22.12.06

Lahjaksi vuohi

Joulu on hyväntekeväisyyden sesonkiaikaa. Nyt voi ostaa hyvän joulumielen vaikka antamalla lahjaksi lehmän tai vuohen ystävälle, jolla on jo kaikkea.

Suomen World Visionin Lahjaksi lehmä -nettikaupasta voi valita ystävälleen muitakin hauskoja hyväntekeväisyyslahjoja, joista on iloa sekä ystävälle että kehitysmaan lapsille, kun lahja toimitetaan puutetta ja hätää kärsivälle perheelle köyhään kohdemaahan.

Kun vaan voisi olla varma, että rahat menevät sinne minne luvataan eikä järjestön "organisaatiokuluihin". En ole perehtynyt tarkemmin World Visionin toimintaan, mutta mm. sen painama moniväriesite on herättänyt kyselyjä lahjoitettujen rahojen käyttötavasta.

Olen miettinyt, mikä olisi paras tapa antaa almunsa tarvitsevalle. Onko hyviä ehdotuksia? Juuri annoin almuja koululaisille, jotka myivät pientä joulupukkikynttilää ovellani, hinta seitsemän euroa. Rahat menivät kuulemma leirikoulua varten. Havahduin vasta jälkeenpäin, että tulin maksaneeksi 42 mummonmarkkaa kynttilästä, joita marketista saisi samalla hinnalla kaksi tai kolme kappaletta.

Kaksi yötä jouluun. Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoille! Panen vielä erillisen joulukortin tämän hieman kriittisen juttuni yläpuolelle.

2 Comments:

At 22/12/06 21:31, Anonymous Anonyymi said...

Olen ostanut monta eläintä World Visionista ja aina amerikanserkut ovat olleet otettuja. Eihän kristittyjen järjeswtöä sovi epäillä? Nehän joutuvat helvettiin, jos puijaavat.

 
At 23/12/06 10:12, Blogger Iines said...

Tämä on kyllä mielenkiintoinen tapa ostaa hyvää mieltä. Lahjan antaja tuntee tehneensä hyvää, samoin lahjan saaja tuntee taatusti hyvää mieltä siitä, että rahat menevät hyvään kohteeseen eikä turhanpäiväisiin tavaroihin.

Mikä siinä vaan on, että hyväntekijäjärjestöstä tuppaa monesti tulemaan instituutio, joka tarvitsee aina vaan enemmän rahaa pystyäkseen toimimaan. Naivi kysymys: Miksi konkreettisen avun antamiseen tarvitaan välikäsiä?

 

Lähetä kommentti

<< Home