18.12.06

Antaa mennä, kun on alamäki

Verottaja muisti joulukirjeellä, jossa oli veroprosentin nosto lähelle 40:tä. Kyllä, siis neljääkymmentä. Minulle, työkyvyttömälle eläkeläiselle, Osku Pajamäen mukaan nuorten työpaikat riistäneelle ahneelle suojelutyöpaikassa olleelle salasijoittajien sukupolven edustajalle.

Olen kyllä siitä hauska yhteiskunnan elätti, että samalla kun tulot laskevat, veroprosentti on tasaisessa nousukiidossa ja osallistun kaiken aikaa riemurinnoin hyvinvoinnin maksupuoleen.

Taitaa Osku Pajamäki pelätä turhaan eläkepommia. Jos verot ovat tätä luokkaa, eläkeläiset taitavat kyllä pitää tätä yhteiskuntaa pystyssä hautaan saakka. Mistä kummasta muuten on pesiytynyt sellainen ajatus, että eläkkeet ovat verovapaita? Se on yllättävän yleinen kolmikymppistenkin keskuudessa, saati nuorempien.

Tuntuu aika makealta se ajatus, että eläkeläiset on Suomen suurin äänestäjäryhmä. Jessus, mikä valta tehdä jotain, saada vihdoinkin parempi maailma aikaan! Ja voisihan siinä sivussa hieman korottaa eläkkeitäkin, koska ne ovat jääneet jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Opintorahan korotuksen lisäksi voisi suosittaa nuorille valtion takaamien opintolainojen ottoa. Niinhän meikäläinenkin aikanaan teki ja maksoi kaiken korkoineen takaisin. Eipä tarvitsisi käydä opintojen aikana pätkätöissä, vaan voisi keskittyä opiskeluun, jolloin valmistumisajatkin lyhenisivät.

17 Comments:

At 18/12/06 19:45, Anonymous Anonyymi said...

Voi, sinua, köyhää mummo-parkaa!

 
At 18/12/06 20:41, Blogger Iines said...

akh-vaari lakkaa mummottelemasta, kun en ole sellainen virallisesti enkä ulkoiselta habitukseltani. Minähän olen ennenaikaisella, ja aika paljon ennenaikaisella tk-eläkkeellä.

Kyllä eläkeläiset, joilla on onni ollut saada olla töissä koko ajan, saavat ihan kohtuullista eläkettä ja maksavat siitä myös kovanpuoleisia veroja.

Minäkin ajattelen, Ripsa, nyt niin, että minulla on aikaa tehdä mitä ikinä haluan. Olen alkanut nauttia vapaista päivistä, ja tyhjistä kalenterin lehdistä.

Silti aikani ei tule koskaan pitkäksi, vaan vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen siihen, mitä päivittäin haluan tehdä.

 
At 18/12/06 21:05, Anonymous Anonyymi said...

Ripsa oli maata kiertämässä ja siellä kuljeksimassa ja tekemässä mitä halusi sosiaalisesti alentavan työttömyyseläkkeensä varassa. Oi, onnea!

 
At 18/12/06 21:17, Blogger Iines said...

a-k.h, tekisköhän sulle hyvää käydä kommentoimassa kuvablogini uusinta otosta?

 
At 18/12/06 21:27, Anonymous Anonyymi said...

Jos verot ovat tätä luokkaa, eläkeläiset taitavat kyllä pitää tätä yhteiskuntaa pystyssä hautaan saakka.

Yhteiskunnan vai oman?

 
At 18/12/06 21:43, Blogger Iines said...

Mihin nämä genetiivit mahtavat viitata? Hautaanko?

 
At 18/12/06 21:49, Anonymous Anonyymi said...

Tässä naisenergisessä päreessä on herrojen mukavaa käydä lepuuttelemassa hermojaan, kun ovat omissa päreissään niin viisaita että...

 
At 19/12/06 00:15, Blogger catulux said...

Ankaran verotuksen oikeutus ja kunnioitus esivaltaa kohtaan sinetöitiin jo 2000 vuotta sitten Pyhässä Sanassa, kun fariseuksille lyötiin kolikko nenän eteen ja käskettiin tekemään empiirisiä havaintoja.

"Antakaa keisarille se, mikä keisarin on, ja Jumalalle mikä Jumalan on."


SIIS, älä itke Iines veroja, vaan maksa riemumiellä verosi ja palauta rahat keisarille, jolta ne ovat tulleet.

Lisäksi muistakaamme Mestarin sanoja: "Älkää kerätkö aarteita maan päälle, missä ruoste raiskaa ne ja varkaat vievät. Kerätkää aarteita taivaaseen.Sillä missä Sinun sydämesi, siellä Sinun aarteesi."

Niin, missä on sinun sydämesi?

 
At 19/12/06 10:15, Blogger Iines said...

Ripsa,

tuossa on jotain hyvin tuttua meikäläiselle: en tiennyt olevani niin sosiaalinen kuin olin, melkein-kuuroudestani huolimatta- -. Yllätyn lähes päivittäin ollessani ihmisten kanssa kosketuksissa. Esimerkiksi eilen, kun jouduin hoitamaan käytännön asioita, käyttämään auton katsastuksessa. Tänään pitää hoitaa verotoimistossa käynti, sillä menen kysymään veroprosenttini oikeellisuutta.

Catulux, keisari saakoon sen, mikä kuuluu, mutta paitaa päältäni en anna, lähes 40 prosentin verot ovat kohtuuttomat kelle tahansa. Enkä itke veroja, vaan tässä nyt lähinnä sitä, että kukaan ei huomaa sitä, miten paljon parjattu eläkeläinenkin edelleen maksaa veroja istuessaan eläkepommin päällä. Kun lakattaisiin syyllistämästä. Minäkin maksan edelleen kenties jopa saman summan, jonka leukojaan loksuttava Osku Pajamäki tai joku account key manager.

a-k.h, sinua pitäisi kurmuuttaa jollain höyhentimellä ja näyttää vähän naisenergiaa!

 
At 19/12/06 13:53, Anonymous Anonyymi said...

Catulux puhuu asiaa

Ja lisäksi:

Pois, maailma, sun hekumas,
Se monet sielut murhaa!
Miks halajan sun aarteitas,
Sun kunniaasi turhaa?
Jos täällä rikkaudessa
En lähimmäistä auta,
Miks hyödyksi on tavara,
Kun aukeaapi hauta.

Ah, täällä moni ihminen
Niin elää elämänsä,
Kuin tyydytystä himojen
Vain pitäis määränänsä.
Hän lailla miehen rikkahan
Tuhlaapi tavaransa
Ja herkutellen ainian
Noudattaa himojansa.

Iloissa täällä irstaissa
Hän mielellänsä kulkee,
Vaan köyhältä ja kurjalta
Hän sydämensä sulkee.
Ja joskin jonkin murusen
Hän kyllyydestään suopi,
Niin tuskastuneen katsehen
Myös pyytäjään hän luopi.

Vaan rikkauden, köyhyyden
Tasoittaa kuolo kerran.
Se tempaa köyhän, vaivaisen
Ja korkeankin herran.
Paikkansa kohta haudassa
He turpeen alla saapi.
Ken sitten kulkulaisesta
Kuninkaan erottaapi?

Ken näistä onkaan rikas nyt
Maan alla maatessansa?
Se, ken on täällä etsinyt
Taivaasta aarteitansa.
Aarretta taivaan ei syö koi,
Ei saata viedä varas,
Ei raiskata myös ruoste voi.
On aarre hällä paras.

Se riemuako olla voi
Mi iki-itkuun vaihtuu?
Se iloako, joka pois
Jo hetken jälkeen haihtuu?
Se aarrettako, jollei saa
Lohduksi tuonelassa
Ees pientä vesipisaraa
Tuskassa kauheassa.

Vanhempi virshöylä, virsi 136, kuusi ensimmäistä säkeistöä.

 
At 19/12/06 14:32, Anonymous Anonyymi said...

Minä olen kuullut sanottavan, että köyhä saa olla muttei laiha. Iineksellä on viime tietämän mukaan kupin koko pienentynyt tai pidentynyt.

 
At 19/12/06 15:14, Blogger Iines said...

SIIS, älä itke Iines veroja, vaan maksa riemumiellä verosi ja palauta rahat keisarille, jolta ne ovat tulleet. (Catulux)

Tästä vielä sen verran, että kannatti kyllä itkeä, sillä ei minulla sentään ole varaa lainata valtiolle. Verotuksessani oli nimittäin virhe ja se oikaistiin, jolloin veroprosenttini alentui nykyisestä puoli prosenttiyksikköä.

Catuluxille kiitos muuten siitä, että palautti mieleeni Catulluksen runojen Kemppis-käännöksen, jonka lainasin lukemisekseni, kun hain kirjastosta korillisen joululuettavaa.

A-k.h:n lainaama virsi oli hauska, kirjallisestikin aika riemukasta luettavaa. Mielessäni oli jo hakea vastineeksi jokin virsi, jossa käsketään nauttimaan maallisista aarteista, joita Korkein meille maan matosille lahjoittaa, mutta jääköön toiseen kertaan.

Jaa, että kupin koko pidentynyt? :D

 
At 19/12/06 16:43, Anonymous Anonyymi said...

Pääsisköhän Osku viimeinkin eduskuntaan?

Tää vaari (myös ulkoiselta habitukseltaan, 34 vuotta, vaan ei sukulaissuhteellisesti) onnellisena maksaa veronsa naurettavasta kuntoutustuestaan.

 
At 19/12/06 17:07, Blogger Iines said...

Kerran vielä, summa summarum:

Minäkin maksan veroni onnellisena siitä, että saan maksaa veroja ja osallistua yhteisen hyvän maksupuoleen.

Kuitenkaan en mielelläni maksa väärin laskettuja, ylimitoitettuja veroja, jotka pohjautuvat virheeseen. En myöskään alimitoitettuja koska ne johtavat mätkyihin, vaan täsmämitoitettuja. Keisarille siis se mikä keisarille kuuluu, mutta ei juomarahaa.

Pitäisköhän oikein listata, mistä kaikesta ihmiset maksavat veroja? Tässä lyhyehkössä keskustelussa on tullut jo ilmi eläkepommia kasvattava työkyvyttömyyseläke, sosiaalisesti alentava työttömyyseläke ja naurettava kuntoutustuki.

 
At 20/12/06 00:30, Blogger catulux said...

a-k.h. Hienoa.


"Iloissa täällä irstaissa
Hän mielellänsä kulkee,
Vaan köyhältä ja kurjalta
Hän sydämensä sulkee.
Ja joskin jonkin murusen
Hän kyllyydestään suopi,
Niin tuskastuneen katsehen
Myös pyytäjään hän luopi.

Vaan rikkauden, köyhyyden
Tasoittaa kuolo kerran.
Se tempaa köyhän, vaivaisen
Ja korkeankin herran.
Paikkansa kohta haudassa
He turpeen alla saapi.
Ken sitten kulkulaisesta
Kuninkaan erottaapi"



Tässä täytyy vain nöyrästi todeta "oikeassa uskossa" olevien tapaan, että "veli a-k.h puhuu kalliita sanoja." (Vaikkakin mielivirteni onkin virsi 146, siinä uudessa höylässä.)

Kuolema, suuri kykyjen etsijä, on hyvinvointiyhteiskuntamme perusarvoille uskollinen. Emme missään kohtaa samankaltaista, niin tasa-arvoista suhtautumista ykslöihin ja kansalaisiin kuin tuon mustahuppuisen miehen viikatteen terässä. On selvää, että Kuolema äänestää demareita...

Iinekselle ratkaistavaksi salakoodi sivulla 15 ;) Se tuli tässä nyt yhtäkkiä yllättäen mieleen.

Seuraavan sivun vastakohta, törkeä pilkkaruno 2000 (!) vuoden takaa tuotakoon julki tässä keskellä joulukuun yön pimeääkin pimeyttä...

Älkää moralisoiko.



" Flavius, naisesi taitaa olla pahan näköinen, sillä muuten olisit tehnyt hänestä suuren numeron.
Olet tainnut iskeä tosi pahan huoran.
Yksin et nimittäin öitäsi makaa.
Sen näkee peitteestä, haistaa
manteliöljystä. Syyrian seppeleistä.
Tyyny on puhki monesta kohtaa,
sänkysi natisee romahtamaisillaan.
Turhaan sinä piilottelet huoraamistasi.
Ei kukaan tule muuten vain
noin puhki naidun näköiseksi.
Niin että tunnusta
hyvät ja pahat.
Kerro minulle, niin minä
lennätän teidät taivaalle säeparina."


Gaius Valerius Catullus(87 eKr-57 eKr) suom. J. Kemppinen

 
At 20/12/06 08:18, Blogger Iines said...

Catulux, kiitos runositaateista. Moralisoinnin välttämiskehotus tässä blogissa - ja tämän lukijakunnassa - lienee turha.

Itselleni moralisointi edustaa kaikkea sitä, mikä tukahduttaa, pimentää, estää näkemästä, supistaa, nostaa yhden käsityksen oikeaksi ja muut vääriksi. Kirjoittaisin tästä aiheesta mielelläni päreen, ellei siitä uhkaisi tulla oman katsantoni riemulaulu - ristiriitaista mutta noinhan siinä kävisi, jos puhuisi moralismista.

Se on jäänyt vaivaamaan, että moni sotkee ahtaudessaan moralismin moraalin peräämiseen, johon meikäläisellä on hengen palo. Ja tässä kuviossa on vielä luu kaluamatta.

Tuo salakoodi - jos mitenkään nyt sitä oikein tulkitsen - oli avoinna jo ennenkin. Viittaan siihen, minkä olen usein sanonut. Eli, kun on elämäntyökseen ikänsä lukenut ja tulkinnut tekstejä, osaa vetää lankoja yhteen ja tehdä päätelmiä ennen kuin kissaa on sanottu, ennen kuin koodin antaja koodia antaakaan. Korostan kuitenkin sitä, että kukin yhdistelee palasia omasta viitekehyksestään käsin, oman visioidun mosaiikkinsa mukaiseksi. Vaan onhan sekin eräänlainen todellisuus.

 
At 20/12/06 08:57, Anonymous Anonyymi said...

Catulus

Minä en tätä raittiloitua virsikirjaa enää viitsi opetella. Myös minun lempivirsiini kuuluu virsi 146, vuoden 1938 virsikirjasta, ja erityisesti sen toinen säkeistö, jolla on ihan sekulaariakin käyttöä voudin kynsissä huokaaville tuhlureille.

Mä sain niin ylen runsaasti,
Vaan kaikk´on hävitetty.
Tuhansiin nousee velkani,
Tuo turhiin menetetty.
Mä tuhlailin, kuin pohjaton
Mull´oisi lähde ollut.
Nyt olen paljas, alaston,
On maksupäivä tullut.

 

Lähetä kommentti

<< Home