Liane Abreau)

Laskurin kertomaa

Remonttimiehet poraavat kylppärissä niin, etten saa rauhaa keskittyä mihinkään tärkeään aiheeseen. Pannaan siis suosiolla hömppäpostaus jostakin, mikä nyt on itselleni aktuellia ja kevyttä.

Olen syysiltojen pimetessä alkanut vilkuilla blogilaskuria hieman tarkemmin, koska se kertoo tuhat ja yksi tarinaa blogin lukijoista ja samalla omasta kirjoittamisestani.

Laskuri kertoo, kenen suosikki olet, kuka palaa toistamiseen, kuka eksyy jonkin haun kautta sivuillesi, ei enää palaa tai innostuu ja rupeaa selaamaan arkistojasi - tämä on mieluisaa bloggaajalle, koska joskus tupsahtaa samalla uusi tilaaja blogille. Laskuri kertoo myös, kuka seuraa askeliasi varjon tavoin, piilossa pysytellen, mutta uskollisena koko blogihistoriasi ajan. Se kertoo myös sen, että joku hyvin läheltäsi, saman pikkukaupungin tai alueen liittymästä seurailee juttujasi itseään ilmaisematta, kenties sinut tunnistaen. Se kertoo myös sen, että joku ei ehkä tahdo kartuttaa lukijamäärääsi, koska tulee aina, kuukausikaupalla ja monta kertaa päivässä Google-haun Ikkunaiines kautta. Terveisiä vaan mm. eräälle saunalahtelaisliittymälle, halaus ja kiitos mielenkiinnosta!

Alkuun vierastin laskureita, koska koin ne kunnon skitson tavoin kyttäykseksi. Nyt koen ne hyviksi palautteen antajiksi, jotka toimivat peilin tavoin. Näyttävät omat kasvot sillä tavalla, että jos palaute ei miellytä, voi pohtia itsekseen, missä määrin on antanut aihetta käyntien harvenemiseen tai lisääntymiseen, entisten tuttujen katoamiseen tai uusien tuloon, mihin milloinkin.

Viimeisin peiliinkatsomisen syy on kuitenkin arvoitus, johon en ole löytänyt ratkaisua, vielä. Laskurin googletusta seuraamalla nimittäin löysin yllätyksen, Ikkunaiineksen nimen pornosivujen naistarjonnasta. Nimi Ikkunaiines johti "pimpsa-pornosivustoille", joita en ryhtynyt selaamaan. Kenties siellä on joku luomurintainen mature-nainen keekoilemassa ikkunaraamit kaulassaan.

Pst Päivitän tässä samalla pitkästä aikaa - kunhan ukkonen lakkaa - omaa suosikkilistaani Blogilista.ni, myös kuvablogini puolella.

(Maalaus Peter Paul Rubens)

Pusu paperimiehille

En malta olla aluksi viittaamatta ropsahduksenomaiseen blogimerkintään, jossa kummasteltiin edellisessä päreessäni ollutta paperimiesten alituista pramille nostamista palkoista puhuttaessa. Miksei koskaan puhuta ahtaajien palkoista tai suurista maataloustuista? Kysymys on hyvä ja vastaukset ovat luettavissa kyseisessä blogissa. Tosin jokin ennakkosensuuri nielaisi aamuisen vastaukseni nieluunsa. Tullee myöhemmin kommenttilootaan. Mutta pusu paperimiehille kuitenkin, he ovat siis palkkansa ansainneet!

Ja sitten varsinaiseen päreeseen, eli Liisalta haettuun kirjainmeemiin, i-kirjaimeen. Tässä valintani:


ihmislapsi, ihmistaimi
Nämä sanat asettavat ihmisen oikealle radalle, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan. Näin minä näen ihmisen.

ikkunaiines
Tärkeä kanava ulos- ja sisäänpäin. Koen tämän myös työpaikkana, jossa voin harrastaa sitä, mitä ennen tein työkseni. Ehtaa minää, vain oma nimi on intimiteerattu. En osaa valehdella, siksi kaikki on totta.

ihmissuhde
En pidä sanasta muuten kuin sarkastisessa käytössä. Laskelmoitu termi, joka korostaa hyötyä ja kontrollia, jota elämässä olisi oltava, jotta se voidaan nimetä täysipainoiseksi.

ikävä
Minulla on sinua ikävä, ikävä ihminen! Sana aukenee laajoihin sfääreihin, viehättävän ristiriitaista.

ilma
Olet ilma, jota hengitän! Olet minulle ilmaa. Sama kuin edellä – paradoksi viehättää.

imeä
Sana joka tekee ihmisestä vaistoeläimen, alkuihmisen, josta kaikki sivistys on karissut. Miten kauas ihmislapsi erkaneekaan äidin rinnan imemisestä elämänsä aikana! Taitaa tikkari jäädä monelle viimeiseksi imettäväksi.

invalidi
Minulla lukee verokortissa, että saan pienen invalidivähennyksen tämän äänisairauteni myötä. Olen vakavasti harkinnut, voinko siis pysäköidä autoni etulinjaan, kun muut paikat ovat varatut. Eilen nelosen uutisissa mainittiin mm. erään invalidin suulla, että nyt sadomasokismi haluaa tulla kaapista ulos ja tehdä itseään tunnetuksi ja hyväksytyksi. Puolestapuhujina toimivat mm. kirjailija Sofi Oksanen ja lihavahko, esteettisesti rumahko nainen, joka puhui hyvin vaikeasti, kuin verhon takaa. Saako tuokin nainen iloista seksiä? Minä sen sijaan puhun paljonkin kauniimmin ja olen vapaaehtoisesti jättänyt seksin ilot terveille ja ihmissuhteen omaaville.

inkivääri
Mielimausteeni makunsa ja hajunsa puolesta. Käytän wok-ruoissa chilin ja valkosipulin kanssa kun kuullotan sipulia ja vihanneksia. Talo tuoksuu koko päivän siltä, kuin siinä asuisi iso italialainen tai kiinalainen perhe. On kiva palata tyhjään taloon.

inkerikko
Evakko, venakko, karjakko, sihteerikkö. Miksei suomekko tai lääkärikkö tai putkimiehekkö? Kontrollointia? Vähättelyä? Jaa, onhan meillä akateemikko ja koomikko.

itseohjautuva [opiskelija]
Suurinta opetussuunnitelmaan kirjattua itsepetosta, jonka koulumaailmassa kohtasin. Itseohjautuvat palasivat bumerangin tavoin lähtöpisteeseen parkumaan lähikontaktia.

Jos haluat jatkaa, kommentoi tähän merkintään ja minä annan sinulle kirjaimen. Kirjoita blogiisi kymmenen sanaa, jotka alkavat sillä kirjaimella ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana merkitsee sinulle ja miksi.

Kontallaan

"Voimme lopettaa huoruudesta puhumisen vasta sitten, kun huoruuden harjoittamisella ja huorissa käymisellä on täysi sosiaalinen paikka ja arvo. Sitten kun ylpeä isä esittelee abiturienttityttärensä työtovereilleen ilmoittaen:"Tässä on meidän Sanna. Se on prostituoitu. Jo tossa on sen paras kaveri, Marja, se on kanssa huora", ei asiasta enää tarvitse jauhaa."

Kaarina Hazardin esseekokoelma Kontallaan, Muistiinpanoja mediasta ilmestyy ylihuomenna. Tuskin maltan odottaa, että saan opuksen käsiini. Veikkaan, että miehet vaikenevat kirjan kuoliaaksi, samoin kuin suuri naisenemmistö. Veikkaan myös, että Bettina S. ja jokunen muu valveutunut naismediapersoona haastattelee Hazardia, mutta muuten Hazardia näytetään ehkä kuriositeetinomaisesti, sillä nais-ihminen on miehen poikkeus, ja Hazard nyt sattuu olemaan erikoisen poikkeava. Lisäksi hän on selkeästi pulska, jollei suorastaan lihava, mikä selittänee oudon käytöksen.

Olen mielelläni feministi ja heilutan naisten lippua siellä missä voin, niin kauan kuin puhe tasa-arvosta on juhlatasoa ja niin kauan kuin samapalkkaisuus on utopiaa ja ennen kaikkea niin kauan kuin naiset alistuvat tähän saadakseen miehen jalkoväliinsä ja kotiinsa remonttimieheksi tai kulissiksi. Pitäähän naimisiin edelleen päästä. On käsittämätöntä, että lähes kouluttamaton paperimies ansaitsee korkeakoulutettuun sairaanhoitajaan tai kirjastonhoitajaan/-johtajaan verrattuna kolminkertaisesti, ja häpeällistä on se, että tämä tapahtuu naisten täydellä tuella. Naiset ovat kaksituhatluvullakin vielä housut nilkoissa odottamassa kiltisti miehen armolahjaa.

Juttelin kesällä läheisen ystäväni kanssa. Hänellä on avioliitossaan ongelmia, siilä mies pettää häntä jatkuvasti. Hän oli napannut miehen kännykästä muutaman naisen numerot, soittanut heille ja varmistanut epäluulonsa. Nyt hän pelkää miestään, joka oli sanonut vain: Sinä hermostutat nyt minua. Talo on kuulemma täynnä aseita. Nainen ei aio muuttaa pois.

"Mitä siis, jos olisin mies? Oi, minä ampuisin ja ratsastaisin! Röyhtäilisin ja piereskelisin poikain kanssa kymmenentuhannen euron kuukausipalkalla yöt läpeensä, muuta en tekisikään kuin salaisia sonninkauppoja, ämmiä tahtoisin nähdä korkeintaan kimmoisina kumartelemassa pullonavaajaa, kun se omasta kädestäni penkin alle olisi lipsahtanut. Jos olisin mies, Loka-Laitinen näyttäisi rinnallani martalta. Ongelmahan on se, että en ole mies, juuri se on ongelma."

(Kursivoidut kohdat sitaatteja Kaarina Hazardin Kontallaan-esseekokoelmasta)

Runotorstai: Saattohoito-proosaruno

Saattohoito

Äiti hämmästyy tuloani.
- Eikö sua pidätettykään?
Tommonen rattijuoppo.
Mulla on nälkä. Anna ruokaa.

Istun vuoteen viereen.
Kuorin banaanin, syötän.
Äiti nukahtaa, tartun kädestä.
Vapaalla kädellä avaan runokirjan.
Olen varautunut pitkään istuntoon.
"Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin/
kaikk' on niin hellää ja hyvää./
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin/
ja tuoksuvat rauhaa syvää."
Tämän valitsen. Tirautan kyyneliä.
Käytävältä alkaa kuulua kuorolaulu ja kitaran rämpytys:
Jeesuksen silmät, viimeiset silmät ja
Olen kuullut on kaupunki tuolla.
Tirautan lisää.

Äiti havahtuu, sormeilee peiton reunaa.
Kerron sulle nyt.
Kirjat on valmiina.
Toisessa lukee ketkä pääsevät taivaaseen,
mulle näytettiin ne kirjat
ja siellä luki Ester Hallio.

Hoitaja potkaisee reidellään heilurioven auki
lääketarjotin kädessä.
-Mitäs se Esteri täällä nyt selittää?
Viime yökin oli niin levoton,
rytmihäiriöitä,
meinattiin jo soittaa omaisille.
Nyt otetaan näytteet.

Hoitaja alkaa etsiä suonta.
Pistää, hakee toisen hoitajan,
eivät löydä ainuttakaan kuivuneesta kädestä.
Pistävät kuitenkin.
- Älkää, sattuu.
Poistun kahvioon.
Juon teetä, syön juustosämpylän,
luen iltapäivälehden.

Uusi pussi kipulääkettä. Hoitaja närkästyneenä:
- Ootteko te ruokkineet häntä
ei saa kun on saattohoito.
- Annoin banaanin.

Heiluriovi läpsii kauan.

Äiti nostaa kädet ylös
tarttuu triangeliin
joka roikkuu ketjusta.
- Jumala auta Jumala auta jumala auta
jumalaauta jumalaauta.

Runotorstain tekstivirike: "Minä kirjoitan maailmanhistoriaa", nainen sanoo. Ja hoitajattaren kädet pysähtyvät hetkeksi; hän laskee katseensa tähän vanhaan naiseen, tähän vanhaan sairaaseen naiseen. "No mutta hyvänen aika", sanoo hoitajatar. "Sepäs vasta on." Ja sitten hän jatkaa puuhiaan, kohottelee ja laskostaa ja silittää - "Uppista pikkuisen nyt, no niin, kelpo tyttö - sitten haetaan teille kuppi teetä." (Penelope Lively, Kuutiikeri. WSOY 1988, s. 5. Suom. Harry Forsblom; engl. Moon Tiger.)

(Maalaus Paulis Postazs; runositaatti Eino Leino)

Kirjameemi

Sain tämä kirjameemihaasteen Rita Dahlilta.

1. One book that changed your life:

Ensimmäinen vaikuttaja L. M. Montgomery, Pieni runotyttö –sarja, joka kirkasti lapsuuteni päivät, koska löysin itseni kirjasta ja aloin ymmärtää, etten ole ainoa tai yksin. Kun Emilia Byrd Starrilla oli leimahdus minulla oli väreet.

Viimeisin on Wislava Szymborskan runous, mm. Sata Szymborskaa. Näistä löysin mutkattoman ja kevyen soljuvan, jopa lentävän sanan, kielen nerokkaan yksinkertaisuuden, joka ei tarvitse mitään ollakseen kirkas ja syvä. Ehkä runon pahin vihollinen onkin liika yrittäminen, liika hiominen, joka ei mielestäni jää lukijalta huomaamatta. Paras runo tulee, kulkee omalla voimallaan kuin vyöryvät vankkurit, siitä ei pääse mihinkään. Niinpä en enää istahda alas tehdäkseni runon. Runo tulee minuun, jos tulee, puhuu kauttani ja merkitsen sen muistiin kuin automaattikirjoituksella vain vähäisiä viilauksia tehden.

2. One book you’ve read more than once:

Ivo Andric, Neiti. Tässä vanhassa nobelistin opuksessa jaksaa viehättää niukkuuden intensiteetti, jolla kuvataan minimalistisessa umpiossa, lähes tyhjässä tilassa elävää henkilöä, jonka kuva laajenee ajattomiin sfääreihin.

3. One book you’d want on a desert island:

No ne Sonaatit, Shakespearen, sekä lisäksi Aale Tynnin ja Kirsti Simonsuuren suomennokset. Kääntäminen kiehtoo. Voisin väsätä omaa versiotani palmun alla istuskellessani.

4. One book that made you giddy:

Vanhat tapaoppaat naurattavat, mm. täällä mökin kirjastossa oleva Joka naisen kirja, jossa on ohjeita daamille miehen miellyttämiseksi ja pyydystämiseksi. Toimii myös seurassa yhteisenä ääneenlukutekstinä. Kaikilla on taatusti naurunkyynelissä pyyhkimistä. Toinen hauska on piispa Carlylen Neuvoja nuorukaisille vuosisadan alkupuolelta. Pakko mainita vielä kolmas vanha opus, joka on käännös, tekijöitä ei ole mainittu ohuessa pehmeäkantisessa vihkosessa Tehoavia kirjeitä, jossa on mm. kosimakirjeen malleja ja onpa siveän neidon mallikirje hylätylle kosijallekin.

5. One book that wracked you with sobs:

Outoa, nyyhkin elokuvia katsoessani vuolaastikin, mutta en muista yhtään kirjaa, jota lukiessani olisin itkenyt tai edes nyyhkinyt. Kuvan kokee eri tavalla kuin sanat. Väittäisin jopa, että kyynelten puute ei estä sitä, että kirjan kokee jopa syvemmin; elokuva operoi usein pinnassa olevilla tunteilla, siis myös kyynelten vuolaalla heruttamisella, kun taas kirjassa voidaan mennä niin syvälle, että tapahtumat ja motiivit ymmärretään paremmin, jolloin mennään itkun ohi.. mene tiedä.

6. One book that you wish had been written:

Vaikkapa Pentti Saarikosken kirjoittama omaelämäkerta. Olisi kiintoisaa nähdä, miten se poikkeaa Pekka Tarkan tai vaimojen näkemyksistä. Saarikoski voi vaikuttaa loppuunkalutulta, mutta minusta jotain vielä uupuu, eli miehen oma sana, oma näkemys menneestä, eletystä. Nythän kaikki jäi näytelmän asteelle, kuitenkin. Tai totuus Aleksis Kiven elämästä. Tai sitten se Shakespearen elämäkerta, jota Anita Konkkakin kaipaili - tässäkin meni yksiin hänen kanssaan kuten seitsikkokohdassakin, joten panin nuo kotimaiset ensin.

7. One book you wish had never been written:

Hitler, Mein Kampf (Olin kirjoittanut tämän jo ennen kuin luin Sanat-blogin vastaukset, joten en muuta sitä!)

8. One book you’re currently reading:

Kirsti Simonsuuri: Taivaanrannan ajuri

9. One book you’ve been meaning to read:

James Joyce: Odysseus (alku luettu, loppu uupuu )

10. Now tag five bloggers:
Eufemia
Liisa
a-k.h.
Leonoora
Veloena

+ Kuka tahansa lukija, joka tahtoo vastata!

Nämä bloggaajat voivat olla jo haastetut – ja todennäköisesti ovatkin, mutta heidän vastauksensa kiinnostavat, haastoi heidät kuka tahansa. (Minun on vaikea päästä nyt tarkistamaan tilannetta tältä hitaalta gprs-yhteydeltä, joten päällekkäishaasteita saattoi nyt ropsahtaa. Panen sen vuoksi myös avoimen haasteen kaikille kiinnostuneille listan lopuksi.)

(Maalaus Pierre Auguste Renoir)

Noidankehä

Kesä on ollut aikamoinen, etten sanoisi, farssi. Pakko nauraa kun ei itkeäkään jaksa! On ollut pakko kieltäytyä monesta nautinnosta, pakko ajatella, että huomenna on paremmin, huomenna voin elää normaalia elämää.

Juuri tällä hetkellä istun kirjoittamassa pärettä mökin tupakeittiön pöydän ääressä, ikkunaluukut visusti kiinni etelän puolelta. Ylläni on valkoinen puuvillapaita ja jalassani kylän osuuskaupasta ostetut vaaleanpunaiset mummon punttialushousut. Valkea pitsireunus puolireiden lahkeessa tekee niistä mainiot shortsit. Tosin olen hilannut lahkeensuun yläreiteen, koska jalkani ovat kutisevan nokkosrokon peitossa. Samoin kuin käsivarteni, pakarani, kylkeni, korvalehteni – loput saatte kuvitella, jos tahdotte.

Ennen nokkosrokon puhkeamista jouduin syömään sitkeään tulehdukseen peräkkäin viisi erilaista antibioottikuuria ja lopuksi vielä näiden antibioottien aiheuttamaan tulehdukseen lääkekuurin. Popsin lisäksi luontaistuotekaupan C-vitamiinia, karpalokapseleita ja probiootteja lääkärin ja avuliaitten ystävien neuvosta. Nyt tulehdukset ovat ohi (koputan puupöytää – neljästi se palasi), mutta nyt leimahti sitten tämä hehkuvanpunainen nokkosrokko! Mikähän tauti tästä vielä uupuu, ennen kuin kesä on lopussa? *

Olen joutunut olemaan pois auringosta, pois viinilasin ääreltä, pois herkkupöydistä, pois uimasta. Aloitan päiväni moniviljapuurolla ja jollain hemmetin (anteeksi) leseillä ja pellavansiemenillä. Päätän jokaisen päiväni asidofilus-biofiluspiimälasilliseen ja silmäilen himokkaasti jääkaapin herkkuja ja vieraitten tuomaa salamipötköä ja suklaita. Jos erehdyn syömään vaikkapa vain tomaatin tai valkosipulilla maustettua ranskalaista salaatinkastiketta, saan tuliset vatsanpoltot ja loppupäivä on pilalla.

Millaisia myrkkyjä antibiootit oikein ovat? Miksi lääkärit määräävät joka tulehdukseen heti rankan kuurin, jolla on aina jonkinlaisia haittavaikutuksia? Luin jokaisen antibiootin haittavaikutukset ja järkytyin niitten mahdollisesta vakavuudesta. Lisäksi jokaisella lääkkeellä oli pitkä litania muita lääkkeitä, jotka eivät sovi samanaikaisesti antibiootin kanssa. Minulta ei ainoakaan lääkäri kysynyt muista lääkkeistä tai nautituista luontaistuotteista.

Tämä nyt puhjennut kehoni nokkosrokko kertoo kyllä siitä, että elimistöni on lähes myrkytystilassa kaikkien kuurien jälkeen, koska en ole herkkä allergioille enkä muillekaan sairauksille, tietääkseni. Kestää kuukausia, ennen kuin antibiootit poistuvat elimistöstä ja suoliston bakteerikanta palaa ennalleen. Nythän minussa vallitsee se fyysinen tila, että antibiootit ovat tappaneet pahojen bakteerien ohella myös hyviä bakteereja. Odotan lievällä kauhulla sitä, että on pakko taas joskus turvautua antibiootteihin, noihin myrkkyjen myrkkyihin.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, miksi kehoni on hellinyt tulehdusta niin pitkään. Mitä se yrittää kertoa minulle? Mihin tulehdus on reaktio, juuri nyt kun on ollut kaunis kesä, rentoa loma-aikaa ja ystäviä, puhe kulkee paremmin, kaikki on hyvin? Mitä vastaan taistelen? Rankaisenkohan itseäni jostain? Kaikki ei voi johtua vain huonosta tuurista!


* Lisäys tänään, yllä oleva kirjoitettu lauantaina aamupäivällä

No se nähtävästi puuttui, että minua vietiin eilen kiireesti suoraan ystävän grilli-illasta päivystykseen allergisen reaktion pahenemisen vuoksi. Ihottuma oli jo laskemassa, mutta kirvely ja kuristus kurkussa lisääntyivät. Adrenaliinipistos ja kortisoni suoraan suoneen, Päälle antihistamiinia, jatkohoitona kortisonikuuri. Haastattelin hoitajaa henki pihistenkin kunnon opettajan tyyliin maatessani lääkittynä tarkkailuhuoneessa. Hoitajan oli pakko istahtaa vuoteelleni miettimään kysymyksiäni, ja niinpä sanoinkin hänelle, etten tahdo tentata, vaan että olen vilpittömästi kiinnostunut lääkkeitten vaikutuksesta. Kortisonilla katkaistaan allerginen reaktio tehokkaasti, ja adrenaliini lisää sydämen tehoja ja verenkiertoa, ja supistaa limakalvoja ja laajentaa näin hengitysputkia. Ja arvatkaapa mitä jatkokortisonikuuri voi aiheuttaa. Niinpä niin, se voi mm. aktivoida ihmisessä piilevän tulehduksen suhteellisen helposti. Tästähän kaikki kohdallani alkoi. Ja totisesti tahdon ulos tästä noidankehästä!

(Maalauksen tekijän tiedot kateissa, lis. myöh.)

Oman lihan jatke

Kun tytär oli pikkulapsi, pidin itsestään selvänä, että hänelle tulee samantyyliset arvot ja ihanteet kuin itselleni, että hän kasvaa niihin rinnallani. Eikä se niin mennyt, että syötin jotain tarkoituksella. Kaikki manipulointi tapahtui huomaamatta, ikään kuin olisin ajatellut, että olemme samaa lihaa, näkymättömällä napanuoransäikeellä toisistamme kiinni tai sitten ajattelin tiedostamatta, että lapsi kuuluu minulle, on omaisuuttani ja jatkaa ideologioitani.

Tämä on varmaan kaikin puolin anteeksiannettavaa, koska useimmat vanhemmat kai pitävät lapsiaan itsensä jatkeena, huomaamattaan ja pahaa tarkoittamatta, samalla tavalla kuin kautta aikojen on eri kulttuureissa tehty. Minäkin petasin kaiken valmiiksi, valikoin kirjat, joita tahdoin lukea hänelle, valitsin makuni mukaiset lapsenvaatteet ja muokkasin hänen imagoaan itselleni mieleiseksi vielä senkin jälkeen, kun tuli ensimmäinen taistelu, eräästä takista.

Takissa oli ruma kuminauharesori vyötäröllä ja puuskahdin, että se on oikein makkarakiristys. Mutta ei, tytär tahtoi juuri sen takin ja kirkuvan pinkkinä. En ostanut sitä, koska se ei yksinkertaisesti sopinut hänelle. Olisiko minun pitänyt ostaa lapselle hänen haaveittensa mukainen takki, joka näytti hassulta hänen päällään? Hän luultavasti näki itsensä siinä prinsessana, vaikka peilistä katsoi pulleavatsainen pikkutyttö, jolla oli takin katseita keräävä clou juuri esteettisesti kriittisimmässä kohdassaan.

Muistamme molemmat toisenkin kuvaavan tapauksen minun manipulaatioyrityksestäni. Tapaus on aika tökerö enkä ymmärrä, miksi olen päästänyt suustani jättisammakon, oikein rupikonnan. Katselimme nimittäin kadunreunaan pykättyjä vaalimainoksia. Tytär tirkisteli kasvoja ja minä olin sanonut kokoomuksen Harri Holkerista, että siinä on paha mies, ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Tytär luuli kuulemma pitkään, että Holkeri varastaa köyhien rahat ja vie rikkaille, päinvastoin kuin Robin Hood teki.

Pidin myös selvänä, että tytär jatkaa lukioon ja sieltä kulttuurin kehtoon, johonkin yliopistoon, pitkälle akateemiselle uralle. Näin hän tekikin, tosin vaihdettuaan pääainetta. Nyt hän on työssä, jossa tutkinnosta ei ole mitään hyötyä eikä pitkästä akateemisesta urasta tietoakaan. Mietin, olisiko tytär tehnyt elämässään itsenäisempiä ja rohkeampia valintoja jo aiemmin, jos olisin osannut kannustaa häntä ajattelemaan itsenäisesti ja jopa eri tavalla kuin minä. Miksi sitä niin usein viittoo lapsilleen itsensä kaltaista tietä ja tällä tavalla kenties nitistää heiltä heidän omimman omansa? Miksi sitä ei vain voi tajuta, että lapsi ei ole oman lihan jatke?

(Maalauksen tekijän tiedot kateissa, lis. myöh.)